Ok heitetäänpä aluks vaikka niitä pohdinnan aiheita, mistä voitas keskustella...
*Miten lapsen/lasten syntymä on vaikuttanut parisuhteeseenne?
*Miltä äidin ja isän rooliin astuminen on tuntunut? Nautitko olostasi?
*Miten hoidatte parisuhdettanne?
*Kerro itsestäsi ja perheestäsi?
jne. jos joku keksii lisää aiheita niin hyvä:)
Itsestäni sitten vähän, että edes muutamaan vastaisinkin:) Naimisissa, 2lasta molemmat alle 5v. kotiäitinä tällähetkellä. Nautin äitinä olosta vaikka se parisuhdetta välillä koitteleekin lähinnä yhteisen ajan puutteen vuoksi, ollaan vähän laiskoja sitä omaa aikaa järjestämään:) Kertokaapa joku muu seuraavaksi...
*Miten lapsen/lasten syntymä on vaikuttanut parisuhteeseenne?
*Miltä äidin ja isän rooliin astuminen on tuntunut? Nautitko olostasi?
*Miten hoidatte parisuhdettanne?
*Kerro itsestäsi ja perheestäsi?
jne. jos joku keksii lisää aiheita niin hyvä:)
Itsestäni sitten vähän, että edes muutamaan vastaisinkin:) Naimisissa, 2lasta molemmat alle 5v. kotiäitinä tällähetkellä. Nautin äitinä olosta vaikka se parisuhdetta välillä koitteleekin lähinnä yhteisen ajan puutteen vuoksi, ollaan vähän laiskoja sitä omaa aikaa järjestämään:) Kertokaapa joku muu seuraavaksi...
Vastaukset 21
Vanhimmat
kovin puolueellinen näkökulma, -"nautitko olostasi"- tyyliin?
Ihan ku sä haluisit vaan omiasi puoltavii vastauksii. Kaikil ei edelleenkä oo asiat kunnossa. Parisuhde on riskialtis yritelmä. Siin pitää saada kahden ihmise toiveet kohtaamaan tasavertasesti. Tällasten pässien kaa se ei onnistu, joitten pitää täälä keskustelussaki olla aina parhaita. Voi itku niittenki perhe-elämää.
Mut täs netis o se hyvä poul, etti täälä tarvii myöntää mitää. Voi tarvittaes lähtee tuolle linjalle, et "olen tosi tyytyväinen ja nautin lapsistani. Muuten vaa vituttaa ja haukun joka iikan joka vastaani tulee"! koska mitää ei tartte selittää. Rittää ku vänkää (anteex sana) saatanasti.
Jos sä aiot saada tänne, jonku onnelisen äiti-lapsi-kerhon, se ei taida onnistuu.
luulenpas, et jää noista meten lukijamääristä jonku verran. Valitan.
Se nautitko olostasi, oli lähinnä että pidätkö äitinä tai isänä olosta, eikä sitä ollut tarkoitettu mitenkään negatiivisesti,sori. Äitydessä on kuitenkin monia puolia...
Mut eihän mitään keskustelua ala jos ei kukaan aloita:)minä en voi laittaa vain kuin oman kokemukseni, kerro sinä omastasi, jokainen kertokoon oman mielipiteensä asioista. Minä en pyytele keneltäkään anteeksi sitä, että olen tyytyväinen elämääni. Mutta aloittakoon joku muu sitten nämä järkevät keskustelut...
Ja pitäisikö minun siitä hyvästä, että satun oikeasti pitämään elämästäni, vetää itseni hirteen. Minä olen jo sen ikäinen ja sen verran elämän huonoja puoliakin nähnyt, että osaan nauttia elämän pienistä asioista. Totta kai tiedän, että aina ei mee hyvin ja kaikilla ei mee hyvin, eikä itsellänikään aina mene hyvin. Ja se, että yritän tietoisesti tuoda elämän positiivisiakin puolia esiin on sitten rikos. Minä arvostan ihmisiä ja elämää sellaisena kuin se on, mutta jos joku kokee jokaisen sanan mitä täällä kirjoitetaan hyökkäykseksi jotakin kohtaan ei mahda mitään. En tietoisesti halua tuottaa kellekkään pahaa mieltä, mutta niinhän se vain valitettavasti on ettei kaikille voi olla mieliksi.
Kunnioitan ja arvostan esim. yksinhuoltajia suuresti, moni läheiseni mm. on yksinhuoltaja. Mutta pitäisikö minun pyytää anteeksi sitä etten itse ole yh?
ettei täälä saa asiallista keskusteluu aikasex. Nimittäin, kuka tän viittii laittaa mitää itestäs, ku seuraava kuiteski halveeraa sen maanrakoon. Nii siin aina käy.
Oliski kokonaa toinen homma, jos kunniotettas vastapuolta ja jokase henkilökohtasta kokemusta, mut ei!
Jos taas keskustelu aletaa yleisel tasolla, mikä mun mielest on kyl parempi, heti joku huutaa kurkku suorana, et ei saa YLEISTÄÄ!! Voi (anteex) jumalauta.
Kauhee vaikeex tehty tää homma. pitäskös jonku pyytää anteex sitä, et asiat on huonosti, vaikka on vanhempi ja äiti?
Jos sä oot tyytyväinen elämääs, eikö siinä tyytyväises elämäs sitte ole mitään tekemist kuitenkaa kun sä täälä luuhaat? Vai kuuluuko siihen tyytyväisee elämää muitten ohjaaminen oikeelle tielle?
mikä on sul hyvä on taas jolleki toisel katastrofi. Et näin.
Suosittelen keskusteluu ei-henkilökohtaisist asioist. Tulee vähempi kränää.
pitääkö mun pyytää anteex sitä et olen yh?
kuten jo edel sulle sanoin, eikö siin täydellise onnellises elämäs olis jotaki muuta tekoo ku sättii (tai ei) ihmisii netis?
Jos et haluu tuottaa tietosesti pahaa mielt, pysy pois, kaikil et nimittäin tosiaa voi olla mielix. Ja kui edes pitäs? Eix sul riitä se onnellinen seesteinen elämäs?
Mitä sä tämmösist vaivaa näet?
Itse sinä tämän kränän aloitit.......
Mut antaa olla koko juttu.
tossa muuten, että jos joku tällä valittaa sitä, että parisuhteessa menee huonosti, tulee hirveet haukut, että mitä täällä mariset, kuka niitä lapsia käskee tehdä... Mut auta armias jos joku sattuu mainitsemaan, että on tällähetkellä onnellinen elämäänsä, ni johan jytisee ja vielä kovempaa, hassua......
parempi, kun ei puhu mitään...valitettava totuus tämän hetken keskusteluissa.
Ps. Olen muuten kirjoittanut tuosta onnen ilmaisemisesta oikein jutun jollekin palstalle. Sanomattakin lienee selvää, että sain haukut.
Ihmettelin nimenomaan sitä tyyliä, millä täällä asioihin puututaan ja miten niitä käsitellään. Kaikkein hulluinpana tuo, ettei saa olla tyytyväinen.
Totta turiset mette!
Huippua on, etten ole kyseenalaistanut kenekään muun onnea, puhuin vain omasta puolestani;)
Mutta onnellisia hetkiä sinulle mette!!!
sara hyvä,
Kiitokset hyvästä avauksesta.
Taustat: Olen naimisissa, kaksi alle kouluikäistä lasta. Minä olen töissä, vaimoni opiskelee.
Eihän lasten tulo voi olla parisuhteeseen vaikuttamatta. Kyllä ne isän ja äidin roolit välttämättä syövät miehen ja vaimon rooleja. Kenellä enemmän ja kenellä vähemmän.
Olen vakaasti sitä mieltä, että isyys on parasta, mitä minulle on sattunut. Sitä tunnetta, kun esikoinen syntyi ei voi sanoin kuvata. Itketti ja nauratti samaan aikaan. Ja yhä edelleen, kyllä ne lapset ovat elämän keskeisin sisältö. Toisaalta se on aika valitettavaa, nimittäin meillä nuo lapset ovat vaikuttaneet parisuhteeseen hieman liikaakin, kokolailla ovat jääneet miehen ja etenkin se vaimon rooli isän ja äidin vastaavien jalkoihin. Johtuu varmaan tuosta ajan puutteesta.
Tuomas
kolme lasta, naimisissa olen. Akateeminen mies nelissäkymmenissä.
Parasta mitä elämässäni on, on perhe. Mutta ylivoimaisesti parasta, mitä mulle on sattunut on OMA VAIMONI! Ilman häntä ei olisi lapsia, ilman häntä en olisi onnellinen. Mielestäni näin sen kuuluu mennä. Säilyy tasapaino, meillä ainakin. Aikaa on aina toisillemme.
Ja koska olemme onnellisia toisistamme, meillä on parisuhde vain parantunut vuosien saatossa.
asiallisesta vastauksesta:)
Joo totta on, että parisuhde venyy ja paukkuu kun lapset syntyy, ja kun yhteistä aikaa ei ole kuin iltamyöhään. Meillä onneks huumori kukkii ja sillä jo pötkii pitkälle:) Mut kyllä lapset on rikkaus vaikka hermot välillä menee (meidän muksut kun ei oo mitenkään rauhallisemmasta päästä). Mutta tiedätkö? Juuri lasten takia ne pienet onnen hetketkin tuntuu mahtavilta!!!
Onnea sinulle ja perheellesi!
Kuullostaa hyvältä! Ei muuta kuin lisää onnentäyteisiä hetkiä teille! Rakkaus kantaa pitkälle!
Jäi äsken huomiotta koko alotus...anteeksi siitä :))
Niin, minä olen 1 lapsen akateeminen yh. Ikää 48v. Elänyt aina sovussa itseni kanssa ja pyrkinyt siihen muittenkin ihmisten kanssa.
Olen kunnioittanut vanhempiani ja itseäni. Lapseni synnytin reilusti yli kolmekymppisenä, jäin vapaaehtoisesti yh:ksi, itselliseksi naiseksi. Minulla on parisuhde lapseni isään, mutta emme asu toivomuksestani yhdessä.
Lapsi ei tehnyt minusta sitä, mikä olen, vaan se on ollut aivan oma tehtäväni. Se, että saan olla onnellinen hänestä on parasta elämässäni tällä hetkellä. Hän täydensi minut, ei luonut minua.
Mutta se ei häivytä onnea yhdestäkään muusta elämäni osasta, sillä perhe on aivan muulla sektorilla elämän muiden vaiheiden kanssa. Olen tyytyväinen myös itseeni naisena, johtajana. Samoin parisuhteeseeni, jolle annan suuren arvon näinä ahdistuksen aikoina!
tuo "lapsi täydensi minut ei luonut minua", olen samaa mieltä kanssasi hyvä mette!
Meillä on varmasti ns. helppo vauva. Nukkuu pitkät yöunet, ei juurikaan koliikki-vatsavaiva-itkuja. Vähän iltapainotteisesti ipana valvoskelee, toisaalta ei se mikään ihme olekaan kun illaLLA on kaikki kotona, päivisin vain me kaksi enkä jaksa yksinään koko ajan viihdyttää vauvaa. Sinänsä kiva että nukkuu aamusta pitkät unet, ennätän toimittaa kauppa- ja kaupunkiasioita.
Vauva hymy on jotenkin niin ihana asia. Ja eilen illalla kun valvoi myöhään ja märisi.. eikä mikään auttanut.. otin syliin polvien päälle ja hämärässä olohuoneessa juttelin, ja vauva katsoa tapitti takaisin ikään kuin jotain olisi ymmärtänyt.. semmonen suloinen olotila itsellä: minun pieni vauvani.
oman lapsen nauru on kuin sydämessä alkaisi tiukuset soida:)
vauva on vielä niin pieni, että ei naura ääneen. Minkä ikäisenä vauva alkaa nauramaan? Jokeltelee kyllä jo jonkin verran, joskus hymy on niin iso ja leveä että voisi kuviella kikatuksen siihen.. vauva on 2 kk vanha.
Niin, ja se parisuhde.. *huoh* yhteistä aikaa on nyt tosi vähän ja sänkyelämäkin on ihan nukkumista, johtuu minusta.. en tiedä miten tilanne normalisoituu..
musta tuntuu et meidän muksut alotti nauraan hyvin varhain, unissaan jo reilu 2kk, semmosta pientä kukatusta:) Kunnon naurua tuli sit myöhemmin.
Teillä vaava vielä niin pieni, että taatusti vie voimia ja kantsii kyllä nukkuu ku mahollista, koittakaa silti muistaa helliä toisianne vaikka se yhteinen aika on kyllä tosi vähäistä...
Meillä nää hyökkää välii vaatimaan hellyyttä jos tuo isäntä tulee halailee, mut on ne perhehalit kyllä kivoja:) Tsemppiä ja voimia teille!
Siinä mielessä tämä vauveli on ns. helppo, että nukkuu pitkät yöunet. Tutteli pitää nälän hyvin :) minulla ei imetys onnistunut (ja nyt sitten imetysintoilijat voi hyökätä kimppuun..) mutta en murehdi sitä. Ei se minulle mikään "hyvän ja onnistuneen äitiyden mittari" ole ollut.
Tuttelilla kasvaa hyvin, on virkeä ja terve. Hymyilee ja jokeltelee, juttelee. Ihana suloinen mukula :D
Koliikki-tms. kitinöitäkään ei ole juurikaan ollut.
Isä auttaa vauvan hoidossa, mutta kun tekee pitkää työpäivää, eikä yksityisyrittäjä noin vaan isyyslomalle onnistu, pitäisi itselle sijainen jostain saada...:( ei voi firmaa pistää kiinni vähäksi aikaa kun kiinni menisi tulotkin..
SEn verran on parisuhde muuttunut, että minulta on halut kadonnut ihan jonnekin.. harmittaa. Mies kyllä muistaa helliä ja tuo pikku yllärilahjoja yms. ihanaa ja huomioivaa ja herttasta.
Mutta minä olen "siinä mielessä" melko labiili.. :(
On meillä kahden keskistä iltaa ja juhlaa tiedossa, kun vauva on pullolla, on helppo viedä hoitoon yöksikin asti. Jospa minä heräisin henkiin näiden juhlien myötä.
Äitiys ja kotona olo , nautin siitä. Toivon että voin jäädä sitten mammaloman jälkeen hoitovapaalle, että sillä rahalla jotenkuten edes eläisi.
Mitenkään ahkera tai uuttera en ole, paljon jää tekemättä kotihommia kun roikun netissä ;) liian paljon .
Käsityöt odottavat,... pitäisi ja pitäisi.. ja sitten olen vaan neitssä..
Yksinäinen olen, aikuiskontakteja kaipaan. Päätin aloittaa tuossa lähellä perhekerhossa käymisen, ja olihan siellä lapsia, vauvoja, äitejä, mutta tunsin itseni kovin kovin vanhaksi, verrattuna muihin äiteihin. Olen reippaasti yli 30, vielä jää sentään pykälän alle 40. En pidä itseäni minään ikäloppuna tai keski-ikäisenä, en ole mikään mamma. Mutta silti...
Toivon, että vielä löytäisin ystävän. Paras ystävä muutti niin kauas, hankala tavata kun on hankala matka.
Yksinäisyys on aina ollut riesanani.
Jossain määrin siihen on tottunut. Mutta nyt kun ei ole sitä työelämää ja työkavereita, on vain vauva ja netti-ihmiset ja mies iltasella.. niin toivosi ja kaipaisi ystäviä.
Hiekkalaatikolla varmasti kesällä sitten läytyy juttukumppaneita jne, mutta pelkään että törmään tuohon ikäkysymykseen. Että olen liian vanha kaveriksi ja ystäväksi jollekin, joka on minua esim. 5, tai 7 vuotta nuorempi.
niitä ystäviä löytyy nuoremmistakin. Itse 33v. ja tuntuu, että melkein kaikki kerhon ja hiekkalaatikon äidit on nuorempia:) Ja silti olen löytänyt ystäviä ja itseäni nuorempia kavereita, eipä se taida kuitenkaan paljon olla iästä kiinni. Itse olen vähän ujomman oloinen ja ystävystyminen ei aina ole helppoa, mutta kummasti nuo lapset avaa noita keskusteluja:)
Noin pienen lapsen kanssa voi huoletta jättää kotityöt vähemmälle, vauva kasvaa hyvin tuttelilla ei tarvitse hänelle vielä ruokaa laitella. Eikä hän vielä möyri lattialla, niin ei ne villakoirat pääse syömään häntä eikä hän villakoiria:D
Haluista vielä, että usko pois kyllä ne sieltä vielä herää, synnytyksestä on vielä niin vähän aikaa, etten ihmettele jos ei hirveesti haluta. Tuntuu sinulla olevan hyvin huomaavainen mies, joten varmasti ne halut sieltä hellittelyn voimalla herää:)
Mukavia hetkiä perheellesi! Vauvalle myös lämpöinen ajatus:)