Mitä tehdä, kun monivuotinen suhteeni varattuun ukkoon on saanut vain pahemmat mittasuhteet, kuin olisin ikinä uskonut.
Nyt olen oman typeryyteni ansiosta täysin kyseisen ukon armoilla.
Ja hän uhkailee minua ja kontrolloi kaikkia tekemisiäni.
Olen itse vapaa sinkkunainen ja todella yksinäinen.
Mitä siis tehdä, että pääsisin eroon tästä kaikesta?
Nyt olen oman typeryyteni ansiosta täysin kyseisen ukon armoilla.
Ja hän uhkailee minua ja kontrolloi kaikkia tekemisiäni.
Olen itse vapaa sinkkunainen ja todella yksinäinen.
Mitä siis tehdä, että pääsisin eroon tästä kaikesta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
minulle, elin aivan ukkomiehen aikataulun ja myös hänen "hihnassaan" kaikin tavoin.
Paras keino päästä irti, on ottaa yhteyttä hänen vaimoonsa, sillä pääset kerta heitolla irti, tai ainakin melkein. Meilläkin suhdetta jatkui myös käräyttämisen jälkeen, mutta itse tulin "järkiini" ja nyt emme ole enään olleet yhteyssä. Vihdoin olen tajunnut sen, että olen ansainnut parempaa ja näin on myös käynyt. Sääliksi vaan käyn näitä vaimoparkoja, jotka joutuvat/haluvat vielä jatkaa näiden miesten kanssa.
voin kertoa,elämä on hyvin yksinäistä lopulta,vaikka alussa se on jännittävää.Kaikista hölmöintä,näin jälkeenpäin oli uskoa,että varattu eroaa.
Itse sitä vannotti ja sano että ei ole enää mitään yhteistä puolisonsa kanssa.
Kantapään kautta sitä oppii viimeistään.
on saanut jo useampaan kertaan tietoonsa suhteemme.
Nyt olen vain sellaisessa tilanteessa, mitä voisi luonnehtia "kuristusotteeksi", kyseisen ukon taholta.
Olen aivan yksin, enkä tiedä mitä enää tekisin.
eroa ja on todella tyhmää uskoa, että vaimon kanssa ei ole mitään yhteistä, kun avioliitto jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Valitan, että sinua kusetettiin ja narrattiin.
Riippuu paljon siitä millaista uhkailu on?
Uhkaileeko väkivallalla vai millä?
Katkaiset nyt kaikenlaisen yhteydenpidon häneen, et vastaa soittoihin etkä viesteihin.
Jos ei tästä tokene ja jätä sinua rauhaan, ilmoita vaimolle asiasta. Uhkaa kertoa pomolleen ja kaikille mahdollisille ihmisille jollei jätä sinua rauhaan.
Viimeisenä keinona on poliisi ja lähestymiskiellon hakeminen.
Kaiva vanhat ystävyyssuhteesi esiin ja pidä yhteyttä heihin, todennäköisesti olet heihin yhteydenpidon lopettanut keskittyessäsi tähän ukkomieheen. Kerro suoraan tilanteesi lähimmille sukulaisillesi ja ystävillesi, ihan varmasti auttavat sinua pääsemään tästä ukosta eroon.
Kirjoita paperille kaikki paha mitä hän sinulle aiheuttaa ja kun sinulle tulee ikävä häntä, ota tuo paperi esiin ja lue ajatuksella mitä siinä lukee. Muista jokainen paha olo ja kyynel jonka hän on sinulle aiheuttanut.
Ikävä ja tuska kestää jonkinaikaa, mutta on kyllä sen arvoista että pääsee eroon tilanteesta.
Toivon sinulle voimia ja parempaa tulevaisuutta, muista että olet paremman arvoinen.
on,että ei edes kehtaa kertoa muille,kun varatun kanssa tapailee,avun hakeminen on silloin vaikeaa.
on erehtyväinen ja jos olet tehnyt virheen ja ruvennut seuraa pitämään varatun kanssa ja nyt haluat tilanteesta eroon, yrität tehdä oikein joten jos joku sinut tuomitsee, se on pelkästään sitten sen henkilön tyhmyyttä. Tässä tilanteessa juuri punnitaan ne ketkä ovat todellisia ystäviä.
Sinun on hyväksyttävä se että moni ihminen on sitä mieltä että olet tehnyt väärin, mutta ne ihmiset jotka nyt heittävät kiven ja käpertyvät siihen omaan erinomaisuuteensa ovat niitä kaikkein pahimpia ihmisiä, etkä sinä ole heidän seuraansa vailla.
Apua haet lähimmiltäsi rohkeasti ja varaudut siihen että saat sen moraalisaarnan osaksesi mutta ne todella "hyvät" ihmiset ovat aivan varmasti tukenasi.
on kaikinpuolin vakavaa. Hän on järjestänyt asiat niin, etten pääse niin vain hänestä eroon.
Vaimonsa on tietoinen suhteestamme.
Minulla ei ole lähisukulaisia tai ainuttakaan ystävää, kenelle kertoisin huoleni.
En uskalla ottaa yhteyttä viranomaisiin, koska kyseinen ukko kuuluu heidän piiriinsä.
En tiedä, mistä saisin apua, koska kyseinen henkilö käyttää minua seksuaalisesti hyväkseen, siloin kun hän vain haluaa.
Hän kontrolloi kaikkea minun yhteyksiäni ulkomaailmaan ja olen täysin hänen armoillaan, myös taloudellisesti.
kertoa asioistani vaikka koko maailmalle.
Minä en ole rikollinen lakiemme mukaan ja käyttäydyn aina laillisesti.
Minulla ei ole ainuttakaan ihmistä, jolta voisin pyytää apua tilanteeseeni.
Olen erittäin toivoton.
Viimeviikolla yritin tehdä itsemurhan lääkkeillä ja allkoholilla, mutta silti heräsin, tosin vuorokauden tajuttomuuden jälkeen.
Ota yhteyttä paikkakunnallasi olevaan kriisikeskukseen, ovat vaitiolovelvollisia ja pystyvät auttamaan sinua sekä henkisen puolen että käytännön asioissa. Voivat tarvittaessa hommata sinulle tukiasunnon sekä muutenkin auttaa taloudellisen tilanteesi selkeyttämisessä ja hoitaa kanssasi mahdolliset lähestymiskieltoasiat.
Tilanteeseen ei mitenkään vaikuta se vaikka tämä mies kuuluisi viranomaisiin, jopa pahentaa hänen kannaltaan asiaa.
Jos vaimonsa tietää asiasta eikä tee mitään, saattaa olla niin että on itse suht samassa tilanteessa kanssasi eli riippuvainen miehestä.
Nosta pää pystyyn ja pistä kampoihin, tilanteesi ei tuosta ainakaan pahemmaksi mene.
Tämä ei ole sinun häpeäsi vaan hänen häpeänsä.
Saitkin jo tuossa oikein hyviä ja viisaita vastauksia. Minäkin kehotan irrottautumaan ja pystypäin. Ansaitset parempaa. Kirjoitinmyös äsken ketjuun hyvät vastaan pahat ihmiset nimimerkillä "Myös been there", voit lukea senkin.
Minä en ihan kaikille kehotakaan kertomaan. Tilanteessasi voi olla todella vaikea kestää niitä torvia jotka haluavat tuomita sinut tai kertoa että olet hölmö tai ylvästellä sillä että eivät koskaan elämässään voisi eksyä noin pahasti. No, sanomatta lienee selvää, että hölmöjä ovat he eivätkä sinä, mutta suojele itseäsi äläkä avudu kenelle tahansa. Halutessasi voit kirjoittaa vaikka minulle osoitteessen nuphar(at)hotmail.com
Osoite piti olla: nuphar(at)windowslive.com. käytän tuota anonyymiä osoitetta niin harvoin, että muistin väärin.
Otan suurella kiitollisuudella osoitteesi vastaan ja kirjoitan Sinulle, jospa osaisit neuvoa minulle, miten pääsen eroon tästä kaikesta helvetistä.
Sanomattakin on varmasti selvää, kuinka minä pelkään tällähetkellä kaikkea.
Kiitos sinulle, kirjoitan osoitteeseesi.
Hei vielä!
Jos tilantesi on noin vakava kuin miltä vaikuttaa, saatat tarvita vaitiolovelvollista ammatillista apua. Ota yhteyttä esimerkiksi seurakuntaan, lääkäriin tms. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan moisessa tilanteessa ilman apua. Etsivä löytää.
"opetustarina" tänään
Vuosi on alkanut ukon järkyttävillä tekstiviesteillä ja soitoilla.
nyt on minun viimeistään myönnettävä, että kyseessä on sairas henkilö ja mietittävä minne lähtisin pakoon, koska hänellä on avaimet asuntooni, joita hän on myös käyttänyt sumeilematta.
Minua alkaa pikkuhiljaa pelottaa tämä tilanne kokonaisuudessaan.
Vihaan koko ukkoa, hänen sairasta omistushaluaan ja järjetöntä käyttäytymistäään.
vaihda lukot, soita vaimolle ja ilmoita poliisille jos ilmestyy ovesi taakse meuhkaamaan.