Olen mahdottoman ONNELLINEN avioliitossani, mutta silti menneisyyden asiat painavat mieltäni alaspäin, vaikka taistelenkin niitä vastaan. Eli olen onnellinen ja samalla hiukan surullinen samaan aikaan....
Siltikin se onnellisuus on päällimmäinen asia..... Taistelkaa onnellisen avioliiton puolesta ihmiset! Älkää antako periksi synkälle tunteelle, sillä se vie helposti alaspäin.... :)
Siltikin se onnellisuus on päällimmäinen asia..... Taistelkaa onnellisen avioliiton puolesta ihmiset! Älkää antako periksi synkälle tunteelle, sillä se vie helposti alaspäin.... :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saako tiedustella, mitä ne menneisyyden asiat on ja miten ne vaikuttaa avioliitossasi?
....en viitsi alkaa luettelemaan menneitä.. oikeastaan varsinkaan täällä. Mutta asioita, jotka painaa ainakin jollakin tasolla ja pitkään.....
Niitä vastaan joutuu taistelemaan, ainakin välillä.. Positiivinen mieli ja toisen huomioon ottaminen, sekä toista huomioiminen muutenkin pitää aina yrittää pitää mielessä.....
Ne ei oikeastaan vaikuta, ainakaan keskenäisiin asioihin, mutta itseeni niillä on ainakin vaikuktusta ja ne ajatukset joutuu siirtämään aina syrjään.
Meneekö sulla siis jotenkin näin, että kaivelet ikivanhoja loukkauksia esim. parista liikakilosta ja joudut taistelemaan, ettet toisi niitä taas kerran esille?
Kaikilta pääsee joskus sammakoita ja jos kun niistä on kerran riidelty ja toivottavasti myös sovittu, niin niitä ei saa koskaan enää ottaa puheeksi.
Tunnut tietävän itsekin, että siitä ei todellakaan seuraa yhtään mitään muuta kuin todella paha mieli molemmille.
Seurusteluaikoina möhlitään ja tölväytellään enemmän kuin koskaan kun toista ei vielä tunneta kunnolla, eikä noista möläytyksistä välitetä ollenkaan.
Sitä samaa asennetta kaivattaisiin läpi koko avioliiton.
Toista pitää rakastaa karvoineen päivineen, sillä aika harva on täydellinen.
...paljon "pahempaa". Noita moisia en koskaan ole sanonut toiselle missään vaiheessa. Eli sanallisesti en ole loukannut, mutta omine tekoineen ihminen satuttaa toista, enkä nyt meinaa fyysistä puolta..
Eli oikeastaan omaa tyhmyyttä ja sen tuomia asioita suree välillä hiljaa mielessään, mutta silti siinä hetkessä on onnellinen..... Hankalapa on selitellä..mutta ekassa viestissä oli aika hyvin tyhjennetty se, mitä meinasin. :)
Taidatkin olla mies?
Jos näin on, niin ymmärrän miksi tunnuit vähän "oudolta".
Itsekin häpeän vanhoja tekemisiäni, ja häpeästä uskon sinunkin kärsivän.
Joskus ajatuksissani mietin näitä "hävettäviä" juttuja, ja kuvittelen, että mitä tapahtuisi jos rakkaani saisi tietää niistä kaikista, tai edes jostain, niin saatan karjaista suureen ääneen, että "P*RKELE", ja sitten häpeissäni tarkistan, että olin tosiaan yksin.
Moista karjaisua voisi olla vaikea selittää.
Vosinko kertoa, että mietin kauana, kauan sitten tapahtunutta munausta, joka oli tällainen:
Olin nuorena miehenä päässyt "naisiin" ja olin salaa vieraillut tytön huoneessa jo muutamia kertoja vanhempien tietämättä.
Sitten kerran eräänä aamuöynä iski kamalan iso hätä, ja oli pakko hiippailla vessaan vaikka pelkäsin jonkun ilmestyvän paikalle.
Hätä oli niin iso, että paskoin vessan tukkoon.
Pari kertaa uskalsin vetää vessan, ja ääni kuulosti lentokoneen moottorilta.
Pönttö lainehti piripinnassa enkä keksinyt mitään millä olisin sen avannut.
Jos olisin työntänyt käden sinne, se olisi tulvinut lattialle.
Koko ajan pelkäsin, että joku tulee, ja niinpä menin pikaisesti pukemaan ja sanoin, että on pakko mennä.
Tuon tapahtuman jälkeen en koskaan enää kehdannut ottaa tyttöön yhteyttä.
Tyttökään ei tiennyt mistä olisi minut tavoittanut, koska tuohon aikaan treffit sovittiin. Kännyköitä ei ollut.
Tuo tapahtuma ja käytökseni hävettävät minua yhä niin, että huudan yksikseni ääneen.
Olenko ehkä avun tarpeessa?
Minulla on nyt kuitenkin hyvin onnellinen liitto, eikä tuolla asialla, eikä millään muullakaan menneellä pitäisi olla olla mitään merkitystä.
Häpeä ja menneisyys ovat kuitenkin ikuisia.
Jonain päivänä ehkä joudun selittämään puolisolleni karjumiseni.
Mahdanko pystyä silloinkaan kertomaan totuutta?
Toivon, että en koskaan jodu selittämään, koska mennyt on mennyttä, eikä sillä ole kirjaimellisesti paskankaan merkitystä.
Joskus kuitenkin mietin miten elämä olisi kuljettanut ilman tuota tukosta?
"Herran tiet ovat tutkimattomat". Mikä minä olen niitä arvostelemaan?
Ehkä näin oli tarkoituskin käydä?
Mietin itsekin onko sinulla kyse tehdyistä asioista ennen nykyistä parisuhdettasi...itse elän nyt nimittäin niin kipeää vaihetta eron jälkeen. On tullut tehtyä sellaisia asioita mitkä sotivat vahvasti oman moraalini kanssa ja pitäisi saada etäisyyttä tekoihinsa, mutta ne seuraa ajatuksissa ja murskaa minua.
Mietin jo valmiiksi miten kaikki tulee vaikuttamaan mahdolliseen tulevaan parisuhteeseeni joskus tulevaisuudessa. Joku ihminen voisi tuhahtaa minulle ja sanoa, että eihän tuossa mitään ihmeellistä oo mitä oot tehnyt, mutta kun se ei vaan sovi mulle...
Pelkään, että tulen lopun elämääni olemaan jollain tavalla rikki. Mutta parisuhteen eteen aion tehdä kaikkeni ja menneisyys on vaan sitten laitettava sen piikkiin, että ne oli ne eron oppivuodet...
...tuo pönttö hommeli on sinällään "hupaisa", mutta osaltaan varmasti kirvelevä asia..varsinkin jos jäi tunteita sinne tytön luo.
Se on kuitenkin hyvä, että jonkun rinnalleen on saanut, mutta ei sitä ilman tunteita siinäkään kauaa pysty olemaan.
Ja jokainen asiahan on eri ihmisille erillainen.. Mutta omat asiat ovat tapahtuneet nykyisessä liitossa.. menneitä en muistele pahalla ollenkaan..vaikka ne villejä vuosia olivatkin. Mutta ne asiat jotka nyt on tapahtunut, niin vaivaa mieltä edelleen.. Ja sen vuoksi myöskin käyty terapiassa asti... joten heppoisista asioista ei ole kyse. Ja tosiaan, olen mies. :)
Elämä kuljettaa ja koskaan ei voi tietää, että mitä seuraavan oven takana on. Itsekkin kuvittelin 100% varmuudella säästyväni niistä asioista, jotka on tapahtunut avioliittoni alussa, mutta tosin on käynyt.. mutta liitto on kuitenkin vielä pystyssä ja uskon, että kun tekee työtä sen eteen, niin se tukevoituu vahvemmaksi, kuin se on koskaan ollutkaan.. :)
Jotenkin tunnistin itseni. Liittoni on nyt onnellinen, ainakin välillä. Paha olo hyökyy välillä edelleen yli. En olisi koskaan uskonut, että meitä kohtaavat niin monet vaikeudet. Osa itseaiheutettuja, osa muuten. Kuitenkin olemme yhdessä, mieheni varsinkin nyt tuntuu sitoutuneen liittoomme, mutta töitä tämä vaatii.
Tahdon asia on oikea ilmaisu.
Minä olen myös onnellisesti naimisissa. Minun onneani varjostaa kuitenkin menettämisen pelko. Minun elämäni on ollut aiemmin hyvinkin vaikeaa ja sisältänyt mielestäni enemmän vastoinkäymisiä kuin yhdelle ihmiselle olisi kohtuullista. Nyt kun kaikki tuntuu olevan mitä parhaiten, hiipii monesti mieleen se, miten tällainen onni voi olla edes mahdollista ja että tämän kaiken voi menettää. Yritän sysätä ne ajatukset mahdollisimman äkkiä pois mielestä, mutta hiipivät pahalaiset takaisin varsinkin yön pimeinä tunteina... On maailman turhinta murehtia etukäteen, mutta jos murehtimisesta jotain hyviä puolia ilkeisi etsiä, niin se olisi se, etten varmaan koskaan tule pitämään rakasta aviomiestäni itsestäänselvyytenä vaan jaksan ihailla ja olla kiitollinen, kun tuollaisen luojan lahjan kanssa olen päätynyt yhteen:)
Menneisyys on siitä hankala, että se pukkaa muistojaan varoittamatta, etenkin jos on tavanomaista väsyneempi ja stressaantuneempi.
Joskus sitä ajattelee, että on tulossa hulluksi, mutta häpeää se "vain" on.
Lainausmerkit siksi, että häpeällä on uskomaton voima.
Siitä on kirjoitettu paljon kirjojakin, kuten Ben Malisen "Häpeän monet kasvot".
Kannattaisi lukea, jos menneisyys kummittelee.
Vaikka ei kummitelisikaan, niin siitä voisi selvitä monta, monta syytä toisen ja omaan outoon käytökseen.
Sieltä voi löytyä sekin syy, miksi käyttäytdyit liiton alussa niin kuin käyttäydyit.
Huolet helpottavat ja elämä on mukavampaa kun töppäyksillekin löytyy luonnolliset syyt.
Kaikki erehtyminen on inhimillistä, eikä niistä useimmiten kannata kantaa minkäänlaista huolta.
1.Johanneksen kirje:
1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Matteuksen evankeliumi:
11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
11:29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
11:30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Johanneksen evankeliumi:
8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."