Saanko

ihannemieheni...Tavallinen suomalainen mies.

Hän on parikymmentä kuukautta nuorempi kuin minä, 16 senttiä pidempi. Hänellä on vaaleammat hiukset kuin minulla, silmät siniset kuin kesätaivas.
Hän on älykkäimpiä tuntemiani ihmisiä ; hoksaavainen ja verbaalisesti lahjakas. Nopea ratkaisemaan ongelmia ja kätevä käsistään. Huumorintajuinen ja tilannetajun omaava. Puoleensavetävä ja seksikäs, vaikkei mikään adonis olekaan. Karismaattinenkin. Vähäsen reppana, mitä tulee tunteiden ilmaisemiseen - mutta samalla hyvin hellyyttävä. Kova kinaamaan ja mielestään aina oikeassa. Itsepäinen kuin muuli, huonolla tuulella ollessaan hankala. Teeskentelee autuaan tietämätöntä asioista silloin, kun se hänelle sopii.... Ilmeisesti on aika vääntää hänelle rautalangasta se, että olen rakastunut häneen hullunlailla, ja ehkä enemmänkin....
2481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkälainen sinä sitten oot. Vai pitikö sinut nähdä tuosta luettelostasi ja vaatimuksistasi.

Minä taas en vaadi tytöltä muuta, kuin että on aamu-unisenakin tukka pörrössä, kymmenenkin vuoden yhdessäolon jälkeenkin sen näköinen, että kaikki on jäänyt vielä kesken ja että hän sanoo sittenkin, että ota syliin taas:)

Muuta ei tarvita, ja onpa mukava tulla nopeasti kotiin, oli vaikka missä.

Mistähän minä sellaisen löytäisin, ja äkkiä.

Äänestä
  • "vaatimuksia" lainkaan - tuollainen mies vaan jostain tupsahti tielleni...

    Kuulemma olen nokkela ja kanssani on hauska kinata ja keskustella. En mikään einstein, mutta pärjäilen. Vaikka miekkonen ei ole tumpelo keittiön puolellakaan, niin haluan käydä hänen sydämeensä vatsankin kautta. Täysin tavallinen naisihminen, en mikään missi. Ikävä pilkunviilaaja toisin paikoin, norsunmuistilla varustettu sellainen. Tosin itsekritiikkikohtaukseni ovat kuulemma jotain vielä käsittämättömämpää... Joskus kuulemma melkoinen bitch, niin hyvässä kuin pahassa... Tuon miehen kanssa meissä on paljon samaakin - ja pisteenä iin päälle: olemme yhtä intohimoisia...

    Sanoitpa muuten todella kauniisti tuossa... Tuo on muuten varmaankin se suhteen elossapitävä voima: että jotain on kesken kaiken aikaa, haluaa toisen kanssa lisää ja lisää... Kunpa tuon tunteen pystyisi säilyttämään mahdollisimman pitkään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esitellä: kirjoitti:

ihannemieheni...Tavallinen suomalainen mies.

Hän on parikymmentä kuukautta nuorempi kuin minä, 16 senttiä pidempi. Hänellä on vaaleammat hiukset kuin minulla, silmät siniset kuin kesätaivas.
Hän on älykkäimpiä tuntemiani ihmisiä ; hoksaavainen ja verbaalisesti lahjakas. Nopea ratkaisemaan ongelmia ja kätevä käsistään. Huumorintajuinen ja tilannetajun omaava. Puoleensavetävä ja seksikäs, vaikkei mikään adonis olekaan. Karismaattinenkin. Vähäsen reppana, mitä tulee tunteiden ilmaisemiseen - mutta samalla hyvin hellyyttävä. Kova kinaamaan ja mielestään aina oikeassa. Itsepäinen kuin muuli, huonolla tuulella ollessaan hankala. Teeskentelee autuaan tietämätöntä asioista silloin, kun se hänelle sopii.... Ilmeisesti on aika vääntää hänelle rautalangasta se, että olen rakastunut häneen hullunlailla, ja ehkä enemmänkin....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu