Hei!
Olen parikymppinen naisenalku ja kärsin mielestäni valtavasta karvankasvusta. Häiritseviä tummia karvoja kasvaa lähes koko jalkojen alueella. Useimmat kun puhuvat, että heidän pitää ajella säärensä, niin minulla se ei todellakaan ole niin. Karvoja kasvaa niin säärissä, reisissä kuin pakaroissakin. Myös bikiniraja on aivan hulvaton, karvoja kasvaa bikinirajasta 10 senttiä reisien puolelle.
Karvat kasvavat myös aika pitkiksi mm. pakaroiden alueella. Ja kaiken tämän lisäksi kärsin vielä sisäänpäinkääntyneistä karvoista ja karvatupentulehduksista. Eli karvat ajeltuani ihosta tulee helposti punoittava ja siihen tulee tulehtuneen näköisiä "finnejä" ja karvat kavavat sisäänpäin helposti. En siis voi kahtena päivänä peräkkäin ajella, vaikka se sitä vaatisikin.
Tämä karvaisuus on tuonut ongelmia mm. yleisissä suihkuissa ja olen joutunut häpeillen välttelemään yhteisiä suihkutiloja ja uimista. Liikuntaa harrastan paljon ja olenkin miettinyt, voisiko sillä olla ongelmaani jokin yhteys? Liikunnanharrastajana on vaikeaa elää karvojen kanssa, sillä aina ei voisi peittää itseään kuumiin ja pitkiin vaatteisiin.
Joitakin yksittäisiä ikäviä karvoja kasvaa myös kasvojen alueella, joita olen nyppinyt pinseteillä. Pääsääntöisesti olen käyttänyt höyläystä ja veetin (kamalan hajuista) mönjää. Epilaattoria olen kokeillut myös muutamia kertoja, mutta jalkani muuttuivat aivan hirvittäviksi läikykkäiksi ja aroiksi. Karva tuntuu kasvavan millä keinolla tahansa takaisin todella nopeasti. Karvat kasvavat myös hieman sikin sokin, eli toiset karvat kasvavat suoraan, mutta toiset vinoittain.
Ongelmani on erittäin kiusallinen ja koen sen hankalaksi enkä ole löytänyt siihen sopivaa ratkaisua. Jos siis joku osaisi auttaa ja neuvoa hyviä aineita/välineitä/tuotteita jne. niin olisin kiitollinen.
Opiskelijabudjetilla olen, joten laser-jutut ei taida onnistua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
heei..
itsellä vähän sama homma, 18wee
onko sulla hormonaaliia poikkeumia tai sairauksia?
itselläni on CPO, ja syön hormooni lääkkeitä.
CPOn sivuvaikutuksiin kuuluu hirsutismi eli karvojen liika kasvu. itse nypin ja käytän vahaa, ihan hyvin toimii. olen pahasti kääntymässä laser hoitoihin koska bikini raja on tosiaan toiselle reijelle menny
jo 10 senttiä :D ihua kannattaa kuoria ja käyttää deinfiovia aineita, se auttaa karvatupen tulehdukseen.
Itse harrastan todella aktiivisesti urheilua, mutta ei ole onneksi rajoittanu menoa!
Hei ja kiitos vastauksestasi!
Minulla ei tiedettävästi pitäisi olla mitään hormonaalisia poikkeamia tai sairauksia. Tosin en ole käynyt tutkituttamassa erikseen onko minulla jotain hormonaalisia häiriöitä.
Mitä vahaa käytät? Kuinka kauan karvat pysyvät poissa? Itse olen kokeillut joskus jotain kylmävahaliuskoja, mutta sattui niin paljon ja lopputulos oli todella huono, joten päätin jättää kylmävahaliuskat siihen.
Osaisitko suositella jotain kuorinta- ja desinfioivia aineita?
En minäkään liikuntaa haluaisi vähentää, mutta suihkutilat ovat useimmiten todella kiusallisia.
desinfiovaksi nesteeks käy ihan rasvaiselle tai akne ihoiselle tarkotetut kasvoveet, koska niissä on desinfiointi ainetta. no kuorintaan oon käyttäny ihan kaikkia merkkejä, melkeen kaikki toimii :) voit myös sekoittaa ihan normaali ravan sekaan merisuolaa, se kuorii hyvin!
no ku sheivaa nii 30h päästä jo sänki tullee, hermot lähtee ku yhen illan suunnilleen tepsii :D käytän veetin suihkuvahhaa, joka sit hankataa sienellä tai lastalla pois. en kyllä käytä sitä suihkun aikan vaan ihan normaalisti, aine lähtee suihkussa pois :D ja kun vahhaa nii eipä se kahta päivää pysy sileenä :D itse aattelin kerätä rohkeutta ja mennä pyytään lääkitystä liikakarvoitukseen :)joo ne kylmä ja kuuma vaha jutut, varsinki veetin nii on ihan perseestä :D hyvä ku vejolla yks karva lähtee :d
a) Mja voisi opetella kirjoittamaan ennen kuin vastaa mitään ja
b) alkuperäiselle kirjoittajalle, älä helvetissä käytä mitään akneihon kasvovesiä desinfiointiin, sisältävät lähes poikkeuksetta alkoholia ja se se vasta saa ihon pilalle pitkäksi aikaa.
Miten kauan epiloinnin jälkeen iho punoitti? Punoitus seuraavaan päivään (ainakin) on täysin normaalia, siksi kannattaakin iltasella epiloida suihkun jälkeen. Tosin ymmärrän ettei kaikkien iho sitä kestä.
Hei! Sinun kannattaisi kyllä käydä gynekologilla, jos et ole vielä käynyt. Jossain vaiheessahan naisen pitäisi joka tapauksessa alkaa käydä tarkistuksissa. Hormonaaliset poikkeamat eivät ole yhtään niin pelottavia kuin miltä saa kuulostaa. Kyseessä on tosi yleinen "vaiva" (googlaa PCO, polycystic ovaries), jota esiintyy lievänä tosi tosi monella ja voimakkaampana myös monilla. Voimakkaana PCO johtaa juuri karvojen liikakasvuun. Jos sinulla on tämä, se voidaan helposti hoitaa e-pillereillä tms. Kannattaa selvittää.
Jos taas ei ole kyse PCO:sta vaan sukusi naiset vaan ovat karvaisia, olet samassa tilanteessa kuin välimeren maiden naiset, joilla on paljon karvaa. Espanjalaiset tuttuni ovat todenneet, että heille sopii parhaiten vahaus. Sielläpäin voi halvalla käydä kosmetologilla vahauttamassa jalkansa. Meillä se on kalliimpaa, joten kannattaa ehkä vielä kokeilla kotona käytettävää kuumavahaa, jos et ollut tyytyväinen kylmävahaan. Voithan myös kerran satsata kosmetologin käsittelyyn, jotta näet, miten se tehdään kunnolla. Sen jälkeen on ehkä helpompi vahata kotona.
Tai säästä ja mene laseriin - se maksaa itsensä oikeasti takaisin muutamassa vuodessa (koska jatkuvaan vahaamiseen, sheivaamiseen ym. menee myös paljon rahaa).
Kävisin ehdottomasti lääkärissä, sillä kymmenen senttiä karvankasvua bikinirajasta ei ole mielestäni enää pelkkä pikku kosmeettinen juttu ja turhaa valitusta edes terveyskeskuksessa.
Mitä karvatupentulehdukseen tulee, ehkä kannattaisi kuitenkin yrittää säästää laseriin. Jos säästää pitkään, veloitettu 150 euroa ei ole paljon ja vaikka karvat eivät ensimmäisellä kerralla kokonaan lähdekään, karvatupentulehdus loppui minulla kuin seinään, vuosikausia uusinut siis. Olen käyttänyt desinfioivia aineita kuten päivittäisiä Clearasil-pesuja, Garnierin finneille tarkoitettua läpinäkyvää SOS-peniä, Basibactia mutta mielestäni ne tehoavat aika huonosti. Värillisten aineiden kanssa ei ehkä kannata ruveta sotkemaan ihoa ja vaatteita, vaikka olen sellaisiakin desinfioivia juttuja kokeillut. Lääkäri suositteli Sibicort-voidetta kun tulehdus on pahimmllaan. Jatkuvaan käyttöön se ei ole eikä se minusta ihmeitä tee. Vain laser tehosi.