iki-

mä viihtyisin tuossa työpaikassani muuten, mutta kiusaajani ovat saaneet minut tähän jamaan. olen nyt sairaslomalla ollut yli vuoden ja syön lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen. masennusta minulla on ollut pienestä asti mikä voimistui muutama vuos sitten ammattikoulussa. minua kiusattiin sielläkin. minua on kiusattu monta vuotta. ala-asteelta asti tavalla tai toisella minkä luulin jo loppuneen muttä tässä unelmatyössäni se on alkanut jälleen. siellä on kuulemma porukkaa vaihtunut ja minä olen vieläkin sen työpaikan kirjoilla, jonne saatan palatakkin. ja palaisinkin, mutta en uskalla, jos kiusaaminen jatkuu jälleen. eräs henkilö alkoi kiusaamaan minua sen jälkeen, kun kerroin hänelle, että minua on kiusattu koulussa. silloin pahimmat aikani oli se, kun eräs luokallani ollut poika talloi varpaitteni päälle, löi nyrkillä olkapäähän keskellä katua, potki minua jalkojeni väliin ja lopulta kuristi minua. sen muistan varmaan aina enkä tule koskaan antamaan sitä anteeksi hänelle. minua ennen työpaikallani kiusattiin erästä toista henkilöä, jota he yrittivät savustaa ulos. sen jälkeen minä tulin vuoroon, kun hän lähti. pomoni tietää tänä päivänä, että minua kiusattu siellä ja pienissä kokouksissa he ovat vähän kyselleetkin minulta, että onko minua kiusattu en vain ollut uskaltanut sanoa mitään, koska vasta sairaslomalla ollessani tajusin, että minua on kiusattu, kun puhuin asioista terapeutilleni ynnä muille.
0258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kiusattu nainen etelä-suomesta kirjoitti:

mä viihtyisin tuossa työpaikassani muuten, mutta kiusaajani ovat saaneet minut tähän jamaan. olen nyt sairaslomalla ollut yli vuoden ja syön lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen. masennusta minulla on ollut pienestä asti mikä voimistui muutama vuos sitten ammattikoulussa. minua kiusattiin sielläkin. minua on kiusattu monta vuotta. ala-asteelta asti tavalla tai toisella minkä luulin jo loppuneen muttä tässä unelmatyössäni se on alkanut jälleen. siellä on kuulemma porukkaa vaihtunut ja minä olen vieläkin sen työpaikan kirjoilla, jonne saatan palatakkin. ja palaisinkin, mutta en uskalla, jos kiusaaminen jatkuu jälleen. eräs henkilö alkoi kiusaamaan minua sen jälkeen, kun kerroin hänelle, että minua on kiusattu koulussa. silloin pahimmat aikani oli se, kun eräs luokallani ollut poika talloi varpaitteni päälle, löi nyrkillä olkapäähän keskellä katua, potki minua jalkojeni väliin ja lopulta kuristi minua. sen muistan varmaan aina enkä tule koskaan antamaan sitä anteeksi hänelle. minua ennen työpaikallani kiusattiin erästä toista henkilöä, jota he yrittivät savustaa ulos. sen jälkeen minä tulin vuoroon, kun hän lähti. pomoni tietää tänä päivänä, että minua kiusattu siellä ja pienissä kokouksissa he ovat vähän kyselleetkin minulta, että onko minua kiusattu en vain ollut uskaltanut sanoa mitään, koska vasta sairaslomalla ollessani tajusin, että minua on kiusattu, kun puhuin asioista terapeutilleni ynnä muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu