Jos ei kertakaikkiaan ole ketään läheistä ihmistä, jonka kanssa voisi keskustella ja joka kuuntelee. Joku, joka näkisi minut suurinpiirtein niin kuin itse itseni näen. Olen aina ollut melko erakoitunut, ja hyväksynyt tilanteeni, mutta hiljattain on alkanut tulla selkeitä depressio-oireita, joiden takia kävin lääkärissä. Lekuri sitten sanoi, että jokaisella pitää olla joku läheinen. Asiaa pureksittuani, täytyy tunnustaa, että kyllähän se niin on; ihminen on sosiaalinen otus, ei siitä mihinkään pääse. Suomessa kun ollaan, niin varmasti muitakin samassa tilanteessa olevia.
En etsi tätä kautta seuraa, kysyn vaan, miten olette selvinneet yksinäisestä elämästänne, te joilla on enemmän vuosia takana? Onko yksinäisyyden kanssa mahdollista oppia elämään? Luulin jo olevani sinut elämäni kanssa, mutta nyt on täytynyt tunnustaa, että en ehkä jaksa loppuelämääni yksin.
En etsi tätä kautta seuraa, kysyn vaan, miten olette selvinneet yksinäisestä elämästänne, te joilla on enemmän vuosia takana? Onko yksinäisyyden kanssa mahdollista oppia elämään? Luulin jo olevani sinut elämäni kanssa, mutta nyt on täytynyt tunnustaa, että en ehkä jaksa loppuelämääni yksin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
yksinäisyyden kanssa opi elämään, sitä oppii sietämään. Olen koko aikuisikäni ollut yksinäinen, nyt olen 38-vuotias mies ja sopeutunut omaan tilanteeseeni. Toivotan kaikille yksinäisille ja muillekkin Hyvät Joulut ja paremmat Uudet Vuodet :)
mutta ei sitä silti osaa olla onnellinen. Nimenomaan se että olisi joku ( ei välttämättä aviopuoliso tms.) jolle kertoa asioita, niin iloja kuin surujakin, antaisi niin paljon sisältöä elämään.
Tiedän mitä on yksinäisyys, ei se kivaa ole aina.
Ei ihmistä ole luotu yksinäisyyteen elämään, ihminen tarvitsee
parin, ystävän ja kuuntelijan, keskustelijan.
Joskus on aika olla yksin, sillä kaikella on aikansa. ja ihminen tarvitsee välillä yksinäisyyttä.
Aikaa itselleen ajatuksilleen, lepoa.
Mutta joskus on lähdettävä liikkeelle, ulos, harrastuksiin,
sinne missä on ihmisiä.
Vastaan: Olen paennut yksinäisyyttä parisuhteisiin. Jostain syystä naisen (miehenkin?) on huomattavasti helpompi löytää parisuhdekumppani kuin hyvä ystävä! Huonoja ovat parisuhteeni olleet; siis ainakin epätarkoituksenmukaisia. Jälkeenpäin ajatellen näyttää siltä, että melkein kuka tahansa on kelvannut, kunhan minä olen sille kelvannut. Mutta kun ei jaksanut, eikä osannut, eikä pystynyt olemaan TOTAALISEN yksin.
Nyt olen sitten taas yksin, kuitenkin.
Ehkä nuo huonot parisuhteet ovat kuitenkin painaneet kovaan kallooni sen opin, että huomattavasti miellyttävämpää on elää yksin, esim. lemmikin kanssa, kuin epäsopivan puolison kanssa.
Olen oppinut "käyttämään ihmisiä hyväkseni" positiivisessa mielessä. Pyrin suhtautumaan kaikkiin ihmisiin myönteisesti ja hyväksyvästi, niin kuin he olisivat ystäviäni. Olen ankeasta elämästäni huolimatta tullut vanhemmiten avoimeksi ja juttelen mielelläni ventovieraiden(kin) kanssa.
On aikoja, että koen pärjääväni hienosti yksin, ja toisinaan sitten taas ei. Aallonpohjia tulee, mutta ne ovat ohimeneviä. Se pitää takoa päähänsä, eikä jäädä sinne sänkyyn/sohvalle makaamaan itsesäälin alle.
Edelleenkin toivon, että löytäisin edes yhden ystävän reaalimaailmassa (nettiystäviä minulla kyllä on). En hyvää kumppaniakaan panisi pahakseni. Mutta ei enää epätoivoisia viritelmiä...
Oma mielipiteeni on, että jos pää kestää nuoruusiän yksinäisyyden, keski-iässä helpottaa. Ellei siinä välissä ala ryyppäämään tai harrastamaan muuta itsetuhoista.
Toi on hyvä huomio että jos pää kestää nuoruusiän yksinäisyyden, keski-iässä helpottaa. Ellei siinä välissä ala ryyppäämään tai harrastamaan muuta itsetuhoista. Itseni kohdalla tiedän että jos pian ei ketään rupea löytymään tulee varmasti aika nopsaan juotua itsensä hautaan ei tarvitse enään montaakaan takaiskua ihmis-suhde asioissa niin se on menoa sitten.
Usein miehelle riittää se parisuhde vallan mainiosti... Monille miehille suurin yksinäisyyden syy onkin siinä, kun sitä parisuhdetta ei ole tarjolla tai muutenkaan ei saa minkäänlaista läheisyyttä tai ylipäätään mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen...
Naiset taas saavat yleensä paljon helpommin kontaktia ja avopuolisoita ym. Se voi osaltaan selittää tuon "yksinäisyyden tunteen yhdessä"...
Toisaalta tuo parisuhdeyksinäisyys on sen verran "vapaavalintainen" juttu, etten näkisi sitä edes yksinäisyydeksi. Jos ei osaa puhua asioistaan avopuolison kanssa tai muuten tuntee yksinäiseksi niin kannattaa joko vaihtaa kumppania tai sitten yrittää tutustua samassa tilanteessa oleviin ihmisiin...
Se on tosin aika huvittavaakin että aika monet ihmiset jotka esim. tällä palstalla hakevat seuraa ovat juuri parisuhteessa olevia naisia. Se on jopa enemmistö! Ainoastaan suurempi ryhmä voivat olla yksinäiset miehet.
lähipiirissä. Selitä heille oma yksinäisyytesi. Sen aste ja kesto (koko elämä). Eivät he ymmärrä.
Alaotsikolla joulut miltei kaameimpia, jotenkin sen henkilökohtaisesti ylittää vain UV ja joskus juhannus.
Minäkin juon joskus ihan vaan yksinäisyyttäni helpottaakseni ja että aika kuluisi. Tiedän et se on tyhmää mut ei jaksa enää välittää. Liian kauan yksin niin masentuu.
Minä en halua edes oppia elämään yksinäisyyden kanssa. Täytää koitaa vaan kattella tää nuoruusaika ja yrittää tehdä asian eteen jotain , mutta jos reilu kolmekymppisenäkin vielä näyttää tältä niin eikun henki pois. Kun ei sitä nuoruutta kuitenkaan saa takaisin.
Miksi riistää henki itseltään? yksinäisyyden takia?
Elämä on lahja.
Lähde harrastuksiin, ihmisten pariin, ole rohkea.
Sinä olet arvokas ihminen, ei ole toista samanlaista.
Onhan elämä omalla tavallaan lahja... Sinänsä kyllä ymmärrän jos kaikki yritykset ovat menneet pieleen ja mistään ei tule mitään niin tekee noin... Tosin aika monet ihmiset eivät yritäkkään ennen kuin jo tekevät sen lopullisen ratkaisun... Usein se on kyllä paljon pahempi ratkaisu kuin mitä etukäteen saatetaan arvata.
Mä olen jo 57 ja jakdan. Tosin elin 30-vuotiaana ruuhkavuosia mitä muistelen kaiholla nytten.
Minäkin, joskus meni lujaa , nyt ei. Vuosi vielä, ja jään eläkkeelle
Riippuu yksinäisyyden laadusta... Et siihen on kai helpompi tottua jos joku vastaa olevansa yksinäinen kun on avopuolisoa ym... Mut jos ei ole ketään.. Siihen onkin sitten vaikeampi tottua... Riippuu paljon ihmisestä...
Olen ollut valtaosan yksinäni tilanteestani johtuen ja empä ole oikein siihen tottunut. Toisaalta en ole aivan sen luonteinenkaan eli kaipaisin kyllä jotakin seuraa...
Kyl yrittäminen on ainakin auttanut hieman asiaa, mutta vaikeaa sanoa tulevaisuudesta.. Voi olla että yksinäisyys tulee olemaan suuressa roolissa. Riippuu monista asioista.
Olen sinkku 67vuotias mies sukulaiset asuu kaukana. Tällä paikkakunnalla ei tällä hetkellä kuin vieraita.
Olen 57v nainen sinkku,orpo.
Työskentelen kotisairaanhoidossa hoitajana, ja törmäsi muutama vuosi sitten täysin totaaliseen yksinäisyyteeen.
Asiakkaaksi tuli vanhempi nainen, en muista tarkkaa ikää mutta päälle 70 se oli.
Hänellä oli näkövamma ja muutamia muita sairauksia, mutta se mikä minuun iski todella voimakkaasti oli se, että hän oli totaalisen yksin!
Ei ollut sisaruksia, koskaan ollutkaan, ei ollut sukulaisia elossa, ei ystäviä, ei tuttavia.
En tiedä kuinka paljon tuosta yksin olemisesta oli omaa valintaa, ja koskaan hän ei valittanut.
Hän kykeni liikkumaan ulkona kotinsa lähellä olevassa puistossa missä kävi joka päivä kävelylenkillä.
Olin ja olen kuullut ihmisistä jotka sanovat olevansa yksin, näin totaalisen yksin olevaa ihmistä en koskaan ole tavannut, ja vaikka luultavasti omalla valinnalla oli osuutta asiaan, se järkytti minua syvästi.
Luulin tietäväni mitä on yksin oleminen, Kuulenhan siitä työssäni mutta valtaosalla on kuitenkin aina joku ihminen, vaikka ei ystävä eikä läheinenkään mutta joku sukulainen elossa tms. joka jollakin tavalla sitoo sukuun tai yhteisöön tms.
En tiedä osaanko selittää tätä. Hän on varmasti jo kuollut, tästä on muutama vuosi aika, mutta välillä tulee edelleen mieleen. Oli ihan mukava ihminen, paljon kertoili omasta nuoruudestaan ja juteltiin kaiken laista.
Olin yksi niitä harvoja joihin hänellä oli jonkinlainen yhteys, viran puolesta.
Itse olen sen verran introvertti että tarvitsen yksinäisyyttä. Työnikin imee paljon energiaa ja tarvitsen aikaa olla hiljaa ja vetäytyä rauhaan. Oikea totaalinen yksinäisyys, ei yksin oleminen, on suuri ongelma.