Feikkilasit

Olisin kiinnostunut hommaamaan ns. feikkisilmälasit eli siis lasit, joiden linssit eivät taita millään tavalla. Tämä siksi koska minulla on ruma kuhmuinen nenä, ja uskon sankojen tekevän nenästäni miellyttävämmän katsoa. Lisäksi on joskus sanottu, että minulle sopisivat lasit. Sattuuko kukaan palstalla tietämään mistä moisia voisi hankkia ja mihin hintaan?
31423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ilman vahvuuksia, siis "pukeutumislasit", hinta alle kympin...

Äänestä

Älä hommaa laseja jos ei oel viimeinen pakko. Yhden epämiellyttävän nenän olen nähnyt ja se oli murtunut ja poskella ja turvoksissa. Jos sulla on kreikkalainen nenä, ole siitä ylpeä. Tietää hyvää onnea elämän jokaiselle puolelle.

Lasit tekee ihmisestä vaikeammin lähestyttävän. Tulee sellainen "seinä" siihen eteen.

Äänestä
  • Tyylikkäissä laseissa ihmiset ovat paitsi (parhaimmillaan) tyylikkäämpiä kuin ilman myös hyvin usein älykkäämmän ja sivistyneemmän näköisiä.

    Voi olla, ettei onnistu, mutta jos itse haluaisin lasit, jotka oikeasti näyttävät hyvältä (ts. jotka ovat verrattavissa kauniiseen kelloon tai koruun), menisin optikolle ja kysyisin, onko mahdollista saada laseja ilman vahvuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minäpäjuu kirjoitti:

Olisin kiinnostunut hommaamaan ns. feikkisilmälasit eli siis lasit, joiden linssit eivät taita millään tavalla. Tämä siksi koska minulla on ruma kuhmuinen nenä, ja uskon sankojen tekevän nenästäni miellyttävämmän katsoa. Lisäksi on joskus sanottu, että minulle sopisivat lasit. Sattuuko kukaan palstalla tietämään mistä moisia voisi hankkia ja mihin hintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu