Äiti

Mikä olisi paras tapa suhtautua äitiini joka on jämähtänyt alkoholisti isäni kanssa katkeroitumaan.
Äitini ei kuitenkaan juo, vaan on ihan absolutisti ja työnarkomaani.
Minua kohtaan hän on negatiivinen,en ole koskaan kokenut hänen seuraansa kannustavana vaan pikemminkin esim: opiskelusuunnitelmilleni vain hymähtelee negatiivisesti ja suhtautuu muutenkin negatiivisesti elämänilooni,matkustussuunnitelmiini yms.
Ikävää on myös se että en hänen mielestään saa ketään miestä,mutta kuitenkin painostaa että perustaisin jo perheen. Outoa.
Olen ymmälläni, tuntuu joskus kuin hän kääntäisi hyvät asiat huonoksi ja huonot asiat hyväksi.
Kerran hän kirjoitti minulle sekavan kirjeen...
Joskus vain toivon että kumpa pääsisin jo hänestä tavallaan kokonaan irti kun hän on niin kumman raskasta seuraa,olen kuunnellut koko ikäni hänen lukuisia avioerosuunnitelmia ja isäni haukkumista.
Olen tällähetkellä 27 vuotias yksinelävä nainen ja työtön, tuntuu kuin hänen mielestään olisin aivan surkimus ja hän taitaa kierolla tavalla jopa nauttia nyt kun olen aivan yksin ja puilla paljailla, siltä minusta tuntuu, mutta toisaalta surkimuksena hän on pitänyt minua niinäkin aikoina kun minulla on mennyt hyvin.
Kerran elämäntilanteeni oli se että jouduin muuttamaan hetkeksi takaisin kotiini jolloin äitini vain kylmästi totesi että nyt joudut vain kestämään isäsi juomista.
Olen hänenkanssaan tosi vähän tekemisissä juuri siksi kun hän jotenkin onnistuu aina latistamaan kaiken elämässäni.
Olen yrittänyt katkaista välit mutta se ei millään onnistu. Nykyään yritän suhtautua viileästi mutta kyllä tuollainen silti satuttaa.
Toivoisin vain uutta alkua elämääni, että saisin hyviä ystäviä ja työpaikan.
151478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Olen yrittänyt katkaista välit mutta se ei millään onnistu." Miksi ei onnistu? Oletko itse riippuvainen äidistäsi? Kuulostaa siltä, että pääongelmasi ei ole isäsi juominen, vaan sinun suhteesi äitiisi.

Äänestä
  • kerran katkaista välit mutta painostus neljän veljeni ja isäni taholta korjata välit oli niin valtava ettei se sitten onnistunutkaan.

    Äänestä

  • No niin se varmaan onkin se pääongelma - suhde äitiin.

    Näkyisi olevan aika yleinen ongelma tässä maassa!

    Äänestä

Äitisi ei voi varmastikaan mitään isäsi juomiselle. Alkoholismi on se, jota on vain kestettävä.
Äitisi on toiminut kuten on viisaimmaksi nähnyt, eli kestää miehen ryyppäämisen ja hoitaa perheen asiat.

Se on varmasti aika iso osa hänen elämääns.

Äänestä
  • Ei tarvitse "kestää". Oma vika, ellei halua erota.

    Äänestä

  • juoposta! kirjoitti:

    Ei tarvitse "kestää". Oma vika, ellei halua erota.

    Oon kyllä osittain samaa mieltä! Itse tiedän perheen missä isä alkoholisti. Äiti sitten vain haukkuu jatkuvasti miestään. Monta kertaa oon sitä ihmetellyt, että miksi ihmeessä ei oteta eroa, tai ainakin muuteta eri osoitteeseen sen sijaan, että valitellaan ja harmitellaan omaa surkeaa kohtaloa alkoholistin vaimona. Mutta ehkäpä ne asiat ei oo ihan niin yksinkertaisia. Ja se ero-prosessikin on varmaan voimaa vaativa prosessi: voi joutua myymään asunnon, ettimään uuden, miettimään raha-asiansa uudelleen jne. Ehkäpä koko elämäntilanne on niin raskas, että voimia ei löydy kaiken tuon järjestämiseen.

    Äänestä

  • Näin:: kirjoitti:

    joka kirjoittaa vaihteeks äiristä, välillä isistä.

    Äänestä

  • juoposta! kirjoitti:

    Ei tarvitse "kestää". Oma vika, ellei halua erota.

    ...talo on vaimon oma ja juoppo mies ei lähde kulumallakaan. Silloin on neuvot vähissä.

    Äänestä

  • provoooo............. kirjoitti:

    joka kirjoittaa vaihteeks äiristä, välillä isistä.

    Tarkoitatako provoksi nyt minua vai aloittajaa? Ite en oo tänne kirjoittanut äidistäni tai isästäni mitään.

    Äänestä

  • provoooo............. kirjoitti:

    joka kirjoittaa vaihteeks äiristä, välillä isistä.

    provo.

    Äänestä

  • old_profile_39314 kirjoitti:

    ...talo on vaimon oma ja juoppo mies ei lähde kulumallakaan. Silloin on neuvot vähissä.

    vanhempieni yhteinen.

    Äänestä

  • old_profile_39314 kirjoitti:

    ...talo on vaimon oma ja juoppo mies ei lähde kulumallakaan. Silloin on neuvot vähissä.

    Eipä siinä auta äijänkään tehdä muuta kuin häipyä. Minne sitten suvaitsee häipyä.

    Äänestä

...Et voi surra koko elämääsi vanhempiesi tilaa. Jos uskallat irtautua kodista,niin varmaan löydät töitä jostakin ellet ole ronkeli. Onnea riuhtaisulle.

Äänestä

Äitini ei ollut eikä ole absolutisti, mutta muuten elämänkokemuksemme menevät "yks yhteen".

Mm. silloisista (-80- ja -90-luku) poikakavereistani äiti valitti aina ulkoisin tekijöin: ikäero, pituus, vaalea/tumma, silmien väri,...; ei siis persoonallisuudesta. Samoin olen aina äitini mielestä opiskellut väärällä alalla. En silti ole koskaan kuullut, mikä olisi alani. Jos hänen kuullen vastaan kenelle tahansa, hänellä on vihainen ilme naamalla. En saa tietää mistään mitään. Häneltä tulee vain negatiivisia kommentteja samoin kuin sinun äidiltäsi.

Olen nyt 41-vuotias. Jäin lapsettomaksi, kun noudatin äitini "vävyvaatimuksia". Samoin hän käski jäädä työttömäksi, mutta ihastuin opiskeluun.

Kannattaa olla kuuntelematta äidin vastauksia. Täysi-ikäiset saavat päättää itse omista asioistaan, minkä kaikki tietävät sanomattakin.

Äänestä

Joo, äitisi on sairas ja kostaa omaa pahaa oloaan ikävä kyllä sinuun.

Aika tyypillistä jotenkin...että äiti kostaa tyttärelleen, eikä esim. miehelleen tai pojalleen...ehkä se on jotain sairasta kateuttakin samalla...

Olet kuitenkin vielä ns. "nuori ja nätti"...äitisi kokee jo "parhaimpien päiviensä" olevan ohi. (siis ulkonäön puolesta)

Koita kestää...pää pystyyn vaan - älä anna ÄITISI kertoa sinulle, mikä ja mitä olet. Älä lannistu. Hae töitä, ole aktiivinen...hommaa harrastuksia, muista ulkoilla - urheilu piristää ja ehkäisee masennusta.

Toivon sinulle kaikkea sitä hyvää itsellesi mitä itsekin toivot itsellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hohhoijaa..... kirjoitti:

Mikä olisi paras tapa suhtautua äitiini joka on jämähtänyt alkoholisti isäni kanssa katkeroitumaan.
Äitini ei kuitenkaan juo, vaan on ihan absolutisti ja työnarkomaani.
Minua kohtaan hän on negatiivinen,en ole koskaan kokenut hänen seuraansa kannustavana vaan pikemminkin esim: opiskelusuunnitelmilleni vain hymähtelee negatiivisesti ja suhtautuu muutenkin negatiivisesti elämänilooni,matkustussuunnitelmiini yms.
Ikävää on myös se että en hänen mielestään saa ketään miestä,mutta kuitenkin painostaa että perustaisin jo perheen. Outoa.
Olen ymmälläni, tuntuu joskus kuin hän kääntäisi hyvät asiat huonoksi ja huonot asiat hyväksi.
Kerran hän kirjoitti minulle sekavan kirjeen...
Joskus vain toivon että kumpa pääsisin jo hänestä tavallaan kokonaan irti kun hän on niin kumman raskasta seuraa,olen kuunnellut koko ikäni hänen lukuisia avioerosuunnitelmia ja isäni haukkumista.
Olen tällähetkellä 27 vuotias yksinelävä nainen ja työtön, tuntuu kuin hänen mielestään olisin aivan surkimus ja hän taitaa kierolla tavalla jopa nauttia nyt kun olen aivan yksin ja puilla paljailla, siltä minusta tuntuu, mutta toisaalta surkimuksena hän on pitänyt minua niinäkin aikoina kun minulla on mennyt hyvin.
Kerran elämäntilanteeni oli se että jouduin muuttamaan hetkeksi takaisin kotiini jolloin äitini vain kylmästi totesi että nyt joudut vain kestämään isäsi juomista.
Olen hänenkanssaan tosi vähän tekemisissä juuri siksi kun hän jotenkin onnistuu aina latistamaan kaiken elämässäni.
Olen yrittänyt katkaista välit mutta se ei millään onnistu. Nykyään yritän suhtautua viileästi mutta kyllä tuollainen silti satuttaa.
Toivoisin vain uutta alkua elämääni, että saisin hyviä ystäviä ja työpaikan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu