Tulipahan pulma viikonloppuna. Meillä oli työpaikan juhlat ja todella viinan huuruiset. Koko ilta syönnin jälkeen oli yhtä juomista ja minullekin maistui aika mukavasti. Loppuillasta sitten tanssittiin ja juteltiin kaikenlaista porukalla. Ihan lopuksi meitä jäi muutamia ikiliikkujia ja juhlia jatkettiin. Juttelin erään mukavan naispuolisen työtoverini kanssa kaikenlaista hauskaa ja viihdyimme hyvin yhdessä. Hakeuduimme erääseen työhuoneeseen juttelemaan. Otimme tietenkin viinipullon vielä mukaan. Juttelimme ainakin tunnin ihan henkilökohtaisia asioita. ja sitten alkoi silmää painamaan. Ummistin silmäni hetkeksi. Heräsin varmaan aika pian ja nainen oli edelleen pöydän toisella puolella ja tietenkin humalassa. Taas juttelimme kännisten juttuja ja lopulta uni vei minut mukanaan.
Sitten kun seuraavan kerran heräsin, olimme sylikkäin ja ilman housuja molemmat. En nyt ole ihan varma, mitä siinä oli touhuttu ja kuinka aktiivinen olin itse ollut, mutta luulisin, etten kovinkaan aktiivinen. Olen kuitenkin varma, että ”pahin” siinä oli tapahtunut. Koitin kysellä naiselta yön kulusta, mutta mitään selvää vastausta en saanut.
Nyt kaivaakin mieltä se, että olinkohan uskoton vai olinko tullut raiskatuksi. Kotona en ole asiasta puhunut ja työtoverini ei ole tänään ollut töissä, joten epätietoisuus jatkuu.
Onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette selvinneet asiasta. Koskaan en ole ollut uskoton, mutta olenkohan nyt ollut?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Raiskaus voisi olla ehkäpä lähempänä oikea vastausta. Kun et eitsekään muista mitään ja työkaverisi oli niin salamyhkäinen (jos oikein ymmärsin) Jos oli tapahtunut raiskaus niin et todellakaan pettänyt naistasi mutta muussa tapauksesta asia näyttää pahalta. Ehkä sinun kannataisi unohtaa koko asia? Vain sinä ja se työkaverisi pystytte sanomaan mitä tapahtui....
No huh huh! Ei sitä miestä noin vaan raiskata. Ei kait se seiso noin vaan. Ja känni ei taas ole mikään selitys. Että heräätte housut kintuissa... haloo! Tuskin on sua tarttenu mihinkään pakottaa.. Varmasti ihan suosiolla olet touhuihin alkanut. Ja kännissä ja epätietoudessa olo on omaa syytäsi ja se ei tilanteesta tee raiskausta. Eihän toinen osapuoli ole välttämättä tienyt sitä (kenties itsekin ollut niin kännissä) ja ei ole tehnyt muuta kuin aloitteen touhuille. Ota ens kerralla vähemmän sitä viinaa ja tiedä tarkemmin mitä touhuat! Eli uskottomuutta KYLLÄ!!!
Kyllä on työnantajaasi onni potkaissut ainakin kaksi kertaa kun on saanut noin pätevät työtekijät.
Kuvittele, että jollekin naiselle tehtäisiin noin - käytettäisiin hyväksi humalassa. Raiskaushan se olisi, miksi ei siis myös tämä?
Olet jos sammuneena pystyt naimaan tai mulkku edes seisoo. Taitaa olla haavetta vaan tuo sun juttus.
Kyllä mulla ainakin kapine toimii vaikka olisin kuinka kännissä - siiitä ei ole kokemuksia toimiiko sammuneena. En nimittäin muista mitään ;-)
Kyllä tuo minusta selvästi uskottomuudelta haiskahtaa.