Ajattelin kysellä teiltä, millaisia luontokokemuksia tai havaintoja on muistoihinne jäänyt. Ajatus jäi mieleeni, kun lueskelin kiinnostavia havaintoja joutsenista toisesta ketjusta.
Eli: onko teillä vuoden päätteeksi jotain mieliinpainuvaa, vaikuttavaa tai koskettavaa luontokokemusta lakkarissa?
Itse kerron tällaisen kokemuksen.
Olin aamuvarhaisella kalassa ja soutelin pienen saaren ja mantereen välisessä salmessa. Siinä pikku saaressa oli kalasääsken pesä, joka näkyi männyn latvasta järvelle. Mantereen puolella näin harmaahaikaran rannassa väijyssä. Katselin sitä ja annoin veneen lipua itsekseen eteenpäin.
Haikara kuitenkin häiriintyi ja nousi lentoon. Se lensi suoraan ylitseni ja kohti tuota saarta. Katselin sen lentoa - ja silloin nousi kalasääski siivilleen pesämännystään. Se nousi korkealle ylös ja aloitti hurjan syöksyn harmaahaikaran kimppuun.
Seurasi hurja ilmataistelu aivan veneeni yläpuolella. Kalasääski iski yhä uudestaan haikaran kimppuun ja haikara teki hirmuisia sukelluksia välttääkseen sääksen kynnet.... ja se rääkyi! Hirveä ääni pääsi kauhistuneesta haikarasta. Istuin veneessä tyynellä järvellä aamuviideltä ja katselin ihmeellistä tappelua, joka jatkui, kunnes haikara älysi ottaa suunnan pois sääksen pesäsaaresta. Sääksi ajoi vielä haikaraa takaa jonkun aikaa, kunnes uskoi sen saaneen tarpeekseen. Sitten se kaarteli takaisin pesälleen, istui oksalle ja alkoi sukia höyheniään. Minä jatkoin kalastuspuuhiani.
Tällainen on mun tarina. Se on ehkä "omituisin" yksittäinen kokemus, joka mulle on luonnosta jäänyt. Onkos teillä mitä tarinoita?
Eli: onko teillä vuoden päätteeksi jotain mieliinpainuvaa, vaikuttavaa tai koskettavaa luontokokemusta lakkarissa?
Itse kerron tällaisen kokemuksen.
Olin aamuvarhaisella kalassa ja soutelin pienen saaren ja mantereen välisessä salmessa. Siinä pikku saaressa oli kalasääsken pesä, joka näkyi männyn latvasta järvelle. Mantereen puolella näin harmaahaikaran rannassa väijyssä. Katselin sitä ja annoin veneen lipua itsekseen eteenpäin.
Haikara kuitenkin häiriintyi ja nousi lentoon. Se lensi suoraan ylitseni ja kohti tuota saarta. Katselin sen lentoa - ja silloin nousi kalasääski siivilleen pesämännystään. Se nousi korkealle ylös ja aloitti hurjan syöksyn harmaahaikaran kimppuun.
Seurasi hurja ilmataistelu aivan veneeni yläpuolella. Kalasääski iski yhä uudestaan haikaran kimppuun ja haikara teki hirmuisia sukelluksia välttääkseen sääksen kynnet.... ja se rääkyi! Hirveä ääni pääsi kauhistuneesta haikarasta. Istuin veneessä tyynellä järvellä aamuviideltä ja katselin ihmeellistä tappelua, joka jatkui, kunnes haikara älysi ottaa suunnan pois sääksen pesäsaaresta. Sääksi ajoi vielä haikaraa takaa jonkun aikaa, kunnes uskoi sen saaneen tarpeekseen. Sitten se kaarteli takaisin pesälleen, istui oksalle ja alkoi sukia höyheniään. Minä jatkoin kalastuspuuhiani.
Tällainen on mun tarina. Se on ehkä "omituisin" yksittäinen kokemus, joka mulle on luonnosta jäänyt. Onkos teillä mitä tarinoita?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kaupunkilaisena ei pääse paljon luontohavaintoja tekemään, mitä nyt taistelevia rusakkoja kesäöinä.
Kerran vuoteen tulee lähdettyä erämaahan. Lintuja näkyy, kuten maakotkia, riekkoja, metsoja ja erilaisia vesilintuja sekä nelijalkaisia, kuten kettuja, poroja ja hirviä. Karhujen tassunjälkiä ja karsittuja puita näkee, onneksi ei sentään itse kontioita. Täytyy pitää tarpeeksi kovaa hölötystä, että ne väistävät (helppo homma tällä äänellä). Pienessä purossa on uhanalaisia jokihelmisimpukoita.
Toinen paikka etelämpänä sopii perhosten tarkkailuun, piha on niittyä jota vain viikatteella lyhennetään. Ritariperhoset ovat upeita ja kanahaukka käy tervehtimässä naukumisellaan. Sisiliskot tulevat paistattelemaan päivää.
Kolmas paikka on Saimaan rannalla. Norppia niin pienessä lahdessa ei taida olla. Vesilintuja, kuten kuikkia ja silkkiuikkuja näkee ja kuulee, maamyyrät eli kontiaiset pysyvät piilossa mutta niiden kekoja on pitkin pihaa ja jotain pörröisiä otuksia näkee järvellä tai rannassa, luultavasti piisameita.
Rusakkojen tappelu lienee hieno kokemus sekin. Itse en moista ole päässyt näkemään, en kaupungissa sen paremmin kuin maallakaan.
Kerran sain seurata, kun kettu yritti jänistä. Oikeastaan kahta. Kaksi jänistä oli niityllä syömässä ja kettu tuli läheisestä metsästä. Se lähti ensimmäisen jänön perään, mutta jänö otti mahdottoman spurtin. Kettu epäröi ja kääntyi toista jänistä kohti. Sekin otti jalat alleen. Kettu jäi seisomaan keskelle peltoa kahden jäniksen väliin, eikä tiennyt kumman perään lähtisi. Aikansa se seisoi siinä pellolla, jänikset menivät menojaan. Hetken se haisteli jänisten jälkiä ja löntysti sitten tympeän oloisena takaisin metsään.
Nyt kun tarkemmin mietin, kyllä cityeläimiä on.
Siilejä näkee varsinkin syksyisin, tai keväällä kun ne ovat ihan pökkyrässä eivätkä tajua pelätä ihmisiä. Kerran eräs siili oli väärällä puolella katua ja pelkäsin sen jäävän auton alle. Eikö mitä, mies jolla oli nahkahansikkaat kädessä koppasi siilin syliinsä ja kantoi toiselle puolelle, mistä puistikko alkaa :-D
Öisillä kävelyretkillä näkee myös lepakoita ja saukkoja.
Helsingissä voi nähdä saukkoja? Oletan että asut Helsingissä.
Olen asunut muutamalla eri paikkakunnalla, mutta en Helsingissä. Mahdollisesti joudun sinne tulevaisuudessa.
"tarinoita luonnosta" ehdottomasti enemmän kuin ainakaan kokemishetkellä olisin halunnut x(
Sitten sellaisia fiinimpejä asioita taas en kirjoita tänne, kun täällä on vähän tämmöstä.
Muutaman kerran olen nähnyt hirven uimassa.
Ensimmäinen halo-ilmiö on sykähdyttävä, sitten selvisi ettei mikään harvinaisuus.
Kerran olen nähnyt, miten muutamassa minuutissa täysin tyyni ilma muuttuu myrskyksi.
Kukkahämähäkki oli hauska löydös
http://www.kuvaboxi.fi/mediaobjects/orig/pub/2008/05/08/8143010478538855995orig.jpg
Haukien riiausta oli myös kiva seurata
http://www.kuvaboxi.fi/mediaobjects/orig/pub/2008/04/24/8143010478538258537orig.jpg
kerran yöllä pyöräillessäni näin mäyräemon ja neljä poikasta.
Kerran olen päässyt peuralaumasta alle kymmenen metrin päähän.
Aina kun peurat katsoivat toisaalle, otin askeleen lähemmäksi.
Haistoivat kyllä minut, mutta kun pysyi liikkumatta, eivät havainneet.
on hieno muistokuva. Tuollaistakaan en ole itse kokenut. Aikani järviseudulla oli loppujen lopuksi aika lyhyt, kaikkea en ole ehtinyt kokea.
Ötökät on mulle vieraampi elementti luonnossa. Onko tuo kukkahämähäkki jotenkin erikoinen, vai oliko se sulle itsellesi henkilökohtaisesti mukava löytö?
kuva aiheutti kunnon vilunväristykset, mutta hauki kuva oli upea!! Varmasti hieno hetki :)
Sellaisen tapauksen olen kerran nähnyt Kuusamossa. Kaloista puheen ollen Kiutakönkään alapuolella on suuria lohikaloja, jotka ponnistavat suvannosta pitkiä loikkia. Köngästä ne eivät kuitenkaan pääse ylös.
Tyynestä myrskyyn-ilmiötä näkee Islannissa. Siellä sanotaan: "Jos et pidä säästämme, odota 15 minuuttia. Se vaihtuu kyllä." ja "Jos eksyt metsään, nouse seisomaan." Viikingit aiheuttivat ekokatastrofin hakkaamalla puut.
ei ole ainakaan hauki.
sopukoista tuli mieleeni kaksi kivaa hetkeä. Näin kaksi hirveä uimassa järven poikki kohti vastarantaa. Silloin englantilainen vieraamme- lähes shokkitilassa moisesta näystä- huusi ja hoki "katso härvi, HÄRVI!!". Taisi yhtyä sanat hirvi ja järvi siinä paniikissa :)
Toinen kerta oli se kun pääsin ihan lähietäisyydeltä seuraamaan fasaaneja! Äiti, iskä ja 5 lasta käppäili pellolla ja kohta edessä olikin vieras uros...Iskä säntäs urhoollisesti puolustamaan pesuettaan, sen toisen uroksen puolustaessa omaa reviiriään. Kovasti koittivat ärhennellä toisilleen, pikkasen hyökkäilivät toisiaan kohti ja esittivät machoja. Sillä välin äiskä-fasaani vei poikasensa pellon toiseen reunaan aterioimaan ja ukotkin päättivät unohtaa koko jutun ja keskittyivät ruokailemaan ihan sulassa sovussa :)
Ootkos tuollaista nähnyt? ;)
tuo hirven uintiretki - vaikka epäilen, että englantilainen ihmisolento oli sillä hetkellä kiinnostavampi näky :-)
Fasaanikukkojen ärhentelyä olen päässyt vastaavanlaisessa tilanteessa seuraamaan. Mukava näky sekin.
Kerran fasaanikukko yritti antaa turpiin mun autolle. Mulla oli punainen pikku-Volvo ja ajelin pellon viertä. Kevättä oli. Fasaani vissiin luuli, että nyt tulee oikeen kiimanen kukko sen reviirille... Tuli niska ojossa hirveetä kyytiä pellolta autoa kohti ja ajoi mua takaa monta kymmentä metriä. Kun palasin samaa tietä, sama toistui: kukko vimmastui tyystin ja juosta räpiköi mun kiimaisen Volvon perässä, kunnes sai sen hätisteltyä reviiriltään.
Tyhmä lintu on fasaani mielestäni :-)
englantilaisista miehistä ja heidän kiinnostavuudestaan ei sen enempää :D
Ei se fasaani ehkä ajatellut, et siun Volvo on kiimanen kukko...Ehkä se ajatteli ihan ykstotisesti vaan, et tuolta tulee hirveen kiimanen ukko Volvollaan :D
Noh. Tyhmiä tai ei, mutta on niissä vaan jotain mielettömän hienoa!! :)
katella työpaikan pihamaan villikaniineja. Niille aina juttelen ja kerron ettei Sirpa-tätiä tarvii pelätä. Ei ne oo kuitenkaan vielä luokse tullu. Nyt niitä on näkyny huolestuttavan vähän. =(
Kerran oli yks kani menny suoraan autotielle. Onneks oli punaset päällä niin se pöhköpää ehti lähteä pois tieltä. Eikä ollu vielä kunnon ruuhka. Paniikki ehti kyllä tulemaan.
että kaneista on Helsingissä tullut ihan vaiva. Eräs tuttu oli töissä Hietsun hautausmaalla ja hän kertoi, että kanit tekevät sinne pesäkäytäviä. Noh. Kun se kerran on hautausmaa, niin kuulemma ne nostavat pintaan myös luita. Siellä kuulemma lojuu nyt ihmisten luita pitkin pusikkoja kanien jäljiltä. Tätä en ole itse nähnyt, kuullut vain.
mennä sinne monen metrin syvyyteen? Eikös ne ruumiit oo aika syvällä? En tiiä. Mutta on ne vaan erisöpöjä ne kanit. =)
Ei ne mulle oo haittaa tehneet ne kanit ollenkaan. Piristävät vaan mieltä kun niitä aamusella näkee ruohoa puputtamassa. Puut saattaa olla jonkin verran eri mieltä. =)
Rusakko takajalkojaan rummuttamassa on hauska näky.
Maalla asuessani olen nähnyt kaikenlaisia värejä ja pilvimuodostelmia taivaalla, joka kerta ne yllättää ja ihastuttaa :)
Hirviä en ole vielä tavannut luonnossa läheltä, autolla ajaessani olen kohdannut, ei olla onneksi törmätty :D
Täällä näkee paljon lintuja, jopa joitain harvinaisuuksia. Ollaan oltu väliaikaisia hoitajia linnunpoikasille ja hoidettu ikkunaan törmänneitä ja pökertyneitä siivekkäitä.
Ketun kohtasin autolla ajaessani silmästä silmään, olin pimeässä ajelemassa ja tien yli kerkesi loikkia repolainen. Se pysähtyi tien toiselle puolelle penkkaan ja jäi tuijottamaan, ajoin autoni eläimen eteen ja se tuijotti jonkin aikaa autoni valoja ja lähti sitten luikkimaan metsikköön. Todella kaunis otus :)
Hiirejä olen tavannut ja hoitanut elämäni varrella..
Olen kiitollinen Kuullemme, sen loistavat kasvot rauhoittavat ja villitsevät, olen siitäkin monta näkyä nähnyt.
Omituisen sammakon minä kohtasin kesällä! Olin tallia siivoamassa ja avonaiselta ovelta oli tullut sammakko tervehtimään talliin sisälle :D Se tuijotti minua parin metrin päästä ja päästi minut aivan likelle katsomaan. Siinäkin oli jotain taikaa..
Myrskyjä olen nähnyt niin lumisena kuin lumettomana vuoden aikana.
Kaksi on jäänyt erityisesti mieleen: Heinäkuinen päivä jolloin oli synttärini, puolikirkas taivas, kostea ja lämmin ilma tiesivät ukkosta.. Seisoin kauan pihalla ja katsoin tulevaa myrskyä lännestä. Nousi erittäin kova tuuli, läheiseltä turvesuolta kohosi punaisen ruskea pilvi taivaalle. Tummanpuhuvien pilvien saavuttua jyrisi ukkonen, salamoi ja satoi kaatamalla.. Tuntee yhteyden..
Talvella, pakkasta ei paljoakaan. Koulusta saavuttuani, jäin pois bussista kilometrin päähän kotoamme. Kova tuuli, lunta tulee sakeanaan. Tiet ovat auraamatta, lunta polviin asti, on siinä hidasta taistelua kömpiä eteenpäin. Puolessa välissä hengähdän ja tarkistan kuljenko oikeaan suuntaan, ei nää kovin kauas eteenpäin, niin sakeanaan lunta tulee! Sitten katson oikealle, pellon suuntaan, tuuli nostaa ja hajottaa lumipyryä sen verran että näen auringon tervehtivän kirkkaasti parin sekunnin ajan. Köllähdän joksikin aikaa lumipenkalle katselemaan ylös, ennenkuin jatkan matkaani kotia kohti..
Hmmm.. Ihanaa muistella jälleen, kiitos :)
autosta näkee paljon sellaisia eläimiä, joita ei muuten juurikaan näe. Itsekin olen päässyt tarkkailemaan mm. kettua, metsoja, hirviä ja peuroja autosta.
Hienoista sääilmiöistä on varmaan monillakin kokemuksia. Kerroit niistä kivasti, itsellenikin nousi mieleen, ei myrskyjä, mutta muuten hienoja näkyjä. Mulla on veranta, joka aukeaa länteen, auringonlaskuun. On hienoa katsella iltasella laskevaa aurinkoa siitä: joka ilta taivas on erilainen. On siinä taikaa, kun aurinko katoaa jättäen taivaalle ihmeellisiä värejä ja nosaen pilvistä esiin muotoja, joita ei muulloin voi nähdä. Siksi se varmaan on niin kaunista, koska se kestää vain pienen hetken. Ja sitten on hämärä ja pilvet muuttuvat tummiksi muodottomiksi möhkäleiksi.
näkyy elämä sen kaikkine osa-alueineen.. Valoa, pimeää, värikkyyttä ja harmautta, lämpötilat, erot ja yhteydet.
Odotan innolla kevättä :)
Tuntuu hyvälle tietää ettei ihmiset ole unohtaneet luontoa ja sen moninaista kauneutta arvostaa.. Kaikki ainakaan.
muistan yhden leppälinnun, joka oli kaiketi ilmeisen ihastunut meikäläiseen kun vietti aina pihalla aikaa seurassani kesällä. Siitä on nyt pari vuotta. Asuttiin vähän toisessa paikkaa kuin nyt. Se tuli aina "ottamaan aurinkoakin" johonkin lähistölle (eli levitti pyrstönsä ja siipensä auki jossain puskan juurella, niin että aurinko paistoi sen höyheniin)...ei pelännyt yhtään minua mutta kenenkään muun ollessa ulkona ei tullut lähelle. Se oli aika söpö otus
Olipas muuten mukava lueskella luontokokemuksista. Eli kiitos hyvästä aiheesta.
Minulla on ollut tapana kulkea isäni kotipaikan lähettyvillä kulkevan reitin, jonka varrella on lehtoa ja kosteikkoluontoa ja lähettyvillä on vielä metsä, jossa on tuoreempaa ja kuivempaa kangasta. Kesäpäivät lammella ovat olleet aivan ihania runsaine niitty- ja rantakasvustoineen, nokikanoineen, tytönkorentoineen.. Luontoon voi unohtua tuntikausiksi samoilemaan ja katselemaan kaikkea pientä suurta kauneutta.
Lapsuudenkodin pihapiiri on tarjonnut ennenkin aika runsaastikin luontokokemuksia. Lintulajeja on ollut runsaasti, myyriä, myös lumikkoja, kettuja ym. on vieraillut siellä. Silloin tällöin pihalta löytyy höyhenkasoja ja itse haukkojakin on joskus näkynyt. Lepakoita lentelee kesäöisin. Ja ne saattavat lentää tosi läheltäkin.
Vuoden 2008 mukavin luontokokemus on varmaankin puukiipijän näkeminen, sekin lapsuudenkodin pihamaalta. En ole ennen nähnyt niitä ja varsinkaan aivan läheltä. Syksyllä pari lajin edustajaa kävi ruokailemassa pihapuissa. Näky oli vallan suloinen. Toinen oli lehtopöllön lennon näkeminen lähimetsässä.
Yksi mieleen jäänyt kokemus oli supikoiran pennun kohtaaminen metsässä mutta se oli sikäli surullinen, kun en oikein tiennyt mahtoiko pentu olla sairas vai orpo. Se ei pelännyt minua lainkaan ja koitti vähän seurata, mutta en uskaltanut tehdä muuta kuin poistua paikalta kun en tiennyt oliko emo vielä jossakin. Siitä on jo muutama vuosi.
Asun nykyisin betoniviidakossa mutta kyllä sitä pitää aina välillä luontoon palata (onneksi lähiluontoon ei ole kovin pitkä matka). Ja varmaan kevät taas innostaa samoilemaan pidemmällekin.
Mullakin on tuore kokemus juuri puukiipijästä.
Aloitin lintujen ruokinnan hyvissä ajoin syksyllä ja nyt mulla käy säännöllisesti puukipijä tuossa laudalla! Ei sitä joka päivä näe, mutta säännöllisesti. Salaperäinen otus! Katseltiin sitä toissapäivänä rakkaani kanssa kiikarilla: tuollainen mitätön, hiljainen olento, joka ilmestyy metsästä milloin ilmestyy, ei puhu mitään ja menee menojaan. Aivan erilainen kuin tiaiset, joissa ei paljon salaisuutta ole.
Lammen rannalla oli sammakko, joka seurasi lumpeen yllä lentelevää kärpästä.
- Kun tuo kärpänen laskeutuu lehdelle, niin minä nappaan sen, tuumiskeli sammakko.
Kurnuttaja ei huomannut, että puun oksalta katseli varis joka tuumi:
- Kun tuo sammakko nappaa kärpäsen, niin minä nappaan tuon mehevän kurnuttajan. Kylläinen sammakko maistuu paljon paremmalta kuin nälkäinen.
Rantapusikossa väijyi kuitenkin kissa, joka seuraili tilannetta:
-Kun tuo sammakko nappaa kärpäsen ja varis tuon sammakon, niin minä hyökkään ja nappaan tuon variksen.
Kärpänen laskeutuu lehdelle ja sammakon kieli pyydystää kärpäsen salamannopeasti. Samassa myös varis syöksyy ja nappaa sammakon. Mutta kissa jonka tassut ovat rannalla kyyhöttämisen jälkeen puuduksissa ei saakaan hyppyynsä tarpeeksi voimaa vaan loiskahtaa veteen.
Tarinan opetus?
Mitä pitempään leikkii, sen märempi mirri.
Mulle tuli mieleen kertoa toinenkin oma tarina.
Yhtenä keväänä lähdin heittelemään kotijärvelle. Lahdelmassa oli matalaa keskellä lahtea ja siinä kasvoi saarekkeena järviruokoa. Ajattelin ottaa siitä hauen.
En tarkastanut vehkeitäni ennen retkeä ja järvellä totesin, ettei mulla ole peruketta lainkaan. Sidoin uuden uutukaisen ahvenen näköisen ruohikkovieheen suoraan siimaan ja aloin heitellä. Kohta hauki nappasikin kiinni ja aloin hivuttaa sitä veneen viereen. Mutta kun sain sen vierelle ja mulla oli jo haavi kourassa, niin hauku pentele puraisi siiman poikki. Se paineli kovaa kyytiä takaisin ruovikkoon ja minä jäin veneeseen tyhjän siiman kanssa. Ärsytti, oma tyhmyyteni. Kallis viehe meni omasta syystäni.
Kävin sitten kylillä ostamassa perukkeita. Parin päivän päästä lähdin taas järvelle ja päätin mennä samaan paikkaan. Nyt mulla oli peruke siimassa ja aloin heitellä samassa kohdassa, missä olin vieheeni hukannut. Kohta kävi taas hauki kiinni ja hivuttelin sen veneen viereen, nappasin haaviin ja nostin veneeseen.
Se oli sama hauki, joka mulla oli jo ollut aiemmin kiinni. Mistäkö tiedän? No siitä, että sillä oli se mun hieno ruohiokkoviehe matkassa mukana: suupielestä roikkui. Sain siis sen hauen, ja sain vielä vieheenikin takaisin.
Hauki ei kuitenkaan saanut armoa, vaan savustin sen vielä samana iltana.
Onnistuin yhtenä kesänä saamaan kyynpureman käteen ?!? Olin siellä Saimaan rannalla mansikkapuskissa ja näin sivusilmällä jotain liikettä, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota enkä tuntenut mitään. Alueella on kyiden lisäksi myrkyttömiä rantakäärmeitä, ja mies oli nähnyt samana aamuna käärmeen pihassa. Vasta myöhemmin rupesin tarkastelemaan käsivarttani, ja näin kaksi pientä pistettä vierekkäin. Iltaan mennessä punoitus laajeni kyynärvarressa. En viitsinyt lähteä lääkäriin, söin miehen allergialääkkeitä ja laitoin vahvaa kortisonia.
Äitini sanoi, että osa käärmeenpuremista on myrkyttömiä. Kyyt syövät vain muutaman päivän välein. Kyseinen yksilö oli ilmeisesti aiemmin niitannut myyrän tai vastaavan, sulatellut sitä ja purrut minua itsepuolustukseksi, kun sohaisin käteni siihen.
Veneellä myöskin liikenteessä. Meri, kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Rantauduin ikivanhalle romahtaneen kivilaiturin viereen. Rannassa hiekkaa, mutta muutaman metrin päässä kalliota johon tein leiripaikan ja aloin laittamaan ruokaa. (Avasin tietenkin myös kylmän oluen) Kohta koira alkaa rähinänöimään (normaalia) kivilaiturille. No yleensä se on sen leikki, mutta nyt se vain jatkui joten minä katsomaan ja jotain outoahan siellä liikkui. Kun nousin ylös se livahti kivien väliin. No koiran komensin taakseni ja jäin odottelemaan. (mikäpäs siinä oluen kanssa odotellessa nuotion vieressä) liikkumattomana 15 minuuttia ja vierestäni lähti luikertelemaan suurin käärme mitä koskaan olen suomessa nähnyt. (ja monta olen nähnyt) Luulin tätä sahalaitaa ensin pirun isoksi kyyksi mutta vieressä totesin pään muodosta sen rantakäärmeeksi, mutta voin sanoa että uusi suomenennätys oli syntynyt :)
peräkkäin. Eksääni taisi myös joskus kyy purra samaan tapaan: että mitään ei tuntunut, mutta myöhemmin turpoavaa jalkaa tutkittaessa löytyi pienet hampaan jäljet nilkasta. Ei siitäkään sen vakavampaa seurannut.
Rantakäärmeestä muistelen, että se olisi kyytä isompi. Jos oikein ison käärmeen näit, niin sopisi hyvin?
Kerron oman käärmemuiston tähän jälkimmäiseen. Jokunen vuosi sitten olin suojannut polttopuita pressulla, sellaisella vihreällä muovisella halpispeitteellä. Se puukasa oli vähän vinkkeli, ja peitekin sitä mukaa, keskeltä pussilla.
Olin saunalle monossa ja jotain siinä pressulla liikehti: menin katsomaan.
Kyy oli jäänyt pressun vangiksi. Ei mikään iso, tavallinen kyy. Se yritti tietty pois pressulta, suojaan. Mutta pressupa oli niin liukas, ettei se käärme päässytkään ylämäkeen, keskeltä roikkuvasta pressusta pois. Siinä se luikersi ja luikersi paikallaan, eikä päässyt mihinkään.
Se oli hypnoottista katsottavaa, kun sai rauhassa ihmetellä käärmeen loputonta kiemurtelevaa liikettä. Siitä ei saa tolkkua, mistä se liike alkaa ja mihin loppuu. Kaunis se oli ja lumoava.
Pitkään sitä katselin, ennen kuin maltoin päästää sen pulasta, mutta toki se oli lopulta päästettävä menemään.
edellinen oli tältävuodelta.
Yksi vuosi oltiin pakkasilla ulkomeri juuri ja juuri auennut. Erällä ja elämää viettämässä suurella sotilasteltalla. Monta päivää paikkaa lämmitettyämme yksi aamu sähikäisti teltan alta kohtalaisen suuri kyy jalkojemme vierestä.
Oli ilmeisesti herännyt tähän lämmittämiseen.
Silloin emme kerenneet muuta todeta, kuin jotain "siinä meni". No koirahan tämän häntään säntäsi perään ja kun totesimme, että iso käärmehän se, ja koiraa pois huutelemaan. Koira monta käärmettä nähneenä jäi kyytä haukkumaan ja kyy nousi iskuasentoon kuin kobra (hieno näky, vaikkei silloin) ja koiraa ei saanut pois millään. Siinä ne ottivat toisistaan mittaa.. koira aina siirsi vartaloaan taaksepäin kun kyy siirsi eteenpäin ja toistepäin. Kyy sähisi ja lipoi kieltään koira haukkui vimmattuna. Sen verran koiralle sai huudettua tolkkua, kun oli keskittynyt syömään tämän eläimen, että otti yhden taka-askeleen ja silloin kyy käänsi niskansa ja sukelsi puittein ja heinikoiden väliin.. (ja koira perään)
Se käärmeenkin asento ja motoriikka ja monta käärmettä nähnyt koira.. jälkeenpäin vaikuttavaa..
Olen katellut joskus, kuinka koira ja kyy ottavat mittaa toisistaan, tiedän sen liikkeen :-) Kaunista katsottavaa.
Sille kyylle mahtoi kyllä käydä ohkasesti, kun se liian aikasin heräsi pakkasiin?
mä luulen että se tajus hölmöilleensä ja tiesi olevansa vielä hidas koiraan nähden. Sukelsi sinne kivikoihin ja ryömi varmasti takaisin koloonsa tappion kärsineenä .. :D onhan mulla näitä tarinoita.. ja köysiä.
kivoista tarinoista. Näitä oli mukava lueskella. Hauskaa, että ihmisillä on erikoisia ja tavallisia kokemuksia, vaikka kyllähän tuon tiesinkin.