Monimutkaista(ko?)

Sitä sanotaan että kun on 20-vuotias elää elämänsä parasta aikaa.
Tapasin viime kesänä erään miehen. No, meillähän sitten synkkasi aikasta hyvin, mese osoitteita vaihdettiin yms. Sain tästä miehestä itselleni mahtavan kaverin, takaraivossa kuitenkin piili pelko ihastumisesta. Jatkoimme kuitenkin jutustelua päivittäin, kunnes tuli puheeksi ihan kasvotusten näkeminen, asuttiin naapurikaupungeissa joten sovittiin tapaavamme seuraavana viikonloppuna. Tapaaminen onnistui oikein mukavasti, ilmassa oli sähköä joskin molemmin puolin. Olin täysin mennyttä tyttöä, enkä usko että toisen puolenkaan tunteet mitenkään kylmiä olivat. Kesä loppui ja sateinen syksy teki tuloaan. Ei tavattu enään, mutta juteltiin aina silloin tällöin. Mukaan mahtui paljon mutkia, väärinkäsityksiä ja kyyneliä, mutta ne saatiin selvitettyä. Paasasin itselleni koko aika että mun pitäisi unohtaa tää kaveri, mutta olin ihastunut ja palavasti. Voi tyttörukkaa.. Huono puoli on vain se, että tämä kaveri taitaa olla vannoutunut poikamies.
Tapasin kuitenkin tässä muutama viikko sitten sattumalta tämän kaverini, ja ilmassa oli taas sitä samaa sähköä kuin puoli vuotta sittenkin.
Mikä neuvoksi? En uskalla tehdä aloitetta tai mitään sellaista, koska pelkään menettäväni hänet lopullisesti.
Sisin sanoo että "Unohda!" mutta sydän on eri mieltä..
1681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

asioista liian monimutkaisia !!!
Olette kumpikin vapaita, eikä ilmeisesti mitään ihmeempiä luurankoja kaapissa..? Pelkäät menettäväsi hänet - miksi? Eihän hän vielä edes ole "sinun"! Mitään et saa, jollet uskalla ottaa riskiä! Vai riittääkö sinulle tuo joskus sattumalta näkeminen ja satunnaiset juttelut mesessä? Ehkä hänkin haluaisi enemmän, muttei uskalla? Siinäpä sitten mietitte tahoillanne, että voisiko välillenne kehittyä jotain todellista... Nyt toimeksi! Tuo "taitaa olla vannoutunut poikamies" ei ole kyllin hyvä syy mamoilluun! Kuuntele sydätäsi ja anna mennä! Sano hänelle, että viihdyt seurassaan ja haluaisit nähdä useimminkin! Jos toinen on eri mieltä, saat ainakin varmuuden asiaan = ettei hän halua seurustella tai sitoutua. Jos samaa mieltä, tiedät kyllä... :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttörukka(ko?) kirjoitti:

Sitä sanotaan että kun on 20-vuotias elää elämänsä parasta aikaa.
Tapasin viime kesänä erään miehen. No, meillähän sitten synkkasi aikasta hyvin, mese osoitteita vaihdettiin yms. Sain tästä miehestä itselleni mahtavan kaverin, takaraivossa kuitenkin piili pelko ihastumisesta. Jatkoimme kuitenkin jutustelua päivittäin, kunnes tuli puheeksi ihan kasvotusten näkeminen, asuttiin naapurikaupungeissa joten sovittiin tapaavamme seuraavana viikonloppuna. Tapaaminen onnistui oikein mukavasti, ilmassa oli sähköä joskin molemmin puolin. Olin täysin mennyttä tyttöä, enkä usko että toisen puolenkaan tunteet mitenkään kylmiä olivat. Kesä loppui ja sateinen syksy teki tuloaan. Ei tavattu enään, mutta juteltiin aina silloin tällöin. Mukaan mahtui paljon mutkia, väärinkäsityksiä ja kyyneliä, mutta ne saatiin selvitettyä. Paasasin itselleni koko aika että mun pitäisi unohtaa tää kaveri, mutta olin ihastunut ja palavasti. Voi tyttörukkaa.. Huono puoli on vain se, että tämä kaveri taitaa olla vannoutunut poikamies.
Tapasin kuitenkin tässä muutama viikko sitten sattumalta tämän kaverini, ja ilmassa oli taas sitä samaa sähköä kuin puoli vuotta sittenkin.
Mikä neuvoksi? En uskalla tehdä aloitetta tai mitään sellaista, koska pelkään menettäväni hänet lopullisesti.
Sisin sanoo että "Unohda!" mutta sydän on eri mieltä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu