Osaisiko joku antaa helpottavan neuvon mitenkä minun tulisi suhtautua tällaiseen tilanteeseen:
erosta noin puolivuotta, suhteesta 1 lapsi josta minulla yksinhuoltajuus.
Tuntuu kuin minulla olisi pallo jalassa, ei lapsen takia todellakaan vaan tästä exästä ja muusta porukasta joka siitä suhteesta jäi kummittelemaan.
Jotenkin ahdistaa ja tuntuu että jarru on päällä, en osaa/uskalla elää täysillä.
Ero oli hyvin raskas, oli huoltajuuskiistoja, mustamaalaamista ja kaikkea muuta kivaa.
Tiedän että olisi tultava exän ja muun väen kanssa toimeen, lapsen takia..MUTTA kun pelkään että jos päästän heidät (lähinnä exän) liian lähelle niin joudun katumaan sitä lopun ikääni.
Tämä siksi koska yksi asia mitä eroaikoihin tapahtui oli semmoinen että ex yritti viedä aivan pokkana lapseni mennessään ja jättää minut rannalle ruikuttamaan..toisin kuitenkin kävi, kiitos asiansa osaaville soskuille!
Tiedän myös että periaatteessa pelkoni on aivan aiheetonta koska minulla se yksinhuoltajuus on eikä sitä käsittääkseni ilman painavia perusteita yhteishuolloksi muuteta, varsinkaan jos vanhempien välillä vallitsee suuri luottamuspula/eripura.
Minä olen osaltani sotakirveen haudannut ja olisin hyvinkin valmis rakentamaan toimivat ja luotettavat välit kaikkiin osapuoliin mutta kun..nii in..mutta kun! mitä exäni päässä vielä liikkuu, aikooko vielä puukottaa selkään?
erosta noin puolivuotta, suhteesta 1 lapsi josta minulla yksinhuoltajuus.
Tuntuu kuin minulla olisi pallo jalassa, ei lapsen takia todellakaan vaan tästä exästä ja muusta porukasta joka siitä suhteesta jäi kummittelemaan.
Jotenkin ahdistaa ja tuntuu että jarru on päällä, en osaa/uskalla elää täysillä.
Ero oli hyvin raskas, oli huoltajuuskiistoja, mustamaalaamista ja kaikkea muuta kivaa.
Tiedän että olisi tultava exän ja muun väen kanssa toimeen, lapsen takia..MUTTA kun pelkään että jos päästän heidät (lähinnä exän) liian lähelle niin joudun katumaan sitä lopun ikääni.
Tämä siksi koska yksi asia mitä eroaikoihin tapahtui oli semmoinen että ex yritti viedä aivan pokkana lapseni mennessään ja jättää minut rannalle ruikuttamaan..toisin kuitenkin kävi, kiitos asiansa osaaville soskuille!
Tiedän myös että periaatteessa pelkoni on aivan aiheetonta koska minulla se yksinhuoltajuus on eikä sitä käsittääkseni ilman painavia perusteita yhteishuolloksi muuteta, varsinkaan jos vanhempien välillä vallitsee suuri luottamuspula/eripura.
Minä olen osaltani sotakirveen haudannut ja olisin hyvinkin valmis rakentamaan toimivat ja luotettavat välit kaikkiin osapuoliin mutta kun..nii in..mutta kun! mitä exäni päässä vielä liikkuu, aikooko vielä puukottaa selkään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse tiedät mitä olet tehnyt ja varmaan tunney ex:si niin hyvin että tiedät sisimmässäsi että antaako tuo ikinä anteeksi.
Olet hakenut yksinhuoltajuuden joten tuskin...
Jos on erottu, niin ollaan erottu, jutut siitä eteenpäin on parasta olla ihan asiapohjalla.
Eli ei aleta vittuilemaan heti kun nähdään, mutta yritetään hoitaa yhteinen lapsi yhdessä. Kummallakin on suhde lapseen, mutta teillä ei ole yhteistä suhdetta, se on mennyttä, on helppoa haaveilla kaiken palaavan takaisin ja paremmaksi, mutta näin se ei mene oikeassa maailmassa.
Tiedän nämä mahdollisesti paskamaiset katkerat isovanhemmat ja muut, pyri itse välttämään kanssakäymistä heidän kanssaan, kyllä exäsi huolehtii lapsesta heidän seurassa, jos on oikeasti välittää lapsesta. Ei sinulla ole mitään syytä olla heiden kanssa, älä nyt ainakan anna anteeksi niitä katkeria lauseita mitä sinulle on annettu, ne ovat luultavasti katkaisseet sinun ja heidän välisen suhteen, eli ei ole mitään jäljellä. Parasta olisi jos ette edes näkisi parkkipaikalla, vaan exäsi toisi aina itse lapsen sinulle, muuten tulee taas katkeraa vuodatusta ja etköhän jo ole sitä ihan riittävästi saanut.