18- vuotta täytettyäni muutin perhekodista omaan asuntoon. Onneksi kuuluin jälkihuollon piiriin, joten tarvittaessa sain tukea kunnalta.
Samaan aikaan tapailin miestä. Olin totaalisen rakastunut. Taisin olla myös läheisriippuvainen ja erittäin mustasukkainen tuolloin.
Aloimme siis seurustelemaan. Kumpikaan meistä ei ollut seurustellut koskaan aiemmin. Minä päätin jättää perhekodin taakseni ja en enää koskaan ottanut sinne yhteyttä.
Aika kului. Mies muutti luokseni, mutta ei kuitenkaan virallisesti. 8kk hän asui luonani ja minä maksoin kaiken. Olin tuolloin vielä lukiossa. Hän juuri valmistunut ja hän piti ensimmäistä välivuottaan.
Mies alkoi viettää yhä enemmän aikaa tietokoneella. Hän uskalsi olla oma itsensä enemmän.
Mies lopetti urheilun. Mies alkoi muutenkin hyvin erilaiseksi kuin alussa oli ollut. Hän ei jaksanut huolehtia itsestään.
Pikkuhiljaa hänen elämästään lähti kaikki hänen kaverinsa ja jäljelle jäi vain minä.
Minä huolehdin hänestä.
Tuona aikana en jaksanut välittää omasta elämästäni. Koulunkin hoidin vain joten kuten. Ja sen seurauksena jouduin vielä seuraavankin vuoden olemaan lukiossa. Jos siis haluaisin päättötodistuksen.
Elin kuitenkin paljon omaa elämää. Matkustelin ja pidin hauskaa. Tulevaisuutta en murehtinut.
Poikaystäväni myös oli n. 2kk vapaaehtoistyössä 1,5v seurustelun jälkeen.
Päivänä jolloin hän saapui. Tajusin, että hän rakastaa enemmän tietokonettaan kuin minua. Johtui sikäli siitä, että koko seuraavan päivän hän vain pelasi.
Hän oli todella epäsosiaalinen. Minä tapailin kavereitani ja hän joskus myös omiaan, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti. Aina jonkun toisen piti ottaa häneen yhteyttä. Ja myös aina minun piti olla mukana.
Seuraavana vuonna hänen äitinsä sairastui pahasti ja hän muuttui entistä enemmän vetäytyvämmäksi.
En ollut onnellinen. Tällä kertaa uskoin tulevaisuuteen.
Hän lupasi minulle joka päivä olla kanssani enemmän.
Petyin kuitenkin joka päivä uudestaan.
En tiedä mitä tapahtui. Jossakin vaiheessa vain pääsin irti hänestä. Halusin jättää hänet. Ja riitelimme paljon.
Riitelemme vieläkin paljon. Minä en tiedä vieläkään , että haluanko lähteä vai en. Kuitenkin tarvitsen häntä. En kylläkään ole onnellinen. Eikä ole hänkään.
3 vuotta on kulunut ja vieläkin samassa tilanteessa. Armeijan poikaystäväni onneksi sai käytyä, mutta vähäinen yhdessäolo on köyhdyttänyt tunteeni häntä kohtaan. Haluan olla yhdessä, mutta en kuitenkaan halua.
Pelkään tulevaisuutta. En halua olla yksin.
Ja hän ei päästä minua lähtemään. Hän pakottaa aina minut jäämään. Tai toisin sanoen. Hän suostuttelee. Ja en tiedä mitä tekisin.
Mitä tekisin?
Samaan aikaan tapailin miestä. Olin totaalisen rakastunut. Taisin olla myös läheisriippuvainen ja erittäin mustasukkainen tuolloin.
Aloimme siis seurustelemaan. Kumpikaan meistä ei ollut seurustellut koskaan aiemmin. Minä päätin jättää perhekodin taakseni ja en enää koskaan ottanut sinne yhteyttä.
Aika kului. Mies muutti luokseni, mutta ei kuitenkaan virallisesti. 8kk hän asui luonani ja minä maksoin kaiken. Olin tuolloin vielä lukiossa. Hän juuri valmistunut ja hän piti ensimmäistä välivuottaan.
Mies alkoi viettää yhä enemmän aikaa tietokoneella. Hän uskalsi olla oma itsensä enemmän.
Mies lopetti urheilun. Mies alkoi muutenkin hyvin erilaiseksi kuin alussa oli ollut. Hän ei jaksanut huolehtia itsestään.
Pikkuhiljaa hänen elämästään lähti kaikki hänen kaverinsa ja jäljelle jäi vain minä.
Minä huolehdin hänestä.
Tuona aikana en jaksanut välittää omasta elämästäni. Koulunkin hoidin vain joten kuten. Ja sen seurauksena jouduin vielä seuraavankin vuoden olemaan lukiossa. Jos siis haluaisin päättötodistuksen.
Elin kuitenkin paljon omaa elämää. Matkustelin ja pidin hauskaa. Tulevaisuutta en murehtinut.
Poikaystäväni myös oli n. 2kk vapaaehtoistyössä 1,5v seurustelun jälkeen.
Päivänä jolloin hän saapui. Tajusin, että hän rakastaa enemmän tietokonettaan kuin minua. Johtui sikäli siitä, että koko seuraavan päivän hän vain pelasi.
Hän oli todella epäsosiaalinen. Minä tapailin kavereitani ja hän joskus myös omiaan, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti. Aina jonkun toisen piti ottaa häneen yhteyttä. Ja myös aina minun piti olla mukana.
Seuraavana vuonna hänen äitinsä sairastui pahasti ja hän muuttui entistä enemmän vetäytyvämmäksi.
En ollut onnellinen. Tällä kertaa uskoin tulevaisuuteen.
Hän lupasi minulle joka päivä olla kanssani enemmän.
Petyin kuitenkin joka päivä uudestaan.
En tiedä mitä tapahtui. Jossakin vaiheessa vain pääsin irti hänestä. Halusin jättää hänet. Ja riitelimme paljon.
Riitelemme vieläkin paljon. Minä en tiedä vieläkään , että haluanko lähteä vai en. Kuitenkin tarvitsen häntä. En kylläkään ole onnellinen. Eikä ole hänkään.
3 vuotta on kulunut ja vieläkin samassa tilanteessa. Armeijan poikaystäväni onneksi sai käytyä, mutta vähäinen yhdessäolo on köyhdyttänyt tunteeni häntä kohtaan. Haluan olla yhdessä, mutta en kuitenkaan halua.
Pelkään tulevaisuutta. En halua olla yksin.
Ja hän ei päästä minua lähtemään. Hän pakottaa aina minut jäämään. Tai toisin sanoen. Hän suostuttelee. Ja en tiedä mitä tekisin.
Mitä tekisin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Risto Räppääjä ja villi kone.
Toisen jättäminen ja suhteesta lähteminen on aina vaikeaa. Sitä vaikeammaksi se tulee, mitä kauemmin yhdessä ollaan. Vaikuttaa kirjoituksesi perusteella siltä, että elätte yhdessä, mutta kuitenkin yksin. Yhteys, jota parisuhteessa tarvitaan, on kadonnut. Ette kumpikaan voi hyvin, mutta riippuvuus toisesta pitää teidät edelleen yhdessä.
Hyvä, että olet kertonut tunteistasi miehellesi. Jos toinen voi suhteessa huonosti, on tärkeää kertoa se myös toiselle. Toinenhan ei välttämättä näe asioita samalla tavalla kuin toinen. Olette siis yrittäneet korjata suhdettanne, mutta muutos ei ole ollut sellainen, kuten olisit toivonut. Toisaalta, jos rakkaus toista kohtaan kuolee, ei muutoksetkaan enää auta.
Kirjoituksesti perusteella vaikuttaa siltä, että rakkautesi miestäsi kohtaan on kuihtunut. Sinun kannaltasi olisi parempi, että eroaisitte. Miehelle eronne tulee luultavasti olemaan vaikeampaa. Hän on riippuvainen sinusta. Muista kuitenkin, että sinulla on tämä yksi elämä elettävänä ja vain sinä voit tehdä sen päätöksen siitä, kuinka sen tahdot elää; elätkö vuosia onnettomassa parisuhteessa vai etsitkö elämääsi jotakin uutta, uskallatko katsoa mitä muuta elämällä on sinulle tarjota.
Jos päätät, että haluat siirtyä eteenpäin elämässäsi, ilman nykyistä avomiestäsi, suunnittele etukäteen miten aiot järjestää esim. käytännön asiat; muutatko itse asunnosta pois, minne muutat, kuka muuttoavuksi, tukimahdollisuudet jne. Tämä helpottaa suuresti eteenpäin menemisessä. Yleensä on parempi, ettet ole entiseen mieheesi enää yhteydessä.
Se, että miehesi yrittää suostutella sinua jäämään suhteeseen, on varmasti hankalaa sinulle. Sinun täytyy kuitenkin tehdä päätös, joka on hyväksi myös sinulle. Jos haluat erota, sano hänelle että et ole onnellinen, koska muutosta jonka olisit halunnut tulevan suhteeseenne, ei ole tullut. Pysy lujana.
Onnea teille molemmille.
Mitä lienevätkään taustasi, kun kerran perhekodissa olet ollut, mutta suuri syy siihen, ettet osaa tehdä loppua suhteestanne on yksiolon pelkosi.
Olet kuitenkin kovin nuori ja yhdessä miehen kanssa, joka on ensimmäinen poikaystäväsi ja suhde ei kuitenkaan toimi eli jotain tarttis tehdä ja itsekin tiedät mitä.
Nyt siis vaaditaan rohkeutta lopettaa tämä selvästi kuluttava suhde. Muista, että olet aikuinen ja vain sinä yksi olet vastuussa onnellisuudestasi ja ratkaisuistasi. Jos pelkäät olla yksin, niin voisko joku tyttökavereistasi muutta kanssasi yhteen?
Jos et tee asialla mitään, niin jymähdät paikoilleen, menetät itsetuntosi ja tulet katkeraksi. Toimi siis tyttö hyvä!