Kevennystä päivään

sekaantumista.... kumpa nyksetkin liitot kestäisivät myös sitä arkipäivää eikä heti annettaisi periksi vaikkei se aina naurata. tietenkin uskottomuus tekee elämästä helvetin ja siinä sivussa ne pienet rakkaimmat siitä kärsivät jopa traumoja saaden loppu elämäksi.42 vuotta avioliittoa eikä vielä myöskään hävetä.
kiitos kivasta kirjoituksestasi ja edelleen hyvää elämää sinulle

Parisuhteessa eläminen vaatii hyviä ihmissuhdetaitoja ja sosiaalista osaamista, sen lisäksi, että tahtoo rakastaa.

Nykyään on vallalla kuitenkin ajatus, että vaihtamalla asiat paranee ja oma elämä muuttuu onnellisemmaksi. Hetkeksi muutuukin mutta kauhulla ajattelen näitä uusperheiden ja uusioparien ymv. lapsia, jotka eivät oikeasti opi suhdetaitoja ja sitä, että hyväänkin parisuhteeseen kuuluu huonot ajat, ne vastoinkäymiset, jotka on tarkoitettu selvitettäväksi yhdessä ja yhteisten kokemusten myötä vain kasvetaan toisia kohti.


Parisuhteessa ei tarvitse olla koko ajan onnellinen, ei edes tyytyväinen, vaan se kuten mikä tahansa ihmissuhde kokee muutoksia ja takapakkeja. JOskin parisuhteessa kaikki "kerrotaan kymmenellä" koska tunteet ovat siinä niin voimakkaasti mukana.

Pitkällä parisuhteella on erilaisia vaiheita ja on harmi, että yhä harvempi saa ne myöhempien vuosien vaiheet kokea. On turha väittää, että lyhyen tuttavuuden jälkeen "tuntuu, kuin olisin tuntenut hänet kok ikäni" koska vasta kun on tuntenut toisen lähes koko ikänsä tietää miltä se tuntuu.

Pitkä parisuhde on tavoittelemisen arvoinen, erittäin arvokas asia. Avioeroa en suosittele kenellekään, ellei syynä ole väkivaltaisuus tai alkoholismi, jolloin kärsijöinä ovat ensi sijaisesti lapset.

... joskus näitä pitkiä suhteita arvostavia kirjoituksia. Itselläni on kokemus yli 42v yhdessä elämisestä, joka sitten päättyi vaimoni kuolemaan. Voin vilpittömästi sanoa, että suhteemme oli todellinen rakkaussuhde. Nuoremmille tekee mieli kertoa, ettei kannata uskoa mihinkään kliseisiin. Yleisesti ajatellaan esim., ettei rakastuminen kestä kahta vuotta kauemmin. Todellisuudessa voit säilyttää rakastumisen tunteen lopun ikääsi, jos vain haluat. Me ainakin osasimme keksiä keinot, joilla tavoitimme yhä uudestaan ne samat tunnetilat.

hymyilytti! Tulee vain kuitenkin surullinen olo, kun on eronnut - ei omasta tahdostaan. Olisin varmaan vieläkin onnellinen perheen äiti, onnellisesti yhdessä mieheni kanssa, jos hän ei olisi saanut jotain hemmetin 50 -kympin villitystä. Katsokaas - kaikki täytyy kokea, ennenkuin papparaiseksi muuttuu!!!!!!!!!!!!!!!
- hymyillään siitä huolimatta ja hyvää alkanutta vuotta! -