En halua enää elää!

Mitä sitten...

Ota yhteyttä johonkin auttavaan puhelimeen tai mielenterveystoimeen tai työpaikkalääkäriin.
Oletko saanut lääkitystä masennukseen? Toimi heti.

elämään kuuluu ajoittain masennusta. Toiset vain ovat herkempiä masentumaan, mutta kyllä siitä selviää ja elämä alkaa taas maistumaan.
Itse alan ajattelemaan ja vertaamaan ja kuvittelemaan vielä kurjempaa "kohtaloa" kun masennus iskee. Tiedän oitis, että monella on vielä hankalampaa.

Ja ikuinen onnen tavoittelu ei ole realistista eikä mahdollista. Onko sitä edes olemassakaan - sitä ikuista onnea ja auvoa? Elämään kuuluu nousuja ja laskuja ja onni on pieni asia. Se voi olla niin pieni, ettei sitä tajua, jos ei ala miettimään.

Itseään voi psyykata ja kirjoittaa paperille niitä asioita, mistä voi olla kiitollinen elämässä. Niitä kyllä löytyy, kun alkaa miettimään. Sinun päivänsäteesi/onnesi on oma poikasi, joka tarvitsee sinua vielä kauan.
Tarvitsee vielä sittenkin, kun on aikuinen. Kuljemme kohti valoisampaa aikaa - kevättä.
Ei pidä luovuttaa koskaan. Apua löytyy, kun hakee. Tsemppiä!

Kuule "pikku ystäväiseni". Elämä on tarkoitettu elettäväksi, jokainen meistä varmasti kuolee ajallaan, ei pidä sitä kiirehtiä. Sinulla on lapsi, nauti hänestä. Käy terapiassa. Ota lääkkeesi. Älä käytä alkoholia/huumeitä. Nauti joka hetkestä jonka saat olla. Hengitä ilmaa, käännä kasvosi aurinkoon. Älä haikaile menneitä. Elä tässä ja nyt. Olet nuori ihminen ja kaikki on sinulle mahdollista, jos niin päätät! Usko kokenutta :) Haleja sinulle. T. Sani

Minäkin olen ollut masentunut. Nytkin olen. Älä tee itsemurhaa, vaikka kuinka siltä tuntuisi, on parempi olla tekemättä. Minulle tuli eilen hyvin surullinen olo, hyvä kaveri suuttui yhdestä jutusta, kun käsitti minut väärin. Pyysin anteeksi, mutta hän ilmoitti että välimme ovat poikki. Se tuntuu niin pahalta, ja en voi tehdä mitään. Mutta minulla on tosi monta ystävää, työ ja harrastuksia, ja niiden avulla jaksan. Olen kärsinyt masennuksesta ja huonosta itsetunnosta yli kymmenen vuotta. En ole koskaan syönyt masennukseen mitään lääkkeitä.

asioita jotka ovat kohdallasi hyvin.
Minullekin on tapahtunut pahoja asioita ja välillä pelkään elää.
Keitä teetä tai kahvia ja ajattele miten hyvältä ne olisivat maistuneet ihmisille sodan aikana, jos vain olisivat niitä saaneet.

Olet kuvitteellisessa jumissa elämäsi kanssa.

Se on kuvitteellinen siten, että ne rajat, jotka estävät sinua muuttamasta elämääsi ovat vain oman mielesi keksintöä. Suhteet tuttuihin, yhteiskunnan säännöt, kuviteltu muoto, jossa vastuut on kannettava... Ne ovat kaikki vain mielikuvituksen tuotetta.

Lyöttäydy yhteen vaikka jonkun toisen äidin kanssa, joka tarvitsee samanlaista uutta elämään. Yhdistätte resurssit yhtiön kautta ja alatte pyörittään jotain yhteistä bisnesideaa jonkin sellaisen ympärille, mikä todella kiinnostaa. Talouskin sujuu helpommin. Yksi keittiö mutta kämpässä vaikka kaksi hieman erillisempää suuntaa.

Ole luova ja mieti jokin ihan erilainen tapa elää, kuin mitä muut nyhjöt Suomalaiset uskaltaa keksiä.

Jos sopivaa tiimihenkeä löytyy muista tuommoisesta kiinnostuneista voitte lähteä vaikka ulkomaille aurinkoon elään jotain ihan muuta, kuin mitä Suomesta irtoaa.

Onnea.

Minulla on auttanut tuon elämän rajallisuuden tajuaminen. Itselläkin on 30-40 hyvää kesää jäjellä, siis jos tuuri käy. Sain minä sitten hyvän työpaikan, suuren rakkauden tai mitä tahansa ei tämä elämä loputtomasti kestä.

Itseasiassa todennäköisesti minunkin elämäni päättyy itsemurhaan, toivottavasti vasta sitten kun olen liian vanha tai viimeiseillä voimillani vielä enen kuin sairaus vie lopullisen voiton.

30-40 kesää on myös liian kauan tehdä työtä jossa ei viihdy. Tee jotain, lähde opiskelemaan. Ei poikasi rakkaus ole rahasta kiinni. Samalla annat hänelle hyvän esimerkin.

Miksi ajattelet noin?? ''Miksi en onnistunut itsemurhassa jo silloin teininä, kun sitä eka kerran yritin?!!!!''
Olet saattanut maailmaan poikasi jolla on vielä koko elämä edessään, se jos mikä on todella hieno asia!! Saisit olla ylpeä.. Yritä nauttia arkipäiväisistä asioista, sinua rakastetaan ja ihmiset välittävät, saat kyllä apua masennukseen. Tsemppiä! Asiat eivät muutu ellet muuta niitä!

Itse asiassa meidän kaikkien masennus on ihan looginen ja ymmärrettävä asia. Ajatelkaa vaikka ihan oikeestikin, mitä järkeä on elämässä. Kukaan ei valitse eikä päätä siitä, syntyäkö tähän maailmaan vai ei. Sitten täällä meitä aletaan kohteleen monella tavalla kaltoin alkaen sikiöiästämme jo ennen sitä aikaa, kun pystymme jotenkin puolustautumaan tai valitsemaan reaktiomme pahaan. Rakennelmaa rakennetaan ihan heikolle perustalle vuosi vuodelta sitä rakennetaan ja itsekin rakennetaan niinkuin osataan, mikä liian usein tarkoittaa sitä, että valmistellaan itsellemme koko ajan yhä surempaa tuhoa. Kaikki sortuuu uudestaan ja uudestaan. No kuka tässä kaikessa voi muka jaksaa aina vain mennä eteenpäin? Kuka voi kokea itsensä onnelliseksi ja elämänsä merkitykselliseksi? Kuka voi oikeesti voida hyvin? Ketä kiinnostaa käydä jossain tuntemattoman ihmisen puheilla suuresta rahasta juttelemassa? No hyvänen aika, pitääkö maksaa kultaa etsiäkseen jotain hyvää tästä läpeensä pahasta maailmasta? Ketä kiinnostaa oikeesti syödä joitain kemikaaleja voidakseen ihan hitusen paremmin? Pyöritään vain päivästä päivään ja mietitään läheisiämme, joita niitäkin hajotetaan, ollaan me sitten hengissä tai kuollaan! Tää ihmiselämä on kyll ihan pimeetä touhua, jos yhtään pysähtyy sitä miettimään!

Emme me olla mitään poikkeuksia tai kummajaisia! Me vaan ollaan jääty näiden ajatusten koukkuun. Me uskaltaudutaan tunnustamaan, että ei tää maailma ja elämä vastaa sitä, mitä me olisimme tarvinneet ja halunneet. Ja meille on tarjolla liian vähän niitä korvikkeita, jotka voisivat viedä huomion muualle tai sitten olemme liian viisaita tarttuaksemme niihin.

Mutta meissä on elämän voima. Elämä on ihmeellistä. Se on jotakin käsittämätöntä. Se on jotakin suurenmoisen arvokasta. Ei se oo voinut tulla tyhjästä, eikä se voi vain haihtua! Järki sanoo välillä (ihan järkeviäkin), ettei oo mitään järkeä elää, mutta elämä silti vain jatkuu ja jatkuu. Elämän henki erottaa elollisen elottomasta. Ja se, mikä on elämän keksinyt, hyvin todennäköisesti tietää, mitä varten se on sen keksinyt. Tässä kaikessa on vain pakko olla jotakin järkeä, kuhan me etsimme sitä oikeista lähteistä!

Onnea etsintöihimme ja potkua elämäämme!

vai niin

Hei , Sun tarina on tosi koskettava , Käy lauantaina adventtikirkossa , jumalapalveluksessa . Jumala on se ainoa joka voi auttaa

Itse mietin just niin, että mitä järkeä tässä mun elämässä on ku mulla ei oo omasta mielestäenää mitään toivoa paremmasta, vaikka pitäisi olla, ei kunnollaisia unelmia tai tulevaisuuden suunnitelmia. En nyt ole niinkään masentunut mutta toivoton. Surullisinta omasta mielestänä tässä on se että oon vasta 16vuotta. Elämä pitäisi olla vielä edessä mutta mietin välillä et mielummin kuolisin kuin kestäisin tätä paskaa. Ei oo ystäviä, ei oikein kavereita joiden kanssa olla, ei ketään auttajaa. Mä en enää tiiä mitä teen! Toisaalta en halua tehdä itsemurhaa, koska tää paha olo ja tuska ei oo mun itse aiheuttamaa. Aamusin ku herään, mietin et onko täs mitää järkee. En tiiä. Ja tosiaan haluaisin tietää. Silkkaa kidutusta tää elämä välillä. Mut pitäis olla TOIVO.

Masennus ei ole sairaus, masennus on hetki katsoa mailmaan eri tavalla ja vaihtaa jotain teidän elämästanne.

Itsemurha on helpoin asia tässä mailmaassa, eli ei me ollaan tultu tähään mailmaan tekemaan itsemurhia vain elää ja tehdä jotain hyvä.

Käykä lenkille, harastakaa jotain urheilua tai menkkä tansimaan.

Joka helvetin kerta kun te ajattelet että olete masentuneita se ajatus vain vahvistuu ja vahivistuu, olkaa vittu oma lääkärine tuntekka omat tunnet ja vaihtaka elämän tapaa.

Niille kelle on lapsia ne vaan ovat vasyneitä ja väsymyksestä ette pysty enää ajattella kunnolla, ja kun lapset kasvaa voitte sitten nähdää kuin tyhmiä te olitte että ajattelite näin. Kaikki mene ohi.

Ajatelkää aina positiviseesti, lopetaka lääkeiden syömiseen, ei auta, koska aina kun ter syöte niitä se muistuta teille että teilla on ongelmia joten vittu menkä ulos puhuka tuntematomalle ihmiselle, menkka kerhoin, harsastakaa jotain.

Urheilu on paras lääke, liikunta toiseksi paras.

Pois huonot ajatukset päästä se on ainoa vaihtoeto. Toipuminen ei tapahtuu heti mutta täytyy vain ajattella joka helvetin päivä positivieesti joten tiedän hyvät hormonit nousis, koska olette tappaneet niitä tämoisella ajatuksella.

Joo tossa tilanteessa se itsari on kaikista huonoin vaihtoehto. Sen ku tekee niin paluuta ei ole ja turha toivoa pääsyä sinne parempaan paikkaan, se on suoraan meno sinne hiilipesään, ihan oikeesti. Sielä tuonelan liekkihäkeissä sitten itkette, että pitipä mennä itseltään se henki riistämään, kun olisi voinut elää elämän arvokkaasti loppuun saakkakin ja päästä pilvien päälle perhheensä luo ja syömään mäkkärin kanahamppareita.

Tämän ketjun eka viesti on vuodelta 2008 eli 6 vuotta vanha ... ehkä ajankohtainen?

menkää nyt hyvät ihmiset vaikka tavalliselle terveysasemalle saamaan alkuaskel masennuksen hoitamiseen. JOs ei millään pysty sinnekään menemään niin luuletteko Suomi24-palstan ohjaavan teidät pois depressiosta? Tällä palstalle on hyvin usein marttyyreita, kiukkuisia menehelvettiin-ihmisiä, jotka todella saavat masentuneen mielen entistä masentuneemmaksi. Tämä ei todellakaan ole oikea foorumi sen avun saamiseen. Olisikohan henkinen mielenterveys -osio tähän parempi? Muistaakseni löytyy ihan masennus-osiokin
.
Jos jaksaa edes näihin kirjoittaa niin tilanne ei ole ollenkaan menetetty kokonaan siten että itsari olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Hankkikaa apua! Olette vastuussa itsellenne ja monelle muulle henkilölle itsestänne. Ei elämällä ole tarkoitus ihmisen leikkiä siten, että tappaisko tässä nyt itsensä vaiko ei.

JOs ei itse pysty hankkimaan itselleen mitään apua niin pitää kertoa asia jollekin, joka kykenee auttamaan alkuun. Tarkoitan esim. vanhempia, sisaruksia, sukulaisia, ystäviä, tuttavia, työpaikkalääkäriä, terveysasemaa, näitä löytyy. Jos on aivan akuutti paniikki päällä niin vastaantuleva ihminen ventovieraskin siis varmasti soittaa ambulanssin tai poliisin tms. ja apua saadaan.

Etenkin jos kyseessä on henkilö jolla itsellään on lapsia, pysähdy. Oma puolisoni teki itsemurhan ja meiltä jäi kaksi yhteistä lasta.

Ja jos ei itse aloituksen tekijä halua kertoa kuulumisistaan vuosien takaan (se on ihan eri asa), niin olisi kyllä parasta tehdä i uusi aloitus. kuin kaivella melkein kymmenen vuotta vanhoja juttuja esille.

Jos sinua huoletta se miten poika pärjää ilman sinua niin voisit laittaa hänet adoptoitavaksi ja sitten tappaa itsesi.

Masennus on sairaus ja kaikki tunteet ja ajatukset täysin tosia. En itsekään jaksaisi tällä hetkellä elää mutta en halua kuolla. Tiedän että vuoden päästä olen luultavasti taas terve (kokemusta masennuksesta 15 vuoden ajalta) vaikka sitä on erittäin vaikea tällä hetkellä uskoa. Lääkkeistä on jonkun verran apua, terapiasta paljon. Masennuksen ymmärtäminen itsestä riippumattomana ja omasta persoonasta irrallisena sairautena on auttanut ottamaan sairauteen etäisyyttä.

Voimia kaikille meille masentuneille! Minullakin on kaksi alle kaksivuotiasta lasta joiden takia on noustava sängystä joka aamu

Ihminen käyttää huumeita. Hän tarvii
1 ihmisen, johon luottaa. Siinä oljenkorsi.

Sul on kaks vaihtoehtoo, voit luovuttaa tai uskoo..

Minusta ihmisellä tulee olla lupa kuolla. En haluaisi, että joku minulle rakas kärsii täällä jonkun muun takia. Olisin onnellinen,jos hän pääsee pois.

Se ei myöskään ole totta, että aina olisi apua olemassa. Toisinaan ei apukanavia enää ole.

Eikä itsemurhahaaveiden tarvitse kummuta ajatuksista tai vaikeasta olosta. Joskus kyseessä on ihan järkiperäinen päätös.

Toivoisin, että terveyskeskuksesta voisi varata ajan myös kuolemalle. Lääkityksen ja kuoleman.

Ainakin itse elän sellaisten rakenteiden puristuksessa, että ihan konkreettisesti ei enää ole mahdollista saada psykiatrista apua/hoitoa tästä maasta. Aivan sama miten pahaksi tilanne menee,en voi enää sellaista saada.

Olen jo melkein vuoden pitkittänyt kuolemaa. Aina jollain harhauttanut vielä viikon tai päivän tai tunnin. En ole aikaisemmin elämässä mennyt näin vaikeasti kuolemaan johtavia polkuja ja näin pitkän aikaa. On väärin sanoa,etten ole yrittänyt tässä elää ja selvitä. Mutta on tässäkin jokin loppupiste oltava. Kohta jossa täytyy jo olla lupa ihan järkiperäisestikin todeta, että kuolema on hyvä ratkaisu.

Kyllä se varmasti osin on masennuksen sävyttämää tai muiden psykiatristen vaikeuksieni. Taatusti siinä on seassa vuodeb aikana elettyjä kuormittavia tekijöitä. Eikä olotilakaan hyvä ole,vaan tuskainen. Niin ja ajatukset toivottomia. Näiden tekijöiden lisäksi vain on faktisesti tosi,etten voi enää koskaan tässä maassa saada apua tai hoitoa enkä itsekseni tahdonvoimalla enää yksinkertaisesti aio painaa lisää tämmöisiä vuosia. Tilanteeni ei voi mennä paremmaksi itsekseen,mutta huonommaksi kyllä.

Syitä on jo niin monta ja lopulta minusta ihminen ei tarvitse yhden yhtä hyvää syytä, riittää, että haluaa kuolla. Sekin oikeus tähän ratkaisuun tulee jokaisella olla olemassa. Ei sitä muiden vuoksi voi valita muitakaan isoja ratkaisujaan tai ainakaan ei tarvitse niin toimia. Hoidoista saa kieltäytyä kuolemaanjohtavien sairauksien kohdalla. Kuoleman saa valita.

Jos ei halua kuolla kannattaa varmasti huutaa apua, mutta jos haluaa, ei sen tarvitse olla niin dramaattinen päätös.

Ainakin minä annan luvan kuolemalle tulla, jos niin haluan enkä vaatisi ketään toistakaan jatkamaan elämäänsä, jota ei halua jatkaa. Kuolemakin kuuluu elämään. Toinen kuolee nuorena,toinen vanhana. Toinen valiten itse, toinen elämän valitessa. Tarvitseeko sen olla väärin tai huonompi kuolema,jos sen on itse itselleen lahjaksi antanut? Eikö kuolema ole aivan se sama kuolema tulipa se sitten milloin ja miten vain?

Tässä sitä ollaan. Ikuinen nolla.

En kelpaa kenellekkään, ketään ei kiinosta minun elämä. Helvetin yksinäinen ja mieliala vaihteluja ollut jo todella pitkään. En vaan jaksa olla näkymätön ja riittämätön.

Ehkä täältä olisi jo aika lähteä pois. Minkä vuoksi itseään kituuttaa kokoajan? Päivä päivältä itsemurha ei tunnukkaan niin huonolta ajatukselta. Kivuttomin olisi varmaan köyden jatkoksi.

Huoran perseestä olen syntynyt tänne vain henkisesti kärsimään

Jumala on olemassa ja taivas odottaa niitä jotka Jeesusta haluavat seurata. Rukokuksessa voi saada ihanan hyvän mielen. Älkää menkö kadotukseen

Kyllä se valitettavasti niin taitaa olla, että hyvin harvat ahdingosta nousevat sinne kerran pudottuaan. Yhteiskunnan on mielestäni turha pitää pitää kiinni häviäjien seitinohuesta elämänlangasta. Eiväthän kaltaisemme ihmiset tule enää koskaan hyödyttämään julkista taloutta lainkaan - päin vastoin. Päästäkää irti ja antakaa meidän surkeiden mennä!

Kyllä taitaa tää masennus ja ahdistus viedä hautaan, oman käden kautta.. Elämässä ei ole mitään. Yksin, sinkku, perheetön.. 33v m..

Yhteiskunta on julma.

Kehottaisin, ettei kukaan tulisi ainakaan tänne kertomaan itsariaikeistaan. Provoja ja trolleja riittää.

Itse täytin juuri 14v ja elämästä menny kakki moti. Näin 10v miten 12v isosiskoni aloitti puhelimella pelaamisen(on kiellettyä meillä). Siitä asti olen kantanut sitä tietoa ja se on vain pahentunut isommaksi ja isommaksi. En ole koskaan onnistunut hankkimaan kunnon ystäviä. Nyt vihdoin sain seiskaluokal ystävän. Ketään muu ei oo koskaan lle tiennyt millainen olen oikeiasti ei edes perheeni. Mut en enää jaksa nostaa sitä verhoa eteen. Olen miettinyt monta kertaa miksen vain kuole. Toisin sanoen masennukseni on sisareni syytä joka on nyt 16v. Kukaan ei tiedä että olisin masentunut. Voi olla että on joku muukin mut netin mukaa ne ois masennuksen oireita. Alipainoiseksi on myös väitetty olen siis hiukan yli 160centtinen ja painan 44-45kiloo.

Voi paska......... Auttaisin, jos pystyisin, mutta mun pitää huomioida myös omakin jaksaminen, joka vaihtelee..........Oon ite yksin elävä 34-vuotias nainen ja mulla on myös välillä synkkiä ajatuksia, mutta en ole kliinisesti masentunut, saan mielihyvän kokemuksia ja pystyn nauttimaan asioista ja elämästä.
Mun itsetunto on vaan hauras, se pistää miettimään välillä synkkiä ajatuksia, vaikka yritän psyykata itteeni, että oon ihan tarpeeks hyvä ihminen, ei mun tartte tuntea itteeni huonommaksi kuin muut jne.
Koulukiusaaminen aikoinaan pilas mun itsetunnon ja ku en saanu kotona aina positiivistä palautetta........ Mutta joo, sanoisin, että itsemurha ei hyödytä tai kannata.........
Oon ite ollu aikanaan itsetuhoinen 6 vuotta masennuksen ja koulukiusaamisen ja ton huonon itsetunnon takia ja sit viimeks, ku olin parikymppisenä osastolla lääkkeiden yliannostuksen jälkeen, mulla diagnosoitiin ton itsariyrityksen perusteella psykoottinen masennus ja aloitettiin Seroquel lisälääkkeenä ja nyt edelleenki käytän sitä iltaisin ja oon koukussa siihen ja joo, mun vuorokausirytmi on sellanen, että se ei edes natsaisi pienen lapsen kanssa......... :DD
On perheen perustaminen käyny mielessä, mutta en joo jaksais vauvan/lapsen kanssa enkä pärjäis ainakaa yksin............
Pystytkö hakemaan tilanteeseen jotai ulkopuolista apua?
Pisteet sulle, kaikista ei olis yksinhuoltajiks, ei ainakaan musta, mulla on tällä hetkellä ainoastaan koira, joka on koko ajan mun armoilla 24/7 ja välillä toivoisin, että se olis jossain hoidossa tai että sitä ei olis, ku siinä on kiinni 24/7.........
Mutta ei, onhan siihen kiintyny, mutta se vie oman aikansa päivästä, pitää viedä ulos, vaikka ei aina huvittaisi ja joo, koiran omistajallakin on oikeus olla niitä huonoja päiviä, jolloin ei kiinnosta lenkkeily koiran kanssa, vaikka pakkohan se on lenkittää, ei ole mulla ainakaan hiekkalaatikkoa sisällä koiralle, jossa käydä asioilla..........
Mutta päiviä on erilaisia ja aina ei tuu lähettyä pitkälle lenkille, mutta ei varmaan kaikilla muillakaan......... Ainut, joka mulla estää tekemästä mitää ns. tyhmää, on mun koira, koska en voi jättää sitä heitteillekään, täysin mun armoilla........
Sulla on taas pieni lapsi..........Varaa aika lääkärille, jos on paha masennus, itsemurhaa en suosittele tekemään, koska masennuksestaki voi toipua ja saada apua.......
Ite sain 17-vuotiaana masennukseen lääkityksen ja sen ja terapian myötä toivuin ajan kanssa..........Joo, elämä ei ole helppoa eikä arki yleensä, mutta siihen saa apua, onneks.......... 😶🙂🙂

(Olen 12v tyttö)

Olen jäänyt luokalle se on ollut iso askel mutta en pääse siitä yli. En jaksa elää missään tilan testaa en enään osaa nauraa. Tuntuu että voin kuolla olen menettänyt toivoni elämän suhteen, kun kakki menee peleen. Minua kisataan, syrjitään, ahdistelaan mutta ei siihen puututa. Haluisin normaalin elmään kun olen jo yrittänyt itse murhaa mutta mä en jaksa elää mikään 😭😭😭😭

Jää sairaseläkkeelle. Mitä useampi näin toimii, sitä nopeammin tämä yhteiskunta romahtaa.