Jälleen kerran olen pihalla naisen logiikasta, ei ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään kerta. Viikonloppuna oli taas riita, jonka aiheena oli riidat ja niiden mekanismi välillämme. Ihmettelyni aiheena ei sinänsä ole tuo riita, vaan pieni sivujuoni siinä.
Puolisollani on aiemmin ollut pitkä suhde mieheen, jonka kanssa hän sanojensa mukaan tunsi hyvin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta joka oli alkoholisti, pitkäaikaistyötön tuon alkoholismin ja jatkuvan masennustaipumuksen vuoksi ja joka katoili muutaman kuukauden välein pariksi viikoksi teille tietymättömille juomaputkiinsa.
Puolisollani on taipumus suuttua herkästi ja hyvin pienistä asioista, sopivalla mielialalla (mikä useimmiten aiheutuu täysin minusta riippumattomista syistä) yksi väärä sana tai epäilys, etten täysin keskity hänen kuuntelemiseensa riittää tunteja kestävään voimakkaaseen ja hyvnkin loukkaavaan hyökkäykseen minua kohtaan. Hyökkäystä jatkuu yleensä niin kauan kunnes loukkaannun ja myös näytän sen. Siitä hän suuttuu sitten lisää.
Nyt riidellessämme -ja usein aiemminkin- puolisoni veti esiin exänsä ja ylisti hänen kuuntelu- ja ymmärryskykyään verrattuna minuun sekä ylisti hänen suuttumuksen vastaanottokykyä. Tokihan minua loukkasi vertailu exään ja niinpä kysäisin puolisoltani, että onko tämä varma, että exänsä pystyi loukkaantumatta ottaa vastaan tunnepurkaukset vai olisiko niin, että ne kasautuivat sisään ja purkautuivat lopulta masennuksena ja juoppoputkina.
Tämä oli puolisolleni mitä hirvittävin loukkaus! Hänen mielestään syyllistin häntä mitä hirveimmällä tavalla ja se oli anteeksiantamatonta. Asiasta mökötetään edelleen ja odotetaan anteeksipyyntöä.
Mikä on tässä nyt logiikka? Ensin hän vetää täysin tarpeettomasti exänsä vertailumielessä esille syyllistääkseen minua reaktioitteni vuoksi ja sitten loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, kun kommentoin tätä vertailua! Hänen mielestään hän ei tehnyt mitään virhettä verratessaan minua exäänsä, mutta minä en olisi kuulemma pahemmin voinut häntä loukata kommentoidessani sitä.
Voisiko joku ystävällisesti rautalangasta minulle vääntää, millä tavalla häntä loukkasin vastatessani hänen vertailuunsa?
Puolisollani on aiemmin ollut pitkä suhde mieheen, jonka kanssa hän sanojensa mukaan tunsi hyvin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta joka oli alkoholisti, pitkäaikaistyötön tuon alkoholismin ja jatkuvan masennustaipumuksen vuoksi ja joka katoili muutaman kuukauden välein pariksi viikoksi teille tietymättömille juomaputkiinsa.
Puolisollani on taipumus suuttua herkästi ja hyvin pienistä asioista, sopivalla mielialalla (mikä useimmiten aiheutuu täysin minusta riippumattomista syistä) yksi väärä sana tai epäilys, etten täysin keskity hänen kuuntelemiseensa riittää tunteja kestävään voimakkaaseen ja hyvnkin loukkaavaan hyökkäykseen minua kohtaan. Hyökkäystä jatkuu yleensä niin kauan kunnes loukkaannun ja myös näytän sen. Siitä hän suuttuu sitten lisää.
Nyt riidellessämme -ja usein aiemminkin- puolisoni veti esiin exänsä ja ylisti hänen kuuntelu- ja ymmärryskykyään verrattuna minuun sekä ylisti hänen suuttumuksen vastaanottokykyä. Tokihan minua loukkasi vertailu exään ja niinpä kysäisin puolisoltani, että onko tämä varma, että exänsä pystyi loukkaantumatta ottaa vastaan tunnepurkaukset vai olisiko niin, että ne kasautuivat sisään ja purkautuivat lopulta masennuksena ja juoppoputkina.
Tämä oli puolisolleni mitä hirvittävin loukkaus! Hänen mielestään syyllistin häntä mitä hirveimmällä tavalla ja se oli anteeksiantamatonta. Asiasta mökötetään edelleen ja odotetaan anteeksipyyntöä.
Mikä on tässä nyt logiikka? Ensin hän vetää täysin tarpeettomasti exänsä vertailumielessä esille syyllistääkseen minua reaktioitteni vuoksi ja sitten loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, kun kommentoin tätä vertailua! Hänen mielestään hän ei tehnyt mitään virhettä verratessaan minua exäänsä, mutta minä en olisi kuulemma pahemmin voinut häntä loukata kommentoidessani sitä.
Voisiko joku ystävällisesti rautalangasta minulle vääntää, millä tavalla häntä loukkasin vastatessani hänen vertailuunsa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Erehdyit arvostelemaan naista. Etkö tiedä, etteivät naiset siedä minkään valtakunnan arvostelua?
Pahasti epästabiilille henkilölle kuulostaa tuo naisesi muutenkin.
... että arvostelusta olisi kyse, kyllä hän sitä sietää normaalilla mielialallaan, mutta hän on aika herkkä persoona ja hänellä on myös paha taipumus kerätä myös ystäviensä murheet hartioilleen. Ja on hän kohtuullisen tasapainoinenkin, aliarvioi tosin itsensä ja se on johtanut aikamoiseen perfektionismiin, minkä oletan tuohon suuttumisherkkyyteenkin vaikuttavan, hän luultavasti odottaa minun pystyvän täydellisesti lukemaan hänen mielialojaan ja reagoivan myös täydellisesti niihin.
John Grayn Mars ja Venus -kirjat. Parhaatkin parisuhdeoppaat ovat vain parisuhdeoppaita, elävä suhde on aina ennustamaton ja arvaamaton, ainakin periaatteessa. Edellisen kuuntelutaidon ja ymmärryksen kehuminen toi Grayn mieleeni, samoin sinun vetämisesi riitaan mukaan. Mieti, pystytkö olemaan niin viilipytty, että sinua ei provosoi mikään seuraavalla kerralla, jos pääsisit itsesi yli. Tiedän kokemuksesta, että pirun vaikeaa se on, kun tunteet jylläävät. Kokeile toteuttaa sitä "exän tasoista" kuuntelua ja ymmärrystä. Jopa niinkin, että ainakin kokeilumielessä ja tarpeen vaatiessa suostut katsomaan täysin hänen näkökulmastaan, vaikka se onkin yksipuolisuudessaan epäoikeudenmukaista. Gray kirjoittaa mielestäni väliin turhan stereotyyppisistä lähtökohdista, mutta soveltaen ja suhteuttaen ei hassumpaa tekstiä, tutustumisen arvoista. Kärsivällisyyttä, oivalluksia!
PS Antiikin tarinoista Odysseus on kiintoisa, hän osoittaa psykologista silmää naisten suhteen. Perusongelmat eivät mielestäni ole muuttaneet muotoaan ajasta riippumatta.
... nuo kirjat ja olen lukenut monta muutakin. Se kuuntelu onnistuu kyllä silloin, kun puoliso on normaalilla tuulella enkä minäkään liian väsynyt. Mutta sitten, kun puolisolla on jokin tunnelataus päällä, hänen suuttumistaan on lähes mahdoton välttää. Vain yksi väärä sana tai muuten hänen mielestään väärä reagointi ja henkilökontainen hyökkäys on alkava. Ja sitä ei pysäytä mikään, kaikki keinot on kokeiltu.
Jostakin syystä puolisoni kanavoi tunnepurkauksensa noihin hyökkäyksiin, jotka päättyvät vasta, kun pinnani on palanut ja lähden "ulkoilemaan" pariksi tunniksi tai muuten kieltäydyn jatkamasta riitaa sillä hetkellä. Tämäkään ei puolisolle sovi, koska hänen mielestään tilanne jää selvittämättä, ja hänelle "jää paha olo", joka ei selviä kuin puhumalla. Hän ei näe sitä, että tuossa tilanteessa on mahdotonta rakentavasti puhua, hän ei yksinkertaisesti "kuule", mitä hänelle sanotaan ja jankkaa omaa kantaansa loputtomiin, kirjaimellisesti.
Homeroksen Odysseijaa lueskelin lukioikäisenä, pitäisiköhän lukea uudelleen, jos siitä apua olisi parisuhteeseen. :-)
kyllähän se kenestä tahansa pahalta tuntuisi jos joku sanoisi että läheisen sairastuminen,kuolema tai tässätapauksessa masennus ja alkoholismi olisi minun syytä, että olisin aiheuttanut persoonallani jonkun totaalisen romahtamisen.Ilmiselvästi se exä on edelleen hänelle hyvin rakas ihminen ja ns. herkkä kohta. Tosin en tiedä minkälaisia asioita hän taas sinulle sanoo että jos ne on saa kaliberia niin sitten anna takas vaan samalla mitalla.
... hakemassa logiikkaa sille, että hän voi mielestään loukata kumppaniaan vertaamalla jotain yksittäistä piirrettä exän vastaavaan, mutta minä en voi puolestani vastakommentoida sitä.
Ihmiset ovat erilaisia ja puolisona heidät tulisi ottaa kokonaisuutena eikä vertailla yksittäisiä ominaisuuksia. Vastaavasti minäkin voisin entisistä seurustelukumppaneistani kaivaa monia omimaisuuksia, jotka heissä oli kenties parempia kuin nykyisessäni, mutta minusta se on järjetöntä: kokonaisuus ratkaisee, ei jokin yksittäinen, jopa kiistanalainenkin ominaisuus.
jos niikseen on. Siksikin mieleeni putkahti tuo vaimosi poteroon siirtyminen, samalla pois tulilinjalta. En tietenkään tiedä, voisiko sitten löytyä jotakin muuta sinua vastaan (olen kokenut suhteessa sitä, että periaatteessa kaikkea voidaan käyttää aseeksi, vailla loogisia yhteyksiä edes). Ymmärtääkseni naista olen yrittänyt unohtaa itseni ja tutkata maisemaa vain hänen kannaltaan. Ymmärrän paremmin, näen naisen rikkinäisyyteen, mutta ystävätytöstä ei ole - ainakaan vielä - tullut tyttöystävää. 43 tarkoittanee ikääsi, no olemme melkein samanikäiset. Olen tuntenut kiinnostuksen kohteeni nyt vuoden verran, ja pelot hänen puoleltaan vain jatkuvat, vaikka minulla ei ole osaa eikä arpaa hänen aiempiin pettymyksiinsä ja petetyksi tulemisiinsa, joudun silti kärsimään torjunnasta, vaikka äärimmäisen tärkeä olenkin. Yritän siis ymmärtää, rajoittaa omaa egoani, etten vaikeuttaisi turhaan loukkaantumalla välejämme. En myöskään halua ryhtyä kylmäkiskoiseksi. Luotan siihen, että lämpö sulattaa jään. On se pariin otteeseen vähän sulanutkin, mutta sitten olen saanut silmilleni hänen hunosta itsetunnostaan, loukatuksi tulemisistaan jne johtuvaa vihaa. Yritän nähdä sen läpi. Sinulla on sentään suhde, ja olet ilmeisesti rakastettuasi tasapainoisempi. En tiedä, mitä tiedät tuosta maagisesta exästä. Jos se on luontevaa, pyydä häntä kertomaan exästä, jospa se myyttinen hahmo tulisi maan pinnalle niin.
... omastakaan tasapainoisuudestani, mutta huomattavasti harkitsevampi olen sen suhteen, mitä riidassa sanon puolisolleni. Naisilla tuntuu olevan käsitys, että "tunteita" saa purkaa riidellessä kumppaniin vapaasti ja kuinka raa'asti tahansa ja kaikki on ok, kun jälkeenpäin nainen lepyttyään pyytää anteeksi. Naiset eivät tunnu ymmärtävän, että vapaa "tunteiden tuulettaminen" ilman rajoituksia voi aiheuttaa puolisossa parantumattomiakin haavoja, joita ei anteeksipyynnöillä paikata.
Puolisoni exästä on keskusteltu ja olen muodostanut heidän suhteestaan kyllä kuvan. Käytit sinänsä oikeaa sanaa hänestä, jonkinlainen myytti hän puolisolleni edelleen on. Hän pyrkii muistamaan vain ne hyvät hetket, ei niitä huonoja.
Aiemmassa avioliitossani tarkoituksellisesti unohdin itseni ja myötäilin vaimoani, mutta siinä tuli vastaan pirulle pikkusormi-ilmiö eli lopulta mikään ei enää riittänyt eikä kumpikaan ollut onnellisia. Sille tielle en enää lähde, vaan oman minuuteni aion säilyttää nykyisessäkin suhteessa, sillä kaikesta huolimatta pyrin uskomaan tasa-arvoiseen parisuhteeseen, jossa molemmilla on oma tilansa ja molemmat voivat olla sellaisia kuin ovat. Rinnakkainelo puolisoa ymmärtäen ja tukien olisi ihanne, mutta todellisuudessa tuntuu ainakin vielä olevan kovia synnytystuskia moisella ajatuksella. :-)
Olen joskus kuullut sanonnan: "loukkaava sana on sen sanojalle kuin veteen piirretty viiva, mutta kuulijalle se on pronssiin valettu".
Tämä tapa riidellä, mistä kerrot, on yksilöllistä eikä riipu sukupuolesta. Kokemusta on, koska olen kummassakin pidemmässä suhteessani ollut se riidoissakin harkitsevampi ja rauhallisempi osapuoli. Joskus on mies jopa illalla pakannut kamat valmiiksi ja ilmoittanut erosta, mutta aamulla pyydetään sitten anteeksi ja kaikki on unohdettu...
Menneistä suhteista kuulemma muistaa (haluaa muistaa) yleensäkin vain ne hyvät hetket, että se on ihan normaalia. Tosin itse olen tässä suhteessa poikkeus, en pysty muistamaan mitään hyvää. Kai sitä joskus jotain oli...
Vaikuttaa, että puolisollasi saattaa olla jonkinlaisia ongelmia, ehkä menneisyydestä johtuen, mitkä aiheuttavat pahaa oloa.
Seurustelin masennuksesta kärsivän alkoholistin (lisäksi sairaalloisen mustasukkainen) kanssa pari vuotta ja se aiheuttaa edelleen pahaa oloa. Luonteestani johtuen en pura sitä nykyiseen mieheeni (ajatus, ettei se ole hänen syynsä) enkä kehenkään muuhunkaan, mikä ei ainakaan omaa oloa paranna. Mieskään ei ole tyytyväinen, koska näkee pahan oloni, mutta ei tiedä mistä se johtuu. Jos tähän auttaa aika, niin kuin monet vättävät, se on todella pitkä aika...
Oman ymmärrykseni mukaan sinun olisi pitänyt heittäytyä hänen jalkojensa juureen ja kertoa hänelle miten hyvä ja ihana on tämä sinun naisesi,eikä suinkaan sanoa mitään asiaan kuuluvaa kommenttia existä tai muusta hänelle negatiivisesta asiasta.
No sehän on selvää mielestäni, että hän loukkaantui, koska sinä tarkoitit häntä myös loukata. Riitely aiheutuu siitä, että siinä on kaksi osapuolta, jotka useinmiten solvaavat toisiaan milloin millakin tavalla. Sanat ovat hyviä aseita, ja niitähän sinäkin käytät. JOku tuossa jo hyvin kirjoittikin, että se itsestään irtautuminen monesti auttaa. Koita olla olematta vastakkain hänen kanssaan, vaan mieti ihan rauhassa, että mikä hänen mieltään ihan oikeasti voisi painaa. Kokeeko hän suhteenne turvattomana, epävarmana, onko ero edellisestä suhteesta oikeasti tapahtunut (ei vaikuttaisi siltä), joku aiheuttaa mielestäni epävarmuutta.
Mutta yksin ei voi riidellä, sehän on ihan selvä juttu. Joten sitten kannattaa se riitely omalta osaltaan lopettaa. Ja yleistys naiset sitä ja tätä, tuo ehkä esiin kuitenkin sen, että koet olevasi jotenkin vastatusten naisten kanssa. Vierekkäin on se asento, jossa suhteet onnistuu. Naisia on ihan yhtä monenlaisia, kuin on naisiakin.
Ja mielestäni on myös selkeää se, että jos toisella osapuolella on huono itsetunto, selvittämättömiä kriisejä, selvittämätön ero takana, muita mieltä vaivaavia pulmia, niin jostakin ne yli pursuaa. Yleensä kohde on se ihminen kenen kanssa eletään, vaikkei hän olekaan se pahanolon aiheuttaja. Tästä syystä juuri sinun tulisi oikeasti irtautua siitä riita asetelmasta ja miettiä, että mikä puolisoa oikeasti vaivaa. Kun tuon irtautumisen olet tehnyt, olette jo pitkällä. Rauhallinen ja välittävä suhtautuminen vie pitkälle, ei agressiivinen ja tuppisuinen-odotan milloin räjähdät-mieliala. Yleensäkin suhteessa voivat vaan asetelmat olla sellaiset, että se riita laukeaa jostakin. Tai sitten ette vaan sovi yhteen.
Tilanne on varmasti stressaava myös sinun kannaltasi, mutta "aikuisella mielellä" ja kiukuttelut koppaan, varmasti ongelma alkaa purkautua jostakin päin.
... annoit, mutta kutakuinkin kaikkea paitsi parisuhdeterapeuttia on kokeiltu. Itse olen hieman sormi suussa näiden riitojen suhteen, koska aiemmissa suhteissani en mitään tämänkaltaista ole kokenut. Riitojen ulkopuolella meillä on upea suhde, mutta nuo riidat ovat alkaneet syödä sitä hiljalleen.
Tokihan voisin alkaa itseni unohtaa ja sopeutua noihin hyökkäyksiin, mutta onko se sitten rakentavaa? Silloinhan eletään vain vaimon ehdoilla, hän saattaa olla onnellinen, mutta minä en. Sellaiseen en ryhdy, ratkaisun täytyisi olla molempia tyydyttävä.
Oikeastaan en halunnut välttämättä loukata häntä kommentillani hänen exästään, pikemminkin herätellä häntä ajatuksella, ettei tilanne ollut exänsä suhteen välttämättä sellainen kuin hän on kuvitellut. Hän tosin otti sen äärimmäisenä loukkauksena, mikä puolestaan laittoi minut miettimään, mikä on tämän myyttisen exän rooli henkisellä puolella parisuhteessamme. Toki aikanaan tiesin exän merkityksen, mutta ajattelin sen menevän vähitellen ohi, mutta kuitenkin se varjostaa edelleen suhdetta.
Anyway, pelinappulat ovat tiedossa ja niillä pitää pärjätä! Kiitokset kaikille kommentoijille!
"Tokihan voisin alkaa itseni unohtaa ja sopeutua noihin hyökkäyksiin, mutta onko se sitten rakentavaa?" Ei ei näin. Itseään ei pidä unohtaa, eikä riitoihin sopeutua. Ei missään tapauksessa niin, vaan että ymmärrät itsessäsi, että puolison raivokohtaukset eivät ole sinun raivokohtauksia, ne eivät välttämättä johdu sinusta ja niitä ei pidä ottaa itseensä. MInusta sinä olet ne ottanut vähän itseesi ja näet riidoissa vähän valtataistelun häiventä. Valtataisteluksi riidat menevät helposti, jollei toinen osapuoli osaa asettua riitojen yläpuolelle.
Molempien osapuolten pitää mennä itseensä ja miettiä, että miksi riidellään. PUolisollasi on varmasti niitä omia salaisia asioitaan, josta paha olo alkaa ja ne purkautuvat sitten sinuun riitojen kautta. Monet osaavat tosiaan siirtää oman pahan olonsa toiseen ja se ei ole hyvä. Riitojen takana voi olla tosiaan mitä kummallisempia asioita, kuten lapsuuden jutut, kaveriasiat, entiset suhteet, oma itsetunto, huono päivä töissä, jne. Jos toinen provosoituu, niin oma paha olo aiheuttaa äkkiä riitaa.
Lisäksi miehillä tuntuu olevan joskus liiallinen tarve kiirehtiä ja ei ehkä osata sitä pelkkää kuuntelua ja siihen naiset tahtovat hermostua joskus. Ei osata kuunnella naista, kuten vaikka kuunnellaan omaa miespuolista kaveria. Ihan vaan silleen, että toinen saa puhua jollekin esim. pahan olonsa. Mies kokee ehkä monesti olevansa jotenkin isällisessä ja holhoavassa asemassa naiseen nähden ja pyrkii esim. naisen valitettua rankasta työpäivästä, etsimään vikoja naisesta ja työpaikasta. Jos oma miespuolinen kaveri antaisi tulla rankan työpäivän jälkeen kaverilleen, niin todennäköisesti toinen aikansa mesoaisi ja toinen toteaisi, että no jo on ollut sulla päivä. Ja näin se asia olisi käsitelty loppuun ns. kaveri kuunteluna. Ja molemmilla on hyvä mieli ja sitten mennään hyvillä mielin molemmat käymään baarissa kaljalla. Miksihän tämä sama ei toimi parisuhteessa?
Mulla meni tuohon riidan yläpuolelle asettumisen tajuamiseen 11 vuotta. Suhde oli jo ohi, mutta kun luin kirjan "Älä mulle huuda", niin tajusin, että miksi meidän suhteessa oikeasti niin paljon riideltiin.
... oman ongelmansa aiheuttaa myös se, ettei puolisoni noissa riitatilanteissa salli minun irtautua siitä hyökkäyksestä. Lisäksi hyökkäykset ovat niin henkilökohtaisia, että niitä on hyvin vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti.
Olen muuten lukenut oikein hyvän kirjan "Riitele rakentavasti", siitä on ollut hieman apua, mutta ei riittävästi. Puolisoni ei nimittäin itse mielestään mitenkään "väärin" riitele.
Jos puolisosi ei tajua, että riidellessä ei saa ihan mitä tahansa laukoa niin vaihtoehdot on vähissä. Joko siedät hänen purkauksiaan, lopetat suhteen tai opetat hänet kantapään kautta riitelemään oikein. Minusta voit sanoa hänelle, että olet ihan yhtä loukkaantunut hänen kielenkäytöstään riitojenne aikana kuin hän on nyt, ja aiot vastaisuudessa riidellä samoilla ehdoilla kuin puolisosi. Eli henkilökohtaisiin loukkauksiin vastaat henkilökohtaisilla loukkauksilla. Kenenkään ei pidä alistua sylkykupiksi.
En voi käsittää miten joku tahtoo ehdoin tahdoin loukata rakastaan, edes riidellessä. Minulla on nyt herkkä mies ja vaikken koskaan ole aiemminkaan ollut riidellessä häijy, niin minun on tässä suhteessa pitänyt opetella hyvin hienovarainen tapa ilmaista suuttumustani ja riidellä. Samalla on oma pinna kasvanut pitkäksi. :)
... samaa mieltä olen kanssasi siinä, etten voi käsittää, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa loukata rakastettuaan riidellessä. Voin toki ymmärtää sen, että puolisollani on voimakkaat tunteet ja taustansa myötä tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi sekä purkaa tunteitaan(hänen lapsuudenkodissaan piti aina käyttäytyä korrektisti), mutta en silti ymmärrä, miksi rakastettu on kaikkien mahdollisten negatiivisten tunteiden kohde ja sylkykuppi. Eihän tuollainen voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen.
Sinulle annan tunnustuksen, jos tosiaan olet oppinut riidellessäsi ottamaan myös puolisosi huomioon, se ei ole välttämättä ollut helppoa!
... että ei hoideta vaan oiretta, vaan itse tautia. Eli joku sitä puolisoa nyppii, koska ei ihminen normaalisti halua riidellä, ellei joku mieltä vaivaa.
Niin, että ei mietittäisi sitä, että miten riidellään, vaan sitä, että miksi ylipäätänsä riidellään. Jostakinhan se aina lähtee. Asia selkeästi sinua vaivaa ja se vaatisi mielestäni jo toimenpiteitä.
Vallankäytöksi voisi ehkä kutsua sitä, ettei toinen saa käyttää samoja aseita riidassa kuin itse. Mutta voisi myös kysyä, että miksi ihminen haluaa loukata sinua? Onko häntä joskus loukattu kovin ja projisoi pahan olonsa sinuun, vaiko mitä?
Ymmärrän kyllä, että on kovin vaikea olla ottamatta asioita hlö-kohtaisesti, kun toinen tarkoituksella haluaa loukata. Mutta sillä kun loukkaannut, olet jo leikissä mukana. Riidan yläpuolelle asettuminen ei tarkoita missään tapauksessa valtaa, vaan sitä, että yrittää nähdä sinne riidan taa ja sulkee yksinkertaisesti korvansa kaikelta loukkaukselta ja huudolta. Eli sinne itse tautiin.
Tsemppiä sinulle. Takaan, ettei kaikki keinot ole vielä kokeiltu. Toisen kun laittaa valinnan eteen, että nyt tälle sun pahalle ololle tehdään jotain, tai minä lähden, koska en toimi enää kaatopaikkana, toimii yleensä enemmin tai myöhemmin. Toisen on silloin pakko sinne peiliin katsoa ja miettiä omaa sielunelämäänsä. Minulla vaati eron, mutta nyt on alkanut toisessakin päässä jo valaistuun asiat, eli myöhään, mutta joskus sentään.
Oli aivan pakko alkaa itsekin miettimään miksi minä riitelen, koska minä se olen joka riitelee..
Oma paha olo sen tuottaa joka ainut kerta ja paha vain, että mieheen sen purkaa.
En tiedä onko tästä kenellekään hyötyä,mutta kerronpa.
Meillä jokaisella kai on omat vammamme lapsuudesta ja entisistä suhteista.
Minulla vahva hellyyden ja läheisyyden kaipuu, luulisin sen juontavan juurensa lapsuudesta, se on sellainen hylätyksi tulemisen tunne.
Se vain purkautuu joskus ja mieheni siitä saa kärsiä. Paljon ollaan asiasta keskusteltu ja ollaankin päästy jonkinlaiseen ymmärrykseen, se on auttanut paljon.
Kuoppaa siinä itselleen kaivaa, jos rakastaan henkisesti lyö...
Kyllä se yllättävän helppoa on ollut oppia hillitsemään temperamenttini. Muutaman kerran alkuaikoina kun mies oli ajattelemattomuuttaan suututtanut minut, hän oli niin surkeana, etten kertakaikkiaan voinut katsoa sitä. Pakkohan se oli riita pistää poikki ja ruveta lohduttamaan. :)
Tiedän sen ettei mies ikinä tahallaan loukkaisi minua tms. Hän ei aina vain ajattele asioita kovin pitkälle, eipä minun siten tarvitse pienestä mieltäni pahoittaa. Kyllä meillä aina silloin tällöin riidelläänkin, mutta ei kumpikaan vedä vanhoja juttuja mukaan tai mene henkilökohtaisuuksiin. Kai se on kiinni siitä, että oikeanlaiset persoonat kohtaavat. Jos rakastaa, ei halua tahallaan loukata.
mahdollisuus juolahti mieleeni. Onko se kuolleena syntynyt idea vai toimisiko? Jos kirjoittaisit rakkaallesi tästä aiheesta. Kirjeen hän voi lukea, kun itselleen sopii ja palata tekstiin uudelleen. Muste ei provosoidu, ja hän saa olla itsekseen ajatustensa kanssa, kenties näkisi itsensä peilistä. Sinä et olisi tietenkään lukemisajankohtana saatavilla, joten ainakaan hänen mahdollinen tunnekuohunsa ei purkautuisi sinuun. Jos ajatus toimii, voisittehan purkaa enemmänkin puolin ja toisin kirjeitse.
Naiset ja miehet ajattelevat puhuvat ja toimivat eri tavoilla. Ei toinen ole parempi tai huonompi kuin toinen. On vain erilaisuutta.
Naiset ovat usein itsekin pihalla, mistä tuulee ja miksi pitää kiduttaa rakkainta ihmistään. Näitä samoja ihmettelyitä on monilla muillakin keskustelupalstoilla, kuten ero.fi, missä myös ihmetellään eikä kukaan ole mitään ruutia keksinyt.
En tiedä meneekö tämä ihan metsään, mutta vaikuttaisi, että vaimosi on erittäin herkkä ja ailahtelevainen, ehkä rapu luonteeltaan. Hän pelkää menetyksiä ja loukkauksia, ja purkaa helposti pahaa oloaan sinuun. Hänellä ei ole ystäviä, joille puhua. Hän miettii asioita päässään, kunnes jossain vaiheessa räjähtää ja sinä saat kärsiä siitä. Voisin neuvoa, että mene tilanteen yläpuolelle, mutta kokemuksesta tiedän, että se harvoin toimii. Mielestäni voisit nyt ensi töiksesi keskustella vaimosi kanssa rakastavassa hengessä ja kertoa, mitä sinä tunnet. Kerro, että sinun on EHDOTTOMAN pakko päästä ulos riitatilanteesta ja että vaimosi EI SAA estää sinua. Se on sinun elinehtosi ja hänen on ymmärrettävä se. Tämä on ensimmäinen askel, koska et voi koskaan vakuuttua siitä, että vaimosi ei räjähdä tai saa vastaavanlaisia kohtauksia.
Vaimosi loukkaantuminen oli sen verran syvä, että selvästi osuit "arkaan paikkaan". Vaimosi on silti ymmärrettävä se (vähintäänkin riidan jälkeen), että jos hän loukkaa sinua ja sinä loukkaat häntä, te molemmat olette "velkaa" anteeksipyynnön. Silloin kun riitatilanteessa nousee exät esiin, ollaan edelleen kiinni vanhassa suhteessa jollakin tasolla. Siteet menneisyyteen on purettava ja on alettava elää tätä päivää.
Kirjoitit: "Ensin hän vetää täysin tarpeettomasti exänsä vertailumielessä esille syyllistääkseen minua reaktioitteni vuoksi ja sitten loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, kun kommentoin tätä vertailua! Hänen mielestään hän ei tehnyt mitään virhettä verratessaan minua exäänsä, mutta minä en olisi kuulemma pahemmin voinut häntä loukata kommentoidessani sitä."
Tämä osoittaa, että vaimosi olettaa sinun olevan loukkaantumatta hänen tunnepurkauksistaan. Hän on kuin kiukutteleva lapsi ja kaipaa turvallisuutta. Jotakuta joka ottaa syliin ja kertoo, että maailma on hyvä paikka. No tässä vaiheessa olet jo loukkaantunut ja käyt välinpitämättömäksi. Työnnät tunteet sivuun ja voit sanoa hänelle melkein mitä tahansa. Puhu vaimollesi näistä asioista ja kerro, miltä sinusta tuntuu. Hän ymmärtää, jos vain kerrot.
Jos mulle joku ylistäisi exäänsä, pyytäisin sitä palaamaan sen luokse tai kertomaan minkä takia alunperin erosi tästä niin mahtavasta ihmisestä.
Kenelläkään meistä ei ole oikeutta loukata toista.
Tämä koskee naistasi, Sinua ja meitä kaikkia. Kun
tarkastelee tekstiäsi tästä kulmasta, niin tulee
mieleen, että naisesi haluaa nähdä Sinun
kasvoillasi ne tunteet jota hän itse kantaa.
Tulisiko Sinun olla varustettu jollain
erityisellä "suuttumuksen vastaanottokyvyllä"?
Ikäänkuin naisellasi olisi jokin oikeus käyttää
Sinua kaatopaikkana omalle kuonalleen? Onko
tällainen aikuista toimintaa?
Etsit logiikkaa naisesi toiminnasta? Toisin sanoen
yrität loogisesti pohtien ymmärtää miksi ja miten
naisesi ajattelee riitatilanteessa jotta voisit
saada "jotain järkeä" elämääsi? Voi olla vaikea
tehtävä koska koko jutussa ei välttämättä ole
logiikan hiventä. Jonkun "exän" vetäminen riidan
välineeksi sisältää sen ajatuksen, että haluaa
loukata toista - siis satuttaa pahasti. Onko tämä
aikuista toimintaa? Ei ole. Se on pikemminkin
lapsellista ja narsistista kypsymättömyyttä.
Eräässä tämän keskustelun haarassa sanottiin
hienosti loukkaamisesta (hyvin vapaasti
ajatusta lainaten), että loukkaaja ei tiedä miten
paljon hän loukkaa mutta loukattu tietää. Veteen
piirretty viiva versus pronssiin valettu. Tästä
ajatuksesta tullaan aikuisen toiminnan ytimeen:
Vastuunkantoon. Olemme vastuussa toiminnastamme
ja sanoistamme ja jos naisesi toimii kuten olet
kirjoittanut, ymmärtäisin että hän ei kykene
kantamaan (täyttä) vastuuta. Toisen ihmisen
rakastaminen on paitsi tunnetta, myös paljon
konkreettista toimintaa, joka sisältää harkintaa.
Tehdään siis tietoisia valintoja olla loukkaamatta
toista.
Tunnut kykenevän kirjoittamaan selkeästi, joten
miten olisi, jos yrittäisit kirjoittamalla kertoa
omista tunteistasi naisellesi. Koeta olla
syyllistämättä häntä mutta muista, että Sinulla
on kaikki oikeus kertoa miltä Sinusta tuntuu.
Sinulla on oikeus sanoa, että exän "kutsuminen"
riitoihin loukkaa ja Sinulla on oikeus olla
olematta kaatopaikka. Sinulla on oikeus saada
riidellä asia-asioista ja ennen kaikkea, Sinulla
on oikeus aikuiseen elämään. Toivon, että saat
kontaktin naiseesi ja asiat järjestyy. Onnea matkaan.
Erkki
"Nyt riidellessämme -ja usein aiemminkin- puolisoni veti esiin exänsä ja ylisti hänen kuuntelu- ja ymmärryskykyään verrattuna minuun sekä ylisti hänen suuttumuksen vastaanottokykyä".
Miltäs sinusta tuntui hävitä vertailussa alkoholistille, pitkäaikaistyöttömälle ja masennustaipuvaiselle ex-miehelle kuuntelu- ja ymmärryskyvyssä?
"niinpä kysäisin puolisoltani, että onko tämä varma, että exänsä pystyi loukkaantumatta ottaa vastaan tunnepurkaukset vai olisiko niin, että ne kasautuivat sisään ja purkautuivat lopulta masennuksena ja juoppoputkina".
Tuossa kyselet vaimoltasi onko VAIMON VIKA se että ex-mies alkoholisoitui. Monilla alkoholistien vaimoilla on pysyvä miesmaku: seuraava mies on myös alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti. Juova alkoholisti kylvää kärsimystä ympärilleen. Kenen vika on sitten se että ihmiset kärsivät?
Riitanne logiikka on mielestäni se että löitte molemmat henkisesti toisianne.
... halunnut lyödä puolisoani tuolla ex-jutulla, halusin vain herätellä häntä tajuamaan, ettei asiat välttämättä suhteessa olleet aivan niin, kuin hän saattaa kuvitella olleen. En ottanut vertailua kilpailuna, minua vain ärsytti yksittäisen ominaisuuden vetäminen esiin ja sillä lyöminen. Tokihan minäkin aiemmista kumppaneistani voisin monta yksittäistä ominaisuutta vetää esiin, jotka olisivat "parempia" kuin nykyisessä puolisossani. Periaatteeni kuitenkin on se, etteivät exät kuulu millään tavalla nykyiseen parisuhteeseen eikä niitä tulisi myöskään riidassa mukaan vetää.
Olet kuule liian hyvä mies vaimollesi. Ei tuommoista tarvitse yhdenkään miehen kuunnella. Vaimollasi on tosi huono itsetunto kun vetää exänsä muka vertailukohteeksi. Kuinka voit toistuvasti ottaa vastaan hänen kiukuttelunsa. Luulen, että hän kokee alemmuudentunnetta omasta sekoilustaan (ex-mies) ja siksi ei osaa hillitä itseään. Ei hyvältä kuulosta. Toivon Sinulle jaksamista!!