Elikkäs aika ristiriitaiset tunteet on,seurustelimme ex-puolisoni kanssa 3vuotta ja saimme tuona aikana kaksi lasta.Perhe elämä sujui hyvin ja olimme yhtämieltä lasten kasvatuksesta ja muista arjen asioista.Monia asioita kuitenkin oli viallakin esimerkiksi riitelimme useasti koska olemme molemmat melko heikko hermoisia.Väkivaltaa suhteessamme ei oikeastaan kuitenkaan ollut koska molemmat tiesimme sen olevan väärin.Joskus puolisoni läpsi minua mutta itse oikeastaan kerjäsinkin sitä monesti että saisin näyttää hänen tehneen väärin.Henkinen väkivalta oli sitten sitäkin pahempaa.Haukuttiin toisia kaikilla mahdollisilla sanoilla mitä mieleen juolahti, usein kuitenkin pyysimme myöhemmin anteeksi myöhemmin.
Päätimme kohta 1kk sitten erota hetken mielijohteesta koska olimme siitä aikaisemmin monesti puhuneetkin.Exäni on kertonut ja antanut ymmärtää että ero päätös tehtiin liian nopeasti emmekä välttämättä harkinneet sitä loppuun asti ja olen itsekkin samaa mieltä mutta en ole sitä hänelle kertonut.Pelkään koska sitten uskon että hän painostaa minut jatkamaan suhdetta vaikka en välttämättä itse tahtoisi.
Nyt 1kk aikana tutustuin kaveripiirini kautta yhteen nuoreen naiseen joka vaikuttaa erittäin fiksulta ja kiltiltä ja on myös osoittanut kiinnostusta minua kohtaan mm. ehdottamalla jotain yhteistä tekemistä.Exäni kanssa suhde alkoi maistua jo ehkä hieman liiankin arkiselta vaikka uskon että se tulee tapahtumaan kaikkien kanssa ennemmin tai myöhemmin.Tämä tapaamani nainen kuitenkin sai minut tuntemaan taas jotain mitä en ole tuntenut pitkään aikaan mutta pelkään että hänen kanssa käy myös myöhemmin samoin kuin exäni kanssa.
Exääni kohtaan minulla on edelleen valtavasti tunteita ja haluaisin vielä yrittää mutta mietin myös että lieneekö se kuitenkin turhaa kun ne samat ongelmat on siellä edelleen enkä luota että olisimme oppineet virheistämme.
En myöskään haluaisi aloittaa vielä uutta suhdetta koska saattaisin vain tuottaa pettymyksen jos haluaisinkin sitten palata yhteen exäni kanssa tai muuten vaan en olisi sellainen miksi hän minut kuvitteli.Tämä tapaamani nuori nainen kuitenkin on todella mukava ja nautin aina kun saan olla hänen seurassaan.En haluaisi kuitenkaan puhua hänelle näistä ajatuksista koska pelkään että ajan hänet pois luotani.
Lapsiin vielä palatakseni olen kantanut hoitovastuun vähintäänkin puoleksi exäni kanssa joten pelkään osittain myös että miten hän jaksaa ilman minua jos vuorottelemme lapsia viikoittain. Haluaisin kuitenkin tarjota lapsilleni mahdollisimman hyvän kasvuympäristön mutta en siltikään käyttäisi sitä syynä palatakseni exäni kanssa yhteen..varmaankaan..
Vaikeasti selitetty koska itsekkään en oikein osaa tulkita juuri nyt itseäni.Neuvoja kuitenkin kaipaisin..
ps.Nuori nainen ei siis ole exääni nuorempi vaan minunlaillani nuori eli ikäeroa ei juurikaan ole vaan molemmat olemme nuoria vähän yli 20vuotiaita..

Vastaukset 7
Vanhimmat
että olen mielestäni aika riippuvainen muiden ihmisten huomiosta ja kaipaan paljon sitä että joku pitää minua tärkeänä.En kuitenkaan haluaisi tästä mahdollisesta uudesta suhteesta mitään korviketta entiseen suhteeseen sillä silloin se ei kestäisi kuitenkaan.Pelkään osittain myös sitä että jos päätän palata exäni kanssa yhteen pelkästään sen takia koska tiedän saavani siinä suhteessa huomiota ja tärkeänä pitämistä.
se huuma loppuikää kestä, ei vaikka naisen vaihtasit. Kun olette saanut kaksi lasta tuo se sen arjen elämänn ilman muuta. Ei kannata edes kuvitella, että seurustelu on yhtä juhlaa, huumaavaa tunnetta jne..koko ajan. Nuorina olette perheen perustanu, mutta vastuu pitäisi silti jaksaa kantaa. Yrittäkäähän löytää yhteinen sävel elämään ja kasvattaa ne lapset yhdessä. kyllä siinä arjessakin on hyviä ja mukavia hetkiä, kuhan osaa vain arvostaa pieniäkin asioita. Ja itsestähän se paljon on kiinni, mitä elämältä haluaa.
en muitanut kertoa minkälaiset kasvu pohjat poikamme sai vapaakirkosta.ja me puolisoina.oli ihania parisuhdeleirejä.ja poika sai leireillä wsiintymisvarmuutta,partio taitoja,musiikki kasvatusta.no,ei tässä ollut pää asia kun se seurakunnan avioliitto leiri.kaikissa seurakunnissa on ja kannatta mennä.uusi rakkaus koittaa.
että sulle on tullut eteen aikuiseksi kasvamisen paikka. Kanna vastuusi. Pienten lasten kanssa ei ole helppoa huomioida puolisoa. Helposti unohtuu se oma minä arjen pyörittämisessä. Otappa sellainen asenne, että "tämä on nyt tätä tällä hetkellä" eli lapsiperheen arkea. Kyllä se elämä siitä taas kirkastuu, töitä vaan täytyy tehdä enemmän, myös sen puolison mielenkiinnon eteen. Nauti pienistä lapsistasi nyt, ajan kuluessa hankaluudetkin unohtuvat.
Eikä se onni välttämättä naista vaihtamalla tule, päinvastoin saatat katua elämäsi loppuun asti, jos perheesi nyt jätät. Sinnikkyyttä, hyvä mies, ja tsemppiä uudelle vuodelle! :)
1) Sinulla on nyt jo kädet täynnä, on täydellisen tarpeetonta ja oikeastaan edesvastuutonta hankkia enempää lapsia ennenkuin nuo nykyiset pienokaiset ovat omillaan, eli vähintään 18 vuoden kuluttua.
2) Sinä olet huolellisesti ja harkiten hankkinut naisen kanssa 2 lasta. Heiltä ei kysytty haluavatko he teidät vanhemmikseen.
3) Sinun velvollisuutesi on pitää perhe koossa ja käyttäytyä naisesi kanssa riitelemättä. Ellette osaa, hakekaa neutraalilta kolmannelta osapuolelta (perheneuvojalta, psygologilta, pastoriltanne) apua.
4) Sinun velvollisuutesi on keskittää huomiosi ja energiasi harkiten tehtyyn perheeseen, EI vieraisiin naisiin!
5) Sinä olet itse täydellä järjellä ja tietoisesti harkiten järjestänyt elämäsi miten se nyt on, sinulla on vastuu ja velvollisuus saada ja hankkia lapsillesi, naisellesi ja itsellesi kaunis, rauhallinen ja turvallinen koti jossa lapsillasi on 2 rakastavaa vanhempaa.
Elikkä kerroin tänään ajatuksistani exälleni ja heti alkuun haluan tehdä selväksi että en ole ollut toisen naisen kanssa eromme jälkeen ja vastuun olen todellakin kantanut lapsista.Nytkin lapset ovat luonani monta päivää ja tulevat olemaan vielä uudenvuoden ylikin.Toisella naisella tarkoitin lähinnä sitä että sain sellaisen tunteen että en ole pelkkä epäonnistuja aina.
Myös arkeen olin tottunut ja tunnustan rehellisesti että jätin puolisoni liian vähälle huomiolle enkä näyttänyt sitä omaa itseäni mitä todella olen, työt oli ehkä liikaa mielessä ja lasten kanssa oleminen uuvutti joskus niin että unohdin kokonaan pitää huolta suhteestamme.
Exäni kertoi aikaisemmin että katuu eropäätöstä ja ei haluaisi rikkoa perhettämme.Enkä haluaisi minäkään.Tarkemmin kun olen miettinyt asioita niin uskon että en voi elämältä enempää vaatiakkaan kun sen mitä minulla aikaisemmin jo oli.Nyt pelottaa vaan että exäni on todella halukas eroamaan eikä tunne samoin kuin minä.Muutaman päivän olen odotellut puhelua häneltä ja olen lähettänyt tekstiviestejä.Eilen sitten soitin hänelle ja kaikesta päätellen exäni oli nukkumassa eikä suinkaan yksin sillä hän pyysi jotain ihmistä poistumaan sängystä siksi aikaa kun puhuu kanssani.
Voisiko exäni ottaa jo kuukauden sisällä uuden miehen jos todella välittää minusta vai onko tämä vain jotain seikkalua jota hän haluaa hakea jonkun muunkanssa kun minun kanssa kaikki oli alkanut jo maistumaan arkiselta?
En millään ymmärrä miksi exäni katuu eroa mutta on kuitenkin jo uuden miehen kainalossa? kuvittelenko vain kaiken itse ja voiko tämä ero olla tehnyt minut vain vainoharhaiseksi?
Palatakseni tuohon "toiseen naiseen" tarkoitin vaan sitä että tunsin hänen seurassaan sitä että en välttämättä olekkaan niin turhake kuin itseäni tällä hetkellä pidän ja huomasin että saattaisin saada ehkä uusia "muistoja" jonkun kanssa.
Perhettäni en siis missään vaiheessa ole hylännyt,vaan joulukin vietettiin yhdessä ja työnnettiin keskinäiset riitamme siksi aikaa syrjään.Haluaisin kuitenkin pitää perheemme yhdessä vielä.
Voiko tosiaan olla että tämä paha olo on tehnyt minut vainoharhaiseksi ja exäni tosissaan haluaa vaan miettiä asioita nyt muussa seurassa vai voisiko hän olla jo niin turtunut minuun että on onnellinen kun vihdoin löytää jonkun toisen.Entä pitäisikö minulla vain antaa hänen tehdä päätöksensä ja luottaa siihen että elämä jatkuu mahdollisesti?
tympii kun hommasin itselleni jo uuden asunnon ja paljon kalusteita..onkohan tuo siis voinut saada aikaan sen että exäni hyppää toisen matkaan kun kuvittelee että minun kanssa ei saa enää mitään aikaiseksi?