Elääkö feministi kuten opettaa ?

Lainsäädännöllisesti miehet ja naiset ovat pitkälti tasa-arvoisia ja monin osin voitanee sanoa, että mahdollisuuksien tasa-arvo sukupuolten välillä on toteutunut.

Kuitenkin monet yhteiskuntamme tasa-arvo-ongelmiksi koetuista asioista ovat seurausta sellaisista yksilöiden henkilökohtaisista valinnoista, joita toinen sukupuoli tekee keskimäärin enemmän, kuin toinen sukupuoli.

Esimerkkinä voitanee toisaalta mainita miesten keskimäärin naisia huonommat terveysvalinnat ja vähäisempi terveyspalveluiden käyttö (ehkäpä sukupuoleen liittyvä perimäkin), josta johtuen miehen elinvuosi on 10,8 kuukautta. Toisaalta naisten keskimääräistä suurempi kouluttautuminen ammatteihin, joiden palkkaus on huonompi johtaa siihen, että naisen euro on kuuluisan kahdeksankymmentä senttiä.

Esimerkiksi Suomessa asetetaan lapsen etu tasa-arvoasian edelle, mistä johtuen esimerkiksi hoitovapaakausi on pitkä. Ruotsissa vastaavaa ei ole tehty, koska siellä katsotaan pitkän hoitovapaan heikentävän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Koska pitkää hoitovapaata käyttävät valtaosaltaan naiset, heikentävät pitkät hoitovapaat naisten asemaa miehiin nähden työelämässä vaikka oikeus vapaiden käyttämiseen on molemmilla sukupuolilla eli mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu.

Kun opetusministeri Sari Sarkomaa irtisanoutuu (todennäköisesti omasta vapaasta tahdostaan) ministerin tehtävästä, esimerkiksi feministisen Tulva-lehden päätoimittaja moittii Sarkomaata irtisanoutumisesta.

Feministiksi julistautuva kauneuskuningatar jättäytyy kotirouvaksi ammattilaisjääkiekkoilijamiehensä tuloilla. Yllättävän moni opiskeluaikainen feministiaktiivituttuni tekee valinnan jäädä kotiin hoitamaan lapsia näiden synnyttyä ilmeisesti omasta vapaasta tahdostaan. Kaikki tällaiset valinnat edistävät sitä, että tilastoista voidaan tehdä johtopäätöksiä epätasa-arvon säilymisestä.

Elävätkö feministit käytännössä, kuten opettavat ja jos eivät, pitäisikö heidän tehdä niin ? Jos ihmiset tekevät sukupuolittain vapaasta tahdostaan keskimäärin erilaisia valintoja, miksi näiden valintojen seurausten korostaminen ja niiden määrittely tasa-arvo-ongelmiksi on niin merkityksellistä ?
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

enemmän terveyttään? Ja valita se vanhempainvapaalle jäänti? Seuraisiko siitä sitten vähemmän itsemurhia miesten osalta pitkässä juoksussa? Voipi olla. Mutta oma on valinta.

Meillä oli miehellä suuri tohina vanhempainvapaalle jäännistä jo pitkälti ennen vauvan syntymää.

Pidettyään yhden viikon isyyslomaa, totesi, että prklen kalliiksi tuli, eikä sen koommin vauvalomista puhunut mitään. Sen sanoi, minulle, että miten sä pärjäät noin pienillä tuloilla, noin pitkään = vanhempainvapaan? (meillä kun ei mies maksa yhteiseen pesään muuta kuin elatusmaksun lapsesta, minä kun olen se >parempituloinen> meillä.

Tuohon tekstiisi kommentoisin, että nainen (miksei mieskin) joka eroaa ministerin pallilta perheen takia, tekee elämänsä munauksen, toden näköisesti. Huomannee sen itsekkin sitten ajan kanssa. Rakastuneet ihmiset tekevät lyhytnäköisiä päätöksiä usein, hormoonit päättävät, ei järki.

Mutta jos puolison palkkataso on mieletön, niinkuin näillä lätkänpelaajilla, niin samahan se sitten on mitä työkseen tekee, tai on tekemättä. Lapsille on kuitenkin kiistaton hyöty kotona olevasta vanhemmasta, joten miksipä sitten ei olisi jälkikasvunsa tukena ja turvana? Kyllä siinä moni mieskin jäisi kotiin ihan mielellään jos vaimo vaikkapa voittaisi lotossa jättipotin.

Lisäksi kerron sinulle sen että lapsen saanti on ainakin meille naisille täysin rahassa mittamaton riemun ja onnen aika. Sitä ei voi asettaa vaakakuppiin talouden ja uran kanssa. Lasta kun ei voi tehdä, heidät saadaan, -jos saadaan.

Täytyy varmaan vielä kertoa että olen yrittäjä, ja kolmen lapsen äiti, enkä enää ihan nuorikaan, kaksi lapsistani on jo aikuisia, ja pienin on vielä vauva.

Äänestä

...jokaisella ääriaatteella ja fundamentalisilla uskonnolla on vihollisensa. Säännön mukaisesti kyseenalaisilla/keksityillä perusteilla valittu. Kommunisteilla on ensisij. kapitalistit, natseilla oli ensisij. juutalaiset, muslimeilla vääräuskoiset ja feministeillä miehet. Niin että yritä siinä sitten puhua järkeä.

Äänestä
  • että f-teoria on fundamentalistinen. Kiitos.

    Äänestä

Feministit eivät elä kuten opettavat. Puhun yleisellä tasolla, en perhe-elämästä tai muista erityistilanteista.

On tiedossa f:jä, jotka kyllä puhuvat "miehiä vastaan" ja kiihkoissaan kaikennäköisestä naisten fiksuudesta.

Käytännössä he heittäytyvät elämään miehensä siivellä (huom. en tarkoita Sarkomaata, ja kunnioitan hänen ratkaisuaan. Puhun telaketjuf:stä).

Jos on aidosti feministi, ei tarvitse miestä mihinkään, siis ei mihinkään! Ei aviomieheksi, ei siivoojaksi, ei lastensa hoitajaksi jne. (Yleensähän naisesta tulee feministi avioliiton jälkeen.)

Topakoimpia ja aidoimpia f:jä ovat ne naiset, jotka jaksavat kantaa elämänsä tilanteessa kuin tilanteessa yksin, mutta eivät paasaa feminismiään.

Aviomies kun on päivänkin pois f:n taloudesta, alkaa hirveä poru = tämä on käytännössä nähty.

Kysymys siitä, pitäisikö elää kuten opettaa, on turha. Totta kai pitää, kyseenalaistatko rehellisyyden?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Doc. kirjoitti:

Lainsäädännöllisesti miehet ja naiset ovat pitkälti tasa-arvoisia ja monin osin voitanee sanoa, että mahdollisuuksien tasa-arvo sukupuolten välillä on toteutunut.

Kuitenkin monet yhteiskuntamme tasa-arvo-ongelmiksi koetuista asioista ovat seurausta sellaisista yksilöiden henkilökohtaisista valinnoista, joita toinen sukupuoli tekee keskimäärin enemmän, kuin toinen sukupuoli.

Esimerkkinä voitanee toisaalta mainita miesten keskimäärin naisia huonommat terveysvalinnat ja vähäisempi terveyspalveluiden käyttö (ehkäpä sukupuoleen liittyvä perimäkin), josta johtuen miehen elinvuosi on 10,8 kuukautta. Toisaalta naisten keskimääräistä suurempi kouluttautuminen ammatteihin, joiden palkkaus on huonompi johtaa siihen, että naisen euro on kuuluisan kahdeksankymmentä senttiä.

Esimerkiksi Suomessa asetetaan lapsen etu tasa-arvoasian edelle, mistä johtuen esimerkiksi hoitovapaakausi on pitkä. Ruotsissa vastaavaa ei ole tehty, koska siellä katsotaan pitkän hoitovapaan heikentävän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Koska pitkää hoitovapaata käyttävät valtaosaltaan naiset, heikentävät pitkät hoitovapaat naisten asemaa miehiin nähden työelämässä vaikka oikeus vapaiden käyttämiseen on molemmilla sukupuolilla eli mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu.

Kun opetusministeri Sari Sarkomaa irtisanoutuu (todennäköisesti omasta vapaasta tahdostaan) ministerin tehtävästä, esimerkiksi feministisen Tulva-lehden päätoimittaja moittii Sarkomaata irtisanoutumisesta.

Feministiksi julistautuva kauneuskuningatar jättäytyy kotirouvaksi ammattilaisjääkiekkoilijamiehensä tuloilla. Yllättävän moni opiskeluaikainen feministiaktiivituttuni tekee valinnan jäädä kotiin hoitamaan lapsia näiden synnyttyä ilmeisesti omasta vapaasta tahdostaan. Kaikki tällaiset valinnat edistävät sitä, että tilastoista voidaan tehdä johtopäätöksiä epätasa-arvon säilymisestä.

Elävätkö feministit käytännössä, kuten opettavat ja jos eivät, pitäisikö heidän tehdä niin ? Jos ihmiset tekevät sukupuolittain vapaasta tahdostaan keskimäärin erilaisia valintoja, miksi näiden valintojen seurausten korostaminen ja niiden määrittely tasa-arvo-ongelmiksi on niin merkityksellistä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu