Takana 11 vuotta avioliittoa ja suhdetta hieman enemmän. Kouluikäisiä lapsia 2. Vuodet ovat menneet välillä vähän paremmin ja välillä vähän huonommin. Jossain 7 vuoden kohdalla vaimo potkaisi minut ulos sanoen että ei tästä mitään tule.
Siitä palattiin muutaman kuukauden päästä yhteen. Ajallaan elämä alkoi palata uomiinsa. Nyt Joulun jälkeen hän sanoi että se on siinä ja laittoi minulle avioeropaperit allekirjoitettavaksi.
Yhden yön istuin baarin pimeässä nurkassa itkemässä ja nyt luen tätä sivustoa hakien apua ja lohtua.
En todellakaan haluaisi menettää tätä avioliittoani. En lasten takia, enkä vaimoanikaan. Hän on ihmeellinen ja ihana ihminen.
Totta on se että olen ollut stressaantunut ja väsynyt. Myös kun lähdemme jonnekin juhlimaan juon niin kauan kuin silmät liikkuu. Sitten en enää tajua mitä teen ja aina osaan hölmöillä. Häpeän ja kadun sitä olotilaani kun olen kännissä. No siihen keksin jo ratkaisun, katsotaan pystynkö toteuttamaan sen.
Vaimo sanoo, että hän ei jaksa enää tätä elämää. Hän myös haluaa elää sen sinkkuvaiheen joka jäi kokematta. Ei minullakaan sellaista ole ollut, ja vaikka joskus mietin asiaa itsekin, avioliitto perhe ja yhteinen elämämme on minulle tärkeämpi.
Viime aikoina ei ole juuri läheisyyttä ollut, jotenkin tulee vaihe jolloin en osaa tai uskalla mennä lähelle. Siinä välillä tulen tyrkätyksi pois ja yllätys yllätys se satuttaa. Tunnustan että olen valvonyt paljon netin ja tv:n ääressä, uskon että tämäkin minua väsyttää ja vie tekemisen voimaa.
Tiedän, että vaimollani on oma kantansa asiaan. Ehkä hän todellakin tarvitsee oman sinkkukautensa ja elämänsä. Ehkä minä olen niin inhottava ihminen että minun kanssa ei voi elää. Kunnioitan kuitenkin sitä. Rakastan häntä ja jos tämä tekee hänet onnelliseksi, niin olkoon sitten niin.
Siitä palattiin muutaman kuukauden päästä yhteen. Ajallaan elämä alkoi palata uomiinsa. Nyt Joulun jälkeen hän sanoi että se on siinä ja laittoi minulle avioeropaperit allekirjoitettavaksi.
Yhden yön istuin baarin pimeässä nurkassa itkemässä ja nyt luen tätä sivustoa hakien apua ja lohtua.
En todellakaan haluaisi menettää tätä avioliittoani. En lasten takia, enkä vaimoanikaan. Hän on ihmeellinen ja ihana ihminen.
Totta on se että olen ollut stressaantunut ja väsynyt. Myös kun lähdemme jonnekin juhlimaan juon niin kauan kuin silmät liikkuu. Sitten en enää tajua mitä teen ja aina osaan hölmöillä. Häpeän ja kadun sitä olotilaani kun olen kännissä. No siihen keksin jo ratkaisun, katsotaan pystynkö toteuttamaan sen.
Vaimo sanoo, että hän ei jaksa enää tätä elämää. Hän myös haluaa elää sen sinkkuvaiheen joka jäi kokematta. Ei minullakaan sellaista ole ollut, ja vaikka joskus mietin asiaa itsekin, avioliitto perhe ja yhteinen elämämme on minulle tärkeämpi.
Viime aikoina ei ole juuri läheisyyttä ollut, jotenkin tulee vaihe jolloin en osaa tai uskalla mennä lähelle. Siinä välillä tulen tyrkätyksi pois ja yllätys yllätys se satuttaa. Tunnustan että olen valvonyt paljon netin ja tv:n ääressä, uskon että tämäkin minua väsyttää ja vie tekemisen voimaa.
Tiedän, että vaimollani on oma kantansa asiaan. Ehkä hän todellakin tarvitsee oman sinkkukautensa ja elämänsä. Ehkä minä olen niin inhottava ihminen että minun kanssa ei voi elää. Kunnioitan kuitenkin sitä. Rakastan häntä ja jos tämä tekee hänet onnelliseksi, niin olkoon sitten niin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Satun vaan olemaan nainen.Yhdessä eloa suurinpiirtein saman verran kuin teillä. Join, juon liikaa ja hölmöilen. Mieheni ei kestänyt ja haki avioeroa. Petin vielä miestäni, en sänkyyn asti. Nyt ero on sitten varma. Joudun lähtemään omasta kodistani ja jättämään mieheni ja lapseni tyhjin käsin, koska olen tyhjin käsin sinne tullutkin. Itsesyytökset ovat hirvittävät. Yksin eläminen ja varsinkin lapseni jättäminen tuntuu mahdottomalta asialta.
jättää ja kasvaa aikuiseksi?
Meillä vaimo petti ja jäi kiinni. Kilttinä miehenä en haluaisi laittaa lapsia mierontielle ihanasta kodistamme, koska vaimo ei tuloillaan pysty maksamaan kuin hummailureissunsa ja vaatteensa.
Koska käyn töissä toisella paikkakunnalla en halua vaatia lapsia itselleni, koska silloin olisi edessä muutto ja kaikki muuttuisi heidän kohdaltaan, koulu, kaverit jne...
Lapsien kohdalta erossa auttaisi, kun jotain tuttua ja turvallista jäisi, etteivät joutuisi samalla kertaa kohtaamaan eroa, muuttoa ja kaiken muuttumista. Käytännössä se on mahdollista vain, jos vaimo jää lasten kanssa asumaan nykyiseen asuntoomme.
En halua maksaa vaimolle penniäkään liikaa, mutta miten saisi yhdistettyä lapsien jääminen nykyiseen kotiin, ilman että vaimo hyötyy siitä liikaa.
Anna hänen mennä ja kerro että odotat jonkun aikaan. Ei elämä kulje ohi vaikka vähän aikaa odottaisitkin häntä. En tarkoita että "juoksisit hänen perässään" vaan että annat hänen kokea kaiken sen mistä kokee jääneensä paitsi. En usko että menee kovin kauan kun hän huomaa ettei ole menettänyt mitään, päinvastoin, on menettämässä jotain tärkeää. Yritä ryhdistäytyä, muuta juomatapoja, kerro (jos kysytään) että olet ottanut opiksesi. Huolehdi lapsista.
Jos ei sittenkään enää tule yhteistä tulevaisuutta, ei sille oikein mitään voi. Sitten jatkat elämääsi, rakennat sitä vain sitten eri suuntaan.
Harmi, että kova koulu ja suuri menetys pitää aina kokea ennenkuin näkee mitä jo oli ja sitä tavoitellessa menee loppuelämä.
Juomatavat on jo hoidettu, kuten sanoin ekassa viestissäni. Olen niitä yrittänyt opetella, että otan vain vähän mutta helposti se kontrolli katoaa. Nyt sille on yksinkertaisesti selvä stoppi.
Tottakai huolehdin lapsista, kohta alkaa uudenvuoden juhlinta hyvällä ruoalla, tinojen valamisella ja rakettien ampumisella. Sitten tulee yö ja vaikeat hetket, ennusteen mukaan 4 tuntia unta. Niin tässä on mennyt jo jokunen päivä.
Nyt alkaa kunnon kohottaminen ja sen kadonneen energian etsiminen. Katsotaan mitä tapahtuu.
Hei.
En malta olla vastaamatta viestiisi. Tarinasi tuntuu niin tutulle. Haluan auttaa sinua ymmärtämään, mitä vaimosi käy juuri nyt lävitse.
Jos olet vähääkään lukumiehiä, lainaa kirjastosta tai osta omaksi Bruce Fisherin "Jälleenrakennus"-kirja.
Vaimosi on ehkä elänyt tähän saakka "niinkuin hänen pitää". Mennyt nuorena naimisiin, perustanut perheen, ollut vaimo ja äiti. Kestänyt asioita, joista ei ole pitänyt, ehkä jopa hiljaa.
Nyt hän kapinoi. Ja hänen on saatava kapinoida. Sinun täytyy ymmärtää, että se on tärkeää hänen identiteettinsä muodostumisen kannalta. Jos häntä estää, tulee muutos tapahtumaan myöhemmin vain rajummin.
Vaikka hän on vaimosi ja lastesi äiti, hän on myös yksilö. Yksilö, joka ei liity sinuun mitenkään. Et voi auttaa, etkä estää häntä.
Voit kertoa hänelle, että rakastat häntä ja olet sitoutunut parisuhteeseenne ja että olet valmis muutoksiin elämässänne.
Menkää parisuhdeterapiaan. Kataja ry:n sivuilta löytyy hyviä terapeutteja. Lisäksi vaimosi voisi hakeutua omalle terapeutille, jonka kanssa työstää asioita, jotka häntä nyt vaivaavat.
Pelkkä viinanjuonti ei ole ongelma, eikä sen lopettaminen ratkaisu. Taustalla leijuvat isommat ongelmat.
Jo lastenkin takia toivon, että saatte asiat selvitettyä. Ero on lähestulkoon aina lapsen kannalta huono ratkaisu. Tiedän sen, koska vanhempani ovat eronneet.
Nyt on syytä miettiä asioita syvällisesti ja ammattilaisen kanssa.
Ja jos ero jokatapauksessa tapahtuu. Sure aikasi, mutta näe sitten, että elämä jatkuu. Ja tee siitä elämästä parempaa kuin tämä.
Se on kuulkaas vittu ihan sama minkälainen oot ja onko vikaa vai ei, jos toisesta tuntuu että nyt ahdistaa ja pitää erota niin sehän eroaa ennemmin tai myöhemmin.EX vaimo halusi syksyllä erota kun ahdisti olla kanssani avioliitossa.Nyt hän elää kuin teinivuosina.Minussa oli kuulemma niin paljon vikaa etten viitsi tässä ruveta niitä kertomaan.Mutta sen sanon jotta parempaa perheen isää ja aviomiestä saa hakea kuin minä olin.
Tuo ihmismieli on niin arvaamaton että ei sitä aina ymmärrä itsekkään.Rakastan edelleen ex vaimoani mutta anna hänen olla enkä vaivaa häntä.
Yhdessä oltu 12vuotta josta naimisissa 2vuotta ja lapsia 2.
Oli miten oli, helpolla en aio luovuttaa. Nyt pyrin kääntämään tuskan liikuntaan ja samalla opetella tuntemaan itseäni ja tahtojani.
tuossa taannoin tämän biisin - ja ajattelin miksi erosta ylipäänsä pitää tehdä paljon kappaleen sanoja vaikeampia. Kun toinen haluaa vakaasti päättää suhteen, niin ei siinä mikään enää auta. Kaikki mitä sen jälkeen tekee suhteen "hyväksi", on vain tekohengitystä, syiden etsimistä, seurausten miettimistä.
Olet innostunut juomaan liikaa. Niinpä oli eräs tuttavamieskin. Vaimonsa asetti ensin liiton jatkumisen ehdoksi, että juominen vähenee. Mies vähensi. Mutta ei liitto siitä tullut entistä ehommaksi (kuten etenkin vaimo luuli). Vaimo sanoikin, että juominen pitää lopettaa kokonaan. Mies valitti ja harasi vastaan. No. Jonkinajan kuluttua vaimo toi eropaperit allekirjoitettavaksi. Harkinta-ajalla mies kävi lääkärissä; lääkäri kielsi alkoholin käytön kokonaan. Mies lopetti. Vaimo haki kuitenkin lopullista eroa.
Tästä pääsemmenkin asian ytimeen; liitto VOI jatkua, jos jokin toivottu asia laitetaan kohdalleen. Mutta on turha toivo, että ko. asia parantaisi itse parisuhdetta.
Tässä sen Chisun biisin sanat:
"Kauas se vie
Tuo ruusuinen tie
Joka yhdessä maahan muurattiin
Teimme tien päähän talon niin sievän
Joka yhdessä yössä maalattiin
Johon yritin tehdä kotini
refren':
Anna mun mennä
(Anna mun mennä)
Mä oven avaan
En henkeä saa
Anna mun mennä
(Anna mun mennä)
En tänne kuulukaan
Mun koti ei oo täällä
Mun koti ei oo täällä
Ymmärrän jos
En anteeksi saa
Mut en tässä voi olla kauempaa
Meidän ruusuinen tie
Ei kauemmas vie
Liikaa sen piikit pistelee
Nyt luovuttaisin avaimen
refren'
(Mun koti ei oo täällä
Mun koti ei oo täällä)
Kadun mä ehkä tätä joku päivä
Tien varresta itseni löydän
Kadun mä varmaan joku kaunis pilvetön päivä
Mut kulta mun täytyy vaan mennä
Mun koti ei oo täällä
(Mun koti ei oo täällä) "
Olisi niin helppoa, jos pystyisi lähtemään. "Mun koti ei oo täällä", mutta mulla on ja lapsi, jota en kykene jättämään. Mitään en pysty mukaan ottamaan. Itkisin vaan muistojen ääressä. Mutta mistä saan voimaa kun minut pakotetan menemään.
Jospa yksi syy juomiseesi on juuri huono parisuhde. Lopetin juomisen jo ennen varsinaista eroamme, enkä ole retkahtanut vieläkään. Pillereitä olen kyllä joutunut käyttämään pahaan olooni.
Juomistani en laita parisuhteen syyksi. Totta että alkoholi on tapa paeta jotain tai hakea vaihtelua.
Täytyy nyt vaan miettiä asioita ja omia tunteitaan / tarpeitaan.
Aikaisemman viestin Crisun biisi saa kylmät väreet nousemaan iholle, on se niin surkea. Hyi
Takana 25 vuotta yhteistä elämää josta 23v naimisissa,Isoja lapsia 3 joista nuorin (15)asuu kotona.Vaimoni on kolmevuotta käynyt vuorotöissä toisella paikkakunnalla ja nyt muuttanut "kotoa pois" etsimään itseään ja mitä elämältään haluaa.Välirikkoon ei liity ulkopuolisia eli olemme molemmat olleet uskollisia koko ajan.Vaimoni mielestä vikaa ei ole minussa vaan olen ollut hyvä,rakastava mies ja rakkauteni häntä kohtaan on vieläkin syvää.Vaimoni vaan kertoi olevansa muuttunut ihminen joka ei enää pysty minulle antamaan sitä mitä minä tarvitsen??
Olen luvannut hänelle että odotan niin kauan kun tarve vaatii jotta hän saa ajatuksensa selväksi ja tietää mitä haluaa (ja liitynkö minä hänen tulevaisuuteensa)Mutta kyllä sattuu ihan saatanasti,en pysty nukkumaan,syömään,töihin,elämään!
Epätietoisuudessa eläminen vie pohjan eikä ole mitään mistä ponnistaa eteenpäin.odottaa vaan niin että rintaa puristaa.
rehellisesti vaimollesi? Siitä miltä sinusta tuntuu hänen poissaollessaan, että et saa nukuttua, että olet todellakin voimaton asian edessä? Ehkä se ei saisi vaimoasi muuttamaan mieltään, mutta toivottavasti saisi hänet tekemään päätöksen turhia viivyttelemättä. Toisaalta näin tärkeän asian kanssa ei pitäisi kiirehtiä, ettei kenenkään tarvitse katua. Epävarmuus on kuitenkin kaikkein kuluttavinta ja raastavinta.
Kun itse elimme erota vai eikö -vaiheessa, niin en yleensä saanut sanotuksi miehelleni mitään, mitä mielessä liikkui. Tuli aina itku tai sitten tilanne ei vain ollut sellainen, että olisin voinut purkaa sydäntäni. Niinpä kirjoitin hänelle pitkiä sähköposteja, joissa sain sanottua kaikki mieltäni painavat asiat, ja sellaisetkin, joita en olisi ehkä koskaan sanonut hänelle suoraan. Tämä kirjeenvaihto jatkui pitkään, ja oli samalla eräänlaista terapiaa itselleni. Mieskin sanoi, että kyllä hän on jaksanut kaikki kirjeet lukea, ja asioita tuli selvitettyä paljon. Tosin erosimme lopulta, mutta kummallekaan ei varmasti jäänyt sellaista tunnetta, että olisi jäänyt jotain sanomatta.
Jos keskusteleminen on vaikeaa, niin kokeile kirjoittamista. Pelkkä hiljaa odottaminen ei ehkä vakuuta vaimoasi, että haluat taistella avioliittosi puolesta.
Onnea sinulle ja voimia alkavalle vuodelle.
Olemme keskustelleet asiasta paljon.
Olen myös kirjoittanut hänelle useita kirjeitä tunteistani ja ne todellakin toimivat terapiana lähinnä minulle itselleni.Vaimoni on hyvin sulkeutunut tilanteeseen ja ei ole paljon pystynyt kertomaan.Yhtään kirjettä hän ei vielä ole kirjoittanut mutta luvannut kyllä laittaa tuntemuksiaan "muistiin"
Hän pakenee tilannetta hektiseen työhön joka antaa hänelle tällä hetkellä jotain täyttymystä elämään.
Huomenna hän lupasi tulla käymään koton joten ensi yö ja päivä tulee olemaan minulle todella vaikea sillä en yhtään tiedä mitä odotan.onko hän huomannut kaipaavansa minua vai ilmoittaako erosta.Hän on ollut hyvin huolissaan jaksamisestani joka jo kertoo että kaikki tunteet eivät ole kuolleet ja tuntee tekevänsä väärin minua kohtaan.Toisaalta hän tuntee että ei voi minulle mitään antaa.En ole lääkäri enkä psykologi mutta luulen että hänen "tunnevammaan" vaikuttaa suuresti ns vaihdevuodevaivat ja lasten irtautuminen äidistä,minä menen siinä sivussa.
Olen kuitenkin kertonut hänelle että minä odotan häntä sillä tunnen hänen olevan nyt sellaisessa tilassa että tällä hetkellä hän tarvitsee minua enemmän kuin koskaan avioliittomme aikana ja jos minä hänet nyt hylkään en voisi sitä koskaan itselleni anteeksi antaa.Niimpä minä odotan,odotan,odotan
Minä olin se avoimempi, ex sulkeutuneempi. Halusin erota, yli neljä vuotta vakavasti. Mutta odotin, odotin, odotin... niin mitä? Sopivaa hetkeä, jolloin olisin raaskinut jättää exän omien ongelmiensa kanssa. Olin niitä jo 10 vuotta yrittänyt selvitellä vain huomatakseni kuinka yksin lopultakin olin liitossa. Kaikki tapahtui exän mielialoja mukaellen, hänen ehdoillaan. Väsyin ja lapset väsyivät. Erosta puhuttiin liittommme kaksi viimeistä vuotta. Sanoin mitä häneltä edelleen odotan. Kunnes tajusin itsekin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Hänestä kaikki oli ok, hän ei halunnut erota. Ei mikään ihme, sillä hänen elämänsä oli ollut pitkään jo rempallaan - avioero siihen päälle - hänen olisi pitänyt suoriutua kaikesta yksin - eikä ollut tottunut tekemään ensimmäistäkään kotityötä eikä ottamaan vastuuta mistään, ei edes itsestään.
Selitin myös itselleni, että hän tarvitsee minua, en voi hylätä häntä. Hän ei halunnut olla kanssani rakkaudesta tms tunteista - vaan ainoastaan hyötyä minusta: Olin siivooja, kokki, huolehdin lapsista. Tein hänelle mahdolliseksi sivustakatsojan roolin perheessä (ei hän tietysti olisi edes halunnut ottaa osaa siihen - jota me muut halusimme ja toivoimme) - kätevää hänelle.
Vaimosi on huolissaan jaksamisestasi. Oletko ajatellut, että hänkään ei vain raaski jättää sinua? Itse ainakin totesin - kuullostaa julmalta - että sääli on rakkautta suurempi. Normaalit ihmiset toteavat "rakkaus on kadonnut eikä enää palaa - erotaan". Kun suhteeseen sisältyy liikaa myötäelämistä, toisen huomioimista yms. suhteesta tulee "paapomissuhde" - josta on pirun vaikea erota.
zarah tuestasi,Meillä tilanne on sen verran "tuore" etä emme varmaan vielä tiedä kumpi säälii kumpaa ja kumpi pitkittää tilannetta.Jos vaimoltani ei löydy voimia tilannetta ratkaista on minun se pakko tehdä kummankin takia.Aikaa ajatella olen hänelle sen vuoksi antanut sillä hän on se joka on paennut.minä olen ollut koko ajan läsnä ja käytettävissä.
Olen Zarah aloittanut tästä tapauksesta uuden ketjun sattuu sattuu
On se näköjään niin helppoa naiselle lähteä. Siinä voi iloisesti moikata ja hymyillä mennessään.
Vaikuttaa niinkuin tämä tapauksemme on merkityksetön ja helposti poispyyhkäistävissä.
Itse mokasin - ja siitä nyt kärsin. Rakastakaa ihmiset puolisoitanne ja pitäkää rakkautta yllä.
Minä ymmärrän sen nyt, liian myöhään.
Nyt lenkille.