Muutin pois kotoa lasten kanssa viime kesänä. Viimeiset avioliiton vuodet olivat aika tuskaa. Lasten takia pitkälti jatkettiin. Silti ero tuli miehelleni yllätyksenä. Vaikka hänellä oli ollut siinä kaikenlaista säätöä - rajua alkoholin käyttöä, väkivaltaa, työnarkomaniaa, jonkinlaista pettämistä, valehtelua raha-asioissa ym. Yritin viimeiseen asti ymmärtää ja rakastaa, mutta tuntui, että vain katkeroiduin ja kuolin pystyyn. Vieläkään mies ei kanna vastuutaan. Lapsia hän ei luonaan pidä. Muualta kuulen asioista, joista tiedän hänen taas valehdelleen. Kaikin tavoin tekee edelleen elämästäni helvettiä. Ja haukkuu minua itsekkääksi huoraksi. Yritän olla vahva. Aina ei vain jaksa. Minä kyllä jotenkin pärjään. Lapset mietittyvät. Hän on kuitenkin aina lasteni isä ja he kaipaavat.En vain jaksanut enää elää hänen kanssaan. En edes lasteni takia.
erosta
eräs77
2574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mies on patologinen valehtelija! Mietitkö todellakin, että sinun pitäisi palata hänen luokseen lapsien kanssa? Jollei mies nykyisessä tilanteessa halua lapsiaan nähdä, hänen sanomansa on melko yksinkertainen: hän ei välitä. Tietysti lapsesi kaipaavat isäänsä - mutta onko kuitenkaan lapsien parhaaksi nähdä sitä, miten isänsä sinua kohtelee??? Anna ajan kulua, mieskin siitä rauhoittuu. Älä anna periksi, rakenna uusi elämä itsellesi ja lapsillesi! Jos mies haluaa, hän voi olla edelleen osa lastensa elämää.
Jätä itsesi syyttely ja keskity tulevaan.
Minä tein sen virheen, että palasin takaisin vaikka tunsin aivan muuta. Sisimmässään tietää kyllä mitä on tehnyt ja oman parhaan lastenkin kannalta!
Kaduin paluutani vaikkakin tein sen lapsien tähden (silti kadun) vieläkin "hukkaanheitettyä" elettyjä päiviä kun tein parhaani eikä se riittänyt. Jätin tuolloin a.eron 2. vaiheen hakematta nytpä tiesin ja odotin ettei se teko vaan "unohdu". Eikä unohtunut. Maksoin sen kaikki itse.
Olen exän mielestä omahyväinen ahne peto ym. Ja siitä huolimatta teen parhaani, että luokseni muuttanut tyttö saisi kaiken mitä tarvitsee välttämättä! Elämä on kovin vaatimatonta vaan yli 7kk on mennyt. Palaaminen on mahdottomuus!
Yllätyksenä ero tuli lähes kaikille exälle myös (oli sanonut jollekin)! Kukaan toinen on jäävi sanomaan (Mieti vielä ym.) kun jokainen itse tietää missä "kylpee". Kun riittää, sitä on turha jatkaa kun sen itse on niin loppuun miettinyt.
Kannustan sinua vaan jaksamaan tehdä kuten tunnet! Teit, yritit parhaasi ota oma suunta nyt. Meillä on vain tämä elämä lapsillakin vain yksi lapsuus tee sen eteen kaikkesi. Asiat järjestyy. Pidä vain huoli itsestäsi! Tsemppiä!