help

Mitäs ootte tästä mieltä?
Elikkäs, uudenvuoden iltana minä lähdin bilettämään kavereiden kanssa, ja avomieheni jäi kotiin vahtimaan koiraamme. Sitten baarissa noin yhden aikaan avomiehni pamahtaa paikalle ja vietimme loppu ilan yhdessä ja hauskaahan meilläoli.

no sitten aamulla, hän kertoo minulle että ihastui eilen toiseen, nimittäin naapuriimme!! mulla keitti ja lähdin kaverini luo josta mieheni haki minut sitten illallakotiin ja juteltiin. alkuillan juttelut meni ihan hyvin, hänoli ihastunut muttei kuulemma pahasti. hän myös väitti että tämä naapurimme emäntäolisi tunnustanut hänelle ihastuksensä myös... emme ole koskaan olleet missään yhteyksissä naapuriimme, hyvänpäivän tuttuja vain.
no sitten tänäaamuna alkoi tapahtua, mieheni vain jauhoi koko ajan että on ihastunut mutta minun tulisi hyväksyä se!! hoho.. sanoin että jos ei nyt saada tätä puhuttua kaksin, niin olen kyllä niin hullu että haen myös naapurin emännän tänne meille juttelemaan. no siitäkös mieheni riemastui. uhkasi tappaa jos puhun sille naiselle ja jne.lähti ovet paukkuen on kuulemma mökillä...
soitin tälle hänen ihastuksen kohteelle ja hänoli aivan soikeana tiedosta ja sanoi ettei mieheni ole mitään sellaista sanonut ja hänkään ei ole missäänmielessä kiinnostunut miehestäni, oli vaan saanut häneltä kyydin kaupunkiin. ja sanoi viel että yrittäkäähän selvittää välinne että ei tossä ole päätä ei häntää... jätänkö miheni vai mitä teen????
5622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sinulla! Monoa vaan. Hakee sinulta selvästi huomiota ja on itse mustasukkainen kun lähdit ystäviesi kanssa baariin- koittaa saada sinut mustasukkaiseksi.

Äänestä

ja mahtaakohan mieheni enää minua haluta?

Äänestä

keksisin vastaavaa jos joutuisin jäämään yksin "lapsenlikaksi" kun toinen pitää hauskaa ja bilettää. Eikä välitä että jäisin yksin uuden vuoden aattona.
Kyllä miehelläsi oli tarkoitus saada sinut mustasukkaiseksi,sillä hän kokee ettet välitä.
Välillä voisi itse katsoa sinne peiliin ja miettiä mitä oikein tekee.

Äänestä
  • mielestäni on aika sairasta keksiä valhe johon vetää mukaansa täysin syyttömän ihmisen... siis syyttömällä tarkoitan naapuriani.
    mieheni on ollut aina täysin kykynemätön puhumaan mistään. pakenee aina vain asioita ja kun sitten ilmestyy taas kuvioihin niin kaikki on hänen mielestään hyvin.

    Äänestä

Samaa mieltä olen, että miehesi on mustasukkainen ja loukkaantunut siitä, että lähdit baariin kavereiden kanssa Uuden Vuoden aattona ja jätit miehesi yksin kotiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehesi välittää sinusta ja nyt olisi kunnon puhumisen paikka edessä. Myös miehesi on opittava sanomaan, että ei tykkää jos lähdet kavereittesi kanssa juhlapäivänä, jolloin yleensä juhlitaan siippansa kanssa. Eikä miehesi ole oikeutettu keksimään myöskään tuollaisa valheita joilla ei ole päätä eikä häntää vain tehdäksesi sinut mustasukkaiseksi.

Toivottavasti kunnon puhuminen ja asioiden selvittäminen teitä auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dorothy kirjoitti:

Mitäs ootte tästä mieltä?
Elikkäs, uudenvuoden iltana minä lähdin bilettämään kavereiden kanssa, ja avomieheni jäi kotiin vahtimaan koiraamme. Sitten baarissa noin yhden aikaan avomiehni pamahtaa paikalle ja vietimme loppu ilan yhdessä ja hauskaahan meilläoli.

no sitten aamulla, hän kertoo minulle että ihastui eilen toiseen, nimittäin naapuriimme!! mulla keitti ja lähdin kaverini luo josta mieheni haki minut sitten illallakotiin ja juteltiin. alkuillan juttelut meni ihan hyvin, hänoli ihastunut muttei kuulemma pahasti. hän myös väitti että tämä naapurimme emäntäolisi tunnustanut hänelle ihastuksensä myös... emme ole koskaan olleet missään yhteyksissä naapuriimme, hyvänpäivän tuttuja vain.
no sitten tänäaamuna alkoi tapahtua, mieheni vain jauhoi koko ajan että on ihastunut mutta minun tulisi hyväksyä se!! hoho.. sanoin että jos ei nyt saada tätä puhuttua kaksin, niin olen kyllä niin hullu että haen myös naapurin emännän tänne meille juttelemaan. no siitäkös mieheni riemastui. uhkasi tappaa jos puhun sille naiselle ja jne.lähti ovet paukkuen on kuulemma mökillä...
soitin tälle hänen ihastuksen kohteelle ja hänoli aivan soikeana tiedosta ja sanoi ettei mieheni ole mitään sellaista sanonut ja hänkään ei ole missäänmielessä kiinnostunut miehestäni, oli vaan saanut häneltä kyydin kaupunkiin. ja sanoi viel että yrittäkäähän selvittää välinne että ei tossä ole päätä ei häntää... jätänkö miheni vai mitä teen????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu