Työpaikkani on oikea inferno. Johtajana on ilmeisen epäpätevä tyyppi, joka ei osaa johtaa sen paremmin asioita kuin henkilöitäkään. Hänelle ei mikään riitä, hän syyllistää työntekijöitä jatkuvasti, pitää porukan työpanosta liian pienenä ja väkeä laiskana ja ammattitaidottomana. Hän mustamaalaa vuoron perään jotakin työntekijää toisille työntekijöille. Jopa firman asiakkailta on tullut ihmetteleviä puheluita, joissa on käynyt ilmi, että johtaja on haukkunut työntekijöitä jopa heille.
Firma ei ole ollut missään vaiheessa erityisen kannattava, mutta tämän johtajan aikana toiminta on muuttunut tappiolliseksi.
Porukkaa on koko ajan vähennetty ja meidän jäljelle jääneiden työtaakka on vain lisääntynyt. Lomakaudet ovat kauheita, koska loma-sijaisia ei palkata, mutta työmäärä pysyy samana. Kun lomalle lopulta pääsee, on täysin nääntynyt. Kun lomalta tulee takaisin, alkaa helvetillinen ylitöiden putki ja loman vaikutukset ovat välittömästi tiessään. Pikemminkin toivoo, ettei lomia pidettäisi lainkaan.
Johtajaa ei juuri työpaikalla näy. Tänä vuonna hän on pelkästään lomaillut lähes kolme kuukautta. Eikä hänellä tunnu olevan mitään käsitystä tai kiinnostusta siitä miten paljon ihmiset tekevät töitä tai kuinka henkilöstö jaksaa. Yritetty on kertoa, mutta vastaukseksi on saatu vain ylenkatsetta.
Väki ramppaa työterveyshuollossa ja voi pahoin, mutta sairaslomille ei voida jäädä, koska muut ei selviä töistään sairaslomien aikana. Tosin nyt ensimmäiset työntekijät vanhimmasta päästä ovat tipahtaneet kelkasta sairaslomille.
Ylityökorvauksia ei makseta, vaan ylityöt korvataan vapailla. Noidankehä on jo mieletön, sillä kun osa porukasta on ylityövapailla toisilla teetetään ylityövapailla olijoiden hommat kuinkas muuten kuin ylitöinä. Nyt kaiken huipuksi johtaja on päättänyt käynnistää yt-neuvottelut porukan vähentämiseksi, koska hänen mielestä työpaikalla on liikaa työntekijöitä!
Lähinnä porukan keskuudessa vallitsee tällä hetkellä täysi ällistys ja tunnelmat ovat täysin epäuskoiset.
Mitä tällainen touhu oikein on? Tämä ei voi olla enää voiton maksimointia, koska käsillä on tilanne, että palveluita ja tuotteita ei voida enää tuottaa ja asiakkaille on tarjota ei-oota. Tekemisen laatu on jo nyt kärsinyt, ja johtajan mielestä syynä siihen on lähinnä vain meidän työntekijöiden ammattitaidottomuus.
Mistä näitä tyyppejä sikiää?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuontapaisia juttuja on tullut kuultua aiemminkin. Mutta niinhän sitä sanotaan, että vain joka kymmenes johtaja on pätevä tehtäväänsä. Kohdallesi on osunut vain yksi johtajien enemmistöä edustava henkilö. Hän nyt taitaa kuitenkin olla sieltä kaikkein eniten epäpätevästä päästä.
Onko johtaja firman omistaja vai palkkajohtaja?
Onko johtajalla ketään sellaista suosikkia, joka olisi säästynyt haukuilta?
Oletteko asioineet paikallisen työsuojelupiirin kanssa?
Nyt teidän olisi saatava koko porukka yhden asian taakse ja järjestelmällisesti lähtemään vastatoimiin johtajaa vastaan. Hänen tekemisistään varmasti löytyy sellaisia heikkouksia ja virheitä, jolla hänet saa nalkkiin. Parhaassa tapauksessa voitte päästä hänestä kokonaan eroon.
Myöntyväisiä ja alistuvaisia ihmisiä kohdellaan usein todella pahasti väärin. Ne ihmiset jotka eivät alistu kiusanteolle ja osaavat tarkasti ja järjestelmällisesti toimia vaikeissakin tilanteissa, voivat saada ihmeitä aikaiseksi. Kukaan ei ole sellainen pomo josta ei olisi mahdollista päästä eroon. Ei tarvita muuta kuin varmistaa taustat, tehdä suunnitelma ja toteuttaa se.
Palkkajohtaja, joka omistaa osittain. Muita osakkaita ei kiinnosta. Ei ole ketään suosikkia enää, joka olisi säästynyt haukuilta, mutta on entisiä suosikkeja, jotka on vaimennettu pelottelulla siitä, että ovat vastuussa kaikesta. Työsuojelupiiriin ei olla oltu yhtydessä, kun on oltu liian pitkään "toivotaan toivotaan" -tunnelmissa ja nyt porukka on niin lopussa, nöyryytettyä ja lannistunutta ettei enää ole voimia, joita yhdistää.
Suosittelisin sitä, että sovitte työajan ulkopuolelle yhteisen tapaamisen, ja sovitte miten asiassa lähdetään etenemään. Suosittelisin sitä työsuojelupiirin puoleen kääntymistä. Ennen sitä voisitte myös sopia vuoroista, miten kukin ottaa sairaslomaa työstressin perusteella. Kun tule riittävän monia sairaslomia samasta syystä, siinä on aineistoa, joka painaa todella paljon työsuojelupiirin käsittelyssä. Työsuojelupiirin kanssa asioitaessa on tärkeää se, että kaikki tuovat samalla tavoin esille sen, että työn rasittavuus johtuu johtajan toimintatavoista.
On erittäin tärkeää samalla varmistaa se, että henkilöstössä ei ole ketään sellaista, joka voisi olla johtajan tietolähteenä lattiatasolla. Tuskin kukaan johtaja on ihan niin hyväuskoinen, että menettää kaikkia tukijoita alaisissaan, ei vaikka kuinka olisi omistajankin asemassa. Joku kätyri hänellä voi edelleen olla, vaikkei sitä helposti havaitsekaan. Asian selvittämisessä on syytä olla varovainen ja mahdollisimman huomaamaton. Yrittäkää kuitenkin jollakin tavalla päästä selvyyteen asiasta. Epävarmat tapaukset kannattaa jättää yhteistyön ulkopuolelle.
Kun työsuojelupiiri lähesty työnantajaa ja vaati selvityksiä, tulee johtajan asema tukalaksi kahdestakin syystä. Hänen on yritettävä selittää itselleen parhain päin aika monia asioita, mikä voi tehtävänä olla mahdoton. Toiseksi tässä yhteydessä voi ottaa yhteyttä muihin omistajiin ja yrityksen hallitukseen ja tuoda tietoon sairaslomat ja asia työsuojelupiirissä. Tällöin varmaankin omistajat alkavat välittää, koska viimeistään tällöin he ymmärtävät oman yhtiövarallisuutensa olevan vaarassa. Tämä on sellainen asia, joka varmasti lyö kiilaa omistajien ja johtajan välille. Tässä vaikuttaa se vanha totuus, että raha helposti syrjäyttää ystävyyden. Monia muitakin ystävyyssuhteita on hajonnut kun omia taloudellisia etuja on pidetty tärkeämpinä.
Nyt teidän vaan pitää analysoida tilanne huolella ja etsiä ne tosiasiat, jotka pystytään todistamaan ja jotka ovat epäedullisia johtajan kannalta. Tulee myös käyttää luovuutta ratkaisujen luomisessa. Jos ajattelu menee sille tielle, ett kaikki toivo paremmasta on menetetty, niin ainoastaan silloin tilanne on mahdoton.
ELI: ANALYSOIKAA TILANNE, TEHKÄÄ TOIMINTASUUNNITELMA JA TOTEUTTAKAA SE.
ÄLKÄÄKÄ SÄIKÄHTÄKÖ TIPPAAKAAN KUN JOHTAJA LÄHTEE VASTAHYÖKKÄYKSEEN.
Kakkahousut ovat aina olleet hävijiä!!!
yrität, teet vaan itelles hallaa. ei siellä touhu takuulla muutu.
ottakaa yhteyttä liittoon. sieltä joku neuvottelutaitoinen neuvotteluita johtamaan hyvässä hengessä. vaikka vaikeaa on ollut otatte hyväntahtoisen asenteen ja kerrotte mikä mättää siten ettei kukaan yksittäinen työntekijä profiloidu "valittajaksi".
onnistuisko?