Miksi siellä laitetaan toisten omaisuutta tuleen? Ketkä tuollaista harrastavat siellä ja miksi?
Ranskassa poltettiin yli tuhat autoa uudenvuoden aikana
Miksi miksi
4274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla kerran 30 vuodessa. nyt se on ollut samanverran myöhässä. siinä syy.
Sota on ainoa ja viimeinen tekijä, joka puhdistaa aina joksikin aikaa, mutta sodat pitäisi saada sotia loppuun saakka, muuten niillä ei ole merkitystä. Suomalaisten keskinäiset riidat selvitettiin 1918 omassa keskuudessa ja vaikka uhreja tuli, niin seurauksena oli rauhallinen aika. Kannettu vesi ei nimittäin kaivossa pysy, sen suomalaiset tietävät.
Kehitysmaiden ihmiset lisääntyvät nopeasti kuin kanit ja jo senkin takia vähennystä tarvitaan, muuten leipä loppuu.
Eikä aina ole tarpeenkaan,voi olla heidän sisäinen asiansa.Ei kaikkeen itseä koskemattomiin asioihin maailmassa pidä puuttua.Siellä on omat viranomaiset hoitamaan ongelmansa.
esikaupunkialueella asuvat työttömät siirtolaiset!