Periaatteessa vanhemmissani ei ole mitään suurempaa vikaa. Eivätkä he ole aiheuttanut minun elämääni mitään lapsuustraumoja ja muita suuria ongelmia, mutta en vain kovinkaan paljon jaksa olla heidän seurassaan tai vierailla ja oleilla lapsuudenkodissani. Tunnen jonkinlaista syyllisyyttä tästä tilanteesta, kun välillä on kuullut ja lukenut miten kammottavat olot ja ongelmavanhemmat joillain ihmisillä on ollut lapsuudessaan, niin ei minulla varmaan ole oikeutta tuntea omaa suhdetta vanhempiini hankalaksi.
Isäni on jäänyt minulle varsin etäiseksi ihmisenä. Lapsuudessani ja nuoruudessani hän oli paljon töissä, enkä ole näin aikuisena enää osannut lähestyä häntä.
Äitini luonteessa on taas kaikenlaisia pieniä, mutta selkeitä piirteitä, jotka aiheuttavat sen, etten viihdy hänen kanssaan. Hän esimerkiksi pitää itseään muita parempana ja olettaa naapureittemme jatkuvasti kadehtivan meitä ja tahtovan meille pahaa. (Ei täysin tuulesta temmattua; joidenkin naapureittemme kanssa vanhemmillani on ollut erinäisiä ongelmia, mutta äitini mielipiteistä voisi kuvitella, ettei näillä naapureillamme olisi suunnilleen muuta sisältöä elämässään kuin kadehtiminen). Toisena pikku esimerkkinä voisin kertoa, että äitini saattaa silloin tällöin innostua sanomaan, että hän voi vaikkapa maksaa puolestani jotain vaatteita yms mitä tarvitsen. (sinänsä ihan ok, koska olen tällä hetkellä työttömänä, eivätkä rahavarani ole järin suuret) ongelma tuleekin sitten siinä, että minun pitääkin sitten valita juuri ne vaatteet yms jotka miellyttävät häntä itseään eivätkä minua jonka olisi niitä vaatteita tarkoitus pitää. Toisin sanoen, äitini on sitä mieltä että hänen makunsa vaatteiden suhteen olisi jotenkin parempi kuin minun. Aikaisemmin tapahtui jopa niin, että äitini saattoi ostaa omin päin minulle jotain vaatteita kysymättä mielipidettäni asiasta, koska hän on niin varma että hänen vaatemakunsa on se ainoa oikea ja toki kaikki -tai ainakin minä- pitävät samanlaisista vaatteista kuin hänkin pitää, mutta sain lopulta tehtyä selväksi että se ei käy minulle.
Tuo vaatejuttu oli vain esimerkki, tämä äitini asenne, että hänen omat mielipiteensä ovat parempia tulee esille myös muissa tilanteissa. En esimerkiksi muista kertaakaan, että hän olisi myöntänyt jonkun toisen olevan oikeassa jossain mielipideasiassa.
Lisäksi, ehkä raskaimpana kaikesta, hän (äitini siis) ei ole koskaan tyytyväinen ainakaan minuun. Olen onneksi saanut hoidettua ja keskusteltua asiat siihen pisteeseen, ettei hän juurikaan enää puutu elämääni näin aikuisena, mutta silloin kun olen hänen seurassaan ja esimerkiksi käymässä lapsuudenkodissani niin kaikesta mitä siellä teen hän löytää aina jotain vikaa ja tuntuu siltä että mikään mitä teen ei kelpaa.
Isäni on jäänyt minulle varsin etäiseksi ihmisenä. Lapsuudessani ja nuoruudessani hän oli paljon töissä, enkä ole näin aikuisena enää osannut lähestyä häntä.
Äitini luonteessa on taas kaikenlaisia pieniä, mutta selkeitä piirteitä, jotka aiheuttavat sen, etten viihdy hänen kanssaan. Hän esimerkiksi pitää itseään muita parempana ja olettaa naapureittemme jatkuvasti kadehtivan meitä ja tahtovan meille pahaa. (Ei täysin tuulesta temmattua; joidenkin naapureittemme kanssa vanhemmillani on ollut erinäisiä ongelmia, mutta äitini mielipiteistä voisi kuvitella, ettei näillä naapureillamme olisi suunnilleen muuta sisältöä elämässään kuin kadehtiminen). Toisena pikku esimerkkinä voisin kertoa, että äitini saattaa silloin tällöin innostua sanomaan, että hän voi vaikkapa maksaa puolestani jotain vaatteita yms mitä tarvitsen. (sinänsä ihan ok, koska olen tällä hetkellä työttömänä, eivätkä rahavarani ole järin suuret) ongelma tuleekin sitten siinä, että minun pitääkin sitten valita juuri ne vaatteet yms jotka miellyttävät häntä itseään eivätkä minua jonka olisi niitä vaatteita tarkoitus pitää. Toisin sanoen, äitini on sitä mieltä että hänen makunsa vaatteiden suhteen olisi jotenkin parempi kuin minun. Aikaisemmin tapahtui jopa niin, että äitini saattoi ostaa omin päin minulle jotain vaatteita kysymättä mielipidettäni asiasta, koska hän on niin varma että hänen vaatemakunsa on se ainoa oikea ja toki kaikki -tai ainakin minä- pitävät samanlaisista vaatteista kuin hänkin pitää, mutta sain lopulta tehtyä selväksi että se ei käy minulle.
Tuo vaatejuttu oli vain esimerkki, tämä äitini asenne, että hänen omat mielipiteensä ovat parempia tulee esille myös muissa tilanteissa. En esimerkiksi muista kertaakaan, että hän olisi myöntänyt jonkun toisen olevan oikeassa jossain mielipideasiassa.
Lisäksi, ehkä raskaimpana kaikesta, hän (äitini siis) ei ole koskaan tyytyväinen ainakaan minuun. Olen onneksi saanut hoidettua ja keskusteltua asiat siihen pisteeseen, ettei hän juurikaan enää puutu elämääni näin aikuisena, mutta silloin kun olen hänen seurassaan ja esimerkiksi käymässä lapsuudenkodissani niin kaikesta mitä siellä teen hän löytää aina jotain vikaa ja tuntuu siltä että mikään mitä teen ei kelpaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"kaikesta mitä siellä teen hän löytää aina jotain vikaa ja tuntuu siltä että mikään mitä teen ei kelpaa."
Ilmeisesti asia onkin sitten niin...
Mieti miksi olet työttömänä...
Ei fiksut ole työttöminä.
Voi kuule, työttömänä voi olla monesta syystä eivätkä kaikki niistä ole omasta tahdosta riippuvia. Mutta taidatkin olla aika nuori vielä, kun et mitään työelämästä tiedä.
...just joo. Ja vähemmän fiksut vastailevat noin. Johan se tuli tuossa viestissä ilmi, että isä on etäinen ja äidille ei kelpaa. Itsellä sama juttu: olen aina liian lihava ja ruma. En varmaan ole fiksu kun kotona hoidan lapsia. Töitä olisi, mutten voi niitä tällähetkellä ottaa kun toisen lapsen hoitopaikka lopetti ja uusi on hakusessa. Saako muuten vähemmän fiksuja sitten vanhemmat vihata. Mistä näitä lappuja saisi selkään - voisin laittaa sellaisen, jotta muut tietäisivät, etten ole fiksu. Ja sitten esim. sinä voisit minua vihata!!
Hanki elämä - äläkä loukkaa muita ihmisiä.
Jätä tuon Katsotaanpa-nimimerkin kommentti ihan omaan arvoonsa. Jotkut näyttävät saavan iloa ilkeydestä.
Olet aikuinen. Ei sinun tarvitse viihtyä vanhempiesi kanssa. Usein on hyväkin ottaa vähän etäisyyttä, jos vanhempien asenne koettelee itsetuntoa. Myöhemmin, kun on kunnolla ensin irtaannuttu, vanhempien on usein helpompi suhtautua lapseensa kunnioittavammin, itsenäisenä aikuisena, jolla on oikeus omiin näkemyksiin ja omaan elämäntyyliin, ja lapsen on helpompi nähdä vanhempansa tietyn etäisyyden päästä niin, etteivät vanhempien käytös ja kommentit enää yllä niin kovin satuttamaan.
"Toisena pikku esimerkkinä voisin kertoa, että äitini saattaa silloin tällöin innostua sanomaan, että hän voi vaikkapa maksaa puolestani jotain vaatteita yms mitä tarvitsen. ongelma tuleekin sitten siinä, että minun pitääkin sitten valita juuri ne vaatteet yms jotka miellyttävät häntä itseään eivätkä minua jonka olisi niitä vaatteita tarkoitus pitää."
Jos asut jo yksin, olet todennäköisesti sen ikäinen, että sinulla on oikeus päättää itse millaisia vaatteita haluat pitää. Mutta jos äitisi maksaa ne, niin kai hänen pitää saada valita ne?
Jos äiti maksaa tyttären vaatteita, hänen pitäisi ostaa sellaisia, joista tytär pitää. Tytärhän niitä käyttää eikä äiti. Ja äidin pitäisi olla iloinen, että tytär saa sellaisia vaatteita, joissa viihtyy. Äiti ei tässä tapauksessa varmaan ole herännyt huomaamaan, että aikuinen lapsi on itsenäinen yksilö eikä mikään hänen jatkeensa tai leikkikalunsa (puettava nukke).
Siis jos lapsi on muuttanut kotoa ja asuu omillaan, mutta on vähissä varoissa, niin äiti voi sanoa että maksaa jonkin harrastuksen lapselleen mutta vain sillä ehdolla, että äiti saa sen valita?
Ei toimi. Toivottavasti et oikeasti ole noin pöhkö vaan provoilet vain.
Kauhea asia myöntää, mutta mulla on samanlainen juttu. Isä on tosin kuollut ajat sitten. Äiti asuu yksin, ja on erittäin itsellinen, ainakin olevinaan, vaikka oikeasti ei sitä olisikaan. Siksi se onkin niin raskasta...
Viihdyn äitini kanssa just tasan tietyn ajan, pieninä annoksina. Sanotaan, että tunti tai pari riittää, sitten alkaa taas jurppia. En kerta kaikkiaan kestä sitä valitusta ja negatiivisuutta, kaikki on väärin. Lääkärit ei hoida eikä paneudu kuulemma hänen ongelmiinsa, kampaaja ei osaa tehdä oikeanlaista permanenttia, myyjät myy vääriä vaatteita, televisiosta tulee vääriä ohjelmia, naapurit metelöi, on kuuma, on kylmä jne. Kuka jaksaa tämmöistä koko ajan?
On äiti kivakin, mutta en tosiaan kestä hänen seuraansa pitkää aikaa. Olisi kauhea tilanne, jos joutuisin asumaan hänen kanssa, tulisin varmaan hulluksi.