No nyt ruotsalaiset ovat perustaneet oman musiikipalkinnon.
Haaveissa on ilmeisesti Nobel-palkinnon tapaan arvostettu musiikkipalkinto, jonka saajalle luvataan mainetta ja mammonaa. Palkinnon saaja valitaan joka kerta niin klassisen kuin pyppymusiikinkin tekijöitten joukosta.
Mutta kun Ruotsissa ei ole Sibeliusta tai ketään vastaavaa suuruutta, mistä palkinnon takana vaikuttava riittävän tunnettu nimi?
Abbasta tietysti, oliko yllätys, ja niinpä tämä muinainen kertakäyttöpyppymusiikin yhtye on päättänyt samalla nousta ylös unohduksen alhosta uuteen olomuotoon ja elpyneisiin myyntilukuihin. Palkinnon nimi on Polar Music Prize. Tarve saada arvostusta vakavammissa piireissä on ilmeinen ja tietysti yhtyeen nimen toivotaan pysyvän paremmin kuluttajien huulilla, jotta vastedes julkaistavat muistoalbumit eivät olisi yleisen ihmettelyn kohteena.
Kyseessä siis on tietysti kaupallinen itsesäilytysvietti, eikä tällaisella läpinäkyvällä myyntikonstilla nousta Nobel-kastiin, se on selvää.
Ilmeisesti Abba-yhtye on myös ohittanut kysymyksen kuka klassisen musiikin tekijöistä ylipäänsä olisi otettu siitä, että saa palkinnon joltain 1970-luvun sillintuoksuiselta viihdeyhtyeeltä. Klassiset piirit kun tosiasiassa nauravat partaansa ja nauttivat Abbansa entiseen, klassisen suosittuun tapaansa, mieluiten säilykepurkista ja ennenkaikkea ilman pyllyn keikutusta.
Viimekertaisen palkinnon uhrilampaana oli amerikkalainen oopperasopraano Renée Fleming ja reaktioista päätellen amerikkalaiset olivat sangen otettuja luullessaan vastaanottavansa arvostetun pohjoismaisen musiikkipalkinnon.
Jos palkinto joskus osuisi suomalaiseen klassiseen taiteilijaan, pitää toivoa että kyseisellä henkilöllä olisi riittävästi omanarvontuntoa kieltäytyä mannekeeraamasta Abba-propagandan lähettiläänä. No, Suomi ei ole tärkeä markkinapaikka Abballe, joten palkintoa ei Suomeen tule ennenkuin muut potentiaalimmat markkinayhteistyönimet on käyty läpi. Sanomattakin selvää ettei Abban raati puntaroi puhtaasti musiikillisia ansioita. Viihdemusiikin puolella realiteetti on että ansiot perustuvat aina ennenkaikkea myyntilukuihin.
Hyvä niin, sillä en kuuna päivänä voisi häpeämättä lukea Salosten, Mattiloitten, Saariahojen ja Salmisten ym. resumeista että heidät on palkittu Abba-yhtyeen jakamalla Polar Music-palkinnolla. Heidän saavutuksensa perustuvat vakavaan musiikilliseen työhön. Ei suinkaan pypyn keikuttamiseen pilipalimusiikin tahtiin.
Haaveissa on ilmeisesti Nobel-palkinnon tapaan arvostettu musiikkipalkinto, jonka saajalle luvataan mainetta ja mammonaa. Palkinnon saaja valitaan joka kerta niin klassisen kuin pyppymusiikinkin tekijöitten joukosta.
Mutta kun Ruotsissa ei ole Sibeliusta tai ketään vastaavaa suuruutta, mistä palkinnon takana vaikuttava riittävän tunnettu nimi?
Abbasta tietysti, oliko yllätys, ja niinpä tämä muinainen kertakäyttöpyppymusiikin yhtye on päättänyt samalla nousta ylös unohduksen alhosta uuteen olomuotoon ja elpyneisiin myyntilukuihin. Palkinnon nimi on Polar Music Prize. Tarve saada arvostusta vakavammissa piireissä on ilmeinen ja tietysti yhtyeen nimen toivotaan pysyvän paremmin kuluttajien huulilla, jotta vastedes julkaistavat muistoalbumit eivät olisi yleisen ihmettelyn kohteena.
Kyseessä siis on tietysti kaupallinen itsesäilytysvietti, eikä tällaisella läpinäkyvällä myyntikonstilla nousta Nobel-kastiin, se on selvää.
Ilmeisesti Abba-yhtye on myös ohittanut kysymyksen kuka klassisen musiikin tekijöistä ylipäänsä olisi otettu siitä, että saa palkinnon joltain 1970-luvun sillintuoksuiselta viihdeyhtyeeltä. Klassiset piirit kun tosiasiassa nauravat partaansa ja nauttivat Abbansa entiseen, klassisen suosittuun tapaansa, mieluiten säilykepurkista ja ennenkaikkea ilman pyllyn keikutusta.
Viimekertaisen palkinnon uhrilampaana oli amerikkalainen oopperasopraano Renée Fleming ja reaktioista päätellen amerikkalaiset olivat sangen otettuja luullessaan vastaanottavansa arvostetun pohjoismaisen musiikkipalkinnon.
Jos palkinto joskus osuisi suomalaiseen klassiseen taiteilijaan, pitää toivoa että kyseisellä henkilöllä olisi riittävästi omanarvontuntoa kieltäytyä mannekeeraamasta Abba-propagandan lähettiläänä. No, Suomi ei ole tärkeä markkinapaikka Abballe, joten palkintoa ei Suomeen tule ennenkuin muut potentiaalimmat markkinayhteistyönimet on käyty läpi. Sanomattakin selvää ettei Abban raati puntaroi puhtaasti musiikillisia ansioita. Viihdemusiikin puolella realiteetti on että ansiot perustuvat aina ennenkaikkea myyntilukuihin.
Hyvä niin, sillä en kuuna päivänä voisi häpeämättä lukea Salosten, Mattiloitten, Saariahojen ja Salmisten ym. resumeista että heidät on palkittu Abba-yhtyeen jakamalla Polar Music-palkinnolla. Heidän saavutuksensa perustuvat vakavaan musiikilliseen työhön. Ei suinkaan pypyn keikuttamiseen pilipalimusiikin tahtiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Harvoin saa olla oikeutettu lukemaan tekstiä, jonka kirjoittaja on näin pihalla kaikesta. Voi olla jopa eka kerta.
Abban KUOLEMATON popmusiikki on jo osoittanut olevansa yhtä kestävää laatua kuin mikä tahansa kuolematon. No, ei tietenkään kaikki Abba-laulut, mutta suuri osa.
Täällä on kipeästi kaivattu pistämättämiä juttujasi ja kaivataan takuulla jatkossakin. :)
Totuus on se, että "Auktoriteetti", "Klasariopiskelija", "Tiedemiekkonen", "Proffa", "Schubertteli", "Ammattilainen" tms. ja hänenkaltaisensa ovat ihan samoja aivopieruja. Olleet jo vuosia. Tekstianalyysi kertoo kaiken. Kaikkia heitä yhdistää haukkuminen (siis kaiken olemassaolevan haukkuminen) ja kaiken älyllisen tuhoaminen.
Olisi jo korkea aika ylläpidolta ruveta suorittamaan IP-osoitteista kirjoitussuodatusta. Mikäli tällainen ei onnistu, niin pyydän kaikkia teitä kirjoittamaan SUOMI24.FI ylläpitoon tästä ongelmasta.
Huvittavinta tämän kaiken keskellä on tuo Deliuksen ja Schubertin ihannointi ja "pyppy"-sanan käyttö. "Proffa" ja "Tiedemiekkonen" kirjoittivat äidinkielestä välittämättä niin monta kertaa, että heitä oli helppo välttää. Nykyään he ilmeisesti ovat omaksuneet uusia nimiä.
Tekstianalyysiä ei tarvitse opiskella teidän kanssanne. Jos vaihtaisitte tyyliä, olisi tämä kaikki vaikeampaa.
Hyvää joulua kaikille!
Käyttäkää hakutoimintoa jotta ymmärrätte mitä tarkoitan.
-Lukija-
Sama tyyppi käyttää eri nimimerkkejä, en nyt tiedä, kuuluuko "Ammattilainen" samaan sakkiin, mutta auktoriteetista tähän joltain OIKEELTA klasariopiskelijalta nimimerkin varasteeneeseen provoilijaan saakka, kyseessä on selvästi sama henkilö.
Suomi24, provoilijat bannatkaa, ja keskustelun taso kuntoon!
Mozartin hilpeät ooppera-aariot tai Straussin valssitkaan kovin vakavia ole, mutta kyllä mä silti hyväksyisin Bachin, Mozartin ja Straussin samaan sarjaan Abban kanssa. ;D
pianoteoksia siinä mielessä, etteivät ne ole alunperin pianolle kirjoitetut. äläkä rinnasta mozartia tai bachia straussiin, puhumattakaan että rinnastaisit ne abbaan.
Bachin kyseenalaistamiseen. Nehän nauraa teille.
Kuten olen ennenkin sanonut, jonkin musiikin ymmärtäminen voitaneen mitata asettamalla koehenkilö esittämään kyseistä musiikkia vapaavalintaisella instrumentilla.
et edes provoilusta. :) Heitin kommentin taidemusiikin keveydestä ihan läpällä, vaikka tottahan se on mitä sanoin. Klassinen on usein sisällöltään todella kaukana vakavasta, samoin kuin populaarimusiikki joskus tajuttoman vakavaa ja synkkää kamaa. Kaikki "klasaria" ja "poppia" koskevat käsitteet ovat vinksahtaineita: mietin esim. joskus klassisen musiikin säveltäjiä, jotka ovat helpommin omaksuttavia kuin jotkut "populääri"-biisit, ja vieläpä suositumpia! Populääriin lasketaan samaa genreä edustava, ei-populaarikin kama ja "vakavaan" klassiseen kaikenlaiset iloiset ja söötit sävellykset. ;D
Musiikin ymmärtäminen on monimuotoinen juttu, eikä ennakkoluuloisuudesta ole siinä kuin haittaa. Kaikelle kannattaa antaa tsäänssi, ja antaa se kunnolla: yksi kuuntelukerta ei riitä, eikä kuriositeetinomainen tulkinta jostakin genrestä riitä sen tyrmäämiseen.