Voi taivas miten pahalta tuntuu...enkä tiedä tahdonko tätä pahaa oloa purkaa rakkaaseeni.
Olen rakastunut maailman ihanimpaan mieheen ja hän minuun. Hän muistaa joka päivä kertoa minulle miten tärkeä olen hänelle ja kuinka paljon hän minua rakastaa. Ja tunnen itseni rakastetuksi. Siitä huolimatta epäluulo kalvaa mieltäni toisinaan...
Asumme kaukana toisistamme (välimatkaa 300km) ja tämä on jo toinen kaukosuhteeni peräjälkeen.
Miksi sitten en (toisinaan)luota nykyiseen?? Kaukosuhde perustuu paljon puhelinyhteyteen, varsinkin meillä kun miehellä ei ole nettiä. Harvoin hän jättää vastaamatta puheluihini ja ehkä siksi se että hän ei vastaa aiheuttaa niin suuren tunnekuohon päässä. Edellisessä suhteessa saatoin soittaa useita kertoja illassa eikä puheluihini vastattu. Muutenkaan en tuntenut oloani toisinaan kovin tervetulleeksi..
Nykyisen kanssa ei ole tätä ongelmaa ollut, mutta jos hän ei jostain syystä vastaa puheluuni niin alan miettiä mitä hän tekee sellaista ettei voi sanoa edes sen verran että hän soittaa myöhemmin tai että on huono hetki. Koska asumme kaukana toisistamme, voi hän tehdä ihan mitä vaan ilman että minä tiedän...tuntuu pahalta edes ajatella että hän pettäisi minua, mutta en mahda niille ajatuksille mitään..
Ei ole reilua häntäkään kohtaan, että ajattelen näin. Pitäisikö minun kertoa tunteistani hänelle?? Minä itse olen sitä mieltä, että suhde on tuhoon tuomittu jos toiseen ei voi luottaa. Ja tämä epäluottamus, jota toisinaan tunnen on juuri se mikä tuhoaa suhteen alkumetreillä.
Toisaalta en tahtoisi vaikuttaa liian hyökkäävältä ja soittaa useita puheluita peräjälkeen...
Entä jos hänelle on sattunut jotain?
Miten ihmeessä olette oppineet luottamaan uuteen suhteeseen, kun edelliseen ette ole voineet luottaa??
Olen rakastunut maailman ihanimpaan mieheen ja hän minuun. Hän muistaa joka päivä kertoa minulle miten tärkeä olen hänelle ja kuinka paljon hän minua rakastaa. Ja tunnen itseni rakastetuksi. Siitä huolimatta epäluulo kalvaa mieltäni toisinaan...
Asumme kaukana toisistamme (välimatkaa 300km) ja tämä on jo toinen kaukosuhteeni peräjälkeen.
Miksi sitten en (toisinaan)luota nykyiseen?? Kaukosuhde perustuu paljon puhelinyhteyteen, varsinkin meillä kun miehellä ei ole nettiä. Harvoin hän jättää vastaamatta puheluihini ja ehkä siksi se että hän ei vastaa aiheuttaa niin suuren tunnekuohon päässä. Edellisessä suhteessa saatoin soittaa useita kertoja illassa eikä puheluihini vastattu. Muutenkaan en tuntenut oloani toisinaan kovin tervetulleeksi..
Nykyisen kanssa ei ole tätä ongelmaa ollut, mutta jos hän ei jostain syystä vastaa puheluuni niin alan miettiä mitä hän tekee sellaista ettei voi sanoa edes sen verran että hän soittaa myöhemmin tai että on huono hetki. Koska asumme kaukana toisistamme, voi hän tehdä ihan mitä vaan ilman että minä tiedän...tuntuu pahalta edes ajatella että hän pettäisi minua, mutta en mahda niille ajatuksille mitään..
Ei ole reilua häntäkään kohtaan, että ajattelen näin. Pitäisikö minun kertoa tunteistani hänelle?? Minä itse olen sitä mieltä, että suhde on tuhoon tuomittu jos toiseen ei voi luottaa. Ja tämä epäluottamus, jota toisinaan tunnen on juuri se mikä tuhoaa suhteen alkumetreillä.
Toisaalta en tahtoisi vaikuttaa liian hyökkäävältä ja soittaa useita puheluita peräjälkeen...
Entä jos hänelle on sattunut jotain?
Miten ihmeessä olette oppineet luottamaan uuteen suhteeseen, kun edelliseen ette ole voineet luottaa??
Vastaukset 6
Vanhimmat
että luottamuspula johtuu kaukosuhteesta ja siitä, että ette tunne toisianne tarpeeksi. Mielestäni se on ihan normaalia kun ei tunne toista. Luottaminen toiseen tulee ajan kanssa.Jos ei ole luottanut edelliseen suhteeseen niin ei sen pitäisi estää etteikö uuteen voi luottaa. Nehän ovat kaksi ihan eri asiaa. Eihän teillä mitään luottamuspulaa voi olla kun ei ole mitään sellaista tapahtunutkaan että toinen olisi antanut aihetta siihen. Ei kannata antaa mielikuvitusten vallata mieltä.
Kirjoituksesi perusteella kuulostaa lähinnä siltä että ongelma on sinulla, ei niinkään suhteessa.
Et kertonut pettikö exäsi sinua, vai onko kyse siitä ettei hän vastannut puhelimeen?
On lopulta aika ahdistavaa jos toinen on kokoajan luurin päässä tarkistelemassa tekemisiä ja vaatimassa vakuutuksia rakkaudesta.
Siinä olet oikeilla jäljillä, että epäluottamus tosiaan tuhoaa suhteen jo alkumetreillä.
Mutta kummasta tunteissasi on kyse, siitä ettetkö voisi luottaa toiseen ihmiseen, vai siitä ettet luota itseesi...?
Oma uskomukseni on, että kaikella on tarkoituksensa ja sinun kohdallasi näyttäisi siltä, että kaukosuhteen tarkoitus on opettaa sinut luottamaan, sekä itseesi että toiseen.
Oletko miettinyt miksi et luottaisi? Tuskin on pienintäkään syytä olla luottamatta, ja jokainen ihminen on aina erilainen, eikä kenenkään pitäisi joutua maksamaan jonkun muun tekemistä virheistä (jos esim. jonkun ex pettää, seuraava kumppani ei saisi joutua kärsimään siitä, koska ei ole tehnyt mitään ansaitakseen epäluottamuksen).
En todellakaan ollut jatkuvasti vahtimassa edellisen menemisiä (kuin en nykyisenkään). Edellisen kanssa oli enemmän ongelma siinä etten voinut olla varma siitä, että hän todella tahtoi minua luokseen tai kun soitin että hänellä olisi ollut hyvä syy olla vastaamatta. Usein hänen selityksensä olivat enemmän tai vähemmän epämääräisiä..."puhuin puhelimessa" vaikka silloin minun puheluni olisi pitänyt ohjautua vastaajaan...
En myöskään vaatinut jatkuvia todisteluja rakkaudesta koska tiesin, etten niitä saisi. Nykyisen kanssa ei ole ainakaan tällä puolella ollut ongelmaa..Mikä sopii minulle erittäin hyvin.
Niin....jos ongelma ei olekaan suhteessa vaan siinä etten luota itseeni??
Miksi en voisi luottaa itseeni?? Olen mukava, en hullumman näköinen ja tulen hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa
lisäksi nykyiseni aidosti rakastaa minua...ei hänen tarvitse sitä edes sanoa. Sen kuulee äänestä ja näkee silmistä...
Miksi siis en luottaisi itseeni?? En keksi mitään syytä.
Tiedän että uusi kumppani ei saisi kärsiä entisen törttöilyistä, ja siksi tämä epäluottamus tuntuukin niin pahalta.
Tiedän suunnilleen mitä tarkoitat, koska elän itsekin etäsuhteessa, eikä tämä ole minullekaan ensimmäinen laatuaan.
Edellisessä suhteessa tulin petetyksi ja juuri nämä puheluun vastaamatta jättämiset hiersivät minua...oli siinä tietysti paljon muutakin joka ei ollut kohdallaan ja vaistosin sen. Selityksiä kyllä sain, mutta en rehellistä vastausta suoriin kysymyksiin.
Kyllä teidän on juteltava asiasta, sinun on kerrottava miltä sinusta tuntuu. Ainakin meillä juttelu on auttanut.
Jos alkaa miettimään mitä se toinen siellä kaukana voi tehdä...niin "hulluksi" siinä tulee. Kyllä sinä vaistoat jos jotain on hullusti, luota siihen vaistoon.
Epävarmuus yleensäkin suhteen alussa kuuluu kuvioihin.
Minä olen tehnyt itselleni selväksi, että jos mies pettää minua hän pettäisi vaikka vieressä vahtisin. ( se pätee kyllä molempiin yhtälailla.)En minä sitä pystyisi estämään.
Minun on vain luotettava itseeni niin paljon, että hänellä ei ole tarvetta pettää ja käyttäydyttävä myös sen mukaan. Minä olen sen arvoinen.
Meillä tämä puhelupuoli menee kyllä niin, että mies taitaa ehtiä soittaa useammin kuin minä, mutta molemminpuolin kuitenkin niin, että jos et pysty heti vastaamaan, soitetaan myöhemmin ja kerrotaan ettei ole hätää, ettei toisen tarvitse olla huolissaan.
Näin meillä jo yli kaksi vuotta.
Ilman luottamusta toiseen tästä ei tulisi mitään.
Jutelkaa asiasta ja rakastakaa toisianne! :)
Niin. Kerroin kullalle mitä päässäni liikkui ja hän jälleen kerran kuten aina vakuutti ettei syytä huoleen ole. Ja tiedänhän minä sen...kyllä hän rakastaa minua.
En tiedä kuinka kauan meillä tätä kaukosuhdetta vielä jatkuu. Ne viisi vuotta jotka opiskelen vai pääsemmekö kenties aikaisemmin nauttimaan yhteisestä elämästä. Välillä tuntuu siltä että pää hajoaa, mutta kun toista rakastaa niin paljon niin välimatkan merkityskin pienenee.
No joka tapauksessa, tahdon että tämä kestää koska tiedän että mies joka minun elämässäni nyt on se oikea. Tahdon hänen kanssaan kaiken ja kaikesta olemmekin puhuneet.
Mulla on sama tilanne, rakastan poikaystävääni hullun lailla mutta jos joskus vaikka lähetän viestin ja vastausta ei tule niin tunteet nousevat pintaan ja mielikuvitus alkaa laukkaamaan...miten asian voisi ottaa puheeksi niin ettei toinen osapuoli loukkaantuisi? Rakastan miestäni enkä halua satuttaa häntä. Ja tiedän ettei hän pettäisi minua. mutta arkipäivät, parin sadan kilometrin päässä rakkaasta, olen onneton enkä voi sille mitään, että mietin koko ajan mitä mieheni tekee ja onko aihetta epäillä hänen luotettavuuttaan...