oon ollu naimisin 2 ja puol vuotta, sitä ennen seurusteltii muutama kuukaus. Ikää 23, ei lapsia, ikäeroa 7vuotta, minä nuorempi (yllätys). Molemmat töissä.
Asia on se, että olen ihan ahdistunut, haluan pois, pois pois! Tuntuu et köysi kiristyy kaulaan koko ajan tiukemmin.. Kaikki mitä mun mies puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme saa mut pakokauhun valtaan. En halua olla mikään kotirouva. hoitaa mukuloita ja kotia ja ku mies väsyneenä tulee tienaamasta leipää hyysätä vielä sitäkin. Apua! haluan seikkailla, lähteä matkalle ja tulla ku tuntuu siltä, mennä klubille ja pyörittää pyrstöä. Olen joutunut luopumaan mieheni takia monista asioista, nyt viimeksi yhdestä ehkä tärkeimmästä joka hän jo lupasi mutta vetikin lupauksen takaisin, lopullisesti. Pienistä asioista tuleekin isoja, ahdistus kasvaa ja paniikki paisuu.
Jos nyt joku nerokkaasti tähän kommentoi et "ei uskois sun olevan 23" tms, ni voin kertoa että kyllä, ajattelen olevani nuori ja villi enkä valmis mikskää kotiäidiks (kaikki kunnioitus niille). Ihmiset tahtoo elämältää eriasioita..
Ongelma on se, että jos nyt eroaisimme mä tekisin konkurssin josta en ehkä edes selviäis.. Olen tyhmä tyhmä tyhmä tyttö ja hoitanut raha-asiani niin, että mun on pakko olla varmaa 5vuotta vielä naimisissa tai kärsiä suuri henkilökohtainen taloudellinen taantuma joka luultavasti huipentuisi kriisiksi..
Vittu mä vihaan tätä!
Asia on se, että olen ihan ahdistunut, haluan pois, pois pois! Tuntuu et köysi kiristyy kaulaan koko ajan tiukemmin.. Kaikki mitä mun mies puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme saa mut pakokauhun valtaan. En halua olla mikään kotirouva. hoitaa mukuloita ja kotia ja ku mies väsyneenä tulee tienaamasta leipää hyysätä vielä sitäkin. Apua! haluan seikkailla, lähteä matkalle ja tulla ku tuntuu siltä, mennä klubille ja pyörittää pyrstöä. Olen joutunut luopumaan mieheni takia monista asioista, nyt viimeksi yhdestä ehkä tärkeimmästä joka hän jo lupasi mutta vetikin lupauksen takaisin, lopullisesti. Pienistä asioista tuleekin isoja, ahdistus kasvaa ja paniikki paisuu.
Jos nyt joku nerokkaasti tähän kommentoi et "ei uskois sun olevan 23" tms, ni voin kertoa että kyllä, ajattelen olevani nuori ja villi enkä valmis mikskää kotiäidiks (kaikki kunnioitus niille). Ihmiset tahtoo elämältää eriasioita..
Ongelma on se, että jos nyt eroaisimme mä tekisin konkurssin josta en ehkä edes selviäis.. Olen tyhmä tyhmä tyhmä tyttö ja hoitanut raha-asiani niin, että mun on pakko olla varmaa 5vuotta vielä naimisissa tai kärsiä suuri henkilökohtainen taloudellinen taantuma joka luultavasti huipentuisi kriisiksi..
Vittu mä vihaan tätä!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Usko tää! Eroa miehestä ja koe se taloudellinen konkurssi! Sä selviät siitä ja olet sen jälkeen vahvempi. Aikaa se ottaa ja on rankkaa. Mut sä huomaat, että et olekkaan yksin. Ystävät ovat sulle tärkeitä. Terv. nimim. Itse olen käynyt sen läpi.
mitään kirjallista sopimusta ennen avioliittoa, puolet miehen omaisuudesta on erottuanne sinun. eikai mies ole yhtä huonosti raha-asioitaan hoitanu?
Mistä päättelit, että ovat NAIMISISSA...??
"oon ollu naimisin 2 ja puol vuotta, sitä ennen seurusteltii muutama kuukaus" Heti ekalla rivillä.
No nuorihan sinä vielä OLETKIN, hyvänen aika!
En minäkään tuossa iässä miksikään "kotirouvaksi" halunnut tai yleensäkään kenenkään äidiksi tms...
Mutta jos nyt sitten "heilut" lähinnä rahan vuoksi siinä nykyisessä suhteessa, niin ihan varmasti pinnat kiristyvät puolin toisin...tai pikemminkin sinulla kiristyy ja tunnet tulevasi "kiristetyksi", koska miehesi TIETÄÄ tämän asian ja voi aina "tiukan paikan tullen" vedota siihen, että "ethän sinä ilman minun sponssaustani pärjää"...
Jaa-aa...
Mieti nyt ITSE, mitä todella haluat elämältä.
Itse olin 23 kun tapasin nykyisen mieheni, joka on 6 vuotta vanhempi. Eka pelko oli että tuo haluaa jo perustaa perhettä ja asettua aloilleen. Ja minä koin että nuori aikuisuus oli vasta edessä päin, kun opskelut oli päätöksessä ja työelämä odotti ja eikä entteihin panttääminen täyttänyt koko vapaa-aikaa.
Meidän aikataulu olikin sitten ihan eri juttu kuin teillä. Meni 9 vuotta enenkuin päädyimme naimisiin, mutta senkin jälkeen ehdittiin vielä saamaan kaksi lasta.
Mutta sun täytyy kyllä itse päättää haluat "vapauden" vai sen taloudellisen turvallisuuden. Vai minkälaista "konkurssia" tarkoitat? onko sinulla oikeasti jokin yritys vai tarkoitatko, että henkilökohtainen kulutusmahdollisuus muuttuu huomattavasti huonommaksi. Pitemmällä aikavälillä kyllä tuo vapaus lienee tarkeämpi. Jos olet työssä käyvä ihminen, niin voit käyttää kaikki tulosi itseesi.
Yhden vamran neuvon voin kyllä antaa. Älä vaan ala tekemään lapsia tuohon elämän tilanteeseesi. Se ei ainkaan helpota sitä.
Jos kerran olet tuhma tyttö ja haluat pyörittää pyrstöäsi, niin siitähän sinä saat rahaa niin paljon kuin kehtaat pyytää!
Siitä vain jakamaan.
Sitäpaitsi kukaan mies ei ole ansainnut tuollaisia ajattelevaa naikkosta puolisokseen, joten ala vetää ja heti!
Uusi vuosi on vielä edessä ja tienaat yhdessä illassa enemmän kuin kuukaudessa päivätyössäsi.
Kymmenessä vuodessa ehdit hankkia talon, vaaleanpunaisen Porschen, huvilan Suomesta ja bungalovin etelästä.
Sen jälkeen voit vetäytyä eläkkeelle ja valita jonkun irstaan asiakkaasi lastesi isäksi ja elättäjäksi!
Baanalle siitä, mars, mars!
Mihin perustat käsityksesi prostituutiosta, jos luulet sitä luksuselämäksi?
Tyttöhän haluaa elää villisti, rikkaasti ja vapaana!
Eli kuten huora.
Kaikki miehet joutuvat muutenkin maksamaan seksistä kovan hinnan tavalla tai toisella, joten mitä ihmeellistä huoraamisessa on?
Eihän se ole enää edes rikoskaan.
Normaali suomalainen typykkähän tuo on.
Täällä jaetaan tavaraansa maailman suruttomimmin, joten tyhmähän tuo olisi, ellei ymmärtäisi takoa kun rauta on vielä kuumaa!
Ongelma on sinussa itsessäsi, ei miehessä eikä avioliitossasi. Syy ongelmiin on itsekkyys, vain minä, ei yhteisyys.
Kun avioidutaan, se on yhteistä elämää, se kattaa tämänpäivän ja huomisen. Tämäpäivä tuo huomiseen se aina syvemmälle käyvän perustuksen ja syvyyden.
Se on tajuumista, että minullakin on huominen, jossa en ole yksin vaan yhdessä.
Menin avioon, löysin hyvän vaimon itselleni.
Olimme 5 vuotta aviossa, vasta sitten ensimmäinen lapsi, ja sen jälkeen 1.5 vuotta ja toinen poika.
Olen antanut tilaa puolisolleni elää, harrastaa koko ikänsä ja olen rakastanut häntä.
Mutta hän on halunnut sitoutua ja rakkaus on molemminpuolista, ja tässä rakkaudessa on ollut sitä, että rikkaruohot on nypitty pois siitä puutarhasta omaehtoisesti.
Hänkin on antanut tilaa harrastuksilleni ja se on ollut hyvä.
Kun tämän matkan olemme nyt käyneet 34vuotta, on siihen tullut sellaista painolastia, siis positiivisessa mielessä, että kestää tuulet ja tuiverrukset. Mutta olisiko sitä tullut, ellei olisi haluttu elää jo alkumetreiltä lähtien sitä yhteistä matkaa.
Jo lähtiessä halusin, että aviossa elän tekoineni, sekä haluineni niin, ettei vanhana kannata surra, ”etten ole sitä kokenut” ja kokemuksen halusin sisäistää siihen aviosuhteeseeni.
Kaiken olen kuitenkin rakentanut rakkaudestani lähtien, koska kunnioitan syvästi puolisoani.
Hän kaikella asenteellaan teoillaan ja olemuksellaan on sen ansainnut ja on siitä kiitoksen saanut.
Nyt, kun elämme vaihetta, että pahanlaatuinen syöpä on valtaamassa häntä, siinä vaiheessa huomaan kuinka oikealla tavalla rakennettu elämä kestää vaikeatkin ajat. Siinä varmaan viimekädessä saa sitä onnea, mitä on nuorena kylvänyt.
Eli kun punnitset vaakakupissa ihmisen itsekkyyttä ja elämää, kannattaa itsekkyyteen mitata myös huominen.
Tuhmuus, onko se päämäärä?
Entäpä jos elämä tuo vain tuhmuutta jatkuvasti?
Sen olen nähnyt, että monella tapaa ihminen maksattaa tuhmuuttaan luonteensa vikaisuutta itsellään.
Tuossa eräs mies soitti, naputtava vaimo, vaikka lupasi parannusta ja onnea, niin kestoaika oli viikko. Mies yritti ja yritti. Esitti ammattiauttajan apuun tuloa, mutta ei kelvannut.
Sitten vasta, kun turvakoti oli miehen osoite, pienen ajan homma toimi.
Mutta kannattaako?
Ehkä avioon on ihmisiä kelpaamattomia, niin pysyköön sitten naimattomana, älköönkä koskaan astuko alttarille sanomaan tahdo, ellei todella tahdo.
Jos on astunut alttarille ja sanonut tahdon, mutta nyt peruu. Paras on, että jättää kaiken, eikä ota mitään mukaan. Itsepä on eronsa hakemassa.
Myös se, että hyvä ottaa ies kannettavaksi, pitäähän onnesta aina maksaa. Ole hyvä ja maksa.
Näin valinnat on aina käsissä, hyvän saaminen ja huonon saaminen. Kaikki kaikessa on loppujenlopuksi tahdon asia.
Veli M.
Rakkaus on tahdon asia, juu kyllä. Sä puhut kauniisti sun vaimostasi, kunnioitat ja rakastat häntä ja annat tilaa olla Hän.
Entä jos sitä ei ole? Entä jos se toinen rakastaa sua oikein kovasti siksi että "olet hyvä vaimo" tai "rakastat mua niin paljon". Kenestä puhutaan, naapurin Teijasta? Kuka vaan voi rakastaa sitä niin paljon ja olla hyvä vaimo. Kuka vaan ei voi olla minä. Itsekkyttä pidetään syntinä ja suurimpana paheena, mutta jos luovun kokonaan itsestäni ja minulle tärkeistä asioista onko mua enää olemassakaan?
Toisille tiedoksi että avioehto on ja kyseessä siis mun henkilökohtainen konkurssi.:) Minulla on omaisuutta jota ei voi muuttaa rahaksi ja lainaa jonka maksamiseen menee iso osa palkasta niin, että vuokran, laskujen yms jälkeen ei paljon jäis.. Tai siis mitään. Mut ihan sama.. En vaan jaksa välittää enää.
nimimerkki on viittaus siihen, että olen huono(tuhma) ihminen kun ajattelen näin. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä seksin kanssa..
että miksi yleensä menit naimisiin ja hankit lapsia?
Tekstistäsi paistaa ihan selvästi se, että olet mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia tyyliin että kävelempä suojatien yli side silmillä!
Sinun palattava takaisin niihin fiiliksiin ja muihin sellaisiin, kun aloitit tämän kaiken, josta kirjoitit. Muussa tapauksessa erottava kaikesta huolimatta.
Tsemppiä!
Ei mulla ole lapsia. Se nyt tästä vielä puuttuis..
Miksi teit niinkuin teit. Hyvä kysymys. Miksi ihmiset tekee mitä sattuu?
Niinhän kirjoititkin, ettei lapsia. Tsori.
Olet 23, joten sinulla on koko elämä edessäsi. laita nyt eri asiat puntariin; laita plussat sekä miinukset puntariin, niin näet vastauksen.
Jos miinuksia on enemmän, lähde kävelemään. Mitä tulee taloudellisiin juttuihin, niin ne on vaan kärsittävä. Ei voi mitään, mutta parempi sekin, kuin että kituuttelisit huonossa suhteessa.
Niinhän vanha sanonta kuuluu, että " se mikä ei tapa, se kouluttaa". Okei tottahan se on, mutta modernimpi versio realistisempi ja se kuuluu näin: se mikä ei tapa, se vituttaa! Ja näin se on.
Nyt sinun valittava kahdesta paskaläjästä se pienempi ja elettävä sen mukaan. En usko, että taloudellinen tilanteesi on niin huono, jotta joutuisit jonnekin mieron tielle tms.
Mä olen 35 ja samojen tunteiden kanssa.Tosin se mies ja lapsi ollut jo pidemmän aikaa...ja mä todella halusin tätä,vaan nytpä kuristaa.Missään ei mainittu,että olet aina yksin lapsen kanssa ja juokset kello kaulassa.Että ei se 23 nyt vielä mikään aikuisen ikä ole...Pistä palamaan vaan,et sitten haikaile menetettyä aikaa myöhemmin!