Miten pyörität kaksoiselämää

Olen silloin tällöin pohdiskellut, miten joku pystyy pyörittämään ns. kaksoiselämää.

Miten on mahdollista pyörittää samaan aikaan suhdetta puolisoonsa ja liiton ulkopuolista suhdetta ns. salarakkaaseen, puolison siitä tietämättä? Miten arki sujuu ja miten omatunto pysyy matkassa mukana?
84260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kaiken kaikkiaan lienevät ne ominaisuudet mitkä ihan ensimmäisenä tippuvat pois arvomaailmasta.

Äänestä

siinä vaiheessa kun se ns. varsinainen elämä on yhtä helvettiä

Äänestä

pyöritetään valheilla. Valheilla siitä missä on, kenen kanssa, milloin ja mitä tekemässä. Valheilla ajatuksista ja suunnitelmista. Toisaalta pyörität kaksoiselämää toiseen suuntaan, kaunistelet tarinaasi sille toisellekin, valehtelet seksistä, suunnitelmista ja tunteistakin. Silloin tunnet piston omassatunnossasi. Olet kahden tulen välissä etkä aina itsekään tiedä mitä haluat. Jos taas tiedät mitä haluat, kaikki on helppoa sillä jos olisit TODELLA rakastunut salarakkaaseesi niin et voisi enää elää puolisosi kanssa.

Valheiden elämä on vaikeaa, on vaikea muistaa kaikkia valheitaan. Mihinkään kysymykseen ei voi vastata nopeasti, ettei sekaannu valheisiin. Valheiden keskellä joutuu turvautumaan kummallisiin selityksiin ja muistamattomuuteen. Aina kun palaa kotiin pelkää jääneensä kiinni, katsoo ensimmäiseksi toista salaa ja etsii kiinnijäämisen merkkejä puolison kasvoilta. Jokaisen valheen jälkeen ajattelee ettei se nyt voi uskoa minua. Valehteleminen muuttuu tietysti pian helpommaksi. Jokaisen puolison saaman puhelun jälkeen, pelkää että nyt joku soitti sille ja kertoi. Tai kun puoliso tulee kotiin tavattuaan ystäviään, pelkää että se on saanut kuulla joltain jotain. Puolison epäily ja utelu ahdistavat ja helpoimmin niistä pääsee epäilemällä ääneen toisen mielenterveyttä. Usein puoliso alkaakin epäillä itseään hulluksi eikä minua valehtijaksi.

Kaksoiselämää pyöritetään parhaiten työpaikalta mihin puolisolla ei ole asiaa. Puoliso ei kuuntele puheluitasi eikä lue sähköpostejasi. Pettämistä pyöritetään helpolla työ-, messu- ja matkoilla. Jos olet töissä toisella paikkakunnalla, voit vaikka lounastaa salarakkaasi kanssa. Ja tietysti matkat puolisolle tuntemattoman ystävän kanssa toimivat, ainakin niin kauan kun puoliso ei epäile mitään.

Omalla kohdallani en kärsinyt huonoa omatuntoa, koska myös puolisollani oli suhde toisee ja koin suhteeni vain oikeutuksi joskaan en suhdetta sen takia aloittanut. En vain halunnut että puolisoni saisi koskaan tietää, eikä saanutkaan. Minä sen sijaan tiesin puolisoni salasuhteesta mutta en koskaan kertonut hänelle tietäväni siitä. Se suhde loppui ennen omaani. Oma salasuhteeni loppui aikanaan omaan kyllästymiseeni salaisuun. Uutta suhdetta en sen jälkeen ole kuitenkaan aloittanut, sen verran raskaaksi sen salailun koin. Erityisen raskaaksi koin salasuhteen lopettamisen, koska salarakkaani oli rakastunut minuun ja suunnitellut meille yhteistä tulevaisuutta. Loppu meni rumaksi, vaikka sitä en halunnut. Olisin vain halunnut lopettaa jutun siististi.

Äänestä
  • Kyllä noin asia tismalleen on, se erotus, että olin rakastunut salarakkaaseeni. Hän vain ei sitten ollutkaan luottamukseni arvoinen. Suhersi selän takana ja silmäni aukesivat -onneksi ajoissa.

    Äänestä

pystyy pyörittämään kaksoiselämää, kun vakisuhteessa olevat - kumpainenkaan - ei rakasta.

Äänestä

puolisoa kohtaan loppuivat jo vuosia sitten kun hän ilmoitti haluttomuudestaan minua kohtaan, jäljelle jäivät ainoastaan velvoitteet alaikäisiä lapsiani kohtaan.
Emme ole kiinnostuneita toistemme menoista muuten kuin aikataulutuksen puitteissa, vuorot kotihommille ja nuorison valvomiselle.

Salarakas tietää kuinka asiat kotona ovat, hänelle en valehtelisi mistään. En voi kuin toivoa hänen jaksavan odottaa vielä ensi syksyyn, silloin kuopukseni lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Syksyllä lähden sitten minäkin, kullan luokse jos hän huolii, jos ei niin sitten muutan omaan asunoon.

Äänestä

Joskus nuorempana pyörittelin kahta naista yhtäaikaa ja silloin ei vielä ollut kännyköitä, joten kumpikaan ei voinut alkaa epäilemään mitään, kun kännykkä soisi huonoon aikaan.

Homma onnistui myös, kun he asuivat eri paikkakunnilla ja työni oli sellaista, että pystyi seikkailemaan näitten paikkakuntien väliä.

Mutta, kuitenkin se alkoi olla raskasta pitemmän päälle, koska piti muistaa A:n synttärit silloin ja B.n synttärit tällöin. Lisää siihen sukulaiset, A:n ja B:n tuttavat ja lisäksi siihen omat tuttavasi. Sinulla pitää olla aikamoinen muisti, että kuka on missäkin jne. Mitä ostat lahjaksi, mistä toinen tykkää ja mistä ei.

Sitten yrität pitää asioita erillään, kuten että minkä paidan olet saanut A:lta lahjaksi ja minkä B:ltä jne jne. Mitä piemmälle asiat kehittyvät, sen enemmän kertyy muistoja ja kokemuksia niihin liittyviä tavaroita.

Sitten stressisi kasvaa, kun jompikumpi haluaa välillä tulla sinun luokse käymään. Silloin sinulla alkaa kämpän järjestely sitten, ettei siitä toisesta ole merkkiäkään jne. jne. jne.

Homma alkoi paisumaan jo vaikeasti hallittavaksi ja kun molempien tahoilta alkoi tulla kysymyksiä kihlautumisesta jne. Alkoi tuntumaan että rahkeet eivät riitä. Lisäksi sinun pitää koko ajan olla skarppina, jos olit A:n taikka B:n kavereitten kanssa viettämässä Juhannusta, Uutta Vuotta yms. ettet kännissä sitten lipsauta jotain. Ja sitten sinua pidetään kundien mielestä hissukkana, kun et esim. saunailloissa ota kuin mies.

No, tuosta on reilusti yli 25 vuotta. Suhteet sitten hiipuivat, kun aloin varovasti ajamaan niitä alas ja onnistuin siinä eikä kummallekaan jäänyt pahaa mieltä jne. Eikä he edes tiedä tästä mitään.

Nyt olen ollut vain yhden naisen kanssa ja naimisissakin useamman vuoden ja voin sanoa että: TÄMÄ ON MUKAVAA!!!!
Olen kohdistanut kaiken huomioni vaimooni ja olen täysin avoin. Kännykkä on pöydällä ja hän saa vastata siihen jos tarvetta on jne. Minulla ei ole mitään salattavaa. Saan mennä ja tulla eikä siitä ole koskaan ollut riitaa tms. koska jos jotain reissua tulee kavereitten kanssa, niin olen aina kertonut asiasta etukäteen, jottei yhteiset suunnitelmamme mene sitten pieleen.
Eikä ole mitään stressiä!!

Kai jotkut pyörittelevät salarakkaita, mutta usko vaan minua: se tulee ennemmin taikka myöhemmin todella raskaaksi vetää ja siiloinhan niitä virheitä tulee. Olen nähnyt, kuinka kundit ovat menneet solmuun, kun asiat ovat lajenneet eivätkä hallinneet asioita.

Jos olet tällaista salarakas juttua miettinyt, niin annan yhden neuvon: Unohda koko juttu. Se ei kannata, kuten em. kirjoituksesta voit päätellä.

Äänestä

valehtelulla, valehtelulla, valehtelulla. Sillä ainakin oma mieheni hoiti hommat. Koville hännelle otti kun joutui kahta sänkyä lämmittelemään, mutta suosittelen unohtamaan jos semmoista suunnittelet. Pidemmän päälle varmasti käy luonteelle ja ihmismielihän pimahtaa vähemmästäkin. Selvitä nykyisen puolison kanssa mikä teillä onkaan ongelma jos salarakasta haaveilet. Jos ei ongelmat selviä, eroa! Ei se ruoho sen vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonjanoinen kirjoitti:

Olen silloin tällöin pohdiskellut, miten joku pystyy pyörittämään ns. kaksoiselämää.

Miten on mahdollista pyörittää samaan aikaan suhdetta puolisoonsa ja liiton ulkopuolista suhdetta ns. salarakkaaseen, puolison siitä tietämättä? Miten arki sujuu ja miten omatunto pysyy matkassa mukana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu