http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2008/12/29/nain-paljon-tyoton-tienaa/200833172/139?pos=9
TODELLISUUS ON TÄMÄ!
KELA:n maksama työttömyyskorvaus on 392e/kk asumistuki. Tämä koskee pitkäaikaistyöttömiä, ansiosidonnaiselta työttömyyspäivärahalta pudonneita sekä ammattiliittoihin kuulumattomia henkilöitä, joita suurin osa työttömistä on.
Sosiaalitoimiston kautta haettu perustoimeentulokorvaus-laskelma on samaa luokkaa kuin KELA:n maksama työttömyyskorvaus. Sosiaalitoimiston perustoimeentulossa huomioidaan laskut kuten vukran omavastuu-osuus sekä sähkölasku. Minimissään sosiaalitoimiston kautta haettava perustoimeentuloturva on n. 240e/kk. Siihenkin sisältyy harkinnanvaraisuutta.
Valtion kunnille ohjaamia työllistuki-määrärahoja on pääasiassa ohjattu paikallisille yrityksille/yhteisöille ja urakoitsijoille sekä ns. humpuuki-kursseja järjestäville "yrityksille", jotka ovat järjestäneet ns. työelämään valmentavaa koulutusta, johon on liittynyt 3-6/kk:n työssäoppimisjakso. Tuolta ajalta työttömälle on maksettu valtion varoista perustyötömyyskorvausta (392e/kk) vastaava kurssiraha 8e/päivä. Yhteensä n. 560e/kk. Matkakustannuksia ei huomioida. Työharjoittelutyöpaikan tarjonnut yritys tai yhteisö ei ole osallistunut näihin kustannuksiin. Työvoima on ollut ilmaista.
Kunnissa näitä valtion työllistämistuki määrärahoja on jätetty myös käyttämättä ja ja niitä on kuntien tulo- ja menoarvioissa siireety seuraavalle tilikaudeelle siirtomäärärahoina. Samalla on haettu uusia työllistämistukimäärärahoja tulevalle tilikaudelle.
Ilman ohjaavaa työelämään valmentavaa koulutusta maksettava valtion korkein työllistämistuki työttömälle on n. 1000e/kk ja kuntalisä n. 200e/kk, yhteensä n. 1200e/kk brutto, mikäli toiminta tapahtuu jossain yleishyödyllisessä yhteisössä kuten esim. SPR (Suomen Punainen Risti). Tämä raha maksetaan suoraan työnantajalle. Tämä vähentää asumistukea tai estää sen kokonaan.
Mikäli yksityiset yritykset palkkaavat valtion työllistämistuella työntekijän, joutuvat he aina maksamaan vähintään alan TES:n mukaisen minimi palkan eikä palkkatukirahoja saa näin ollen suoraan käyttää vain palkasta maksettavien sosiaalimaksujen kattamiseen. Tuolloin tukityöllistetyllä ei tietenkään voi eikä tulekkaan olla oikeutta asumistukeen vaan vuokra ja sähkölaskut maksetaan palkasta.
Jos näitä työelämään valmentavan koulutuksen kustannuksia yhteiskunnalle - veronmaksajille - tarkastellaan esim. 10 vuoden periodilla niin silloin puhutaan useista kymmenistä miljardeista euroista. Suurimpia voittajia ovat olleet humpuuki-kursseja järjestävät yritykset, joiden tulos koostuu suoraan valtionbudjetista. Yksityistä tilauskantaa näillä yritykksillä ei ole.
Ansiosidonnaiselta päivärahalta putoaa perustyöttömyyskorvauksen piiriin 500:n päivän jälkeen. Tämän hetken työllisyys- ja elinkeinonäkymät näyttävät siltä, että useimpien kohdalla käy näin.
Useimmat niistä, jotka nyt jo ovat perustyöttömyyskorvauksen piirissä tai kuntien sosiaalitoimen asiakkaina ovat myös joskus olleet ammattiliittojen kautta ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä.
Ne, joilla on esim. asuntolainaan perustuvaa "velkavankeus velkaa" ulosotossa (1/3 nettopalkasta) ei käytännössä ole enää koskaan mitään asiaa työ- ja elinkeinomarkkjnoille.
Hyvää uuttavuotta kaikille.
T: Työ Reformi
TODELLISUUS ON TÄMÄ!
KELA:n maksama työttömyyskorvaus on 392e/kk asumistuki. Tämä koskee pitkäaikaistyöttömiä, ansiosidonnaiselta työttömyyspäivärahalta pudonneita sekä ammattiliittoihin kuulumattomia henkilöitä, joita suurin osa työttömistä on.
Sosiaalitoimiston kautta haettu perustoimeentulokorvaus-laskelma on samaa luokkaa kuin KELA:n maksama työttömyyskorvaus. Sosiaalitoimiston perustoimeentulossa huomioidaan laskut kuten vukran omavastuu-osuus sekä sähkölasku. Minimissään sosiaalitoimiston kautta haettava perustoimeentuloturva on n. 240e/kk. Siihenkin sisältyy harkinnanvaraisuutta.
Valtion kunnille ohjaamia työllistuki-määrärahoja on pääasiassa ohjattu paikallisille yrityksille/yhteisöille ja urakoitsijoille sekä ns. humpuuki-kursseja järjestäville "yrityksille", jotka ovat järjestäneet ns. työelämään valmentavaa koulutusta, johon on liittynyt 3-6/kk:n työssäoppimisjakso. Tuolta ajalta työttömälle on maksettu valtion varoista perustyötömyyskorvausta (392e/kk) vastaava kurssiraha 8e/päivä. Yhteensä n. 560e/kk. Matkakustannuksia ei huomioida. Työharjoittelutyöpaikan tarjonnut yritys tai yhteisö ei ole osallistunut näihin kustannuksiin. Työvoima on ollut ilmaista.
Kunnissa näitä valtion työllistämistuki määrärahoja on jätetty myös käyttämättä ja ja niitä on kuntien tulo- ja menoarvioissa siireety seuraavalle tilikaudeelle siirtomäärärahoina. Samalla on haettu uusia työllistämistukimäärärahoja tulevalle tilikaudelle.
Ilman ohjaavaa työelämään valmentavaa koulutusta maksettava valtion korkein työllistämistuki työttömälle on n. 1000e/kk ja kuntalisä n. 200e/kk, yhteensä n. 1200e/kk brutto, mikäli toiminta tapahtuu jossain yleishyödyllisessä yhteisössä kuten esim. SPR (Suomen Punainen Risti). Tämä raha maksetaan suoraan työnantajalle. Tämä vähentää asumistukea tai estää sen kokonaan.
Mikäli yksityiset yritykset palkkaavat valtion työllistämistuella työntekijän, joutuvat he aina maksamaan vähintään alan TES:n mukaisen minimi palkan eikä palkkatukirahoja saa näin ollen suoraan käyttää vain palkasta maksettavien sosiaalimaksujen kattamiseen. Tuolloin tukityöllistetyllä ei tietenkään voi eikä tulekkaan olla oikeutta asumistukeen vaan vuokra ja sähkölaskut maksetaan palkasta.
Jos näitä työelämään valmentavan koulutuksen kustannuksia yhteiskunnalle - veronmaksajille - tarkastellaan esim. 10 vuoden periodilla niin silloin puhutaan useista kymmenistä miljardeista euroista. Suurimpia voittajia ovat olleet humpuuki-kursseja järjestävät yritykset, joiden tulos koostuu suoraan valtionbudjetista. Yksityistä tilauskantaa näillä yritykksillä ei ole.
Ansiosidonnaiselta päivärahalta putoaa perustyöttömyyskorvauksen piiriin 500:n päivän jälkeen. Tämän hetken työllisyys- ja elinkeinonäkymät näyttävät siltä, että useimpien kohdalla käy näin.
Useimmat niistä, jotka nyt jo ovat perustyöttömyyskorvauksen piirissä tai kuntien sosiaalitoimen asiakkaina ovat myös joskus olleet ammattiliittojen kautta ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä.
Ne, joilla on esim. asuntolainaan perustuvaa "velkavankeus velkaa" ulosotossa (1/3 nettopalkasta) ei käytännössä ole enää koskaan mitään asiaa työ- ja elinkeinomarkkjnoille.
Hyvää uuttavuotta kaikille.
T: Työ Reformi
Vastaukset 21
Vanhimmat
Laita tämä juttu menemään johonkin paljon luettuun lehteen, saavat ihmiset valaisua tälle väärälle tiedolle.
käytettävissä kenelle tahansa mutta lehdet sitä tuskin julkaisevat.
Laitoitko jutun myös Taloussanomien keskusteluosuuteen? Saattavat julkaistakin.
pyyhkivät sen nopeesti pois.
Kirjoituksesi on minusta hyvä. Kokeilepa laittaa tuonne, sillä näyttävät julkistavan aika reipastakin tekstiä. Ellet halua, voin minä kokeilla laittaa, jos luvan annat.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/niklasherlin/painakaa-paniikkinappulaa#comments
jos haluat.
Suomesta oli 60- sekä 70-luvuilla voimakas Ruotsiin suuntautuva muuttoliike joka oli ollut jo sotien jälkeen. Muuttajat olivat pääasiassa syrjäseutujen väestöä. Elettiin tuolloin ns. Kekkosen aikaa, jota Suomessa kesti neljännesvuosisadan. Valta oli keskittynyt pääasiassa presidentille. Ulkomaankauppasuhteet perustuivat paljolti ns. bilateraaliseen kauppaan silloisen Neuvostoliiton kanssa. Ahti Karjalaisen jälkeen (Karjalainen oli Suomen Pankin pääjohtajana ennen Koivistoa. Hänen on sanottu olleen lahjakas kansantalouden tuntija ja diplomaatti k-linjan taustoistaaan huolimatta, lähinnä ammattimies. K-linjahan muodostui Kekkosesta, Karjalaiseta, Korsimosta ja muistaakseni Kivivuoresta) Suomen Pankin pääjohtajana 70-80 luvun aikoihin toimi tuolloin jo tuleva presidennti Koivisto. Kekkonen oli jo iäkäs ja sairastui vuonna -80, jolloin presidentin virkaa ryhtyi hoitamaan Koivisto. Käytännössä oli jo ennalta selvää, että vuoden -82 presidentin vaaleissa Koivisto tulee valituksi. Koivisto oli pankkimies ja täysin erilainen kuin Kekkonen. Tosin Koivistokin oli vallankäyttäjä taustaryhmineen. Kekkosen aikakauteen ei kaikki voineet olla tyytyväisiä. Haluttiin muutosta. Koivisto oli sodassa mukana ollut ja omasi jonkinsortin työväen taustan. Olen joskus ihmetellyt miksi jotkin sotilashenkilöt kuten esim. Törni joutuivat Suomesta lähtemään mutta Koivisto ei.
Tuolloin 80-luvun puolivälissä tehtiin muutama merkittävä lainsäädännöllinen muutos: Velkavankeus kumottiin samoin kuin irtolaisuuslaki. Niitähän ei oltu käytetty enää aikoihin kovinkaan intensiivisesti. Ne olivat ns. tyhjiä pykäliä. Kaikkein merkittävin oli lienee se, kun pankkien lainanantoa ns. vapautettiin. Tähän saakka se oli ollut erittäin säänneltyä. Tuolloin tuli parrasvaloihin myös ns. "Uppsalan ekonomit", joista tunnetuin oli ehkä Presidentin vävy Komulainen. Häntä on joskus leikillisesti tituleerattu myös "sukellusvene-Komulaiseksi".
Nämä muutosethan mahdollistivat tietenkin sen, että kiinteistöjen- sekä asntojen hinnat Helsingissä sekä koko pääkaupunkiseudulla nousivat hyvin nopeasti moninkertaisiksi. Samoin kallistui vuokra-asuminen. Sittemmin tämä sama ilmiö toteutui pienellä viivellä kautta koko maan. Asumisen perustarve Helsingissä karkasi useiden tavallisten ihmisten kohdalla käytännössä jopa saavuttamattomiin. Tuolloin pankit käyttivät markkinat hyväkseen ja niin oli rakennettu uusi ”velkavankila järjestelmä” takaajiaan myöten. Ensimmäisenä tämä iski tietenkin Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Aikaisempi muuttosuuntaus syrjäseuduilta Ruotsiin oli 80-luvulla kääntynyt voimakkaasti kohdistumaan kaupunkeihin ja eniten juuri Helsinkiin, koska Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla oli työmahdollisuuksia sekä muita ansiotoiminta-mahdollisuuksia tarjolla. Ihmiset jakautuivat jossakin määrin voittajiin ja häviäjiin siten, että ne ketkä olivat osanneet kaupat tehdä juuri oikella hetkellä voittivat, kun taas väärään aikaan kaupat tehneet hävisivät käytännössä kaiken. Jäi vain velkaa. Nuihin aikoihin puhuttiin paljon ns. ”kassapaappisopimuksesta” sekä ”kolmikantasopimuksesta”. Tämän sopimuksen sisältöähän ei ole koskaan julkistettu kuten ei myöskään työreformi-hankkeen sisältöä. Jäljempänä 90-uvullahan ajauduttiinkin sitten mm. ns. pankkikriisiin, jolloin yhteiskunnan varoista jouduttiin työntämään rahaa pankeille etteivät ne kaatuisi. Kansa maksoi.
Muistan, kuinka tuolloin pankkien arvopaperiosastoilla vieraili Ruotsalaisia economisteja sekä finanssi-asiantuntijoita. Suomessa puhuttiin tuolloin "talouden ylikuumenemisesta". Aivan varmaa on, että silloisessa asunto- ja kiinteistöbisneksessä oli paljon mm. Ruotsalaisten suurpääoman omistajien sijoituksia. Tavallisella "vanligt svenssonilla" siihen ei olisi ollut mahdollisuuksiakaan.
Tultaessa -90-luvun alkupuolelle nimitti Presidentti Koivisto vaalitulokseen perustuen pääministeriksi erään Pohjanmaan Keskusta-piireihin kuuluneen Kannuslaisen elinkeinoasiamiehen nimeltään Esko Aho. Eu-jäsenyyden ohella keskeisenä tavoitteena tuolloin hallintovastuussa olleilta tahoilta pidettiin ns. ”työreformi-hanketta”, joka laitettiin silloin vireille. Työreformin keskeisin idea oli se, että työttömät ihmiset voitiin tietyn ajan jälkeen velvoittaa osallistumaan ns. ”kuntouttavaan työtoimintaan” perustoimeentuloturvan suuruista rahasummaa vastaan, joka maksettiin valtionvaroista. Tähän liittyi olellisesti se, että työvoimatoimiston kautta henkilö osoitettiin jollekin tällaiselle työhön ohjaavalle kurssille, johon oli liitetty 3 - 6 kk:n mittainen ns. työssäoppimisjakso. Käytännössä ilman todellista palkkaa. Tätä kurssitoimintaa harjoittivat ja harjoittavat edelleenkin yksityiset tähän tarkoitukseen rekisteröidyt yritykset, jotka pääsääntöisesti ovat rekisteröity kaupparekisteriin juuri 90-luvulla.
Alkuun kaikki ”duunariväestö” sekä ”jonkin sortin yritykset” iloitsivat ja riemuitsivat, että nyt pummit töihin. Sittemmin Esko Ahon ja Keskustan väistyttyä hallintovastuusta tilalle tulivat Demarit ja Kokoomus, sinipuna-yhteistyö. Viimeisenä keskeisenä tehtävänään 2000 - luvun pulivälissä ennen häviötään, ikään kuin kostoksi he säätivät tämän työreformi-hankkeen käytäntöön. Nykyään tällä asialla esim. Sosdem-vetoiset työkkärit tekevät omaa oppositio politiikkaansa. Kansa maksaa.
Monille yrityksille ja yrittäjille 90-luvun tapahtumat olivat kohtalokkaita. Esko Ahon (Kesk.) ollessa pääministerinä oli valtionvarain ministerinä tuolloin nyt jo sairas ja ikääntynyt eläkkeellä oleva Iiro Viinanen (Kok). Hallituksen ja Iiro Viinasen taholta vakuuteltiin kansalle ettei tule devalvaatiota, sellaista ei kertakaikkiaan tule. Näin vakuuteltiin viimeiseen asti kunnes sitten eräänä päivänä vain ilmoitusluontoisena asiana kerrottiin julkisuuteen, että markka on devalvoitu. Useat niistä yrityksistä ja yrittäjistä sekä sijoittajista, joilla oli tuolloin ulkolaisia sitoumuksia ja vastuita kokivat katastrofin. Kaikki romahti yhdessä yössä ja seurauksena oli konkurssi. Useimpien kohdalla vastuut realisoituivat henkilökohtaista omaisuutta myöten. Monet kantoivat tämän vastuun "omankäden kautta", tappamalla itsensä.
Näissä yrittäjissä oli mukana myös joitain sellaisia, jotka olivat 80-luvulla velkarahalla opiskelleet taloushallinnolisen keskiasteen- tai korkeakoulututkinnon ja ajautuneet tai tietoisesti ryhtyneet yksityisyrittäjiksi. Ns. "perusduunareista" kaikki eivät vieläkään ymmärrä, että samaan aikaan, kun he opiskelivat yhteiskunnan ylläpitämissä kurssikeskuksissa esim. jonkin teollisuustyöntekijän ammatin (joka sittemmin on osoittautunut järkeväksi ratkaisuksi) syöden ja juoden hyvin sekä saaden siitä vielä jopa rahallisen korvauksenkin, nämä mainitsemani 80-luvulla taloushallinnollisen koulutuksen velkarahalla käyneet ihmiset työllistyivät tuolloin hyvin ja he maksoivat veroja, opintolainoja sekä asuntolainoja kukin sen minkä silloin pystyivät. Monet heistä, jotka olivat yrittäjinä työllistivät ja maksoivat oikeaa palkkaa myös ns. "perusduunareille". Nykyään heistä useat ovat ennenaikaisella sairaseläkkeillä. Olen kuullut VTT:n tutkimuksiin perustuvista luvuista sellaisia tilastoja kuin 25%. Tästä en ole aivan varma. Arvioisin, että työttömistä nykyään suurin osa on ikääntyviä taloushallinnollisen- sekä it-alan henkilöitä sekä nuoria. Nuorten osalta se on erittäin huolestuttavaa.
Niin ollaan tultu tilanteeseen, jossa Suomen vapaita työmarkkinoita on olellisesti vahingoitettu ja samalla on vahingoitettu vapaan yrittämisen mahdollisuuksia. Hyvin suuri osa ansiotoimintaan liittyvistä tekijöistä perustuu nykyään erilaisiin yhteiskunnan varoista maksettaviin tukirahoitus-ratkaisuihin, vuokratyövoimanvälitykseen sekä ulkolaiseen halpa-työvoimaan. Helsingissä tämä on näkynyt jo pitkään esim. vuokratyönvälityksen sekä ulkomaalaisen halpa-työvoiman räjähdysmäisenä kasvuna sekä edellä mainitsemani ”työvelvoite työllistämisen” merkeissä. Aikaisemmin ilakoineet duunarit sekä jonkin sortin yritykset ovat nyttemmin huomanneet asian todellisen vaikutuksen: Monelta on hävinnyt oma normaali-palkkainen toimeentulon lähde! ”Sitä saa mitä tilaa”. Tätä systeemiä käytetään edelleenkin ja ainoastaan tuloksenteko tarkoituksessa. Omilla resursseilla toimiva yritys ei pysty tässä ympäristössä kilpailemaan eikä normaalisti palkkoja työntekijöilleen maksamaan. Tällaisessa tilanteessa jopa työssäkäyvät ihmiset sekä pienyrittäjät ovat joutuneet hakemaan apua miedän soiaaliturvaverkostoista kuten esim. asumistuesta. Monet alkoholisoituneet ”yksinäiset ihmiset” ovat omalta osaltaan seuraamusta edellä mainitsemiini asioihin perustuvista henkilökohtaisista konkursseista ja epäonnistumisista.
Esim. pääkaupunkiseudulla asuvat jo ennestään stressaantuneet, kiireiset, niukoilla resursseilla ja osin ahtaissa oloissa elävät ihmiset sairastuvat ja väsyvät entistä enemmän. Kaikki kaatuu ennemmin tai myöhemmin kaupunkien sekä kuntien harteille. Ironista asiassa on se, että näiden suunnitelmien ja päätöksien tekijät asuvat itsekin kunnissa ja kaupungeissa. Päätökset olivat poliittisia päätöksiä ja enemmistö äänestäjistä ovat olleet ns. ”kaupunkien keskiluokkaa” puoluekantaan katsomatta.
Ajoittain esiintyy melko tylyjä näkemyksiä sosiaaliturvaa nyky Suomessa hyväkseen käyttävistä ihmisistä. Voisin ajatella itsekin, että mikä minä olen maksamaan nyt jo eläkkeellä olevien ihmisten tai eläköityvien ihmisten eläkkeitä sekä hyvinvointia? Mikä minä olen maksamaan DDR ja SOVJET kokoluokkiin paisunutta puolue- ja järjestövirkamiesten laumaa Suomessa?
Kävin laittamassa kirjoituksen. Homma toimii tuolla sivulla siten, että se ennakkotarkistetaan. Toivottavasti läpäisee seulan. Ainakin kaikki tähänastiset kirjoitukseni ovat sen tehneet.
Tein kirjoitukseen pienen johdannon. Sen lisäksi tein ihan pieniä oikeikirjoituskorjauksia, vaikka kirjoituksesihan on siltäkin osin laadukas, mutta muutama lyöntivirhe oli lipsahtanut. Jatka kirjoittamista.
''Pohjanmaan Keskusta-piireihin kuuluneen Kannuslaisen elinkeinoasiamiehen nimeltään Esko Aho. Eu-jäsenyyden ohella keskeisenä tavoitteena tuolloin hallintovastuussa olleilta tahoilta pidettiin ns. ”työreformi-hanketta”, joka laitettiin silloin vireille.''
Muistan tuon jutun. Työreformihan on Vanhasen kehittelemä, vaikka Aho toikin sen julkisuuteen. Taisi olla silloin muuten niitti Ahon poliittiselle uralle.
Vielä 1990-luvullahan työreformi-ajatus vielä teilattiin ja siitä nousi iso möly. Tosin ei se ihan vaikutuksitta jäänyt.
Joko vuoden 1995 tai 1996 alusta tuli voimaan työmarkkinatukilaki. Sitä ennenhän oli korvausmuotoina ollut vain perus- ja ansiosidonnainen päiväraha. Työmarkkinatukilakiin otettiin paitsi voimakas tarveharkinta, niin työttömistä puolisoista tehtiin elättejä ja tehtiin ensimmäiset vienot kehitelmät ilmaistyön suuntaan eli työmarkkinatukilaki sisälsi myös työharjoittelua koskevan säännöksen.
Koska tuolloin ilmaistyön teettäminen oli vielä varsin vieras ajatus suurimmalle osalle väestöä ja päättäjiä, työmarkkintukiharjoittelua käytettiin hyvin rajallisesti ja se koski pääasiassa vasta koulunsa päättäneitä. Pikkuhiljaa työmarkkinatukiharjoittelua alettiin tarjota sitten vanhemmillekin työttömille.
Samaan aikaan tuon työmarkkinatukilain voimaantulon kanssa muutettiin työttömyysturvalakia (olivat tuolloin erilliset lait) siten, että päivärahan piiriin pääsyä vaikeutettiin, päivärahalta putoamista helpotettiin ja luotiin kertymäsäännöksiä muuttamalla automaatti, joka yhä useamman kohdalla on johtanut siihen, että päivärahan suuruus pienenee nopeammassa tahdissa.
Sitten 2000-luvulla alkoi tapahtua. 2002 alusta tuli voimaan laki kuntouttavasta työtoiminnasta ja vuoden 2006 alusta räjähti: lakia julkisesta työvoimapalvelusta (=orjatyölaki) muutettiin siten, että se mahdollistaa laaja-alaisesti orjatyöhön pakottamisen.
Vaan kuinkas muuten, kun työreformin luoja on pääministerinä.
Tuollapa tuo kirjoitus nyt on. Laitoin nimimerkillä Ksantippa ja kun klikkaat kohtaa 'näytä koko kirjoitus', tulee sinunkin osuutesi näkyviin.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/niklasherlin/painakaa-paniikkinappulaa#comment-128200
Minusta tuolle sivulle kannattaa kirjoitella enemmänkin, sillä Herlin voi jotain saada aikaankin. Saattaa olla, että tuonne hyväksytään monenlaisia kirjoituksia sitäkin varten, että jos Herlin panee todella työryhmän pystyyn, niin ehkä noita kirjoituksia käytetään hyväksi - toivottavasti hyvällä tavalla.
"Seuraavassa on erään PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄN irjoitus"...
pidä paikkaansa
Ettei vaan ollut jo 2001.
"Vielä 1990-luvullahan työreformi-ajatus vielä teilattiin ja siitä nousi iso möly. Tosin ei se ihan vaikutuksitta jäänyt".
80- ja 90-lukujen kasinotaludessa minua kiinnostaa ns. punapääoman rooli. Minne se oikein sitten katosi? Sitä on sanottu edustaneen mm. Rakennusliike Noppa, Rakennusliike Haka, Vakuutusyhtiö Kansa, E-liike ja E-säästökassa sekä STS-Pankki. Kaikki nämähän ovat jo lakanneet olemasta. Rakennusliike Nopan sekä Rakennusliike Hakan sotkuja on selvitelty jälkeenpäinkin ilman mitään todellisia tuloksia. Nopan tutkimukset muistaakseni lopetettiin 80-luvulla jonkinlaisella mahtikäskyllä. On arveltu, että asialla olisi ollut Presidentti Koivisto ja silloinen asian tutkija S. Aittoniemi siirrettiin muihin tehtäviin. Noppahan oli kuitenkin toiminut jo Kekkosenkin valtakaudella 70-luvulla. Hakan sotkuja puitaneen vieläkin. Poliittiselta kannalta asiaa ajatellen SKP katosi puoluekartalta pahoin velkaantuneena. Paluun puoluekartalle se teki -96 velattomana kuitenkaan mitään merkittävää kannatusta saavuttamatta.
Nuihin aikoihin 80-luvulla Taistolaisten Kommunistien mukana oli myös eräs nykyinen Suomen-Ruotsalainen menestyvä rahoitus-konsernin johtaja, joka tuolloin muutti mielipiteitään täysin.
Näissä kuvioissa pyörähti paljon rahaa liittyen mm. 80- ja 90-lukujen kiinteistöpisnekseen. Tästä on ollut kovin vaikeata saada mitään luotettavaa tietoa: Jos joku jotain on asiasta tiennyt niin joku toinen on tiennyt päinvastaista.
Jo tuolloin 80-90-luvuilla käytettiin termejä "yhteiskunnan rakennemuutos" sekä "työvoimapula".
Anteeksi, jos tuli tehtyä väärä johtopäätös. Mutta ei kai tuo haitanne, sillä kirjoituksen sisältöähän se ei mitenkään muuta. Pidin vain tuota juttua liian helposti ilmeisenä...
Ei pitäisi luottaa pelkkään muistitietoon. Näyttää tulleen voimaan 1.9.2001. Vaan eipä tuo taida paljon itse asiaa muuttaa.
Tuossa lain voimaantulosäännös:
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2001.
"Sosiaalitoimiston perustoimeentulossa huomioidaan laskut kuten vukran omavastuu-osuus sekä sähkölasku. Minimissään sosiaalitoimiston kautta haettava perustoimeentuloturva on n. 240e/kk. Siihenkin sisältyy harkinnanvaraisuutta."
Pahoja virheitä tuossa.
Kohtuulliset asumiskulut huomioidaan. Kuntakohtaisen rajat ylittävät asumiskulut jäävät omalle vastuulle, niitä ei enää huomioida.
Kohtuullinen sähkölasku huomioidaan. Mikäli sähkölasku on kovin suuri, vaaditaan selvitykset siitä, mihin sähköä kuluu.
Minimissään perustoimeentuloturva on tasan NOLLA euroa. Siihen tosiaankaan ei pitäisi sisältyä harkinnanvaraisuutta, koska kyse on lakisääteisestä minimistä.
Toki sosiaalitoimella on mahdollisuus harkinnan mukaan maksaa niin paljon yli tuon minimin kuin harkinta sietää. (Yleensä se on Nolla euroa ylimääräistä.)
Toimeentulotukeen liittyy paljon kuntakohtaista ohjeistusta ja "vakiintuneita käytänteitä", jotka eivät yleensä kestä päivänvaloa. Esimerkiksi reserviläispalkka kertausharjoituksista huomioidaan toisessa kunnassa verollisena summana kokonaisuudessaan (laitonta), toisessa taas otetaan huomioon vain veroton osuus.
Tässähän tämä lainsäädäntö on koko komeudessaan
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412
"KELA:n maksama työttömyyskorvaus on 392e/kk asumistuki."
Muuten täyden 10 jollei 12 kirjoitus. mutta: pilkun -sellaisena korjaisin: asumistuki ei liity millään tavalla työttömyyskorvaukseen. vaan on aivan erillinen tukimuoto.
Työttömyysturva 1 434 500 000
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) 8 000 000
50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha) 452 000 000
51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha) 62 000 000
52. Työmarkkinatuki (arviomääräraha) 699 500 000
53. Valtionosuus koulutuspäivärahasta (arviomääräraha) 12 000 000
54. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien opintososiaaliset edut (arviomääräraha) 141 000 000
55. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha) 21 000 000
Tuostapa puuttuu ne varat, mitkä syydetään humpuukikouluttajille ja työllistämistukina yrityksille ja yhteisöille.
80. Työvoimapolitiikka 735 174 000
01. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 150 997 000
51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha) 554 422 000
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) 29 755 000
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) 8 000 000
54. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien opintososiaaliset edut (arviomääräraha) 141 000 000
02. Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 83 007 000
03. Työvoimaopiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 090 000
20. Työelämäohjelmat (siirtomääräraha 3 v) 3 380 000
21. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) 737 000
29. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 61 240 000
63. Valtionavustus työelämäohjelmahankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) 8 300 000
55. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha) 21 000 000
Tuolta voi tutkia lisää valitsemalla "Numerotaulu" kohdan.
http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2008/aky_2008.html