Haluan avioeron - salaa

Menimme naimisiin 29.10 tänä vuonna lyhyehkön tuntemisen jälkeen ja sitä ennen asuttiin 1,5 kk yhdessä.
Mies on tämän avioliiton aikana käynyt kolmesti minuun käsiksi riidan yhteydessä ja muutenkin osoittautunut kusipääksi eli ei ole terve mies kyseessä.
Nyt olen 900km päässä joulunvietossa ja en aio enää palata yhteiseen kotiimme.Sain miehelle uskoteltua,että sain täällä vanhan työpaikkani takaisin ja sen myötä saan asunnon eli " eiköhän muuteta tänne " ja se on miehelle ok.
Oikeasti haluan vain,että tuo tavarani ja häipyy sen jälkeen helvettiin elämästäni!
Onneksi on avioehto eikä yhteisiä lapsia ole.
Että pitikin tuollaiseen narsisti sekopäähän sekaantuakin:en ihmettele,että ex vaimonsakin otti ja jätti.
Mies ei ole muuten suomalainen eli olisihan se pitänyt tajuta jo aiemmin,että kulttuuri ym erot ovat liian suuria jne.
Muilla samanlaisia kokemuksia tälläisistä pikaavioliitoista?
193408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

..saa mitä tilaa.

Äänestä

Voi ei, taas näitä. Mikä hemmetti siinä on, että suomalaisen naisen järki katoaa
välittömästi kun kyseessä on ulkomaalainen mies? Itse en ainakaan tunne
yhtäkään naista, joka olisi valmis pika-avioliittoon suomalaisen
miehen kanssa. Sen sijaan vähän väliä saa lukea, kuinka nainen on parin kuukauden
tuntemisen jälkeen mennyt riemusta kiljuen naimisiin jonkun Lähi-Idän ihmeen
tai Afrikan pojan kanssa. Sitten ihmetellään kun miehestä paljastuukin ihan uusia
puolia. Oho. Etkös tuntenutkaan miestä oikeasti parin kuukauden jälkeen? Yllätys.

Näitä lukiessa meinaa oikeasti kuolla myötähäpeästä. Joku ulkkisukko
sönkkää hoonolla soomella "naimisiin, naimisiin", niin nainen on heti siihen valmis.
Luoja mitä idiotismia.

Ehkä sinäkin nyt tajuat sen verran, että seuraavaksi et heti ryntää
naimisiin kun joku ulkkismies sitä vonkuu? Tuskinpa. Kaltaisillasi on
tapana tehdä virheensä yhä uudestaan ja uudestaan.

Äänestä
  • siksi piti mennä naimisiin nopeasti tai muuten olisi ollut palauttaminen lähtömaahan? Oliko näin sinun tapauksessasi???

    Äänestä

Kysy maistraatista, voiko saada avioliiton mitätöintiä. En tiedä, mikä on oikea paikka, mutta aloita lähimmästä maistraatista.

Äänestä
  • Tuohan on nykyään ongelma, esim. dementikkojen avioituessa. Nykyään avioliittoa ei voi mitätöidä, vaikka sen solmijat eivät ihan täysjärkisiä olisikaan.

    Paljonhan lainmuutoksen tarpeellisuudesta tuollaisten tapausten kyseessä ollen on puhuttu.

    Äänestä

  • tapahtuuko havahtuminen kuukausien vai vuosien päästä.Eropaperit postiin ja sillä selvä.

    Äänestä

Tuolla konstillahan saat sen miehen tulemaan luoksesi, millä tavalla kuvittelet pääseväsi hänestä eroon sen jälkeen. Sen eroilmoituksen jälkeen varo miehen väkivaltaisuutta. Hänen itsetunto voi saada niin kovan kolauksen ettei kestä sitä.

Äänestä
  • Ei tollasen kanssa voi erota ns normaalisti.Me ollaan jo sovittu,että kun mulle käy niin mies tulee auton ja tavaroiden kanssa tänne:on jo pakkaillut tavaroita ja ihan innoissaan.Kun tuo tavarat ja häipyy niin seuraavana päivänä pistän sille tekstarin,että tämä oli sitten tässä yritän maistraatista sitä mitätöintiä ja lähestymiskiellonkin hommaan tarvittaessa.
    Selvisi nimittäin heti avioliiton jälkeen,että miehellä onkin 2 eri nimeä!

    Ja kyllä mä sen tiesin jo avioituessa,että mies saa oleskeluluvan helpommin,kun on naimisissa suomalaisen kanssa.
    Mies ei ole muuten edes kirjoilla Suomessa vielä eli emme edes asu Suomessa ( tai no mä asun nyt,mutta hän siis ei )eli ei liene mitään asiaa tänne jatkossakaan,kun pistän avioeron vireille:käyttäköön jotain muuta hyväkseen.Väliaikaisen oleskeluluvan sai juuri sieltä missä me asutaan.

    Tilanne on kaikenkaikkiaan perseestä ja mä olin tyhmä jne,mutta mä olisin eronnut jokatapauksessa jo tuon mustasukkaisuuden,kyttäämisen ja kiinni käymisen vuoksi-oli mies suomalainen tai ei...

    Äänestä

  • Pkss kirjoitti:

    Ei tollasen kanssa voi erota ns normaalisti.Me ollaan jo sovittu,että kun mulle käy niin mies tulee auton ja tavaroiden kanssa tänne:on jo pakkaillut tavaroita ja ihan innoissaan.Kun tuo tavarat ja häipyy niin seuraavana päivänä pistän sille tekstarin,että tämä oli sitten tässä yritän maistraatista sitä mitätöintiä ja lähestymiskiellonkin hommaan tarvittaessa.
    Selvisi nimittäin heti avioliiton jälkeen,että miehellä onkin 2 eri nimeä!

    Ja kyllä mä sen tiesin jo avioituessa,että mies saa oleskeluluvan helpommin,kun on naimisissa suomalaisen kanssa.
    Mies ei ole muuten edes kirjoilla Suomessa vielä eli emme edes asu Suomessa ( tai no mä asun nyt,mutta hän siis ei )eli ei liene mitään asiaa tänne jatkossakaan,kun pistän avioeron vireille:käyttäköön jotain muuta hyväkseen.Väliaikaisen oleskeluluvan sai juuri sieltä missä me asutaan.

    Tilanne on kaikenkaikkiaan perseestä ja mä olin tyhmä jne,mutta mä olisin eronnut jokatapauksessa jo tuon mustasukkaisuuden,kyttäämisen ja kiinni käymisen vuoksi-oli mies suomalainen tai ei...

    Veitseä vastaan ei kukaan uskalla käydä.

    Ymmärtääkseni voit myös ilmoittaa viranomaisille avioerosta jotta äijän oleskelulupa kumotaan. Tai jotain sinnepäin. Lähtö silleä äijälle tulee täältä jokatapauksessa.

    Äänestä

  • niin ota kättä pidempää apuun kirjoitti:

    Veitseä vastaan ei kukaan uskalla käydä.

    Ymmärtääkseni voit myös ilmoittaa viranomaisille avioerosta jotta äijän oleskelulupa kumotaan. Tai jotain sinnepäin. Lähtö silleä äijälle tulee täältä jokatapauksessa.

    Kerää itseäsi varten muistiin vaikka paperille KAIKKI ne asiat, joita et tiennyt avioon mennessäsi. Tarkoitan KAIKKIA mieheen liittyviä FAKTOJA. Esim. rikollinen tausta saattaa olla, tiedätkö siitä? Monien nimien käyttö on jo yksi vakava rikos. Milloin sait sen tietää? Passien lukumäärä?

    Ja NOPEASTI muistiinpanojesi kera poliisitalolle. Omassa kaupungissani tiedän, mihin pitää mennä. Mutta mene sinä oikeustalon/ poliisilaitoksen infoon ja KYSY lasikoppi-ihmiseltä, mihin toimeen sinun on ryhdyttävä seuraavaksi.
    Voit etukäteen soittaenkin kysyä. Asia voi olla heti alkuun vaikea selittää. MUTTA älä panttaa mitään tietämääsi esim. pieteetti- tai häpeäsyistä.

    Mies saattaa olla vaarallinen - jopa vielä kauan ja välikäsien kautta. Siis: saattaa olla!

    Tietyin edellytyksin saat avioliiton mitätöinnin Suomessa. Ole nyt tarkka ja määrätietoinen.

    Äänestä

  • Hilkka Hyysäri kirjoitti:

    Mä aion tehdäkin näin,mutten vielä,koska pelkään.
    Pelkään siis,että tieto menee liian aikaisin miehelle eli ennenkuin olen saanut omaisuuteni takaisin.

    Tulee olemaan pitkä lista asioista joita en tiennyt.Jotain hämärää tosiaan täytyy olla jos pitää oikea nimensäkin salata.Tajusin asian itse,kun rupesin ihmettelemään ettei meille koskaan tullut miehen nimellä postia vaan jonkun muun nimellä...Asia paljatui muutamia viikkoja avioliiton jälkeen:mies yritti oikein salata niitä posteja eli aina ryntäsi ovelle,kun posti kolahti.....

    Mies selitti kysyttäessä,että halusi ottaa sukunsa nimen käyttöön,mutta vähän epäilen tuota selitystä.Ja tiedän,että mies saattaa vainota pitkäänkin:on juuri sen tyylinen ja minähän nyt loukkaan häntä verisesti ottamalla avioeron ihan ilman hänen lupaansa...

    Täytyy vain toivoa,että kaikki menee hyvin.

    Äänestä

Avioliiton mitätöinti,saat sieltä fakta tietoa.

Äänestä
  • Jäi kyllä tarinassa vaivaamaan yksi ja toinen muukin asia.

    Esim. kuka on niin hölmö, että sanoo ulkomaalaiselle miehelleen oikean suomalaisen osoitteensa? Siis jos aikoo olla paossa!

    Miksi miehen on tuotava muualle jääneet tavarat tähän osoitteeseen, mikäli et halua olla miehen kanssa enää naimisissa? Mitkä tavarat? Ja miehellä on sitten passi ja mahd. viisumi Suomeen?

    Varaudu myös viranomaisten kyselyihin. Mieshän saattaa olla esim. Interpolin peräänkuuluttama tms.

    Äänestä

  • Hyysärin pikkuserkku kirjoitti:

    Jäi kyllä tarinassa vaivaamaan yksi ja toinen muukin asia.

    Esim. kuka on niin hölmö, että sanoo ulkomaalaiselle miehelleen oikean suomalaisen osoitteensa? Siis jos aikoo olla paossa!

    Miksi miehen on tuotava muualle jääneet tavarat tähän osoitteeseen, mikäli et halua olla miehen kanssa enää naimisissa? Mitkä tavarat? Ja miehellä on sitten passi ja mahd. viisumi Suomeen?

    Varaudu myös viranomaisten kyselyihin. Mieshän saattaa olla esim. Interpolin peräänkuuluttama tms.

    että mulla on KAIKKI omaisuus siellä 900km päässä:mä tulin Suomeen kirjaimellisesti matkalaukku kädessä jossa parit vaihtovaatteet ja muutamia henkkohtasia tavaroita,joten tottakai mun PITÄÄ saada oamisuuteni takaisin.

    Ja ei mulla ole asuntoa vielä,mutta mies voi silti tuoda ne tavarani,ei se sitä estä.
    Mun osoite ym tietoja ei saa mistään kukaan selville.

    Miehellä on oman maansa passi - tietenkin, ei muuta eikä tule olemaankaan sen jälkeen,kun pistän eron vireille.

    Miks et raijaa kamojasi varastoon? Sellaisia
    maksullisia löytyy sieltä, täältä ja maksavat
    reilun satkun kuussa. Muuttofirma kuljettaa
    kamat suht halvalla eikä tartte käyttää
    äijääsi hyväksi. Hoidat sitten kamasi asuntoosi
    jahka olet sellaisen löytänyt.

    Kyllä se äijäsi löytää seuraavan Suomi-naisen alta
    aikayksikön ja saattaa jäädä sullekin mieliharmiksi.

    Äänestä

  • Pkss kirjoitti:

    että mulla on KAIKKI omaisuus siellä 900km päässä:mä tulin Suomeen kirjaimellisesti matkalaukku kädessä jossa parit vaihtovaatteet ja muutamia henkkohtasia tavaroita,joten tottakai mun PITÄÄ saada oamisuuteni takaisin.

    Ja ei mulla ole asuntoa vielä,mutta mies voi silti tuoda ne tavarani,ei se sitä estä.
    Mun osoite ym tietoja ei saa mistään kukaan selville.

    Miehellä on oman maansa passi - tietenkin, ei muuta eikä tule olemaankaan sen jälkeen,kun pistän eron vireille.

    Jos on väärällä nimellä menty naimisiin sehän on jo liiton purkamisen edellytys. Sitten lähestymiskielto vain heti kehiin pahoinpitely hyvä syy. Palkkaat muuton ja pari vartijaa sen ajaksi homma käy maksaa vähän mutta kannattaa . Eihän tuommoisesta kusettamisessa ole mitään järkeä aivan kuin olisi pikkulapsi kyseessä elikä RYHDISTÄYDY toisen saattaminen häpeään ei ole jatkon kannalta kovin järkevää .Todellisuudessa etelän poikien mielestä nainen ei ole mitään ainoastaan lastentekoväline eli suvun jatkamisen turvaaja. Eihän heillä kotimaassaan ole nuorena naiskontakteja uskonto kyllä tummien poikien ensi kosketus seksiin on pokakaveri tai lammas.

    Äänestä

  • lunta tupaan kirjoitti:

    Annoit niin vähän tietoja ihan ymmärrettävistä syistä, että järkevien neuvojenkin antaminen on aika vaikeaa näin julkipalstoilla.
    Kinkkinen tilanne. Pidät tärkeänä tavaroita. Minäkin jään ihmettelemään, minkä arvoisista tavaroista puhut. Ja, kuten joku edellä mainitsikin, kannattaako asettaa itsensä vaaraan, jos tiedät miehen vaaralliseksi. Nolaaminen on kova juttu monelle ihmiselle, saati jos mies on vielä kasvanut sellaisessa kulttuurissa, että naisen suorittama nolaus on kostettava ... en sano sitä sanaa.

    Äänestä

Joku kirjoitti että löytää pian uuden suomi-tytön...
En usko.

Äänestä
  • Suomi-tytöt ovat heti haarat kosteina kun kuka tahansa ulkolainen imartelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pkss kirjoitti:

Menimme naimisiin 29.10 tänä vuonna lyhyehkön tuntemisen jälkeen ja sitä ennen asuttiin 1,5 kk yhdessä.
Mies on tämän avioliiton aikana käynyt kolmesti minuun käsiksi riidan yhteydessä ja muutenkin osoittautunut kusipääksi eli ei ole terve mies kyseessä.
Nyt olen 900km päässä joulunvietossa ja en aio enää palata yhteiseen kotiimme.Sain miehelle uskoteltua,että sain täällä vanhan työpaikkani takaisin ja sen myötä saan asunnon eli " eiköhän muuteta tänne " ja se on miehelle ok.
Oikeasti haluan vain,että tuo tavarani ja häipyy sen jälkeen helvettiin elämästäni!
Onneksi on avioehto eikä yhteisiä lapsia ole.
Että pitikin tuollaiseen narsisti sekopäähän sekaantuakin:en ihmettele,että ex vaimonsakin otti ja jätti.
Mies ei ole muuten suomalainen eli olisihan se pitänyt tajuta jo aiemmin,että kulttuuri ym erot ovat liian suuria jne.
Muilla samanlaisia kokemuksia tälläisistä pikaavioliitoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu