Työpaikassamme on menossa yt-neuvottelut. Ne päättyvät ensi viikolla, kuitenkin viime viikolla työnantaja irtisanoi jo yhden työntekijän, voiko näin menetellä?
Irtisan. kesken neuvottelujen
3
1406
Vastaukset
- RaakaRane
irtisanomisen syy? Jos syy oli jokin muu kuin taloudelliset ja tuotannolliset syyt, niin tottahan toki niin voi tehdä, olettaen, että syyt täyttivät työsopimuslain edellytykset.
- Syyt
Ei ole muusta puhuttu koko aikana, kuin taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Henkilö oli lisäksi talon ainoa siivooja! Edellisessä kokouksessa päivää ennen päätettiin että siivojan osa-aikaistamisesta keskusteltu, ja Ta jututtaa työntekijää. Seuraavana päivänä sai lähdöt. Siivooja olisi ollut halukas jatkamaan osa-aikaisena.
- asiantuntijaa tarvitsette
Syyt kirjoitti:
Ei ole muusta puhuttu koko aikana, kuin taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Henkilö oli lisäksi talon ainoa siivooja! Edellisessä kokouksessa päivää ennen päätettiin että siivojan osa-aikaistamisesta keskusteltu, ja Ta jututtaa työntekijää. Seuraavana päivänä sai lähdöt. Siivooja olisi ollut halukas jatkamaan osa-aikaisena.
Tuossa pitää ehkä olla tavallista varovaisempi neuvotteluiden päättämisessä, jotta ei vaikeuteta siivojan irtisanomisen riitauttamista. Ehdottomasti tilanne, josta pitää kysyä liiton asiantntijoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61667Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626