aikuisen lapsen rahoitus

hoivaaja

aikuinen lapseni sairasteli tosi paljon,jonka takia hän ylivelkaantui pahasti.hän on nyt terve ja koettaa maksaa velkojaan mahdollisuuksien mukaan.
mutta joskus tuntuu ettei siitä rahaanantamisesta tule koskaan loppua.tulee jo itsellekin ikää ja olisi itselläkin tarvetta.olen välillä aika ahdistunut tilanteesta. siksi halusin kirjoittaa että onko jollakin muulla samoja huolia jälkikasvunsa kanssa

104

42020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo vähän itseäsikin

      ei sun tarvi maksaa.

      Päätös on sinun. Kukaan ei sitä puolestasi tee.

      Kuten sanoit: kun maksat, se on pohjaton kaivo.

      • pohjallinen kaivo

        Noinhan sitä on aina helppoa sanoa, jos ei tarpeeksi elämästä tiedä. Minulla on vähän samanlaista. Lapsi sairas ja velkaantumassa, ei pahasti mutta varattomille sekin on paljon. Olen auttanut häntä aina niin paljon kuin voin. En kestä ajatusta että lapsi kuihtuu ja nääntyy. Toisaalta olen vihainen ettei osaa järkeillä raha-asioitaan. Mietin usein missä oikein mennyt vikaan. Vika ei ole siinä että annan rahaa, vaan jotain muutakin on pielessä, tarve mennä koko ajan toisten samanlaisten nuorten aikuisten kanssa ja unohtaa vastuu itsestä.. Olen lähtenyt aikanaan samasta pisteestä, eikä minusta silti ole tullut bilettävää juoppoa tuhlaria. Joissakin suvuissa opetetaan pitämään huolta lapsista ja tarpeen vaatiessa vaikka aikuisiässä. Kyse on auttamisesta joka on ihan luonnollinen asia. Mitähän sinä mahdoit tarkoittaa sillä ettei pitäisi toista auttaa yhtään, joka sattuu olemaan vielä oma lapsi?

      • koskaan vastannutkaan itses...
        pohjallinen kaivo kirjoitti:

        "Olen lähtenyt aikanaan samasta pisteestä, eikä minusta silti ole tullut bilettävää juoppoa tuhlaria." Jos lapsesi aina tietää, että vaikka kuinka töppäilisi tai tuhlaisi rahansa, niin sinä autat, niin milloin oikein odotat hänen oikeasti ottavan vastuun elämästä? Muutama päivä ilman kunnon ruokaa saattaa saada tuhlaajan ajattelemaan hieman pidemmällekin...

    • Sissi

      Joskus raja tukemisen ja hyväksikäytetyksi tulemisen välillä on häilyvä. Minusta tilaneenne kuulostaa siltä, että koet jo antavasi enemmän, kuin olisi antaa. Puhu suorin sanoin lapsesi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu. Voi olla, että hän on itsekin jo huomannut olevansa taloudellinen taakka ja puhuminen voisi keventää hänenkin oloaan.

      Lasten täytyy antaa kokeilla siipiään ja joskus tulee ongelmia syystä taikka toisesta. On hienoa, että olet tukenut lastasi sairauden tuomissa huolissa, mutta ehkä olisi aika saada asiat sellaiselle tolalle, että sinulla riittää voimia tukea häntä henkisesti, ettet itse väsy. Lapsesi taloudellisen tilanteen voi kai saada siedettävään kuntoon ilman, että sinun täytyy toimia tukirahastona. En usko, että nykyinen järjestely tekee pidemmän päälle kumpaakaan teistä onnelliseksi.

      Jos hän ei vielä ole ottanut yhteyttä kunnan/kaupungin velkaneuvontaan, niin nyt olisi hyvä aika tehdä se. Sieltä voisi ehkä saada jotain vinkkejä tilanteen korjaamiseksi.

      Hyvää uutta vuotta! Asioilla on tapana järjestyä.

      • sama juttu

        Teki tyhmyyksiä, velkaantui pahasti jne. Taisin ostaa pari kertaa täydet huonekalutkin - rahaahan upposi muuten ihan nin paljon kuin antoi ja sekään ei tuntunut riittävän. Sitten tapahtui se muutos - poika rakastui ja sai oman pojan. Ja hyvän vaimon. Muutos kertakaikkisen ällistyttävä. Entisestä hunsvotista tuli yhdessä yössä mitä vastuullisin perheenisä. Poika kantaa koko tilin kotiin ja vaimonsa hoitaa raha-asiat ja antaa pojalle vähän taskurahaa. Tämä aluksi hirvitti itseäni, mutta systeemihän on toiminut oikein hyvin varsinkin, kun vaimonsa on erinomaisen taitava niin raha-asioissa, äitiydessöä kuin muutenkin talouden pyörittämisessä. Poika on tyytyväinen - mitään ei puutu ja velat on pian maksettu. Ja rakkaus roihuaa. En olisi hunsvotistani uskonut..

      • niin siinä käy!
        sama juttu kirjoitti:

        ja se on taivahan tosi.

      • vähällä toimeen
        niin siinä käy! kirjoitti:

        ja se on taivahan tosi.

        ei se aina niin mustavalkoista se elämä ole.
        meitä on kolme lasta ja saatu aivan sama kasvatus rahankäytöstä,niin yksi meistäkin on onnistunut sotkemaan rahaasiansa aika lailla solmuun ,kotona ei koskaan sitä rahaa ollut liiemmäti hyvä että jotenkin toimeen tultiin.

      • nuuka nainen
        vähällä toimeen kirjoitti:

        ei se aina niin mustavalkoista se elämä ole.
        meitä on kolme lasta ja saatu aivan sama kasvatus rahankäytöstä,niin yksi meistäkin on onnistunut sotkemaan rahaasiansa aika lailla solmuun ,kotona ei koskaan sitä rahaa ollut liiemmäti hyvä että jotenkin toimeen tultiin.

        Minun ja veljeni rahankäyttö on täysin vastakkaista; minä olen säästäväinen ja veljelläni kaikki mikä tulee menee saman tien.

        Itselläni on neljä lasta ja heidän tapansa suhtautua rahaan on erilainen. Yksi lapsista, 13-vuotias, on hyvin tarkka rahoistaan. Hän jopa kaupassa valitsee ostoskoriin edullisia elintarvikkeita, vaikka minä äitinä luonnollisesti maksan laskun. Yhdellä raha ei pysy näpeissä yhtään (16-vuotias), nyt jo tuhlannut kaikki joululahjarahansa ja lainasi pikkuveljeltään rahaan. Tämän kyllä ankarasti kielsin, koska meillä on periaate, että niillä varoilla eletään mitä omistetaan, eikä lainata.

        Kyllä sitä neljän lapsen vanhempana on melko nöyräksi tullut, eikä halua kovasti muita vanhempia arvostella. Kasvatus on luonnollisesti tärkeää, mutta kyllä myös lapset ovat kovin erilaisia. Kaikki ei ole vanhempien syytä.

      • riipppuu?
        nuuka nainen kirjoitti:

        Meitä on 6, ja yksi onnistui sotkemaan asiansa kunnolla. Velkasaneneeraus ja muuta. Muilla menee hyvin - on omistusasunnot jne (edelleen ja maksettunakin).

      • perhe
        niin siinä käy! kirjoitti:

        ja se on taivahan tosi.

        ei olisi selviytynyt mitenkään,jos ei olisi ollut äitiä apuna.nyt meillä on omakotitalo,kaksi lasta,koira ja kissa ja suunnitellaan toisen auton ostoa.koskaan emme olisi tähän päässeet jos ei olisi tullut apua.meillä olisi hillittömät ulosottovelat ja sossun kriisikämppä alla,koska tulot olivat niin pienet että kukaan ei olisi niillä elänyt.opin myös sen,että omaa lasta tulee auttaa,jos on vaikeaa,koska itsehän hänet on tänne tehty eikä tule koskaan jättää pulaan.hyväksikäyttö on aivan eriasia.mutta tosi harva varmaan vanhempiaan hyväksikäyttää vaikka muita käyttäisikin...luulisin.

      • olet muistanut
        perhe kirjoitti:

        maksella äidille takaisin.. varsinkin ennen sitä toisen auton(kin) ostoa..?

      • olen
        olet muistanut kirjoitti:

        maksella äidille takaisin.. varsinkin ennen sitä toisen auton(kin) ostoa..?

        äidilleni tarjonnut myöskin apuja erilaisissa asioissa,mutta rahaa hän ei huoli,koska antoi ne avuksi oman elämän aloittamiseen.vaikka ei olla mitään rikkaita,niin pidetään toisistamme huolta puolin jos toisin.sääli kun kaikilla ei asiat ole niin!siten säästyimme velkakierteeltä,eikä äitinikään siinä juuri köyhtynyt,koska auttoi sen minkä pystyi,jotta pärjäisimme.siitä on oltava vain kiitollinen...

      • jos muistaa
        olen kirjoitti:

        olla elämättä yli varojensa.Tiedän tuttavaperheen,jonka aikuinen lapsi perheineen haluaa "kaikkea hienoa".Rahat ei tietenkään riitä ja vanhemmat on sitten se kanava,mistä otetaan se puuttuva raha.Tämä on mielestäni hyväksikäyttöä.Menot lasketaan tulojen mukaan,aikuisen periaate on pärjätä omillaan.Poikkeuksena on erityistilanteet,joihin ei ole etukäteen pystynyt mitenkään varautumaan.Omat lapseni ei minulta pyydä rahaa,jos tulee ongelmatilanne,silloin voivat kysyä rahaa lainaksi.Myöskään minä en ole ottanut vanhemmiltani rahaa,vaikka melkoisen tiukkaa olikin kasvattaa lapset aikuisiksi eron jälkeen.

      • Ei kaikki
        jos muistaa kirjoitti:

        Kyllä minäkin auttaan kun pystyyn. Tulen aina auttamaan lasta.

      • ......
        riipppuu? kirjoitti:

        Meitä on 6, ja yksi onnistui sotkemaan asiansa kunnolla. Velkasaneneeraus ja muuta. Muilla menee hyvin - on omistusasunnot jne (edelleen ja maksettunakin).

        ihmisen käyttäytyminen riippuu hyvin monesta asiasta. Vastasyntyneellä vauvoilla on jo erilainen tempperamentti ja tämä vaikuttaa myös pitkäjänteisyyteen eli esim. säästäväisyyteen. Saman perheen lapsillakin kokemukset voivat olla erilaiset jne. Ja jos totta puhutaa, eivät vanhemmatkaan kasvata kaikkia lapsia samalla tavalla.

      • iloisesti?
        perhe kirjoitti:

        ei olisi selviytynyt mitenkään,jos ei olisi ollut äitiä apuna.nyt meillä on omakotitalo,kaksi lasta,koira ja kissa ja suunnitellaan toisen auton ostoa.koskaan emme olisi tähän päässeet jos ei olisi tullut apua.meillä olisi hillittömät ulosottovelat ja sossun kriisikämppä alla,koska tulot olivat niin pienet että kukaan ei olisi niillä elänyt.opin myös sen,että omaa lasta tulee auttaa,jos on vaikeaa,koska itsehän hänet on tänne tehty eikä tule koskaan jättää pulaan.hyväksikäyttö on aivan eriasia.mutta tosi harva varmaan vanhempiaan hyväksikäyttää vaikka muita käyttäisikin...luulisin.

        Kysyitköhän koskaan äidiltäsi että jos hän haluasi käyttää rahaa itseensä eikä antaa kaikkea teille? Itselläni on tytär joka ottaisi kaiken mitä antaa, ei koskaan sano että mene sinä vaikka lomalle, ulos syömään tms. Enpä enää annakkaan, tyhmä olin kun annoin niin kauan. Tuskin kiitosta siitä sai.

      • voi!
        iloisesti? kirjoitti:

        enpä juurikaan kulkaa edes kysellyt rahaa.ehkä tosissaan olen saanut enemmän kuin moni,että joidenkin on oltava katkeria ja ymmärtämättä,että jotkut vain haluavat auttaa.yleensä äitini tuli ihan ruokakassien kanssa käymään jne.että eiköhän tuo olisi jättänyt ostamatta jos olisi itselleen halunnut enemmän kuin lapselleen.se on yksi tärkeimpiä opetuksia,jotta pistän aina omat lapseni itseni hyvinvoinnin eteen.sitä paitsi tuosta on jo monta vuotta,että eipä ole jäänyt päälle pyytäminen ja olettaminen siitä,että aina saa kun tarpeeks valittaa...!nykyään pärjään ihan itsekin ja olen kiitollinen äidilleni siitä että auttoi.tulen myös itse tekemään niin jos lapseni apua tarvitsevat,koska on hetkiä elämässä,milloin kukaan muu ei apua anna.

      • Nimetön
        perhe kirjoitti:

        ei olisi selviytynyt mitenkään,jos ei olisi ollut äitiä apuna.nyt meillä on omakotitalo,kaksi lasta,koira ja kissa ja suunnitellaan toisen auton ostoa.koskaan emme olisi tähän päässeet jos ei olisi tullut apua.meillä olisi hillittömät ulosottovelat ja sossun kriisikämppä alla,koska tulot olivat niin pienet että kukaan ei olisi niillä elänyt.opin myös sen,että omaa lasta tulee auttaa,jos on vaikeaa,koska itsehän hänet on tänne tehty eikä tule koskaan jättää pulaan.hyväksikäyttö on aivan eriasia.mutta tosi harva varmaan vanhempiaan hyväksikäyttää vaikka muita käyttäisikin...luulisin.

        Näiden kasvatusviisaiden joukossa on kiva kohdata äiti, joka haluaa tukea lapsiaan niin kauan kuin pystyy. Olen ise samaa kaliberia. Olen onnellinen jos voin lastani tukea, Hänen hyvinvointinsa on minun onneni.. kaikilla vuosikymmenillä,

      • pohjallinen kaivo
        sama juttu kirjoitti:

        Teki tyhmyyksiä, velkaantui pahasti jne. Taisin ostaa pari kertaa täydet huonekalutkin - rahaahan upposi muuten ihan nin paljon kuin antoi ja sekään ei tuntunut riittävän. Sitten tapahtui se muutos - poika rakastui ja sai oman pojan. Ja hyvän vaimon. Muutos kertakaikkisen ällistyttävä. Entisestä hunsvotista tuli yhdessä yössä mitä vastuullisin perheenisä. Poika kantaa koko tilin kotiin ja vaimonsa hoitaa raha-asiat ja antaa pojalle vähän taskurahaa. Tämä aluksi hirvitti itseäni, mutta systeemihän on toiminut oikein hyvin varsinkin, kun vaimonsa on erinomaisen taitava niin raha-asioissa, äitiydessöä kuin muutenkin talouden pyörittämisessä. Poika on tyytyväinen - mitään ei puutu ja velat on pian maksettu. Ja rakkaus roihuaa. En olisi hunsvotistani uskonut..

        Ihanaa. Tällaista muutosta jokainen toivoo joka on kärsinyt huolissaan kiltin ja silti hölmönhurjan poikansa takia..

        Vanhemmillani ollut samantapainen kuvio aikanaan kun saivat minut..mamma määrää talouden ja kaikki on pysynyt näin kurissa ja kohtuudessa ja omaisuus kasvanut vaan.. olen ylpeä vastuuntunnosta jota ovat tunteneet ja kantaneet kaikki nämä vuodet..

        Kunpa omakin poika saisi hyvän ja talouden sekä rällästämisen kuriinlaittavan vaimon, avokkaan ..sellaiselle ajatukselle todella osaa antaa tässä tilanteessa arvoa. Missähän sellaisia nuoria naisia olisi..? siis sietävät ukkonsa 'poikamieselämänkin' jossa mennään kavereiden kanssa välillä - ja silti hallitsee ja määrää taitavana kapuna laivaa.. ;)

      • kantapään kautta..
        perhe kirjoitti:

        ei olisi selviytynyt mitenkään,jos ei olisi ollut äitiä apuna.nyt meillä on omakotitalo,kaksi lasta,koira ja kissa ja suunnitellaan toisen auton ostoa.koskaan emme olisi tähän päässeet jos ei olisi tullut apua.meillä olisi hillittömät ulosottovelat ja sossun kriisikämppä alla,koska tulot olivat niin pienet että kukaan ei olisi niillä elänyt.opin myös sen,että omaa lasta tulee auttaa,jos on vaikeaa,koska itsehän hänet on tänne tehty eikä tule koskaan jättää pulaan.hyväksikäyttö on aivan eriasia.mutta tosi harva varmaan vanhempiaan hyväksikäyttää vaikka muita käyttäisikin...luulisin.

        hattua sun äidille.Se jaksoi uskoa teihin ja mun mielestä se on hieno juttu.Mun äitee se ei taannu meidän lainaa ja me ollaan ulosotossa,enkä ees tiedä kauanko tässä menee.No se on pitkä juttu,mutta sen olen oppinut et omat lapset kyllä huolehdin loppuun asti.Ikinä en halua heille samanlaista kohtaloa kun meillä on.Mutta naurettavaa on se että ihminen joka ei halua auttaa muita on kyllä ite vailla kaiken aikaa milloin mitäkin.Sellaista on elämä..

      • Anonyymi

        Meillä johtuu siitä että tyttären narsistimies ottaa kaikki rahat itselleen ja pitää kiristyksellä tytärtä avioliitossa. Ovat myös ottaneet paljon osamaksulla tavaraa tytön nimiin. Tytär on parikymppinen. Miehensä äiti on mukana kiristämässä tytärtä. Tytär ei myönnä kaikkea mutta tiedän tilanteen. En saa häntä tuosta pois ellei itse tajua erota.

      • Anonyymi
        olet muistanut kirjoitti:

        maksella äidille takaisin.. varsinkin ennen sitä toisen auton(kin) ostoa..?

        Ei ne muista maksaa. On nähty.

    • rahan kun poikasi tarvitsi?

      Opetitko hänelle muita keinoja hoitaa raha-asiansa? Ei sairaus ole syy siihen että joku muu rahoittaa menot. Velkaantuminen tapahtuu siinä vaiheessa kun elää yli varojensa. Opetitko hänelle sen että jokainen osto on harkittava? Mitä keinoja kerroit hänelle talouden kunnossa pitämiseen.
      En nyt sano että olet toiminut näin mutta olisiko mahdollista että poikasi on lapsuudesta saakka tottunut siihen että äiti kyllä maksaa kunhan vaan tarpeeksi vaatii?
      Lapset on kasvatettava siten että ymmärtävän ettei rahaa voi saada kuin työtä tekemällä. Sairauden sattuessa on turvattava elanto ja muu on sivuseikka. Sairauden sattuessa yhteiskuntamme on kyllä huomioinut turvan peruselantoon.

    • lapsellesi rahaa!

      Hänellehän se kuitenkin joskus menee? Ja jos hän sitä nyt sairautensa takia tarvitsisi?

      Ainakin minä olen tehnyt juuri näin. Lapset ovat jokatapauksessa minun elämäntyöni, jota tulen tukemaan niin paljon kuin suinkin. Sitä paitsi, minä kuolen pois, ja heillä on vielä elämä edessään, lapsineen kaikkineen. En minä enää rahalla mitään tee, kun sitä oikein alkaa ajattelemaan. Nuorissa on tulevaisuus.

      • MUMMELI41

        EI KAIKKI VOI ANTAA ENNAKKOPERINTÖÄ,ESIM. YKSINHUOLTAJANA,3 LAPSEN ÄITINÄ TIEDÄN SEN...EI OLE RAHAA..JA NYT OMAT SAIRAUDET VIE LOPUTKIN SAIRASELÄKKEESTÄ...VAIKKA OIS KUIN HYVÄSYDÄMINEN ,EI KAIKILLA OLE ANTAA PERINTÖÄ,MUUTA KUIN KODIN IRTAIMISTO JÄÄ KUN KUOLEE....PERIKÄÄ SIITÄ!!!

      • sinulla sitten
        MUMMELI41 kirjoitti:

        mitään huolta ole kun et muutenkaan pystyisi mukuloitasi tukemaan kun ei ole rahaa.

      • penskoja vaikka
        MUMMELI41 kirjoitti:

        EI KAIKKI VOI ANTAA ENNAKKOPERINTÖÄ,ESIM. YKSINHUOLTAJANA,3 LAPSEN ÄITINÄ TIEDÄN SEN...EI OLE RAHAA..JA NYT OMAT SAIRAUDET VIE LOPUTKIN SAIRASELÄKKEESTÄ...VAIKKA OIS KUIN HYVÄSYDÄMINEN ,EI KAIKILLA OLE ANTAA PERINTÖÄ,MUUTA KUIN KODIN IRTAIMISTO JÄÄ KUN KUOLEE....PERIKÄÄ SIITÄ!!!

        ei ole varaa elättää niitä. Minkälainen äiti oikein olet? HYi sinua yhteiskunnan elätettäväksi pursut pentuja ettäs häpee!!!!

      • Olet oikeassa

        Valtio ottaa kuitenkin niin suuren osan sitten perinnöstä kun kuolee! Aivan oikein ajateltu!

      • korkealla
        penskoja vaikka kirjoitti:

        ei ole varaa elättää niitä. Minkälainen äiti oikein olet? HYi sinua yhteiskunnan elätettäväksi pursut pentuja ettäs häpee!!!!

        "ei ole varaa elättää niitä. Minkälainen äiti oikein olet? HYi sinua yhteiskunnan elätettäväksi pursut pentuja ettäs häpee!!!!"

        Minkähän ikäisistä "lapsista" nyt on kysymys? :D

    • Aikuinen lapsi

      Aivan kuin oman tarinani olisin lukenut. Olen aikuinen lapsi, joka velkaantui äidilleen reilusti sairaalahoidon vuoksi reilu vuosi sitten. Äitini ei ole rikas ja omatuntoani vaivaa, kun en ole vielä pystynyt maksamaan lainaani takaisin. Yritän kovasti ja olen hommannut työn kyseenalaiselta alalta jotta voisin maksaa äidilleni takaisin. Halusin vain tuoda lapsen näkökulman asiaan. Itse olen opiskelija eikä minulla ole varaa maksaa velkaa ilman ko. työtä. Olen hyvin pahoillani velkani vuoksi, mutta en mahtanut itse asialle mitään. Olisi ehkä pitänyt lainata ulkopuoliselta. Joka tapauksessa syyllisyys vaivaa minua, ja pahoitan mieleni äitini tilanteen vuoksi.

      • hoivaaja

        kiitos sinulle kun toit tämän puolen asiasta esille ,koska myöskin näen sitä pahaamieltä lapsessani.SE ANOREXIAN HELVETTI mitä me vuosikaudet elimme kun oli se elämänlanka hyvin ohut.Kaikkein arvokkainta on tietenkin se asia että lapseni sai eläMÄN takaisin,nyt on hyvässä työssä ja jos nyt saa olla terveenä niin eiköhän hänenkin elämänsä järjesty.
        Ainahan minä olen kaikesta tapahtuneesta miettinyt missä olen tehnyt niin VÄÄRIN
        TÄSTÄ NYT ON KUITENKIN MENTÄVÄ ETEENPÄIN,JA MIETITTÄVÄ MITEN SAADAAN ASIAT OIKEALLE TOLALLE .
        KIITOS KAIKISTA MIELIPITEISTÄ.

      • ole vain tuo
        hoivaaja kirjoitti:

        raha. Olet varmasti joutunut kantamaan suurempaa taakkaa tuon sairauden takia. Se ei tarkoita kuitenkaan että olet vastuussa ikuisesti lapsesi elämästä sairaudesta huolimatta. Hänen on kannettava oma vastuu elämästään. Hänen on myös ymmärrettävä antaa sinulle oikeus elämään ilman vastuuta aikuisesta lapsesta. Teet selväksi että hänen on myös kannettava vastuu veloistaan.

      • Make60

        Olit tyhmä tai et tiennyt että olisit mennyt oman asuinpaikkasi sosiaalitoimistoon ja sanonut että en pysty näitä sairaalamaksuja maksamaan niin ne olisivat maksanaat ne puolestaan tai neuvotellut sairaalan kanssa maksusuunniteman miten olisit ne maksanut niin ei olisi tarvinnut äidiltään lainata.

      • Äiti60
        Make60 kirjoitti:

        Joo nuorin lapseni muutti omaan asuntoon ja velkaantui myös sairauden takia..n puoli vuotta tilannetta seurattuani mentiin sos puolelle neuvottelemaan tilanteessa..laskut maksettiin (jopa se sairaalamaksukin)ja poikani alkoi toipumaan ja pääsi puolipäivä töihin josta nyt maksaa pikkuhiljaa lainaamiaan minullekin...niin huomasin minäkin että pitää sitä ja tätä ja aika paljon kalusteita sai kotoa mukaansa..mutta sos.toimisto auttoi eteenpäin..siitä pikkuhiljaa selviää.. äitinä voin henkisesti tukea ,ruokaa vaatettaa,mutta sos.toimistoksi rahaa jakamaan meidän ei tarvitse ,koska on sos huolto sitä varten...itse tarvitsin rahani remonttiin kotonani..aikuisen pitäää pärjätä omillaan..sosiaaliin jos ei riitä..

      • Kankkulan kaivosta
        Äiti60 kirjoitti:

        Ongelma on kun nuoret t. nuorehkot (tässä tapauksessa, yleensä ketkä tahansa) eivät tee hakemuksia ja täytä lomakkeita eivätkä tilaa vastaanottoaikoja. Toinen tunnettu ongelma on sekin, ettei niitä aikoja saa mitenkään helposti.

        Minun tyttäreni sairastui pahasti, hoiti siihen aina hyvin omat asiansa 15-vuotiaasta saakka ja myös aiemmin seurustellessaan. Nyt paljon päivittäin apua antava puoliso ei ole tottunut selvittelemään raha-asioitaan tai ylimalkaan asioimaan missään yllättävässä tilanteessa, on velkaantunut ja ovat velkaantuneet, mutta mitään ei kumpikaan saa aikaan tilanteen selvittämiseksi ja maksusuunnitelmien laatimiseksi.

        Olen jelpannut minkä olen pystynyt, en entisenä pätkätyöläisenä (21 vuoden ajan) ja yksinhuoltajana pysty jatkuvasti enkä merkittävästi avvustamaan. Kyllä tilanteessa pitäisi myös elää suu säkkiä myöten eikä jatkuvasti ostella vaatteita...

        Tutut kieltävät huolestumasta (=ajattelemasta???!!!), vetovat pariskunnan hyvään koulutukseen. No ei tutkinnoista mitään automaattista apuautuutta koidu!

      • hgydmd66
        Äiti60 kirjoitti:

        Joo nuorin lapseni muutti omaan asuntoon ja velkaantui myös sairauden takia..n puoli vuotta tilannetta seurattuani mentiin sos puolelle neuvottelemaan tilanteessa..laskut maksettiin (jopa se sairaalamaksukin)ja poikani alkoi toipumaan ja pääsi puolipäivä töihin josta nyt maksaa pikkuhiljaa lainaamiaan minullekin...niin huomasin minäkin että pitää sitä ja tätä ja aika paljon kalusteita sai kotoa mukaansa..mutta sos.toimisto auttoi eteenpäin..siitä pikkuhiljaa selviää.. äitinä voin henkisesti tukea ,ruokaa vaatettaa,mutta sos.toimistoksi rahaa jakamaan meidän ei tarvitse ,koska on sos huolto sitä varten...itse tarvitsin rahani remonttiin kotonani..aikuisen pitäää pärjätä omillaan..sosiaaliin jos ei riitä..

        loputtomalla hyysäämällä ei saa kuin patalaiskoja rahareikiä. Hyysäystä harrastaa vanhemmat ja sosku, kyllä jonkun verran ja jonkun aikaa voi auttaa, mutta ei loputtomasti.

    • Näinkin päin

      Minä taas olen rahoittanut vanhempiani viimeiset 10 vuotta. Asuvat omistamassani talossa (ilman vuokraa tottakai), ajavat ostamallani autolla, silloin tällöin tulee jotain extra-menoja joihin pyytävät rahaa. Molemmilla kurjat eläkkeet eikä mitään säästöjä tai omaisuutta.

      Hyväksyn tilanteen, ja omasta vapaasta tahdostani tätä teen.

      Sinulla näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä sikäli että lapsesi on tervehtynyt ja yrittää maksaa velkojaan. Hänellä on siis mahdollisuus päästä jaloilleen ja itsenäiseen elämään. Sinusta riippuu, kuinka kauan vielä haluat antaa hänelle siihen mahdollisuuden.

      • ----

        Wau. Onneksi suomessa on lähimmäisestä välittäviä. Kuten sinä olet upea ihminen. Kunpa kaikilla olisi turva suomessa, mutta ei taida olla.

      • tilanneoli

        Oli myös minulla. Ajokortin maksoivat kun täytin 18, kummallakaan vanhemmista ei ole ajokorttia. Menin töihin ja sen jälkeen saivat vanhemmat 35 vuotta ilmaista autokyytia (asuimme maalla). Eli kannattava sijoitus. Lisäksi korjasin talomme joka oli asuinkelvoton omilla rahoillani. Mutta jälkeenpäin voin sanoa etten ole tyytyväinen siihen millainen se asetelma oli.

    • Lakkia .

      Sinulle..Kaikki ei välitä..Kun omasta nokastas vain!!

      • MIELTÄ

        :) :)

    • tuskastuttavaa

      täytyy laittaa oma mielipide tänne koska tilanne on tuttu... itse tällä hetkellä asun, syön, kaikki muut juoksevat kulut niin äiti maksaa... todella tekee pahaa.. ikää mulla on 21 työtön omillaan jo 2 vuotta asunut ja nyt paluu muuttavana on kaikki asiat päin helvettiä niin yllätys apu löytyi äidiltä...

      huomaan kuinka äitini ja sitä kautta pienemmät siskoni joutuvat rahallisesti ahdinkoon kun siihen tulee kolmaskin jonka jo kuvitellaan huolehtivan raha asiansa itse itsenäisesti... tilanne vaan täll hetkellä ei ole antanut niin paljoa periksi että voisin itse maksella menoja mutta myös ruokaa kotiin.. sossusta ollaan haettu tukea ja näin mutta eipäs sieltä vielä ole mitään kuulunut... koko joulun ja vuodenvaihteen sairastelin ja yllätys äiti maksoi... että tiukulla mennään senkin takia...

      mutta näin voisin vinkin antaa mitä tulen oman äitini kanssa tekemään niin maksan kyllä kulut mitä olen aiheuttanut mutta myös yllätän jollain kukalla, teen ruoan, siivoan sun muuta että äitilläni mieliala nousisi hieman tämän kaiken jälkeen...

      • on..

        Vaikutat järkevältä nuorelta. :)
        Muistan omasta nuoruudestani samanlaisen ajan, kun olin jo muuttanut omilleni, mutta en saanut heti työtä ja jouduin muuttamaan takaisin kotiin. Otti se koville.

        Mutta sitkeällä yrittämisellä jotain työtä löytyi ja pääsin pikkuhiljaa alkuun. Ja kyllä se elämä siitä alkoi suttaantua. Välillä tuli kompuroitua, mutta en antanut periksi ja taas sitä noustiin kuin Fenix-lintu tuhkasta.

        Nyt olen jo kahden teini-ikäisen äiti. Oma koti ja asiat hyvin.

        Elämän kortteja ei jaeta vain kerran, vaan aina uudelleen ja uudelleen. Tärkeintä on säilyä rehellisenä, toisiaan kunnioittavana ihmisenä. Yhdessä täällä eletään, toinen toistamme tukien.
        Elämä joskus kolhii, mutta myös kasvattaa.

        Kaikkea hyvää sinulle ja myös keskustelun aloittajalle.

      • Junttityttö
        on.. kirjoitti:

        Tottakai voi rahallisesti lapsiaan avustaa heidän ollessaan jo aikuisia ja jos takapakkeja tulee, auttaa heitä pahimman yli. Mutta rajansa kaikella. Itse olen maksanut omat menoni pienestä pitäen kuten veljenikin. Ruokaa sain kotoa, mutta senkin eteen tehtiin töitä ja esim. saatoin jo 1-luokkalaisena koulun jälkeen tehdä koko perheelle ruoan. Nykynuoret luulevat että ruoka tulee pöytään valmiina ja sitä ei ole pakko syödä tai sitten vanhemmat tekevät vain ruokaa mitä nuori syö. huh huh.

        Maksoin ajokouluni ja ostin syntymästäni asti kertyneillä säästöillä (1000e) itselleni auton, hommasin vakuutukset. Vanhemmat eivät olleet asiassa mukana. Kun muutin pois, maksoin laskuni ja ruokani, kävin silti aina vanhempieni luona ja autoin heitä - sain taskurahaa. Arvostan kaikkea omaisuuttani, sillä olen kaiken itse ostanut. Nykyinen autoni on 20 vuotta vanha ja olen siitä ylpeä. Korjaan ja huollan sen itse.
        Kerron esimerkin ystävästäni. Hän on ikäiseni, 24. Hän ei ole koskaan asunut omillaan, sillä vanhempansa ovat ostaneet asunnot. Nykyinen on 80-neliöinen huippukämppä. Auto on 3 vuotta vanha ja laadukas. Huonekalut ja ulkomaanmatkat maksaa vanhemmat. He huolehtivat vakuutukset ja maksavat ne, he noutavat auton huoltoon ja palauttavat sitten. Ystäväni ei osaa tehdä päätöksiä mistään asiasta, sillä vanhemmat ovat valinneet sisustuksen, kämpän, auton ja kaiken muunkin. Kaikesta hän kysyy vanhemmiltaan. Hän ei arvosta mitään ja vaatii älyttömyyksiä. Hän on kärsimätön, lapsellinen, hemmoteltu ja herkkä suuttumaan jos ei saa tahtoaan läpi. Ajatelkaa ennenkuin opetatte lapsillenne että rahahanat ovat aina auki. Kyllä sitä autoakin pitää paremmin kun siitä on itse maksanut. Sama pätee kaikkeen muuhunkin ja vaikuttaa jopa luonteeseen.

      • spuugi

        luuletko että kukasta tulee äippä onnelliseksi.Hanki töitä äläkä valita.

      • pohjallinen kaivo

        Kunpa meidänkin nuormies edes jotenkin ilmaisisi omaa tunnelmaansa siitä että tulee anelemaan rahaa kotoa perjantai-iltana.. vaikka ei olisi antaa kun pitää kolmen elää muutamalla kympillä pitkän aikaa. Silti hän siitäkin vähästä saa aina hiukan. Kunpa hänen paljon rikkaampi isänsä ymmärtäisi joskus häntä auttaa..

      • mk
        Junttityttö kirjoitti:

        Tottakai voi rahallisesti lapsiaan avustaa heidän ollessaan jo aikuisia ja jos takapakkeja tulee, auttaa heitä pahimman yli. Mutta rajansa kaikella. Itse olen maksanut omat menoni pienestä pitäen kuten veljenikin. Ruokaa sain kotoa, mutta senkin eteen tehtiin töitä ja esim. saatoin jo 1-luokkalaisena koulun jälkeen tehdä koko perheelle ruoan. Nykynuoret luulevat että ruoka tulee pöytään valmiina ja sitä ei ole pakko syödä tai sitten vanhemmat tekevät vain ruokaa mitä nuori syö. huh huh.

        Maksoin ajokouluni ja ostin syntymästäni asti kertyneillä säästöillä (1000e) itselleni auton, hommasin vakuutukset. Vanhemmat eivät olleet asiassa mukana. Kun muutin pois, maksoin laskuni ja ruokani, kävin silti aina vanhempieni luona ja autoin heitä - sain taskurahaa. Arvostan kaikkea omaisuuttani, sillä olen kaiken itse ostanut. Nykyinen autoni on 20 vuotta vanha ja olen siitä ylpeä. Korjaan ja huollan sen itse.
        Kerron esimerkin ystävästäni. Hän on ikäiseni, 24. Hän ei ole koskaan asunut omillaan, sillä vanhempansa ovat ostaneet asunnot. Nykyinen on 80-neliöinen huippukämppä. Auto on 3 vuotta vanha ja laadukas. Huonekalut ja ulkomaanmatkat maksaa vanhemmat. He huolehtivat vakuutukset ja maksavat ne, he noutavat auton huoltoon ja palauttavat sitten. Ystäväni ei osaa tehdä päätöksiä mistään asiasta, sillä vanhemmat ovat valinneet sisustuksen, kämpän, auton ja kaiken muunkin. Kaikesta hän kysyy vanhemmiltaan. Hän ei arvosta mitään ja vaatii älyttömyyksiä. Hän on kärsimätön, lapsellinen, hemmoteltu ja herkkä suuttumaan jos ei saa tahtoaan läpi. Ajatelkaa ennenkuin opetatte lapsillenne että rahahanat ovat aina auki. Kyllä sitä autoakin pitää paremmin kun siitä on itse maksanut. Sama pätee kaikkeen muuhunkin ja vaikuttaa jopa luonteeseen.

        Vanhemmat ovat tehneet lapsestaan uusavuttoman kun on tarpeeksi rahaa niin voi lapselle ostaa kaiken valmiiksi mutta kun kerroit että hänellä on lyhyt pinna jos ei saa haluamaansa niin se johtuu siitä että hänen vanhempansa ovat antaneet hanelle kaikki mitä on pyytänyt lapsesta saakka ja on täysin vanhempiensa vallassa kun ei osaa mistään tehdä omis päätöksiä ja sitten kun vanhemmista on aika jättänyt niin sikkoin tulee ongelmia kun pitäisi itse päättää kaikista asioista tai hänen pitää ottaa sellainen puoliso joak määräilee mitä pitää tehdä mutta kyllä tämän henkilön vanhemmat ovat ihan väärin kasvattaneet lapsensa kun elämässä ei ole mitään tavoitteita niin siinä voi olla pohja pois kun ei ole mitään tavoiteltavaa elämässä.

    • mielipiteeni

      mun äiti ainakin opetti meijän tulemaan omilla tuloilla toimeen.itse olen sairas jonka vuoksi lääke kuluni on aika isoja jotka its hoidan toki joskus muutamia kymppejä lainaan mutta lainaan vain jos tiedän että pystyn maksamaan takaisin virhe on ns.elättää lastaan joka ei asu kotonaan.itse en ainakaan ala elättää lastani kun hän on aikuinen.opetan että pienelläkin rahalla pärjää

    • Anssi Kelaa

      Lopeta rahanjakaminen. Tulee varmasti tulevaisuudessakin käsi ojossa ruinaamaan mikäli jatkat sponsorointia, saattaa alussa kapinoida...tajuaa kuitenkin että se paras ratkaisu.

    • kuin se että lapsi

      maksaa vanhemmat. Jonka tiedän myös.

      Kyllä meidän perheessä ollut sukupolvien ajan että rahaa annetaan lapsille kun on tarvis, mutta sitten joululahjat ovat sitä luokkaa vanhemmille että selväähän se on.

      Vaikka vuodessa saisinkin pari sataa, joululahja voikin olla kahden viikon lomamatka kaikilla mausteilla milloin minnekin. Ja milloin MILLÄKIN. Olenhan lähettänyt matkailua rakastavat vanhempani kuukaudeksi vuokratulla, ihan uudella asuntoautolla pitkin eurooppaa.

      Mutta sen sanon että mieluummin vanhemmat velkaantuneelle lapselleen, kuin lapset vanhemmille.. Vaikka eivät sitä tarvitsisikaan.

    • -onnellinen-

      on oikein auttaa lastaan ja varsinkin tossa tilanteessa, että on sairastellut ja sen vuoksi velkaantunut. minä autan molempia lapsiani sen minkä pystyn, molemmat aloittivat opiskelun ja oman elämän, välillä sanon että nyt en pysty auttamaan mutta autan ku tilanne parempi...en pistä koskaan tilini tyhjäks ja pidän ns. oman vararahaston etten itse joudu pulaan, kun molemmmat pärjää, lopetan avustamisen, paitsi jos hätätilanne tulee. minä rakastan lapsiani ja haluan auttaa eikä se aiheuta mulle ahdistusta...päinvastoin;)..olen vieläpä yksineläjä ja asun vuokralla...kokopäivätöissä ja työ vakinainen...

    • elätän

      aikuisten lapsia.Poikani sairasteli myös paljon ja nyt ei oikein saa elämäänsä mitään tolkkua ja lasten äiti ei välitä mistään,paitsi että saa viinaa.Lapset ovat ihan pihalla,olen pitänyt heitä tosi paljon luonani ja hyvin meillä on mennyt.Olen joutunut kuitenkin hankkimaan heille uusia vaatteita,luistimia ja tietysti ruokaa joka päivä.Nyt alkaa olla takki tyhjä eikä itku ole kaukana;kumpikaan vanhemmista ei anna centtiäkään lastensa menoihin,ei myöskään nämä sossut ja kelat koska lapset eivät virallisesti asu luonani.Huostaan en halua heitä antaa,kun ovat ressukat kärsineet ihan riittävästi jo.Tietäiskö kukaan mitään muuta keinoa(asiallaista)hakea taloudellista apua tilanteeseen?

    • tervettä vetelystä

      Rahoitan myös aikuista lasta. Mutta tämä ei ole sairastellut. Onpa vain osannut sotkea omansa ja muidenkin raha-asiat. Jos hänelle antaa tietyn rahasumman kuukausittain jonkin aikaa, niin hän leventää kulutustaan saman verran. Ja taas mentiin ojasta allikkoon.

      • maksajana

        Mun poika on 30 työtön, muutti 3 vuotta sitten luokseni, ja tohon on jäänyt, aluksi oli töissä, mutta tili meni bubiin ja sitä myötä myös työ ja luottotiedot. Ei tee kotona muuta kuin syö ja nukkuu, kai se jotain päivärahaa saa muttei se sille kuukaudeksi riitä, välillä pitää antaa vielä rahaakin, vaikka maksan kaikki menot,jopa tupakatkin, tilistä ei jää käteen mitään, vihjaillut olen muttei ole mennyt perille. Uloskaan en voi ajaa, sehän olisi heitteillejättö.
        Siinä mulla oikea vanhuuden turva.

      • poikaani

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

      • inhoan juoppoja pummeja
        poikaani kirjoitti:

        Jokainen on vastuussa lapsistaan!!! jos ei osaa kasvattaa, niin ei pidä lapsia hankkia.

      • .............
        poikaani kirjoitti:

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

        seon varmaan helvetillinen kynnys pojalles lähtee tekeen asioille mitään jos on jatkunut pidempään tollanen.ehkä hänkään ei osaa oikealla tavalla pyytää apua keneltäkään.vaan välttämättömimmät ruokaa vaatetta yms.oon itse vähän samanlainen tapaus kuin poikasi sillä erotuksella etten enään käytä huumeita ja koetan olla juomatta useemmin kuin kerran kuussa korkeintaan.työttömänä ja asunnottomana on välillä aika vaikeata jaksaa tsempata mut uskon et kyllä se tästä.ja haluaisin vielä sanoa että ei luultavasti helpota teidän kummankaan tilannetta jos syyllistät itseäs näistä asioista.koettakaa jaksaa ihmiset.

      • mitsu

        Itselläni on useampi poika ja toiset ovat suurinpiirtein hoitaneet raha-asiansa itse mutta yksi teki `yllätyksen`, kotiin alkoi tulla pikavippilaskuja toinen toisensa perään. Mietitty on monenlaista millä tästä päästäis mutta ei millään viitsis antaa asioitten mennä käräjille. Makseltu on nyt melkosia summia ja lupauksia on tehty mutta melko epävarmalle näyttää. Itse ei uskalla tehdä minkäänlaisia omia hankintoja ennenkuin asioihin tulee joku selvyys ja poika alkaa tekemään töitä tienatakseen rahansa.

      • ...
        poikaani kirjoitti:

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

        Poikasi kannattaisi ehkä mietiskellä mihin ongelmaan tai tunteeseen hän juo. Aikuispuolella olisi kivoja opiskelupaikkoja, päivä sekä ilta jos hän joskus innostuu.

      • omillaan pärjäävä
        poikaani kirjoitti:

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

        Ei ole tämä käsky toteen käynyt...Itse olen elättänyt itseni 18-vuotiaasta.Enkä ole kotoa enkä ,sossusta,enkä mistään muualta rahoja saanut.Vanhempana kannattaa katsoa peiliin ja miettiä minkä vallan elätettäville aikuiselle lapselleen antaa..

      • sääliäkö?
        poikaani kirjoitti:

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

        Olet kaikkesi antanut...ja enemmänkin lapselles joka halveksien hyväkskäyttää hyvyyttäsi!ja vielä muka uhkailee tappavansa itsensä tuen loppuessa-anti mennä vaan!Alkoholistin hyysäyksellä ei ole loppua-ellet usko ota yhteys AAA-tai muuhun liikkeeseen ennen kuin on todella myöhäistä...

      • kauhee korko
        mitsu kirjoitti:

        Itselläni on useampi poika ja toiset ovat suurinpiirtein hoitaneet raha-asiansa itse mutta yksi teki `yllätyksen`, kotiin alkoi tulla pikavippilaskuja toinen toisensa perään. Mietitty on monenlaista millä tästä päästäis mutta ei millään viitsis antaa asioitten mennä käräjille. Makseltu on nyt melkosia summia ja lupauksia on tehty mutta melko epävarmalle näyttää. Itse ei uskalla tehdä minkäänlaisia omia hankintoja ennenkuin asioihin tulee joku selvyys ja poika alkaa tekemään töitä tienatakseen rahansa.

        Toivottavasti joku keksii miten pikavippiluotto saadaan heivattua pois maailmankartalta. Ei ole mitään järkeä että köyhät tai tuhlarit ottavat vipin ja sitten maksavat sen korkojen kanssa takaisin ja ovat taas ilman rahaa. Ja muutkin joutuvat auttamaan tässä sirkuksessa, pahiten se käy noin että muut maksavat ja yksi tuhlaa..

      • en tiedä
        mitsu kirjoitti:

        Itselläni on useampi poika ja toiset ovat suurinpiirtein hoitaneet raha-asiansa itse mutta yksi teki `yllätyksen`, kotiin alkoi tulla pikavippilaskuja toinen toisensa perään. Mietitty on monenlaista millä tästä päästäis mutta ei millään viitsis antaa asioitten mennä käräjille. Makseltu on nyt melkosia summia ja lupauksia on tehty mutta melko epävarmalle näyttää. Itse ei uskalla tehdä minkäänlaisia omia hankintoja ennenkuin asioihin tulee joku selvyys ja poika alkaa tekemään töitä tienatakseen rahansa.

        No se tässä meilläkin on uhkana, eikä millään viittis.Poika on nyt töissä,ja sanoi jollei me oltais niin paljon autettu kun ollaan ,niin hänellä olis ollu tosi huonot mahdollisuudet muuttaa suuntaa.Josko tämä oli sellainen opetus että muistaa ikänsä,toiseen tällaiseen rumpaan minulla ei ole mahdollisuutta

      • ta vain teoriassa.
        sääliäkö? kirjoitti:

        Olet kaikkesi antanut...ja enemmänkin lapselles joka halveksien hyväkskäyttää hyvyyttäsi!ja vielä muka uhkailee tappavansa itsensä tuen loppuessa-anti mennä vaan!Alkoholistin hyysäyksellä ei ole loppua-ellet usko ota yhteys AAA-tai muuhun liikkeeseen ennen kuin on todella myöhäistä...

        Voin sanoa, että kirjoittamasi on totta: "ja vielä muka uhkailee tappavansa itsensä tuen loppuessa-anti mennä vaan!"

        Mutta vain siinä tapauksessa, että asiaa tarkastelee ulkopuolisena.
        Oma sisarukseni on juuri tuossa kuvaillussa tilanteessa, eikä vanhempani oikein tiedä, mitä tehdä (tähän asti ovat tukeneet mm. taloudellisesti).
        Siinä vaiheessa, kun tuntee "tämän juopon, masentuneen" tms. itse, tietää hänen elämäntarinansa, muistaa hänet lapsena, muistaa hänet kaikesta innostuneena teininä, niin on valmis tekemään kokolailla mitä vain, jotta esimerkiksi itsemurhaa tai muuta itsensä vahingoittamista ei tapahtuisi.

        Mutta on sekin totta, että jos aikuinen ihminen ei tosissaan halua tai jaksa tehdä mitään elämänsä eteen, niin on mahdotonta vaikuttaa tämän elämään.

      • synninpäästö
        poikaani kirjoitti:

        Poikani hankki ammatin, sai kahdelle eri naiselle lapsia, elää silti yksin työttömänä, juo, käyttää huumeita jos saa.Elää sossun ja minun varassani(ketä muita lie elättäjänä tai rahoittajana).Uhkaa välillä tappaa itsensä. Kannan välillä ruokaa hänelle ja maksan nettiliittymää. Pyydän anteeksi häneltä, että olin huono vanhempi aikoinaan koska hänestä tuli tuollainen.
        Ei aikuistu ei. Eikä aikuistu näinkään vaan teen karhunpalvelusta molemmille. Itselläni on pieni eläke ja usein jään rahattomaksi. En juo itse enää ollenkaan, eikä ole enää autoakaan. Käyn sivuansiotöissä ja ne rahatkin katoaa jonnekkin. Ostan kirpputorilta vaatteet. APUA!

        Ja anna liikenevät rahasi lapsenlastesi elatukseen. Olet sen näille naisille velkaa.

        Itseäsi saat syyttää ihan niin paljon kuin lystäät, ihan aiheesta se on.

    • sitä

      mukuloita hankitaan mutta ei niistä huolta pidetä!!

    • ......................

      www.alexandria.fi

    • köyhyys paisuu

      Voi kuule, on tästä tehty tutkimustakin. On nimittäin niin, että Britanniassa valtava joukko vanhempia avustaa rahallisesti AIKUISIA lapsiaan. Ongelma on selvä: suurten ikäluokkien jälkeläistö ei tule koskaan elämään yhtä turvattua elämää ja toimeentulon kanssa tulee olemaan kovasti ongelmia, kun vaikeudet käyvät päälle. Olet siis osa trendiä.

      Työssäkäyvä väestö köyhtyy, palkkojen ostovoima laskee ja yhä useampi putoaa turvaverkkojen ulkopuolelle. Tämä on se totuus, josta jopa OECD on uskaltanut puhua, mutta eihän meillä täällä Suomessa, kuten Katainen ja kumppanit asiat totuttuun tapaan kuittaavat. Mehän eletään hyvinvointivaltiossa, kuten esimerkistäsikin nähdään...

      • ummetuinen

        Viime vuodelta maksetaan kehitysapu-nimikkeellä peräti toisen valtakunnan saamattomille apua n. miljardi, eikä ole rahaa panna kuntoon oman maan asioita. Verovaroista se oli tarkoitus maksaa, mutta kun niitä ei romahduksen vuoksi kerry niin otetaan VELKAA!. Juuri tehtiin päätös kustantaa palestiinalaisten hullujen sodankäyntiä. Se on juuri sitä samaa kuin tässä kerrotut tapaukset. Veronmaksajilta kiskottu ja velkaa ottamalla saatu raha lahjoitetaan vain ulkomaille.

    • ..ohjaa lapsesi velkaneuvojalle ja sosiaalitoimistoon.

    • moneksi

      Itselleni on aina ollut hyvin vaikeaa vastaanottaa vanhemmilta minkäänlaista rahallista avustusta, koska olen tiennyt heidän heikon rahatilanteensa lapsesta asti. Kun olin nuori ja asuin kotona, vanhemmat maksoivat ruuan ja puhelin nettilaskun. Vaatteet ja kaikki muut ylimääräiset olen hankkinut itse säästämilläni esim. sukulaisilta saaduilla lahjarahoilla. Vanhemmillekin oli lainata pieniä summia, kun tarvitsivat. Nykyisin huono omatunto, kun täytyy vierestä seurata toisten ahdinkoa, antaisin rahaa, jos vain suinkin olisi itsellä. En tienaa tällä hetkellä mitään, töitä olen yrittänyt hakea, en ole saanut, työkkäri ei anna mitään, heillä riittää loputtomia pykäliä siihen, miksei rahaa tipu. Mieheni maksaa pienestä palkastaan, mä yritän auttaa sen, mitä säästöilläni vain kykenen. Onnellisia ne, jotka voivat hyvällä omallatunnolla kysyä esim. lainaa vanhemmiltaan.

      • toivon sinulle

        Ja onnellisia sellaiset vanhemmat jolla on tuollainen lapsi; toivon että saat elämäsi kuntoon, työtä ja omaa rahaa niin että voit elää kohtuullisesti, yksi omista lapsistani ei tehnyt mitään, halusi rahaa ja jos sanoi että ei ole niin sanoi vaan että ei usko meitä vaikka todella näki että ei ole rahaa. Nyt on pois kotoa ja alkaa pikkuhiljaa huomata että ei se raha tosiaankaan kasva puussa.

    • eräs-

      Onko hän ollut velkaneuvonnassa entä olisiko sosiaalisesta luotosta hyötyä?

      Olet todella ihailtava kun olet huolehtinut lähimmäisestäsi. Kiitos sinulle. Monilla on sairauksia ym. näin voi käydä kenelle vaan. Toivoisi vain että systeemi olisi armollisempi.

    • Kolmekymppistä

      Minua ja veljeäni, vaikka olemmekin jo yli kolmekymppisiä.
      Meillä on kyllä työt, mutta olemme (minä varsinkin) niitä kaikkein pienituloisimpia ja sinkkuja, joten ilman äidin avustusta olisi kyllä tosi tiukkaa..
      Hän on itsekin pienituloinen, mutta sanoo auttavansa niin kauan kuin pystyy, parin vuoden päästä jää eläkkeelle ja silloin ei enää siinä määrin pysty.
      Tiedän, ettei kaikilla ole noin auttavaisia vanhempia, olemme siis tosi onnekkaita.
      Haaveilen toki että voisin joskus maksaa kaiken takaisin, mutta ilman lottovoittoa se ei onnistu.
      Kaikki hinnat nousee, mutta palkka ei.
      Voin vain luvata huolehtia hänestä kun hän on vanhus.

      • mahdollista...

        että äitinne joutuu teitä avustamaan, vaikka olette tyäelämässä ja kaikki kolme pieni palkkaisia, eikö teidän lapsien jo pitäisi itse huolehtia itsestänne ja antaa äitinne nauttia omasta elämästään. Miten on mahdollista, että äitinne palkasta riittäää teille, ajatelkaa vähän häntäkin, eikä vaam itseänne, hävetkää aikuiset ihmiset.
        Itselläni on kolme aikuista lasta, ja heidän ei tulisi mieleenkään enää odottaa, että huolehtisin heistä...

      • yksin on selvittävä

        Ei suomessa niin pientä palkkaa ole etteikö sillä pärjäisi, kyse on vain siitä että kulut on laitettava kuriin.

      • äitisi kuolee

        ehkä siihen ei mene kauaakaan koska olette kaikki pienituloisia eikä ne elä vanhoiksi.

      • Nimetön
        mahdollista... kirjoitti:

        että äitinne joutuu teitä avustamaan, vaikka olette tyäelämässä ja kaikki kolme pieni palkkaisia, eikö teidän lapsien jo pitäisi itse huolehtia itsestänne ja antaa äitinne nauttia omasta elämästään. Miten on mahdollista, että äitinne palkasta riittäää teille, ajatelkaa vähän häntäkin, eikä vaam itseänne, hävetkää aikuiset ihmiset.
        Itselläni on kolme aikuista lasta, ja heidän ei tulisi mieleenkään enää odottaa, että huolehtisin heistä...

        puhuu äiti. joka haluaa korostaa omaa kasvattajantaitoaan ja lastensa onnistumista. "Minä ja minun lapseni olemme ihailtavia esimerkkejä ja muut lapset saavat haistaa pitkät peet". Häpeisit itse, sydämetön syyttelijä.Mistäs tiedät kuinka hyvin
        lapsillasi tulee myöhemmin elämässä menemään.

      • tarkemmin
        Nimetön kirjoitti:

        puhuu äiti. joka haluaa korostaa omaa kasvattajantaitoaan ja lastensa onnistumista. "Minä ja minun lapseni olemme ihailtavia esimerkkejä ja muut lapset saavat haistaa pitkät peet". Häpeisit itse, sydämetön syyttelijä.Mistäs tiedät kuinka hyvin
        lapsillasi tulee myöhemmin elämässä menemään.

        Äiti ei sanonut mitään että minä ja minun lapseni...jne. itse halusit vain sen näin tulkita. Totta se on jokaisen terveen yli kolmekymmpisen pitäisi huolehtia itsestään ja antaa vanhempiensa nauttia OMISTA rahoistaan. Tosi hädässä tietysti vanhemmat auttavat kykyjensä mukaan. Toisille lapsille ei vaan riitä mikään, he pitävät vanhempien velvollisuutena antaa täysi-ikäisille lapsilleen rahaa vaikka vanhemille tuskin olisi omaan elämiseen. Itsekästä juu, että "kun olette minut tänne maailmaan saattaneet niin kyllä teidän kuluu minusta huolethia"

      • veljesi kanssa

        rahastaa pienituloista äitiäsi? Meinaatko tosissasi, että elämä hänellä on jotenkin halvempaa/kuluttomampaa kuin sinulla, "pienipalkkaisella"? Sinulla on vaan suuremmat menot ja äitisi tinkii omista menoistaan ts.tyytyy kaikkein pienimpään mahdolliseen tai mahdottomaan, jotta voi antaa sinulle raha-apua kun hurvittelet omasi. Esim. ostat vaatteita tai käyt ulkona, tai hassaat piittaamattomuuttasi jättipuhelinlaskuun. Tms, syitä kyllä löytyy. Äitisi jättää tuon kaiken ja paljon muuta tekemättä, jotta rahaa riittää "avustaa" sinua ja veljeäsi. Samoin on äitisi palkan laita kuin sinunkin, tilipussi ei kasva elämän kallistuessa samassa suhteessa.

      • mieltä
        tarkemmin kirjoitti:

        Äiti ei sanonut mitään että minä ja minun lapseni...jne. itse halusit vain sen näin tulkita. Totta se on jokaisen terveen yli kolmekymmpisen pitäisi huolehtia itsestään ja antaa vanhempiensa nauttia OMISTA rahoistaan. Tosi hädässä tietysti vanhemmat auttavat kykyjensä mukaan. Toisille lapsille ei vaan riitä mikään, he pitävät vanhempien velvollisuutena antaa täysi-ikäisille lapsilleen rahaa vaikka vanhemille tuskin olisi omaan elämiseen. Itsekästä juu, että "kun olette minut tänne maailmaan saattaneet niin kyllä teidän kuluu minusta huolethia"

        Erikoistilanteet on oma lukunsa,mutta pääsääntöisesti aikuinen on itsensä elättäjä,ei hänen vanhempansa enää.

      • mk
        yksin on selvittävä kirjoitti:

        Ei suomessa niin pientä palkkaa ole etteikö sillä pärjäisi, kyse on vain siitä että kulut on laitettava kuriin.

        Jos palkka on kuusi euroa tunnilta niin ei sillä pärjaa kukaankoska brutto on noin tyhat euroa kuussa ja siitä maksetaan kaikki menot niin ei pärjää jos ei asu lapsuudenkodissaa niin riittää taskurahaksi. Nykyisilla hinnoilla ja elinkustannuksilla pitää suomessa tienata 3000-4000€ kuussa nettona että tulee edes jotenkin toimeen ja pystyy maksamaan asuntolainan lyhennykset ja jonkinmoista elintasoa ylläpitämään eikä tartte kokajan kituuttaa ja laseka rahoja ja pitää joskus vaikka kerran kuussa pystyä käymään ulkona syömässä perhenn kanssa ettei tartte kotna koajan olla ja harrastukset myös maksaa ja niin edelleen. Jso tienaa 1000€ kuussa ja siitä vuorat ja muut kiinteet menot niin ei siinä hurraamista ole.
        Itse muutaman kerran ollut lomautetuna ja ansiosidonnainen ollu 1500€ ja siitä verot pois niin kyllä aika tiukoilla oli mutta nyt aika varma työpaikka suhteellisen hyvällä palkalla niin pärjää hyvin eikä tartte kituuttaa.

    • AUTTAJAÄITI

      Minulla on kaksi lasta. toinen on 32 ja toinen 27 v tyttäret. Tämä vanhempi ei ole juuri koskaan tullut omillaan toimeen. molemmat muuttivat kotoa pois 18 vuotiaina. Tämä vanhempi on opiskellut koko ikänsä - eikä valmis ole vieläkään. Ei mihinkään kunnon ammattiin. Nyt on sitten päättänyt lopettaa opiskelut ja etsiä töitä mitä ei löydy. mielenterveysongelmia on ja se varmaan vaikuttaa työn saantiin. hän elää nykyäänkin jollain peruspäivärahalla ja se ei riitä mihinkään. puhelimet on taas suljettu ja aina välillä joudun antamaan - tai kuukausittain sanotaan näin ainakin 100 euroa. Toinen tytär vaikka on nuorempi tulee kyllä omillaan toimeen. kyllähän mahdollisuus on auttaa ja varaakin, mutta toisaalta vähän kapinoin ajatusta siitä että minusta 30-kymppisen pitää tulla omillaan toimeen. en tiedä teenkö karhunpalveluksen auttaessani sillä näinkin on sanottu että KYLLÄ SIPERIA OPETTAA..

      • mitsu

        Olen samaa mieltä kanssasi että Siperia opettaa. Jos lapsesi ei ole velkaantunut vaan muuten vain rahat ei riitä niin "Siperia" laittais laskemaan rahansa vähän tarkemmin ja jopa yrittämään hankkia rahaa. Se tuntuu vähän hankalammalta jos lapsi joutuu pikaluottokierteeseen niinkuin minun poika. Silloin tuntuu että ei millään viitsis mihinkään käräjille ja ulosottoon päästää. Tilanne tuntuu silloin aika hankalalta. Turha täällä on kenenkään kerskua hyvällä kasvatuksellaan. Ammatti-kasvattajatkin ovat joutuneet huomaamaan että aina ei voi vaikuttaa omaan lapseen. Naapurin lapsia on paljon helpompi ns,kasvattaa.

      • äiti..

        Paljonpa arvostat lastasi: "ei mihinkään kunnon ammattiin". Mikä se kunnon ammatti olisi?
        Onko niin, että olet vanhempaa lastasi arvostellut koko ikäsi ja hän ei ehkä siksi itsekään usko omiin mahdollisuuksiinsa?

        Tämä oli vain villi veikkaus.

      • niin no

        Kunnon ammattiin? Mikä sinusta on sitten se kunnon ammatti, ajatuksiasi on vaikea kenenkään lukea. Et ole tainnut paljoa tukea häntä hänelle oikean kivan alan etsimistä ja työnsaannissa. Aika pienellä tuella tytär on herttinen, ei ihme jos mielenterveys menee jo siinäkin ja itsetuntoa. Ei kukaan jaksa loputtomiin kituuttaa. Onko arvostus häntä kohtaan kohdallaan kuulostat vähättelevältä anteeksi kun sanon näin. Mielenterveysongelmien kanssa on varmasti vaikeaa työn tekeminenkin, eikö eläke tai oikean alan löytäminen piristäisi mieltä.

        100 euroa on nykyaikana pieni raha, kuin kamelin henkäys aavikolla. Voi suomi.

    • Tukija-äiskä

      Me vanhemmat tuemme kutakin opiskelevaa lasta kuukausittain opintolainan verran. Edellytys on se, että nuori saa sille kuukaudelle myös asumis- ja opintotukea.

      Lomakuukausia emme maksa, sillä nuoren pitää olla työssä ja elää ansaitsemallaan rahalla. Ja jos opinnot sujuvat niin huonosti, että valtion tukia ei makseta, loppuu myös meidän vanhempien antama rahallinen tuki. Tällöin nuoren on parasta mennä töihin itsensä elättääkseen.

      Meillä vanhemmilla on jo kaikki hankittuna ja suurin menoerä on ajoittainen auton vaihto. Meille jää palkastamme rahaa yli kulutuksen, joten annamme rahan nuorelle nyt kun hän sitä tarvitsee, eikä sitten vasta perintönä hänen ollessaan keski-ikäinen. Nuorten isovanhemmat elävät vielä. Olemme sopineet isovanhempien kanssa, että me kieltäydymme ottamasta perintöä vastaan sitten kun sen aika on, joten perintö menee suoraan lapsenlapsille, eli näille meidän lapsillemme. Saavat sitten nuoret avustusta asunnon maksamiseen, me emme enää rahaa tarvitse.

    • että äidin tulee

      elättää poikansa kun on kerran hommannutkin.
      Vai väitätkö muka jos hankkii esim. leijonan niin voi sanoa elättäköön itsensä niinkuin muutkin elävät?
      Kuule kuule maksa vaan kiltisti pojan kaljat ja viinat sekä huorat niinkauan kuin saat poikasi kunnialla hautaan.

      • jos hankkisin

        leijonan,päästäisin sen heti aamusta savannille ja sanoisin,haepas nyt antilooppi aamupalaksi.

    • ajoittain hoivaaja

      Jouduin useita vuosia samaan tilanteeseen.
      Kunnes hain pojalleni edunvalvojan .Hän muutti omaan asuntoon.Ja sai eläkkeen.
      Nyt hän pärjäilee peri aatteessa ,en anna rahaa.Vain ruokaa silloin tällöin .Ja tuen noin henkisesti..
      Eiköhän moni vanhempi joudu ...samaan tilanteeseen ,jos lapsi sairastelee.

    • ex tuhlaajapoika

      Rahan antaminen on palkinto, ja sen saamisesta tulee hyvä mieli. Mieti mistä olet lastasi palkinnut koko tämän ajan.

      Ihan sama juttu kuntien valtionosuuksien kanssa: eniten annetaan sille, joka eniten tekee tappiota, ja ihmetellään kun tappiota tekee samat kunnat vuodesta toiseen.

    • rakastava äiti

      Yritän tuputtaa rahaa lapselleni ( aikuinen ) mutta kun ei kelpaa! Hän haluaa seistä omilla jaloillaan vaikka olisi kuinka vaikeaa sairastelujen kanssa. Meillä on ollut asiasta kovat riidatkin puhelimessa. Hän uhkasi panna välit poikki ja se sai minut sitten lopettamaan rahan tuputukseni. Lapseni sanoo, että minä tarvitsen itse omat VÄHÄT rahani. Syntymäpäivälahja-rahan hän sitten suostui lopulta ottamaan vastaan, kun sanoin että loukkaannun, jos se ei kelpaa.

    • iris

      Toivottavasti olette ottaneet selvää kaikista yhteiskunnan tarjoamista tukikeinoista.Tarkoitan esim. velkaneuvontaa, toimeentulotukea yms. Kenenkään ei pidä jäädä yhteiskunnan elätiksi,mutta tiettyjä oikeuksia sinullakin veronmaksajana on.Lapsesi on jo täysi-ikäinen, joten tee hänelle ja itsellesi palvelus ja ota asioista selvää.Hankkikaa hänelle tukihenkilö esim.sosiaalitoimistosta , joka auttaa häntä käytännön asioissa.

    • rahoitettiin

      Kannattaa olla tarkkana. Mekin rahoitettiin vuosikausia ja ihmeteltiin miksei rahat riitä. No eräänä päivänä asia selvisi mihin ne ansiot menee. Jokainen pärjätköön omillaan on minun ajatus tänä päivänä.

      • ÄITEEkin

        Niin pojallani mielenterv ongelma ..rahaa pyytää ja pyysi....rakkaudessani auton hänet sossuun josta apua saanutkin ja asiat ruvenneet menee paremmin kuin se että rahaa jaan..ei rahalla rakkautta korvata tuskin edes arvostaa saamaansa..saa ostella kivoja..tai mihin meneekään ei oo oikein jos vanhemmat tiukilla sitten..ja nuoret hurraa...mikä minkäki tähden SUOMESSA ON TOIMIVA SOSIAALI LAIN SÄÄDÄNTÖ ja aikuisen ei ole pakko maksaa aikuisen lapsen velkoja..ym Poikani oppinut nyt toimeen tulemaan omillaan ...

    • jallu

      mulla on sama juttu mun poika narkkari ei mikään piisa vaikka kuinka yritää se on pohjaton kaivo mut mitä ei tekesi oman lapsen eteen mä yritän kaikkeni

      • h64yf

        Te kolmikymppiset , joita äitinne rahoittaa: vaihtakaa parempipalkkaiseen työhön, muuttakaa vaikka ulkomaille. Olen itse kolmikymppinen, ja kyllä tuossa iässä on jo tarpeeksi nähnyt eri uria ja koulutusmahdollisuuksia, ettei tarvitse äidin rahoituksen varassa elää. Jos taas ei omat rahat riitä, niin kaikki menot vaan sosiaalitoimiston tietoon ja hakekaa sieltä tuet, niin kyllä riittää rahaa menoihin. Nim. kokemusta on. Siksihän te veroja maksattekin, että saatte ne sitten toimeent.t. takaisin, jos elätte köyhyysrajan alapuolella.

    • ongelmat on, ongelma

      Meillä taas on päinvastainen ongelma. Anoppi antaa rahaa, nimenomaan tälle nuorimmaiselle pojalleen vaikka poika on todella hyväpalkkaisessa työssä. Sitten anoppi suuttuu, kun kielletään antamasta rahaa.

    • asdfasdfasdfcc

      Suvun otettava vastuu ensisijassa, eikä sossun (toki toissijaisesti).

    • Realismia

      Lapseni on narkkari. hyvästä perheestä.
      En tasan tarkkaan enää elätä häntä eurollakaan, koska olen jo kustantanut yli 200.000 euroa hänen velkoihinsa.

      Ehkä olen huono äiti, mutta enempää en enää jaksa.

    • Anonyymi

      Minun 49-vuotias uuteen ammattiin opiskeleva tyttäreni vaatii vielä rahaa. Olen jo puuttuvilta osin maisteriopinnot ja elantoa rahoittanut .
      Käytös on kiittämätöntä ja henkisesti väkivaltaista. Itse olen 78-vuotias, vastaan vanhan talon remontoinnista. Kroonisesti kipusairas pieneläkeläinen. Hän käyttäytyy ennalta-arvaamattomasti. Normaalia vuorovaikutusta ei ole ollut murrosiän alkamisen jälkeen. Tyrannisoi, vähättelee. pyrkii pankkitilini käyttäjäksi. Olen ainakin vielä toimivaltainen asioissani. Varalla on edunvalvontavaltuutettu. Huh. huh.

    • Anonyymi

      Poistin verkkopankin ja en siirrä rahaa enää aikuiselle päihdeongelmaiselle lapselle. Enkä enää muutenkaan hyysää, ei riittänyt mikään eikä kiitosta tullu. Kannettu vesi ei kaivossa pysy sanonta on totta ja elämä opettaa vanhanakin vielä.

    • Anonyymi

      On. Laitan paljon rahaa aikuisille lapsille ja elän itse puutteessa mm en saa kunnon sänkyä ostettua.

    • Anonyymi

      Tiedän erään vanhan naisen joka rahoittaa sisarenpoikansa elämisen täysin, poika on jotain 40 v kusettaa sitä vanhaa tätiään väittäen että kelan tyttömyys korvaus menee kokonaan hänen lastensa elatusmaksuihin. En usko että tyttömyyskorvaus kokonaisuudessaan menee elatusmaksuihin. Vai voiko mennä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe