Kotitreeniä?

Kotona on kuntopyörä, jolla tulee ajeltua, mutta sitä ei voi nykyisestä lisätä koska polviniveleni kipeytyvät herkästi. Minulla on puolen tunnin mittainen CD, jonka mukana teen shindo-venyttelysarjan. Ongelma on siinä, että tarvitsisin lihaskuntoliikkeitä. Miten kotona voisi treenata, tiedättekö vaikka linkkejä aiheesta? Toisekseen, miten saan pidettyä siitä treeniohjelmasta kiinni, motivoitua itseni? Lihasten treenaaminen tuntuu minusta tosi tylsältä, mutta tarvitsisin sitä terveyssyistä.
4519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulle oli apu ilmaisesta pudottajat.fi ja kuntoplussan sivuista.Sieltä löyty pajon hyödyllistä tietoa ja motivaation kohottajaa.Käyppä katsomassa jos vaikka sopisi sulleekin.

Äänestä

TV2:n sunnuntaijumppa on joulutauolla, mutta jatkunee loppiaisen jälkeen. Puolen tunnin vaihtelevassa jumpassa on yleensä lämmittely-, lihaskunto- ja venyttelyosuus, ja tahtikin enimmäkseen sopivan (muttei liian) reipas. Kun otat näitä muutaman talteen digiboksin kovalevylle tai DVD:lle, sinulla on vaihtelevaa ohjelmaa pitkäksi aikaa, eikä maksa mitään.

Jos olet valmis investoimaan muutaman kympin, voisit kokeilla vähän ennen joulua kirjakauppoihin ilmestyneitä 15 minuutin treeni -kirjoja (en muista sarjan virallista nimeä, mutta kaikissa kansissa on tuo sama 15 minuutin tunnus). Niitä on erilaisia, mm. koko vartalon treeni ja pilates.

Äänestä

Mustakin lihastreenin tekeminen on hirmuisen tylsää, mut saan itseni liikkelle hyvän musiikin tahtiin.

Äänestä
  • Tuo on muuten ihan totta! Kun aamujumpan taustalla soi reipas lattarimusiikki tai vanha kunnon rokki, siitä saa vauhtia harjoitukseen ja aika kuluu kuin siivillä. Esimerkiksi Queenin Crazy Little Thing Called Love'n säestyksellä lämmittely sujuu mukavasti jiven askelilla. Myös Elviksen vanhat rokkikappaleet (Hound Dog, Jailhouse Rock) ovat ehdottomia tässä suhteessa. Ainakin minä tulen niistä hyvälle ja energiselle tuulelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni pyöreä kirjoitti:

Kotona on kuntopyörä, jolla tulee ajeltua, mutta sitä ei voi nykyisestä lisätä koska polviniveleni kipeytyvät herkästi. Minulla on puolen tunnin mittainen CD, jonka mukana teen shindo-venyttelysarjan. Ongelma on siinä, että tarvitsisin lihaskuntoliikkeitä. Miten kotona voisi treenata, tiedättekö vaikka linkkejä aiheesta? Toisekseen, miten saan pidettyä siitä treeniohjelmasta kiinni, motivoitua itseni? Lihasten treenaaminen tuntuu minusta tosi tylsältä, mutta tarvitsisin sitä terveyssyistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu