Kun suhteessa alkaa ilmetä hankaluuksia niin sitten yritetään parisuhdeterapioilla, sopimuksilla, aikatauluilla, toisen syyttämisellä, riidoilla jne. korjata suhdetta. Jos jo vuoden parinkin seurustelun jälkeen ollaan tässä tilanteessa, niin eikö silloin olisi parempi vain unohtaa koko juttu? Eri asia tietysti jos parilla on jo lapsia.
Tiedän, että moni sanoo, että suhteen eteen pitää tehdä työtä, mikä on ihan tottakin, mutta entä jos koko suhde on pelkkää työtä ja ongelmien korjaamista, niin mitä järkeä siinä silloin on? Hyvä on, yksin oleminen voi olla pelottavaa, mutta joskus paljon antoisampaa-saa ainakin miettiä, mitä elämältä haluaa.
En tiedä, mutta välillä tuntuu, että ihmiset haluavat parisuhteen (ja rakastumisen tunteen) eikä sillä vastapuolella ole niin väliä kunhan se on oikeaa sukupuolta oleva. Siksi kai näitä yhteentörmäyksiä ilmeneekin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kun ollaan enemmänkin suhteessa sen sijaan, että haluttaisiin viettää elämää jonkun tietyn ihmisen kanssa.
Itse vihaan sanaa parisuhde, koska se viestittää sellaista keinotekoista olotilaa.
Tiedän, että moni sanoo, että suhteen eteen pitää tehdä työtä, mikä on ihan tottakin, mutta entä jos koko suhde on pelkkää työtä ja ongelmien korjaamista, niin mitä järkeä siinä silloin on? Hyvä on, yksin oleminen voi olla pelottavaa, mutta joskus paljon antoisampaa-saa ainakin miettiä, mitä elämältä haluaa.
En tiedä, mutta välillä tuntuu, että ihmiset haluavat parisuhteen (ja rakastumisen tunteen) eikä sillä vastapuolella ole niin väliä kunhan se on oikeaa sukupuolta oleva. Siksi kai näitä yhteentörmäyksiä ilmeneekin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kun ollaan enemmänkin suhteessa sen sijaan, että haluttaisiin viettää elämää jonkun tietyn ihmisen kanssa.
Itse vihaan sanaa parisuhde, koska se viestittää sellaista keinotekoista olotilaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mieluummin itse olen yksin kuin suhteessa, jossa on paljon hankaluuksia, riitoja, aikatauluja syyttämisiä jne. Toki riippuu paljolti hankaluuksista, ovatko ne ohimeneviä, voitettavissa vai millaisia... pysyviä, korjaamattomia. Kaikkeen tottuu - yksinäisyyteenkin.
Luulen minäkin, että jollekin joskus voi kelvata melkein kuka vaan toista sukupuolta oleva, sen varran vauhdilla löytyy uusi, kun vanha suhde on loppunut. Kyllä se toinen saa olla paljon enemmän (siis juuri oma tietty ainutlaatuinen itsensä) kuin vaan joku toisen sukupuolen edustaja. Tietenkin juuri sekin on tärkeää, että toinen on nimen omaan vastakkaisen sukupuolen edustaja ja nimen omaan siinä mielessä vetoava.
Joo parisuhde kuulostaa ahdistavalta... Se melkein huutaa sitä terapiaa yms.
itse jouduin eroamaan ihanasta ihmisestä muutama vuosi sitten, koska meillä oli niin erilainen arvomaailma. Ja sitä kautta näimme elämän niin eri tavalla ja halusimme kovin eri asioita. Kun vielä molemmat oli kovakalloisia ja joustamattomia arvoissaan, niin törmäykset oli väistämättömiä.
Nyt oikeastaan ensimmäinen kriteerini kumppanille onkin nimenomaan nuo elämänarvot.
Monesti on sanottu ettemme edes oikein edes näe toista sellaisena kuin hän oikeasti on, näemme vain sen mitä ajattelemme hänen olevan.
erona vaan se että mies josta olen eroamassa ymmärsi, toivottavasti pysyvästi, arvomaailmansa vääryyden, jota se todellakin oli kaikkien muiden ihmisten silmin, vasta kun kannoin tavarani pois yhteisestä kämpästä. Toivottavasti hän on nyt todellakin ymmärtänyt todella vääristyneen mielikuvansa esim.oikeudenmukaisuudesta, ja saa kaiken kuntoon omassa elämässään. Pahinta erossa on kuitenkin se,ettei mitään pahaa tai mitään suurta tapahtunut. ymmärsin vain itse miten olin kieltänyt itseltäni erimielisyytemme joidenkin merkittävienkin asioiden suhteen.
Niin, itse oon miettiny just tota et miten kauan kannattaa odotella ja yrittää korjata, toivoo. Eiköhän vuositolkulla ala olemaan jo liikaa, paitsi jos todella on joku erittäin painava syy koittaa hakea yhteistä tuntumapintaa, kuten yhteiset lapset.
Jos kyseessä oliskin vaan joku alle vuoden mittanen suhde, vaikka joku muutaman kk alkuvaihe ja jo siinä ilmenisi suuria ongelmia, silloin en kyllä näkisi järkevänä jatkaa. Jos jo aivan alkuvaiheessa tulee suuria ongelmia vastaan ja parisuhde tuntuu merkitsevän kovaa työtä päivästä toiseen, niin siinä voi todellakin olla väärä vastapari.
Itse näen lähinnä näitä ihmisiä, joilla parisuhteen täytyy olla yhtä ylämäkeä ja onnen huumaa. Jos yksi asia alkaa tökkiä, tai "ei tunnu enää niin kiva fiilis" niin eiku seuraava kehiin. Vuoden sisällä useampikin "parisuhdekokeilu" pyörityksessä. Missä silloin mättää? Huono mäihä, aina väärä ihminen vastassa? Mahdollista, mutta joskus voisi olla hyvä näiden ihmisten katsoa peiliin. Kyllä siinä jotain vaaditaan, kun kaksi ihmistä viettää yhteiseloa.
Ei se ole aina niin yksinkertaista. Ei se ole aina niin selkeää milloin peli kannattaisi vetää poikki. Sinulla voi olla se hyvä ihminen jo siinä, jos et anna liian nopeasti periksi. Sinulla voi olla aivan väärä ihminen kehissä ja sinä et osaa luovuttaa.
Niin, itse kunkin pitäisi osata myös järkevältä kannalta arvioida omaa parisuhdettaan, kokonaistilannetta, eikä pelkällä tunteella takertua toiseen esim. yksin jäämisen pelko.