Aikoinaan Laurinkadulla oli kangaskauppa nykyisen matkailualan yrityksen tiloissa. Piipahdin sitten eräänä kauniina kesäpäivänä ostamaan kangasta tästä liikkeestä. Myyjä oli mutrusuuna vastassa, ehkä vähän vihainenkin ja tympiintynyt työhönsä. Kertoi sitten minulle, että "äsken kävi sitten hankala asiakas...halusi tuota kukallista kangasta, mutta rahat eivät kuulema riittäneet ostokseen..." Asiakas oli sitten passuuttanut kaivamaan montakin kangaspakkaa esille ja levitellyt kankaita ja suunnitellut ääneen,mihin mikin kangas sopisi.Myyjä oli jo alkanut väsymään moiseen huomattuaan, että eihän tästä kauppoja synny ,kun asiakkaalla ei ole rahaakaan. Siitä sitten suivaantuneena oli myyjä yhtäkkiä kysäissyt , että paljonkos tuota kukallista kangasta tarvittaisiin , johon vastauksen saatuaan oli leikannut kankaan ja pannut pakettiin ja ojentanut sen äimistyneelle asiakkaalle siinä toivossa, että tämä tajuaisi häipyä liikkeestä pois.Asiakas otti iloisena sitten paketin kainaloonsa huomattuaan saaneensa ilmaisen kankaan ja unohti sitten liikeestä lähtiessään sanoa sen pienen tärkeän sanan...mutta myyjä oli tyytyväinen päästessään vihdoinkin eroon hankalasta asiakkaastaan.
- Oletko sinä mahdollisesti asiakas, joka sovittelee vaatteita huvikseen ja jättää ne nurinpäin käännettynä pukukoppiin?
....Olin opskeluaikoina vähän aikaa apulaisena eräässä vaateputiikissa Lohjalla. Sattuipa kerran kaksi ystävätärtä liikkeeseen katselemaan pikkujouluvaatteita firman juhliin. Kumpikin ahtautui pieneen sovituskoppiinsa sovittelemaan juhla-asuja...Siihen aikaan myyjä palveli myös loppuun asti eli autoin pukeutumisessa jne. Oli siinä nuorella tytöllä ihmettelemistä,kun niin hienolla rouvalla oli niin likaiset alusvaatteet! Kokoliivikin oli kainaloista hiestä musta ja haisi suoraansanoen lialta..ja ne risaiset sukat,jotka oli kursittu rullalangalla vielä sukan teristä uudelleen kasaan..Mutta päällisin puolin oli oikein kaunis katsella hyvinpukeutunutta ladya punaisine kynsineen ja kultakoruineen,mikäs siinä. No, kauppojahan ei syntynyt,koska taisi kuitenkin olla rahasta kiinni koko kaupanteko. Mutta eipä tässä kaikki! Toinen rouva olikin pistänyt kassiinsa sen havittelemansa puseron ja oli lähtevinään kaupasta ystävättärensä kyljessä muina miehinä maksamatta koko puseroa..Minäpä sitten näinkin toisen hihan roikkuvan kassin reunasta ja tokaisin , että rouva taisi unohtaa maksaa tuon kassissa olevan puseron..Tähän toinen ystävättäristä, että "sillä nyt on tapana unohdella noita asioita"..
- Jaa , päivää.Ja henkilötunnus oli? Jaa,ehkäisypillereitäkö sitä jo syödään? Tietävätkö kotona? Tämä korvaus tulee sitten vaan näistä perussairauteen liittyvistä reseptilääkkeistä...Mää näinkin just sun äitis martoissa..Mitäs kotiin muuta kuuluu?Terveisii kotiin ja en mää näist pillereist mittää puhu....Palvelu pelasi tällä tavoin aikoinaan ns. sairausvakuutustoimistossa 70-luvulla,missä ko. virkailija taisi tuntea koko kylän väen .:)
- Ja taas autokauppoihin,mistä juttua riittää. Taannoin eräs rouva kävi tutustumassa Muijalan autoliikkeisiin tavoitteenaan hankkia turvallinen auto. Kansanautojen liikkeessä oli sitten niin tehokas nuori miesmyyjä,joka esitteli auton viidessä minuutissa, ajelutti rouvaa Lohjalle ja takaisin ,teki maksusuunnitelman ja tokaisi sitten: "No,pannaanko pakettiin?"
- Vaatetusliikkeeseen tuli sitten kerran äiti tyttärensä kanssa katselemaan alennusvaatteitta. Myyjänä tervehdin heitä kohteliaasti sanomalla päivää,mutta kun en saanut vastausta, toistin vielä kerran tervehdykseni. Siihen sitten tytön äiti tokaisi, että "ei tänä päivänä ole tapana tervehtiä kaupoissa"...
**HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !**

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.