Tuolla toisessa keskustelussa jo sivuttiin tätä aihetta ja koska se aiheuttaa minulle nyt tavattoman paljon päänvaivaa aloitan ihan oman keskustelun aiheesta Toinen nainen ja syyllisyys.
Itse siis olen ollut useita kuukausia toisena naisena. Alusta asti olen tuntenut jonkinasteista syyllisyyttä "rikostoveruudesta", en todellakaan ole sinut sen asian kanssa, että miehen ja minun keskinäistä onnea maksatetaan jonkun muun, siis puolison, kustannuksella.
Pohdin välillä kyllästymiseen asti mitä minun tulisi tuntea tai mitä saisin tuntea. En valinnut rakastumista juuri tähän mieheen, olisin taatusti mielelläni rakastunut johonkuhun vapaaseen.
Miksi rakastuin juuri häneen? Miksi hän rakastui juuri minuun, vaikka oli jo suhteessa?
Mikä on minun vastuuni puolisosta? Onko hänen, minulle täysin tuntemattoman ihmisen, hyvinvointi nyt minun vastuullani? Vai kantaako mies yksin vastuun puolisonsa pettämisestä?
Olen yrittänyt olla reilu ja oikeudenmukainen, ajatella asiaa myös vaimon kannalta. Olen yrittänyt antaa miehelle tilaa ja aikaa tehdä päätöksensä. Olen ehdottanut suhteemme lopettamista ja yrittänytkin sitä yksipuolisesti, mutta mies ei halua eikä pysty, omien sanojensa mukaan. Enkä sitten pysty minäkään.
Miten minun pitäisi suhtautua tilanteeseen? Nauttia rakkaudestani ja katsoa mitä tapahtuu? Entä mikä sitten olisi sopiva aika, jonka annan miehelle ja itselleni ja joka olisi reilua myös vaimoa kohtaan?
Jos mies itse ei halua erota minusta eikä olla uskollinen vaimolleen, pitäisikö minun vaatia häntä tekemään niin, siis ajattelemaan vaimoaan ja olemaan tälle uskollinen, unohtamaan minut?
Välillä tuntuu, että koko kyhäelmä on pelkästään minun harteillani. Vaimo tietää miehensä pettäneen ja ilmeisesti jollain tasolla tietää suhteemme jatkuvan edelleenkin, silti hän haluaa jatkaa miehensä kanssa. Mies tietää vaimonsa tietävän, tietää, että pitäisi lopettaa suhde minuun, mutta ei halua eikä aio tehdä sitä. Eli minäkö se olen, joka tekee päätöksen kaikkien puolesta?
Olenko minä vain pelkkä ohimenevä ihastuminen, heidän suhteensa koetinkivi ja ponnahduslauta parempaan? Vai olenko minä jotain enemmän, onko minullakin jotain oikeuksia mieheen nähden? Onko minulla oikeus odottaa saavani miehen jonain päivänä kokonaan itselleni, koska yhteisestä tulevaisuudesta on puhuttu?
Mikä tälläisten suhteiden tarkoitus on? Kuka on syntipukki, kuka tekee väärin? Kuka lopulta "maksaa laskun"? Kuinka paha minä olen, vilpittömästi rakastunut nainen?
Olisipa mukavaa, jos tähän saisi asiallisia vastauksia, myös teiltä vaimoilta :-)
Itse siis olen ollut useita kuukausia toisena naisena. Alusta asti olen tuntenut jonkinasteista syyllisyyttä "rikostoveruudesta", en todellakaan ole sinut sen asian kanssa, että miehen ja minun keskinäistä onnea maksatetaan jonkun muun, siis puolison, kustannuksella.
Pohdin välillä kyllästymiseen asti mitä minun tulisi tuntea tai mitä saisin tuntea. En valinnut rakastumista juuri tähän mieheen, olisin taatusti mielelläni rakastunut johonkuhun vapaaseen.
Miksi rakastuin juuri häneen? Miksi hän rakastui juuri minuun, vaikka oli jo suhteessa?
Mikä on minun vastuuni puolisosta? Onko hänen, minulle täysin tuntemattoman ihmisen, hyvinvointi nyt minun vastuullani? Vai kantaako mies yksin vastuun puolisonsa pettämisestä?
Olen yrittänyt olla reilu ja oikeudenmukainen, ajatella asiaa myös vaimon kannalta. Olen yrittänyt antaa miehelle tilaa ja aikaa tehdä päätöksensä. Olen ehdottanut suhteemme lopettamista ja yrittänytkin sitä yksipuolisesti, mutta mies ei halua eikä pysty, omien sanojensa mukaan. Enkä sitten pysty minäkään.
Miten minun pitäisi suhtautua tilanteeseen? Nauttia rakkaudestani ja katsoa mitä tapahtuu? Entä mikä sitten olisi sopiva aika, jonka annan miehelle ja itselleni ja joka olisi reilua myös vaimoa kohtaan?
Jos mies itse ei halua erota minusta eikä olla uskollinen vaimolleen, pitäisikö minun vaatia häntä tekemään niin, siis ajattelemaan vaimoaan ja olemaan tälle uskollinen, unohtamaan minut?
Välillä tuntuu, että koko kyhäelmä on pelkästään minun harteillani. Vaimo tietää miehensä pettäneen ja ilmeisesti jollain tasolla tietää suhteemme jatkuvan edelleenkin, silti hän haluaa jatkaa miehensä kanssa. Mies tietää vaimonsa tietävän, tietää, että pitäisi lopettaa suhde minuun, mutta ei halua eikä aio tehdä sitä. Eli minäkö se olen, joka tekee päätöksen kaikkien puolesta?
Olenko minä vain pelkkä ohimenevä ihastuminen, heidän suhteensa koetinkivi ja ponnahduslauta parempaan? Vai olenko minä jotain enemmän, onko minullakin jotain oikeuksia mieheen nähden? Onko minulla oikeus odottaa saavani miehen jonain päivänä kokonaan itselleni, koska yhteisestä tulevaisuudesta on puhuttu?
Mikä tälläisten suhteiden tarkoitus on? Kuka on syntipukki, kuka tekee väärin? Kuka lopulta "maksaa laskun"? Kuinka paha minä olen, vilpittömästi rakastunut nainen?
Olisipa mukavaa, jos tähän saisi asiallisia vastauksia, myös teiltä vaimoilta :-)
Vastaukset 35
Vanhimmat
sattuu. Ihmettelin aikanaan miksi mieheni nk. kakkonen aloitti suhteen naimisissa olevaan mieheen. Tottakai ihmettelin myöskin miestäni miksi hän alkoi pelleilemään, mutta se on taas toinen asia.
Sinä kerroit rakastuneesi. Rakkaus on moniselitteinen asia. Ei ole olemassa mitään yhtä ihmistä, mihin voi rakastua. Rakkaus on tahdon asia. Se, miten sitten käyttäydytään kun rakkaus iskee, on taas tahallista tekoa.Jos ajattelet tilannetta niin että olisi vaimon asemassa. Miltä sinusta tuntuisi? Vaimo ehkä vilpittömästi rakastaa miestään.
Luuletko että se mies rakastaa sinua. Hän rakastaa vain omaa egoaan. Eikö jo se kerro miehestä jotain että suhteessa ollessaan alkaa tekemisiin muiden kanssa. Jos olisi asiallinen ihminen, hoitaisi ensin olemassaolevan suhteensa kuntoon. Tarkoitan tällä sitä että joko eroaisi tai tekisi suhteensa eteen kaiken mahdollisen.
Kahden ihmisen väliin ei saisi mennä. Joten kysymykseesi vastaus. Lopeta suhde.
Joka tapauksessa, hyvää joulua.
miehesi pettämisen kakkosnaisen syyksi, hän 'aloitti suhteen naimisissa olevaan mieheen' ja miehesi vain 'pelleili'. Kyllä se on yleensä ukkomies, joka sen aloitteen suhteeseen tekee, voi varmaan sanoa, että lähes aina. Ilmeisesti miehesi on kiinni jäätyään sepustanut vanhan selityksen,e ttä kyseessä oli vain pano, ja että hän vain vähän pelleili. Niin, ei se varattu mies kenties kakkosnaistaan rakasta, mutta ei kyllä rakasta vaimoaankaan. Minun varattu mieheni oli hyvin ahdistunut ja purki ilmeisesti pahaa oloaan pettämällä. Ehdotin, että hän hakeutuisi psykiatrille, että hän on kenties masentunut, hänellä oli runsaasti erilaisia fyysisiä vaivoja, joille ei löytynyt biologista selitystä. Mies ahdistunut, tuskastunut, onneton, mutta lapsiaan rakastaa yli kaiken, eikä halua heitä koskaan menettää. Kunnioitin sitä miehessä ja lopetin suhteemme. Hän otti minuun yhteyttä lukuisia kertoja, mutta en enää vastannut hänelle. Rakastin kyllä, mutta en nähnyt meillä mitään tulevaisuutta.
että tässä tapauksessa aloite aikanaan oli tullut tältä naiselta. (myönsi itse asian)
Mutta en todellakaan laittanut tätä tapausta tämän naisen syyksi, olisihan mieheni voinut kieltäytyä. Tätä ajoin takaa, kun sanoin ihmetelleeni miksi mies alkoi pelleillä.
Eikä hän sepitellyt mitään, sanoi vain menneensä sekaisin...
Itse kyllä tiedän ettei mieheni rakastanut minua,joten se siitä. Mutta eipä tunnu rakastavan ketään muutakaan.
Joka tapauksessa olen edelleen sitä mieltä ettei kenekään pitäisi mennä kahden ihmisen väliin vaan antaa jokaisen selvittää ensin välinsä.
Itse en voisi ajatellakaan meneväni kenenkään liittoa sotkemaan. Kuten sanoin, rakkaus on tahdon asia..
Jos teeme niin kuin toivomme itsellemme tehtävän on elämä paljon helpompaa.
Jokainen on vastuussa vain omasta puolestaan. Kilpailu on ja kuuluu olla aina avoin.
Kaikkein naurettavinta väittämässäsi on "Rakkaus on tahdon asia. Se, miten sitten käyttäydytään kun rakkaus iskee, on taas tahallista tekoa."
Ensinnäkään rakkaus ei tahdon asia. Ja se miten sitten käyttäydytään, kun rakastututaan, on kaikkea muuta kuin tahallista. Sille ei mahda mitään. Väittämästäsi vähän kuultaa se, ettet ole itse koskaan kokenut rakkautta. Että olet jäänyt toiseksi naiseksi ei ihmetytä noilla argumenteilla.
"Mies rakastaa vain omaa egoaan" - just joo.
"Eikö jo se kerro miehestä jotain että suhteessa ollessaan alkaa tekemisiin muiden kanssa. " Eikähän se kerro sitä, että mies on onneton.
meistä "ajattelee menevänsä sotkemaan toisen liittoa"..?
Kas kun "sanansa voi valita, tekonsa voi harkita - tunteet kulkevat omia teitään". Rakastuneena ihminen ei ole "terävimmillään". Sivusuhdetta pidetään aina likaisena panona - ja kuitenkin paljolti on kyse rakastumisesta. Rakastuminen ei kysy aikaa eikä paikkaa, ei lupaa tulla. Rakastuminen on eri asia kuin rakastaminen.
Oikea rakkaus ei vaadi itselle mitään. Olin aikoinani kakkonen ja lopetin suhteen vaikka rakastin. Rakastaa voi vaikka ei olisi yhdessäkään.
En enään vastannut viesteihin. Sydämeen sattui.
Rakastin yksin tätä miestä ainakin vuoden jos en kaksikin koko jutun päätyttyä.
Nyt on aikaa kulunut viisi vuotta ja mies on edelleen vaimonsa kanssa jota petti kanssani.
Tämä vaimo tiesi myös meistä. Mies ei pystynyt valitsemaan joten minä tein päätöksen.
Miehet eivät yksinkertaisesti pysty siihen.
Heidän perheensä on kasvanut nyt vauvalla. Sen hän ilmoitti yöllisellä humalaisella soitolla vuosi sitten. Olin vilpittömästi onnellinen että he saivat suhteensa korjattua vaikka totuutta en voi tietenkään tietää. Toivon kuitenkin niin että
heillä on kaikki hyvin.
Nyt elän itse uudessa suhteessa ilman syyllisyyttä.
Rakastan tätä miestä vähintään yhtä paljon kuin rakastin sitä varattuakin. Hän ei enään ole ajatuksissani. Vain kaunis muisto.
eikä ole pistänyt miestä pihalle, olet aika heikoilla. Miehellä ei ole mitään syytä erota, koska sinulle näyttää kelpaava varattukin mies. Kaksi naista ja mielellään useampikin on monen miehen unelma. Miksi ihmeessä mies jättäisi vaimonsa, sittenhän hän olisi taas jumissa yhden naisen kanssa. Vaihtelu virkistää, varsinkin sängyssä.
Olen, tai siis olin avo-vaimo. Ja tarkoitukseni ei ole parjata sua, haluan vaan kertoa vähän vaimon näkökantaa ja muuta!
Elikkä meillä kaks vuotta täyttä helvettiä asian takia ja se asia oli se, että mies ei myöntänyt koskaan mitään. Kaippa mä typerä itsekkin olin, olis pitänyt jo tajuta, mutta meillä meni siihen pisteeseen, että outoja juttuja alkoi sattumaan yhä enemmän ja mä tietysti pistin miestä seinää vasten ja olin monta kertaa jättämässäkin, mutta hänpä vaan selitteli ja ruinas takasin ja osasi siis todella hyvin sen nyt tajutun lipevän paskan jauhatuksen!!
Niin siis en saannut housut kintussa kiinni, mutta muut viitteet olivat aika selviä ja kun niitä tapahtui kokoajan, mutta kuitenkin. Se mitä tää kaikki aiheitti mulle ja mun lapselle. Tää mies vetosi lapseenkin, koska lapsi sattui tykkäämään hänestä. Mutta sä voit hiukan kuvitella miltä tuntuu kun oma mielenterveys alkaa järkkymään ja mulla tuli jopa fyysisiä oireita. Olisin halunnut vaan totuuden julki ja lähteä, sitä en saanut vaan viimeseen asti tehtiin musta hullua.. Niin kuvittelin kaiken ja eihän mulla valokuvaa ollut, mies jopa sai mut näyttämään vainoharhaiselta jne.. Yritä kuvitella miltä semmonen tuntuu ja lapsi alkoi voida huonosti riidoista ja kun äiti ei voi hyvin niin...
Mies meni niin pitkälle, että haki meille parisuhdeterapiaa, siis jos kertoisin kaiken niin tästä tulis kirja, mutta nää viimesimmät tempaukset alkoi olla niin törkeitä, että hän rupes käymään muhun käsiksi ja uhkailemaan, kun yritin eroa hänestä.. Ja uskokaa, että KUKAAN tästä miehestä ei olis ikinä uskonut näitä juttuja!!!! Mun pointti sulle on tämmönen, että sunkin ukkomiehesi saattaa olla esim tämmönen ja sä vaan hullaannuksissas et huomaa sitä, ei toki välttämättä, mutta älkää tekään olko niin pirun sinisilmäisiä.. Itse olen tajunnut monia asioita ja kävin kovan koulun, mutta joku nainenhan tätä hirviötäkin, jonka kynsissä mäkin olin niin näyttää rakastavan ja mieheni on niin hyvä esittämään, että tuskin tällä naisella on mitään hajua miten paha tää mies on. Nyt olen tehnyt asunnon vaihdon ja kaikki, että tosiaan pääsen hänestä eroon. Viimeksi erkanemista yrittäessä sain häneltä huorittelua haukkumista uhkaamista kiinnikäymistä ja halveksimista sekä mun asioihin sekaantumista.. Ja mistä syystä? Että halusin erota ja hän ei sitä kestänyt... Olen niin katkera näistä mun ja poikani puolesta, että en anna ikinä anteeksi enkä tule koskaan itse sekaantumaan toisten elämään. Jos ei mies pysty valintaa tekemään, niin jotain on vialla siinä miehessä ja mä olen sen saanut kernaasti kokea.. Tää mies teki meidän perhe-elämästä HELVETTIÄ Kahden vuoden ajan ja nyt vasta lapsen kanssa päästään elämään normaalisti!
Ei ollut tarkoitus haukkua ketään, vaan kertoa petetyn kantilta mitä toisille voi aiheuttaa, tai olla siinä osallisena.
on moraalinen, mutta tietenkin vaikea huomioida tilanteessasi. Sopivaa aikaa ei ole olemassa, useimmiten juttu jatkuu vaan jatkumistaan.
Voin kyllä aistia tuon ihanan kepeän intohimodraaman väreilyn viestistäsi, mutta jokseenkin näissä jutuissa toistuu sama kaava: Kumpikin uskoo ja luottaa mieheen. Mies ei tee päätöstä suuntaan eikä toiseen.
Aika kuluu.Vaimo ja kakkonen yrittää olla miehen kanssa yhdessä ja yrittää olla erikseen. Tehdään eroa, ja sovitaan että yritetään vielä. Lopulta vaimo pettyy viimeisen kerran ja jättää miehen. Tai kakkonen pettyy viimeisen kerran ja jättää miehen.
Ja mitä tekee mies. Ruikuttaa siihen suuntaan, joka on jättänyt. Ikävä käy miehelle yli äyräiden.. taas juttu jatkuu jomman kumman kanssa. Mies ei pysty pitämään päätöksiään, vaikka puhutaan siitä kuulusta miehen sanasta. Ehkei sellaista ole olemassakaan, tai naiset ovat niin vähäarvoisia miesten silmissä, ettei niitä lasketa mukaan.
Luulen että se on aina nainen, joka päättää olla yhdessä ja päättää erota. Siksi naiset tappelevat keskenään. No ketään ei saa käskemällä luopumaan. Olisiko se mies niin hyvä saalis pitää itsellään. Joskus on.
älä järjestä mitään jättämisdraamaa nyt joulun alla. Joulu on perheen ja lasten juhla. Mies on kamalan huonolla tuulella, eikä ymmärrä että purat mieltäsi huomion puutteesta. Se ei nimittäin ymmärrä naisten juonia ja ettei aikomuksesi ole millääntapaa erota.
Vastaan tähän:
"Mikä on minun vastuuni puolisosta? Onko hänen, minulle täysin tuntemattoman ihmisen, hyvinvointi nyt minun vastuullani?"
Onko jonkun teon oikeus tai vääryys kiinni siitä, tunteeko tuon ihmisen vai ei?
Meidän yhteiskunnassamme ei ajatella, että pitäisi olla tuttu ihmisen kanssa, jotta häntä pitäisi kohdella oikein. Tai edes ei-väärin.
Varastaminen on väärin, tunsi ihmistä jolta varasti tai ei. Samoin pahoinpitely, tappaminen jne.
Sinusta ei varmaan olisi ok osallistua ystäväsi pettämiseen? Miksi siis olisi jotenkin "oikeampaa" osallistua jonkun tuntemattoman ihmisen pettämiseen?
Jos pettäisit ystävääsi, seuraukset kiinnijäätyäsi olisivat sinulle ikävämmät kuin mitä ne ovat nyt. Mutta etiikka ei perinteisesti ajateltuna veny sen mukaan, kuinka noloa tekijälle on teosta kiinni jääminen.
Se mikä on väärin, on väärin.
Hienoja vastauksia olen saanut, kiitos niistä.
Toki ymmärrän hyvinkin asiaa myös vaimon kannalta, olen itsekin tullut ensimmäisessä suhteessani petetyksi. Kai sekin tavallaan jätti jälkensä, liian nuorena putosi laput silmiltä. Mutta jätti se myös empatiakyvyn, vaikka ette sitä ehkä uskoisikaan :-)
No mutta tähän päivään.
Myrkkysumakki, pointtini ei ollut se, onko ihminen tuntematon vai ei, vaan olenko minä se, joka hänestä vastuun kannan, vai hänen miehensä pikemminkin? Toki olen vastuussa omasta osuudestani, mutta että kokonaan? Pitääkö minun siis estää miestä pettämästä puolisoaan vai pitäisikö miehen tehdä se itse?
Joku kirjoitti yksinkertaisen totuuden: kahden ihmisen väliin ei saisi mennä. Olen tismalleen samaa mieltä, ei saisi. En minäkään haluaisi, että joku tunkemalla tunkisi parisuhteeseeni. Mutta entä, jos mies itse on se, joka tekee siihen väliin tilaa astumalla askelen jos toisenkin poispäin? Ketä sitten syyttäisin?
Mitä jos mies kokee jonkun "kolauksen" ja ihastuu toiseen ensinäkemällä? Kerää kuukausikaupalla rohkeutta tehdä aloite. Samaan aikaan ihastuksen kohde huomioi kivan ja puoleensavetävän miehen, mutta myös tämän sormuksen, ajattelee huokaisten, että kylläpä jollakin onnekkaalla on mukava mies - eikä sen koommin ajattele koko miestä. Sitten myöhemmin, kun mies on kerännyt rohkeutta ja kertoo kiinnostuksestaan, pyytää ulos kerran ja nainen uteliaisuuttaan lähtee, ja toisen kerran .... ja sitten ollaankin jo hyvää vauhtia menossa syvälle suohon. Tunteiden suohon runollinen ollakseni ;-)
Menikö em. tapauksessa tämä toinen nainen johonkin VÄLIIN? Mikä sai miehen ylipäätään ihastumaan ja harkiten toimimaan uuteen ihmiseen tutustuakseen, pyrkiä tämän kanssa suhteeseen? Kenen pitää katsoa peilin ellei niiden kahden, joilla oli se parisuhde, johon syntyi ihmisen mentävä railo? Miksi se syntyi? Ellei suhteessa ollut mitään vikaa, miksi sitten se toinen nainen herätti miehessä niin suuria tunteita?
Miksi mies ei ole naisten yleisen mielipiteen mukaan yhtä vastuullinen, vähintäänkin yhtä syyllinen kuin toinen nainen? Miksei mieheltä kysytä miksi lähdit? Kysytään vain sormea heristellen toiselta naiselta, miksi otit mieheni, hänenhän piti olla minun ja vain minun. Miehestä puhutaan kuin kulkukoirasta, joka menee tahdottomasti sinne, missä saa eniten rapsutuksia ja hyvää ruokaa.
josko hiljenisit siellä toisessa päässä, niin voitaisiin viettää rauhallinen joulu täällä. Ihan Jeesuslapsesta et käy, vaikka hienosti osaat jeesustella.
Uskaltaisitko kohdata tämän petturi miehen vaimon silmästä silmään, ja sanoa hänelle että oln hyväsydäminen nainen, ja lainaan sun miestäsi vähän noihin sänkypuuhiin, kun minä rakastan sitä niin paljon?
Olen ollut kakkonen, joka päätyi ykköseksi, ja saanut sittemmin mieheni kiinni kakkosen pitämisestä.Lopetin oman suhteeni ennenkuin rupesin kyseisen ihmisen kanssa pörräämään. En tosin silloin vielä ymmärtänyt että vain se kakkospaikka oli varattu minulle.
Nyt jälkeenpäin kun ajttelen näitä asioita voin vain todeta että se syyllisyys mitä koin siitä että aloitin suhteen varattuun mieheen oli aivan turhaa ja silloisen vaimokkeen älykkyyden aliarvioimista. Jokainen aikuinen ihminen seisoo omien valintojensa takana ja kaikki ovat itse vastuussa omasta onnestaan. En todellakaan toivo että nämä mieheni kakkoset joita on ollut useampia, kokisivat huonoa omatuntoa teoistaan.He ovat vain halunneet rakkautta. Mieheni sen sijaan on tieten tahtoen pettänyt minua ja hakenut rakkautta 2 oven takaa...
Kyllä minä vaimona tiesin missä mennään ja ymmärsin myös sen että itseppähän siihen päätin jäädä kitumaan pitkäksi aikaa. Ei kukaan minua siihen pakottanut.
En enää ottaisi kakkosen paikkaa vastaan. Kyllä se ikävällä tavalla kielii siitä että mies haluaa sekä syödä että säästää kakun samaan aikaan. Se että hän pystyy silmät kirkkaina valehtelemaan vaimolleen, lastensa äidille, kertoo aika paljon miehen moraalista ja kielii jopa pinnan alla kytevästä naisvihasta kun ei pidä omaa vaimoaan totuuden kertomisen arvoisena, Eikä sitä toista naista pidä niin arvossa, että antaisi itsensä tälle kokonaan ja aloittaisi elämänsä tämän kanssa.Ala-arvoisesti hän kohtelee kumpaakin:-(
Jos mies on niin selkärangaton, ettei hän pysty kantamaan vastuuta omista teoistaan, ja pysymään totuudessa,niin miten luulet hänen kohtelevan sinua sitten kun ehkä jonain päivänä olet hänen vaimonsa?Eihän se henkilökohtainen moraali muutu vaikka nainen vaihtuisi, sillä sehän ei liity rakkauteen tai sen puutteeseen. Jos miehesi on vastuullinen ja kunnon mies, hän päättää avioliittonsa ennenkuin aloittaa jotain muuta.
Tätä mieltä minä. Voimia sinulle!
Totta kai uskaltaisin! Se olisi jopa toivottavaa, sittenhän saataisiin tämäkin soppa ehkä selvitettyä. Mutta arvaapa suostuisiko mies siihen ;-)
Mitä tulee sänkypuuhiin, niin olemme niin paljon yhdessä, ettei ihan koko aikaa jaksa sängyssäkään puuhastella eli se siitä.
Onko tällä pariskunnalla lapsia, siis tällä petturi miehellä ja vaimolla yhteisiä lapsia?
Niinpä. Olen kyllä tuollaistakin vaihtoehtoa pohtinut eli että mies tosiaan saattaa olla hyvästä luonteestaan huolimatta jos ei tapapettäjä niin kuitenkin ihminen, joka varmistelee rakkautta sieltä täältä. Tai uutta virkistävää seksiä. Tai sitten ei ole, mistä sen varmaksi tietää.
Mutta en todellakaan ole niin sinisilmäinen, ettenkö pitäisi mahdollisena, että myös minä tulisin petetyksi jos vakisuhteessa joskus olisimme. Mutta se riskihän on olemassa jokaisen kanssa.
Nämä miljoonat ajatukset, jotka päässäni pyörivät koskevat osaltaan koko miessukukuntaa. Ikävä myöntää, mutta joskus olen aika pessimistinen ja on vaikea uskoa, että juuri kukaan mies olisi uskollinen. Kannattaako pysyvää suhdetta ylipäätään tavoitella? Kovin epätodennäköiseltä sen onnistuminen vaikuttaa, ta ainakin kovin paljon pitää antaa anteeksi, jos aikoo miehen pitää (ainakin osittain itsellään).
Vai oliko kunnon miehiä jossain? Ehkä tämä on väärä palsta huhuilla heidän peräänsä :-)
vai haluatko ja etsitkö vain loputtomasti hyväksyntää halveksittavalle teollesi?
Vastasin siihen mitä kysyit. Älä kysy sellaista, mihin et halua muiden vastaavan.
"pointtini ei ollut se, onko ihminen tuntematon vai ei, vaan olenko minä se, joka hänestä vastuun kannan,"
Kyllä, sinä kannat vastuun OMISTA teoistasi. Se, että mies tekee väärin ei tee sinun VÄÄRÄÄ tekoasi oikeaksi.
Mutta turha jatkaa, vetäydyn pohtimaan tätä viisautta:
"Älä turhaan opeta porsasta tanssimaan. Hukkaat aikaasi ja suututat porsaan."
tuo pyhä jeesustelusi olikin vain vaimojen härkkimistä varten. Tiedät kyllä totuuden, mutta näin joulun alla on tarve härkkiä SITÄ naista. Epäilet ja olet katkera, että hän saa jotain arvokkaampaa kuin sinä itse. Nähtiinpä tämä rakastavan "hyväntahtoisuuden" taakse taas kerran. Esititettiin taas niin tyhmää, että hohohhoijaa..
pohdintoja. Itse kävin samoja ajatuskuvioita aikanani, sillä tämä nykyinen suhde alkoi, ikävä kyllä, kun mies oli varattu.
Pyörittelin asioita kuukausikaupalla mielessäni. Yritin käsittää, mitä ja miksi näin tapahtui. Yllättävintä olivat ihmisten kommentit, joita oli laidasta laitaan. Sain kuulla varmasti kaikki ne selitykset, joita täälläkin tarjoillaan.
Tavallisin oli tuo että mies käyttää minua vain hyväkseen. Sitten oli seuraavana, että sehän on vain aikuisten leikkiä, eikä sitä pitänyt ottaa liian vakavasti. Näitä mm. tuli myös, että ”olet huora ja rikot toisen avioliiton” ja ”sehän on hieno tilanne kun ei tarvitse aina olla iskemässä miestä seksin tarpeeseen”.
Mietin samoin vastuukysymyksiä, mistä minä olin vastuussa ja mistä mies tai vaimo? Huomasin että arvomaailma määrittää vähän tätäkin. Mitä uskonnollisempi ja konservatiivisempi, sitä jyrkempi tuomio – vain minä olin syyllinen. Nainen joka vietteli miehen pahuuteen.
Itse lähden aina rehellisyyden periaatteesta, ja toisen kunnioittamisesta, joten syitä oli meissä kaikissa, niin asenteissa, kuin teoissa. Kun avioliittoa ei ollut pidetty elävänä, siihen tuli etäisyys, jolloin mies haki itselleen jostain läheistä. Oli sattuman kauppaan, että juuri me tapasimme ja minä ylipäätään pystyin rakastumaan. En osannutkaan olla niin vahva ja järkevä kuin uskoin.
Laitoin miehen välillä piinapenkkiin, ja annoin tulla kaiken. Hän suuttui usein ja häipyi paikalta. Kuukausi kuukaudelta tilanne alkoi avautua. Tunsin tuskaa ja häpeää hänen vaimonsa takia, en ikinä halunnut satuttaa ketään sillä tavoin. Lopulta otin yhteyttä ja tapasimme.
Siitä tulikin hyvä ja avartava keskustelu. Mies oli kauhuissaan, pelkäsi että siitä tulee vuosisadan sota. Olimme rehellisiä ja avoimia, mutta riitaa ei tullut. Siinä kyllä itkettiin puolin ja toisin. Teimme sopimuksen, miten siitä jatketaan eteenpäin.
Laitoimme miehen valitsemaan, vaikka se tuntuikin olevan hänelle vaikeaa. Me laitoimme välit poikki ja jatkoin omaa elämääni. Kului kuukausia ja lopulta mies tuli itse ja sanoi tehneensä valinnan. Sitten istuimme kolmistaan, he kertoivat minulle olevansa valmiita eroon.
Miehen vastuun ottaminen on kummallinen juttu. Sitä ei todellakaan vaadita eikä edes kummeksuta. On jotenkin ihan luonnollista että mies on tahdoton nukke jota naiset heittelee toisilleen. Miehellä ei ole tahtoa eikä tunteita. Mies on rationaalinen, laskelmoiva ja itsekäs. Mies ei kykene hallitsemaan seksuaalisuuttaan ja se ihan luonnollista että hän nai kaikkien kanssa jotka vain suostuvat siihen. Mieskuva on hyvin omituinen, sen huomasin kun paljastui, ettei se sopinut alkuunkaan mm. nykyiseen mieheeni.
Kerran eräs mies kritisoi aika hyvin: Miksi naiset ovat ottaneet vallan siitä, että vain he osaavat ja saavat hoitaa ihmissuhteita? Kuka heille on antanut oikeuden määritellä mitä mies milloinkin tuntee tai saa tuntea? Miksi miestä ei kuunnella, vaan hänet ”ymmärretään” vain naisen määräämällä tavalla? Miksi miehen odotetaan olevan idiootti ja kohdellaan kuin eläintä ja sitten ollaan niin suuttuneita kun hän loukkaantuu tai puolustautuu? Miksi naiset ihmettelevät tällaisen jälkeen, että miehen kanssa on ongelmia?
Jos tähän vielä jaksat vastata.
Mitä tuo, että mies ei suostu, kertoo hänen rakkaudesta suhun?
Kun ihminen rakastaa toista, niin tuntuu kuin puukolla väännettäisiin, jos toista sattuu. Jos toinen on noin vaikeana salasuhteessa, niin miksei hän helpota oloasi? Uskon, että pettäjä voi rakastua aidosti toiseen, mutta silloin pakataan menemään niitä polkuja, että koko selän takana pelleily lopetetaan ja mennään yhteen. Niin sen toisen vuoksi kuten sen vuoksi, että itse haluaa elää sen toisen naisen/miehen kanssa. Lisäksi joillain on jonkinlainen kunnioitus sitä nykyistä puolisoaan kohtaan.
En ole petetty vaan ihan noi samat jutut kokenut nainen ja voisin vannoa, että tuossa mies rakastaa enemmän pettämistä ja sitä että hänellä on suhteita, kuin sinua. :( Ja sä olet aidosti rakastunut tai ainakin hullaantunut ja siellä tuhlaat energiaasi syntipukki,vastuu ja päätöksen tekijän taakka-asioihin sen sijaan, että oikeasti ajattelet mitä SINÄ ansaitset. Jos mies asettaa omat mielihyvänsä noin paljon korkeammalle niin se elo kiikkustuoliin saakka on aikas kivikkoinen ja surullinen rinnalla tallustaessa.
Että pistää suruksi, kun ihmiset tuhlaa elämäänsä itsekkäisiin ihmisiin vaikka heille voisi vaikka mitä hyvää olla luvassa tulevaisuudessa. Toivottavasti sä et tuhlaa sitä elämääsi liikaa ettet kulje oman onnesi ohitse. Joskus tulee se piste, että on pakko ajatella oikeita kysymyksiä ja asettaa ne tunteet sivuun. Kun on tarpeeksi itseään vieroittanut epäterveellisestä kuviosta, alkaa näkemään asioita oikeilta kanteilta. Ja tämä pätee muihinkin tuhoisiin suhteisiin. Onhan näitä väkivaltaisessa parisuhteessa eläviä, jotka käyttää samalla tavalla rakkautta tekosyynä saadakseen uudestaan ja uudestaan turpiin. Niin säkin saat tuossa henkisesti, kun tyydyt niin paljon vähempään mitä oikeasti ansaitset.
Enemmin tai myöhemmin tolle on tultava loppu, nyt vaan kipuat yhä ylemmäks ja ylemmäks, että voit tippua korkeampaa.
Juuri tuosta olen ottamassa selvää, siis miehen rakkauden laadusta.
Olen siis jo todellakin tehnyt miehelle selväksi, että toisena naisena en enää tule jatkamaan. Aika näyttää mitä ratkaisuja hän tulee tekemään. Näinä menneinä kuukausina en silti missään nimessä koe "tuhlanneeni" elämääni, enimmäkseen on ollut oikein ihanaa. Ja jollei tästä muuta jää käteen, niin ainakin yksi kokemus, opettava sellainen.
Juuri siksi, ettei tilanne turhaan pitkittyisi, käyn näitä asioita päässäni läpi ja olen pyrkinyt tekemään pitkällä tähtäimellä järkevimmän ratkaisun. Olen siis jo päätökseni tehnyt ja toimeenpannut, mutta silti asiat vielä pyörivät päässäni eli sikäli suhteemme ei ole loppuunkäsitelty. Eikä asiaa suinkaan helpota se, että mies on edelleen elämässäni olosuhteista johtuen, eli tulee todellakin olemaan monta tilannetta jolloin joudun muistuttamaan itseäni miksi laitoinkaan poikki.
Rakastumisestani huolimatta en uskoisi olevani täysin sokea miehen puutteille. Ei hän toki täydellinen ole, tällä hetkellä vaan kovin hukassa tunteidensa ja elämäntilanteensa kanssa. Ei osaa päättää suuntaan eikä toiseen, onko se sitten sitä kunnioituksen puutetta vai mitä, en tiedä. Käsittääkseni tämä on miesten yleinen ominaisuus, ikävä kyllä.
Mielenkiintoista olisi kuulla enemmänkin tarinoita, joissa kakkosista on tullut ykkösiä. Tuollaiset tarinat tuntuvat olevan vain melko vähissä...
mies ...
petitte minua kuukausia.
Sinä -josta tiedän vain nimesi, ja sen että olet itsekäs.
Sinua vihaan vieläkin, en tiedä vihaanko enemmän sinua vai nyt luonasi pakosta asuvaa miestäni joka ruikuttaa minua takaisin.
Joku päivä kiitän sinua, koska jollet sinä, joku löyhämoraalinen toinen sinä olisi mieheni pauloihin langennut.
Sinulle ehkä joskus pystyn antamaan anteeksi, miehelleni... en tiedä. Anteeksi ehkä, unohtaa en.
Pidän sinua itsekkäänä, löyhämoraalisena ja säälittävänä. Mieheni pienuudelle en löydä edes sanoja.
Itse en ole päivääkään katunut sitä, että lopetin tollasen suhteen.
Kyselet mikä on sinun vastuusi. Tunnetko syyllisyyttä, onko sellainen ikävä möykky rinnalla. Se kertoo, että olet tehnyt jotain, jota et voi hyväksyä.
Niin ja tämä syy; rakastuminen. Tää voi kuulostaa kylmältä, mutta rakkaus on vain aivotoiminnan häiriö, joka kuluu pois kun sitä ei ruoki. Siihen voi hyvällä mielellä suhtautua vain häiriönä, jos taustat ovat nuo kuten teillä. Ja lukuisista avioeroista voitkin jo arvata, että pelkkä rakkaus ei vaan yksinkertaisesti riitä.
Miten näet teidän tulevaisuuden? Onko miehellä lapsia? Osaatko kuvitella itsesi ja miehen vaimon lapsineen perhejuhlissa. Uusperheys jo itsessään voi olla todella hankalaa. Osaatko kuvitella, että teidän rakkaus on jotain sellaista etteikö mies lähtisi pettämään uudelleen. Vai aiotko jäädä "ikuiseksi kakkoseksi"? Jäädä siihen sivulle rötköttämään ja seuraamaan kun mies elää perhe-elämää toisen kanssa? Vai aiotko kärsiä pienet sydänsurut, käsitellä asiaa, oppia asioista ja löytää aikanasi sen vapaan miehen, johon rakastut aivan yhtä syvästi ja myöhemmin vielä syvemmin, koska teidän tausta on suotuisa tasapuoliselle ja terveelle rakkaudelle?
Älä ajattele, että sinun pitää tehdä päätös. Sinä VOIT tehdä päätöksen. Ja sinullahan on kaikkein parhaimmat edellytyksen jatkaa tuollaisen mokan jälkeen, ilman kumpaakaan ja joudut ainoastaan itsesi kanssa tekemään kovaa ajattelutyötä.
Älä nyt mene pilaamaan elämääsi vain sen takia, kun kismittää jos sinä olet syntipukki tai sinä joudut päätöksiä tekemään. Tuo kertoo jo miehen epäkelvosta kumppaniarvosta, että ei osaa tehdä päätöksiä näinkin merkittävässä asiassa. Jos sinä et tee päätöstä, niin se olet SINÄ joka kärsii. Jos sinä teet päätöksen, niin se olet SINÄ joka voi jättää koko höskän taakse pienimmin kivuin.
Täytyy sanoa, että olet ajatellut asian aika napakasti.
Todellakin se tunne, minkä kokee rakkaudeksi, täytyy itse purra kunnolla. Jos se rakkaus häipyy, ellei tapaa tai ajattele toista jatkuvasti, se on silloin vain ohi menevä tunne. Joku viisas on sanonut, että rakkaus ei ole rakkautta ellei sitä ole koeteltu.
Samoin sen tulevaisuuden miettiminen ja arjen kohtaaminen on hyvä miettiä ja tarkoin etukäteen. Myös siltä negatiiviselta kannalta, mitä vaikeuksia voi olla edessä. Ellei niitä ole valmis kohtaamaan, kannattaa unohtaa koko juttu hiljalleen.
Aivotoiminnan häiriö. Kiitos vaan, tiedän tiedän :-D
Kiitos teille kaikille aivan ihanista, kamalista ja viisaista vastauksistanne!
Juuri vastaustenne takia haluan silloin tällöin käväistä täällä pudottautumassa maan pinnalle ja ottamassa turpiin, se kirkastaa kummasti omaa häiriintynyttä aivotoimintaa ;-)
(Liian?) helläsydämisenä sitä joskus lankeaa tinkimään omista tarpeistaan, ylpeydestään, omanarvontunnostaan. Tekee hyvää välillä tulla muistutetuksi oikeudesta pitää kiinni siitä, mitä MINÄ tarvitsen ja ansaitsen. Tämä taitaa olla meidän naisten, vahvojenkin, heikkous.
Vilpittömät hyvän joulun toivotukset teille aivan kaikille naisille! Toivottavasti pukki tuo kasoittain perheisiimme rakkautta ja lämpöä sekä viisautta pitää niistä kiinni!
pukkia. Sillähän on jo oma petturipukki joka häntä tarpeen tullen nussii.
Oikeastaan vastasit siihen itse. Elikkäs
" Nauttia rakkaudestani ja katsoa mitä tapahtuu". Tee niin! Jos tuntee rakastavansa, niin ei siinä mitään pahaa ole. Rakkaus on aina hyvä asia. Aika näyttää miltä jatkossa tuntuu ja koska pitää alkaa tehdä ratkaisuja. Ellet sitten tee niitä ennen sitä ;).
En jalksanut kaikkeja viestejä lukea, mutta on sivistynyttä , että sille vaimolle, kerotaan totuus ja hän saa valita, mitä tekee. Yleensähän mies itkee ja huorittelee kakkosta.
Mutta selkeästi tilanne ykköselle, olkoon mies tai nainen, ja loukattu osapuoli miettii ja tekee päätöksen
haluisin vain kysyä, kuinka paljon aikaa voi antaa miehelle että se päättää mitä se haluaa?
olimme vasta kuukauden yhdessä...
Vastaus on erittäin yksinkertainen! Annat miehelle vaihtoehdot, joko sinä tai hänen vaimonsa. Jos hän ei pysty valitsemaan teidän väliltä, niin sinä teet päätöksen eli lopetat suhteenne. Miksi hukkaat elämääsi ja aikaasi mieheen, jonka arjen mukava leikkikalu olet? Miehen rakkaus tuntuu olevan egomaista itsensä pönkittämistä. Tuntuu kivalta, kun kaksi naista kiistelee hänestä.
Mitä rakkaus sinulle tarkoittaa? Onko miesystäväsi käytös sinusta rakkautta? Ihmettelit sitä, että miksi olet rakastunut varattuun mieheen. Oletko koskaan pohtinut asiaa syvemmältä? Kun ihminen toimii jollain tavalla, niin siihen on AINA syynsä. Ehkä alitajuisesti pelkäät läheistä ihmissuhdetta, koska se avaisi niin syviä haavoja sinussa.. ehkä joutuisit kohtaamaan jotain sellaista, johon et ole ollut vielä valmis. Varattu mies voi olla sinulle turvallinen vaihtoehto olla ihmissuhteessa. Sinun ei tarvitse päästää toista ihmistä liian lähelle, koska kuviossa on olemassa miehen vaimo.
Jos mies ei kykene tekemään päätöstä, niin ei hän ole sinun arvoisesi mies. Turhaan sellaisessa roikut. Arvosta ja rakasta itseäsi naisena.. ja salli itsellesi mies, joka on sinun arvoisesi. Nykyinen mies ei sitä ole.. ainakaan nykyisellä toimintakuviollaan.
:) Ajatteleva ihminen