Kinkkua sulatellessa esitän palstalaisille mielenkiintoisen keskusteluaiheen, jota ns. Oikeisto-YLE ei edes ajankohtaiskatsauksissaan uskalla ruotia. Esitän tässä pohjustuksen, joka perustuu omiin arvioihini, ja huomautan, että ne voivat olla täysin oikeaan osuvia, ja juuri siitä syystä USAta hännystelevä mediajoukkio on voinut analyyseistaan pidättäytyä.
1) Irakin sota oli historiallinen teko, se oli siirtomaapolitiikkaa puhtaimmillaan, 2000-luvulla. Ns. länsi ja varsinkin sen uuliberalistit, suomen Paavo Lipponen ensimmäisten joukossa riensi tuotta valloitusretkeä tukemaan.
2) Irakiin piti mentämän kävellen, olihan YK-kaavun (asetarkastukset) suojissa kartoitettu ja tuhottu Irakin sotilaallisen vastaiskun mahdollisuudet jokseenkin täysin. Laskettiin, että Irakin öljy ja öljytulot otetaan valloittajan ja siirtomaaisännän haltuun jokseenkin vain sisäänmarssien Saudi-tyyppinen myötämielishallitus (tosisasiallinen diktatuuri= pystyttämällä.
3) Öljyn hinta lähti sitten lopullisesti kipuamaan, kun huomattiin, että Irakin invaasio helposta alusta huolimatta ei ollutkaan sitä mitä kuviteltiin. Kaiken kukkuraksi Iran, joka näki asemansa myös uhatuksi, avusti Irakin vapaustaistelijoita.
4) Öljyn hinta lähti kipuamaan sitä mukaa, mitä syvemmälle impperialistin nähtiin uppoavan Irakin suohon. Peitetarinaksi kerrottiin Kiinan talouskasvu. Kiina ei kuitenkaan ollut öljyn suurkuluttaja, vaan USA, jossa kulutusta lietsottiin kyllä velkarahalla.
5) Viimeinen piikki öljyn hintaan saatiin viime keväänä. Vaikka USAn velanmaksukyvyttömyys oli jo paljastunut tosiasia ja talouskupla käytännössä puhjennut, jatkui öljyn hinta nousuaan. SYY oli Höynän tiivistynyt uhittelu Iranin suuntaan. Odotettiin, että Höynä käy hyökkäykseen, epäsuosiostaan ja tulevasta vaalitappion varmuudesta huolimatta. USA:n äärioikeisto laski, että jos se nyt (viime kesänä) kävisi Iranin kimppuun, kaaos USAssa tulisi olemaan vieläkin pahempi, Kiina ajautuisi myös sekasortoon ja sen USA-mielinen diktatuuri kaatuisi. Voittajaksi jäisi vain Venäjä.
6) Höynä ja haukkaparvensa olivat pakotettuja historialliseen nöyrtymiseen, josta kukaan ei kuitenkaan tietäisi mitään, pitiväthän oikeistolaiset mediat asiasta huolen. Öljyn hinnan romahdus siirtomaaisännän nöyrryttyä ja kävellessä Iraniin neuvottelemaan antaumtumisen merkiksi kertoi kuitenkin koko totuuden:
7) Impperialisti on kuolonkourissa.
No niin, foorumi olkoon avoin ja kepulainen sensori pysyköön sivussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.