Mitä työttömyyskorvaus on? Se on työssäkäyvien työntekijöiden yhteinen järjestelmä, jossa tilapäisesti ilman työtä olevalle maksetaan rahaa hengissä pysymiseksi. Tämän rahan on tarkoitus pitää ihminen elossa ja kustantaa hänen elantonsa kunnes hän taas saa työpaikan.
Mitä työttömyyskorvaus ei ole? Se ei ole työssäkäyvien työntekijöiden maksamaa "palkkaa" kotona makaamisesta. Se ei ole valtion palkka syntymisestä Suomeen. Sitä ei ole tarkoitettu ihmisille, jotka eivät halua töitä tai ovat liian valikoivia oman työnsä suhteen.
Miksi työttömyyskorvausta ei pidä nostaa? Sitä ei pidä nostaa siksi, ettei kukaan ensimmäisen ryhmän tilapäistyötön ala tahallaan pitkäaikaistyöttömäksi. Mitä pienempi hengissäpysymisraha on, sitä kovempi ja suurempi on halu takaisin työelämään. Työelämä on se, jonka varassa yhteiskunta lepää. Työtön ei kasvata bruttokansantuotetta, eikä tuo hyvinvointia. Työtön syö hyvinvointia, mutta toivottavasti vain hetkellisesti.
Tilapäistyöttömille, eli kelkastamme pudonneille työmiehille täysi tuki ja ymmärrys. Muut voisi sitoa ja latoa rekka-autoon, jossa määränpäänä olisi Siperia. Siellä sitä saisi opetella tulemaan toimeen omilleen, eikä elää isin rahoilla kuten nyt.
Mitä työttömyyskorvaus ei ole? Se ei ole työssäkäyvien työntekijöiden maksamaa "palkkaa" kotona makaamisesta. Se ei ole valtion palkka syntymisestä Suomeen. Sitä ei ole tarkoitettu ihmisille, jotka eivät halua töitä tai ovat liian valikoivia oman työnsä suhteen.
Miksi työttömyyskorvausta ei pidä nostaa? Sitä ei pidä nostaa siksi, ettei kukaan ensimmäisen ryhmän tilapäistyötön ala tahallaan pitkäaikaistyöttömäksi. Mitä pienempi hengissäpysymisraha on, sitä kovempi ja suurempi on halu takaisin työelämään. Työelämä on se, jonka varassa yhteiskunta lepää. Työtön ei kasvata bruttokansantuotetta, eikä tuo hyvinvointia. Työtön syö hyvinvointia, mutta toivottavasti vain hetkellisesti.
Tilapäistyöttömille, eli kelkastamme pudonneille työmiehille täysi tuki ja ymmärrys. Muut voisi sitoa ja latoa rekka-autoon, jossa määränpäänä olisi Siperia. Siellä sitä saisi opetella tulemaan toimeen omilleen, eikä elää isin rahoilla kuten nyt.
Vastaukset 24
Vanhimmat
on myös runsaasti esimerkkejä ihmisistä ,jotka viedään työpaikalleen nauttimaan työttömyyskorvausta.
Esimerkki tästä olisi vaikka oopperatalo ja muut vastaavat hömppälaitokset ,joiden "työllisille" pumpataan valtavasti yhteiskunnan rahaa, koska muuten ei homma kannata.
Moni työttömyyskorvausta saava saattaa silti tehdä raskasta palkatonta työtä esim. kotonaan;vaikkapa hoitaa vanhempiaan ja kiinteistöä niin, ettei näiden tarvitse siirtyä johonkin kunnalliskotiin ,joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Siperiaan vain !?
PS. Maksetaan vaan optioita herroille sun muille pöydän ääressä istuskelijoille...työttömät kuriin!
"PS. Maksetaan vaan optioita herroille sun muille pöydän ääressä istuskelijoille...työttömät kuriin!"
Tiedätkö mitä optiot ovat? Oletko edes yhtään kärryillä siitä mitä niillä tarkoitetaan?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Optio
Niitä ei makseta, vaan annetaan OSTO-OIKEUS. Lue jooko edes vähän liiketaloutta, ennen kuin nolaat itsesi näillä asioilla. Tuloksen tekemisestä tienaa ihan yleisesti... kokeilisit sinäkin vaikka puhelinmyyntiä tai imurikauppiaan hommia. Voi luoja mitä pönttöjä! Älä lue enää pliis iltalehtiä, tai opettele ainakin termit ensin :)
Työttömyyspäiväraha on eri tukimuoto kuin työmarkkinatuki, otappa tämä opiksi. Ja mitä ihmettä tarkoitat "hömppälaitoksilla"? On myös omaishoidontuki ja muitakin tukia esim. toimeentulotuki.
Eipä sinua muuten estetä pyrkimästä optioetujen saajaksi, jos vain kyvyt siihen riittävät.
ei taida oikein kannattaa, kun täällä pitää provoilla?
täysipäinen?
Yleensä homma kyllä menee niin, että pomot kuittaavat sen erotuksen suoraan, firman hoitaessa paperisodan.
Loppujen lopuksi pomot eivät laita niihin optioihinsa yhtään omaa rahaa, vaan firma rahoittaa koko shown.
TÄYSIPÄINEN!
"Loppujen lopuksi pomot eivät laita niihin optioihinsa yhtään omaa rahaa, vaan firma rahoittaa koko shown"
Tämä nyt oli viimeinen tyhmyytesi niitti. Ei firma maksa senttiäkään optioita, vaan OMISTAJAT maksavat optiot. Eli omistaan antavat. Lue nyt edes joku v*tun kauppaopiston kirja ennen kun avaat sanaista arkkuasi. Olet ihan tollo, kuten jo sanoin.
Eikö se elävä elämä mennytkään niin, kuin kirjassa sanottiin?
No voi voi.
Kerros muuten ihan huvin vuoksi, missä kohden sitä rahaa otetaan sieltä OMISTAJIEN taskusta?
Huoh! Normaalisti en vaivautuisi liiketalouden perusteita tolloille opettamaan, mutta jos nyt tämän kerran sitten... Optio on edelleenkin osto-oikeus, eli oikeus ostaa jotain tulevaisuudessa hintaan x. Ajatellaanpa asiaa ihan yksinkertaisilla numeroilla, josko se olisi näin helppoa ymmärtää. Minulla on yritys X ja valitsen sinne toimitusjohtajaksi rouva Markkasen, sikälimikäli itse en ehdi kyseistä firmaa nyt johtamaan. Omana tavoitteenani on totta kai oman omaisuuteni arvon kasvattaminen. Muutoinhan olisin laittanut saman rahan mieluummin pankkiin.
Yrityksessäni on 10kpl osakkeita, joista jokaisen nimellisarvo (arvo jos sen siis ostaa) on 1e. Koko yritykseni arvo on näin ollen 10 euroa. Lupaan toimitusjohtaja Markkaselle, että yhden vuoden päästä hän saa ostaa yrityksestäni kaksi (2) osaketta tuohon samaan hintaan. Eli Markkanen voi ostaa minulta kaksi osaketta yhteishintaan kaksi euroa. Vielä mukana? No Markkanen ymmärtää oitis minun prioriteettini (omat prioriteettinsä) ja alkaa johtaa yritystä suotuisampaan kurssikehitykseen. Markkanen on huippujohtaja ja vuoden päästä osakkeideni arvo onkin kaksinkertaistunut. Eli käytännössä yksi osake onkin nyt siis kahden (2) euron arvoinen. Minä reiluna omistajana pitäydyn lupauksessani (optiossa) ja myyn rouva Markkaselle kaksi osaketta hintaan kaksi euroa. Markkanen fiksuna talousihmisenä myy takaisin minulle molemmat osakkeensa ja jää näin itse kaksi euroa voitolle. Minä en ole hävinnyt muuta kuin osakkeiden arvonnousun. Markkanen voitti optioina kaksi euroa ja minä lopuista osakkeistani kahdeksan euroa. Minulla silti säilyi sama osakeosuus yrityksestä.
Näin siis optiot toimivat. Yritykseltä (firmalta) ei vielä mitään mistään välistä. Ainoastaan omistaja antaa omasta omistusosuudestaan tietyn arvonnousun verran rahaa tuloksentekijälle. Tilinpäätöksessä ei ole olemassa miinusmerkkistä riviä "toimitusjohtajan optiot", koska yritys ei niitä milloinkaan maksa.
Blaah... en tiedä oliko nyt tarpeeksi havainnollisesti selitetty? Mutta siis edelleenkin, osinko ei ole firmalta mitään pois.
miksi niin monelta yrittäjältä menevät firman rahat ja omat rahat sekaisin.
Sinä olet siitä mitä loistavin esimerkki.
Sepä se... firman rahat ovat ERI ASIA kuin omat rahat. Se mikä on omaa ei ole firman... ja siitä saa antaa kenelle mitä haluaa. Sinä olet ainoa joka tätä ei nyt ymmärrä. Et vaikka rautalangasta väänsin. huoh...
Sinun kaltaisesi tohelot oppikirjoineen ovat tämän nykyisen laman arkkitehtejä.
Pahinta ja synkintä meininki alkaa olla siinä vaiheessa, kun sinä uskot noita omia höpinöitäsi.
Oi sinä evoluution ihme..
Lue historiaa ja ymmärrä nykyisyys. Ihmisen geenit eivät ole muutamassa tuhannessa vuodessa muuttuneet mihinkään vaikka sitä natzit viimeksi laajamittaisesti(suomalaiset mukana) ovat yrittäneet rotuoppinsa mukaan yrittäneet..
Näin ollen varsin sisäsiittoinen Suomen kansakuntakaan ei geeneineen ole sadassavuodessa muuttunut mihinkään..
Kansamme on edelleen ylimielinen ja kuvittelee, ettei se tee samoja virheitä kuin isänsä. Samoin se kuvittelee, että nyky tegnologia on muuttanut kaiken..
Kansamme on vaan nykyaikana unohtanut sen tosiasian pohtimisen, että kenen on vastuu siitä ettei maassamme ole enään mielikuvaa organisoiduista mielenosoituksista. Ilman tätä mielenosoittajien organisoinnin tarvetta organisoimattomat mielenosoitukset tahtovat päätyä mielivaltaiseen kontrolloimattomaan huligointiin (esim. ruotsi ja kreikka ennen ay liikkkeen mukaantuloa).
Mutta kenen on vastuu tästä kehityksestä ? Vasemmiston vai vasemmistoarvojen ahtaalle panijoiden(vasemmiston puleltahan kapinointeja on ollut kautta maailmanhistorian)?
Joten nyt itse vastaus sinun esittämääsi provoiluun. Vastaus pienellä alustuksella:
Miten suomessa kävi ensimmäisen maailmansodan tienoilla, kun tsaari sai tietää ettei sota ulotukkaan nykyisen suomen maaperälle?
Silloin linnoitustyöt ja juoksuhautojen tekeminen päättyi JA samaan aikaan sadattuhannet suomalaiset jäi työttömäksi ilman työttömyyskorvausta.
-Näin syntyi kapina.
-Kapina laajeni.
-Valkoiset alkoivat levittää vapaussota sotapropagandaa pohjanmaalaisille (propaganda: kyse itsenäisyydestä)
-Venäläisten bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäisyyden(Venäjän punaiset), mutta venäläiset valkoiset Suomalaisten valkoisten rintamaveljet eivät Suomen itsenäisyyttä tunnustaneet.
-JNE..
Vastaus: Jos tänäpäivänä syttyisi vastaava kahakka niin Suomalaisilla ei olisi kokemusta mielenosoituksista ja niiden organisointien tarpeellisuudella näinollen täytyykö sinun ihan syyttäsuotta kaivaa vertanenästäsi? Se meno kun ei enään tänäpäivänä ole organisoitua... Tänäpäivänä ei ole yhtenäistä vasemmistoa, eikä yhtenäistä päämäärää.
Kahakan syttyessä liikkeellä olisivat moottoripyöräjengit, natural bornkillerssit, Skinit, vähäosaiset ja vasemmisto (ym)..
Mitä paskaa sinä jauhat, kun perimmäinen kyse oli työttömyydestä.
Alkuperäiselle sanoisin että haist pee.
Tässä ketjussa on muutama asiallinen kirjoitus, joihin en voi laittaa kuin pisteen perään.
Eli työttömyysturva inhimilliselle tasolle
kaikille inhimillisellä palkalla olevia töitä
yhden hyvinvointi ei ole toiselta pois
oli työttömyysturvan tasosta. Ei työttömyydestä vaikka nämä toisiinsa liittyvätkin.
Viestiketjun aloittajalle (kokoomusnuorelle) oli edellisen viestin kirjoittaja jättänyt hyvää filosofista pohdintaa. Mikään nääs ei ole niin armoton kuin totuus (tämä pätee myös härmässä)
Työtön katos voi olla vaikka ei näkyisi tilastoissa. Työvoimatoimistoon nääs ei ole pakko ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, joka on työttömyysturvan ehto ;)
..yhteiskuntarauhasta on työttömyysturvamme.
Esimerkiksi Amerikassa on yli 2 miljoonaa vankia. Se vasta kallista "sosiaaliturvaa" on.
Mutta, huono-osaisten tuet pienenevät pienenemistään Suomessa, ja tällä menolla tulee aika jolloin yhteiskuntarauha rakoilee.
Ei ole kenenkään etu jos ajaudunmme anarkiaan ja siihen että kaduilla ei uskalla kävellä ilman asetta.
Joten pidetään huolta yhteiskuntarauhasta ja ennenkaikkea toisista ihmisistä.
Ai nyt verrataan työttömiä rikollisiin... pidä sinä porvaripaska suus kiinni. Ei tässä ketään tapeta vaikkei töitä ole!!
Vaan kysymys on kuten viestissä (johon vastasit) luki, että ahdingossa olevat ajautuvat vankilaan. Kysymys ei ole murhaamisesta, johon asian yhdistit VAAN epätoivoisesta yrityksestä jatkaa elämäänsä.
Tähän asiaan löytyy lähihistoriastammekin tehtyä kirjallisuutta (kunnon lähdetiedoilla/faktoilla): Hakusanoja voisi olla vaikkapa rautarouva, reagan, Margaret Thatcher
spämmäämään palstalle, onko pelko perseessä, että lumetoimet pannaan jäihin?
vielä joutuisit työttömäksi, eiköhän viisastelu lopu siihen.
työvoimatoimistossa, jonka väen myös veronmaksajat elättävät.
Vai mistä luulet palkkasi sikiävän?
onnittelen.
No, tuonnepäin. Mutta kyseessä on osatotuus.
Itse asiassa työttömyyskorvaukset ovat (siis pitäisi olla) palkan ja työoikeuksien kompensaatiojärjestelmä. Kun työvoimalle on tarjolla mahdollisuus kieltäytyä asiattoman huonoista työehdoista, joutuu työnantaja pitämään palkan ja oikeudet edes osapuilleen inhimillisellä tasolla.
Tilanteessa, jossa on vaihtoehtoina vain työnteko tai täydellinen rahattomuus, ihmiset joutuisivat hyväksymään henkensä pitimiksi lähes minkä työtarjouksen tahansa.
Työttömyyskorvaus toteuttaa siis - ainoana todellisena käytännön elementtinä - perustuslaillista oikeutta valita työnsä, ammattinsa ja elinkeinonsa.
Höpinät tilapäisyydestä kuuluvat 80-luvulle. 90-luvun lamasta lähtien meiltä on kadonnut puolen miljardin vuotuisen työtunnin verran palkkatyötä. Summa on niin valtava, että alunperin tilapäiseksi tarkoitetut korvaukset ja tuet ovat muuttuneet monille täysaikaisiksi elämän turvaajiksi.
Äläkä vaan minulle kiukuttele, tämä on puhdasta matematiikkaa. Jos maassa on yli 300 000:n henkilötyövuoden vajaus palkkatyön määrässä todelliseen täystyöllisyyteen nähden, on aivan turha vollotella mikseivät kaikki ihmiset mene töihin.
Tällaisessa tilanteessa on myös turha esittää närkästynyttä niiden muutamien tosilusmujen suhteen. Kun palkkatyötä ei riitä kaikille halukkaillekaan, miksi keskittyä muutamaan siivelläeläjään?
>Mitä pienempi hengissäpysymisraha on, sitä kovempi ja suurempi on halu takaisin työelämään.
Ja sitä suurempi mahdollisuus hyväksikäyttöön. Halu työelämään ei auta, pitää olla myös niitä aitoja työpaikkoja.
Siksi työttömyysturvaa tulee nostaa niin, että perustuslaillinen oikeus ihmisarvoiseen elämään toteutuu. Se lisää kulutusta, vähentää syrjäytymistä ja rikollisuutta, antaa elämänvoimaa ja ajaa asiallisten työolojen ja palkkauksen asiaa.
"Työtön ei kasvata bruttokansantuotetta, eikä tuo hyvinvointia. Työtön syö hyvinvointia..."
Oho, kyllä pomppasi! Siinä näkee taas, että kokoomuslaiset eivät elä todellisuudessa. Paha todellisuusvamma.
Oletko kuullut koskaan NAIRU-teoriasta (Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment). Uusliberalisti Milton Friedman sai Nobelin palkinnon siitä. Sen mukaan laukkaavan inflaation ja täystyöllisyyden välillä on yhteys. Luomalla joukkotyöttömyys saadaan inflaatio pysymään kurissa tai oikeammin palkkavaatimukset. Friedman kehitti jopa matemaattisen kaavan jolla lasketaan, kuinka korkea työttömyyden pitää olla että inflaatio ei lähde karkuun. Valtion pankin tehtävä on sitten korkoja nostamalla/laskemalla pitää työttömyys tuolla tasolla. Kun korot ovat korkealla, investoinnit laskevat ja työttömyys lisääntyy ja päin vastoin.
Että eivätkö muka työttömät ole tuottavia yhteiskunnalle?!! Ha, ha, ha, haaaaaa...
Ja kuka tästä matalasta infaatiosta hyötyy? Juu, kapitalistit tietenkin! Jos työttömyys ei olis kannattavaa porvareille, olis siitä jo aikoja sitten yritetty päästä eroon!
Ihanne poroporvreille on tietysti että työttömät ovat sekä työttömiä että tekevät töitä samaan aikaan. Työnnä se saunakauha perseeseesi - tai kaverisi!