Ollaan oltu melkein 4 vuotta yhdessä. Tavattiin teininä ja meillä oli aluksi kaukosuhde.
Ollaan asuttu nyt yhdessä vajaa vuosi, ero tosin ei liity siihen.
Tulemme mahtavasti toimeen ja rakastamme, mutta rakkaus ei nyt riittänyt ja itseni takia jätin miehen, oikeastaan jo toisen kerran.
Taistelen koko ajan tunteita vastaan ja yritän ajatella järjellä, ettei siis mennä takas yhteen.
Ihan sovussa erottiin ja joudutaan edelleen asua yhdessä määräaikaisen vuokrasop. takia.
Kuulin juuri vanhemmilta, joille en ole vielä asiasta kertonut, että eivät oikein tykkäisi tästä miehestäni, vaikka mun nähden ovat jutelleet mukavia, juhlineet, hänelle on annettu rahaa ja lahjoja..
Erosin siis koska suhteemme jo alkumetreillä valehtelu otti yliotteen pahasti, seuraavaksi tuli vieraat naiset mutta pettämisestä kiinni en saanut. Lopulta oli riitoja monesta asiasta sitten ihan varastamista minulta, tavaraa ja rahaa. Myös hämäriä puheluita ja yhteisten menojen perumisia 5 min ennenpää.
Tullaa hyvin toimeen, mutta arvomaailmat on vähä eri, ei niitä sillon 16v. miettiny .. Hänelle on ihan sama raha-asiat ja tuhlaa rahaa, ammattia hänellä ei ole. Vanhemmat on aika aatelitonta sakkia.
Itse taas hyvin kasvatettu ja kunnianhimoinen opiskelija olen. Läheiset välit perheeseen ym. Hoidan talouden, kodin, kuntoon raha-asioita myöten.
Loppujen lopuksi päivää ennen uutta vuotta päätin jättää hänet, viimeinen tikki välinpitämättömyydestä oli yhteisen, jokavuotisen uuden vuoden viettämisen peruminen ystävän synttärien tahdissa.
Nyt sitten taistelen tunteiden kanssa, pahinta on asua yhdessä vielä pari kuukautta .. Pahinta katsoa vierestä kun se hakee jo seuraa, mutta sanoo että rakastaa mua edelleen ja ei tiedä oikee mitää ..
Että parempi siis heittää menee vai? Itse olen miettinyt jo kauan etten voi hänen kanssaan esim. asuntolainaa ottaa. Luottamus on myös täysin mennyt.
Olen ihan yksin, tätä tunnetta vihaan eniten. Olen ollut niin monta kertaa sinkku ja tavannu läpimätiä miehiä..
Mistähän löytäisi prinssin? Netti ja baari ei tuu kuuloonkaan, enää.
Jätänkö liian pienestä? Huom. en tosiaan ole kertonut kaikkea enkä aio ja mielestäni olen kestänyt tarpeeksi, luottamus siis täysin mennyt.
Sitten kun miettii, että jotkut parit selviää uskottomudestakin ..
Ja sitten kun miettii, että tahtoisin samanhenkisen miehen kuin itse olen. Ystävällinen, rauhallinen, ei liian kärkkäitä mielipiteitä, hoitaa raha-asianta, ei katsele muita eikä valehtele! Liikaa vaadittu?
Ollaan asuttu nyt yhdessä vajaa vuosi, ero tosin ei liity siihen.
Tulemme mahtavasti toimeen ja rakastamme, mutta rakkaus ei nyt riittänyt ja itseni takia jätin miehen, oikeastaan jo toisen kerran.
Taistelen koko ajan tunteita vastaan ja yritän ajatella järjellä, ettei siis mennä takas yhteen.
Ihan sovussa erottiin ja joudutaan edelleen asua yhdessä määräaikaisen vuokrasop. takia.
Kuulin juuri vanhemmilta, joille en ole vielä asiasta kertonut, että eivät oikein tykkäisi tästä miehestäni, vaikka mun nähden ovat jutelleet mukavia, juhlineet, hänelle on annettu rahaa ja lahjoja..
Erosin siis koska suhteemme jo alkumetreillä valehtelu otti yliotteen pahasti, seuraavaksi tuli vieraat naiset mutta pettämisestä kiinni en saanut. Lopulta oli riitoja monesta asiasta sitten ihan varastamista minulta, tavaraa ja rahaa. Myös hämäriä puheluita ja yhteisten menojen perumisia 5 min ennenpää.
Tullaa hyvin toimeen, mutta arvomaailmat on vähä eri, ei niitä sillon 16v. miettiny .. Hänelle on ihan sama raha-asiat ja tuhlaa rahaa, ammattia hänellä ei ole. Vanhemmat on aika aatelitonta sakkia.
Itse taas hyvin kasvatettu ja kunnianhimoinen opiskelija olen. Läheiset välit perheeseen ym. Hoidan talouden, kodin, kuntoon raha-asioita myöten.
Loppujen lopuksi päivää ennen uutta vuotta päätin jättää hänet, viimeinen tikki välinpitämättömyydestä oli yhteisen, jokavuotisen uuden vuoden viettämisen peruminen ystävän synttärien tahdissa.
Nyt sitten taistelen tunteiden kanssa, pahinta on asua yhdessä vielä pari kuukautta .. Pahinta katsoa vierestä kun se hakee jo seuraa, mutta sanoo että rakastaa mua edelleen ja ei tiedä oikee mitää ..
Että parempi siis heittää menee vai? Itse olen miettinyt jo kauan etten voi hänen kanssaan esim. asuntolainaa ottaa. Luottamus on myös täysin mennyt.
Olen ihan yksin, tätä tunnetta vihaan eniten. Olen ollut niin monta kertaa sinkku ja tavannu läpimätiä miehiä..
Mistähän löytäisi prinssin? Netti ja baari ei tuu kuuloonkaan, enää.
Jätänkö liian pienestä? Huom. en tosiaan ole kertonut kaikkea enkä aio ja mielestäni olen kestänyt tarpeeksi, luottamus siis täysin mennyt.
Sitten kun miettii, että jotkut parit selviää uskottomudestakin ..
Ja sitten kun miettii, että tahtoisin samanhenkisen miehen kuin itse olen. Ystävällinen, rauhallinen, ei liian kärkkäitä mielipiteitä, hoitaa raha-asianta, ei katsele muita eikä valehtele! Liikaa vaadittu?
Vastaukset 7
Vanhimmat
kumppanisi tuntuu todella epäluotettavalta. Oikeesti.
Tsemppiä sulle!
Mulla AIVAN sama tilanne! Jos ymmärrät ruotsia lue minun avautumiseni täältä: http://debatt.passagen.se/show.fcgi?category=6500000000000030&conference=10500000000000283&posting=19500000005280596.
Minäkin sodin paraikaa tunteitani vastaan, aivan mieletön ikävä ja jossittelen vielä päädyinkö oikeaan ratkaisuun. Rakastan häntä vielä, mutta en näe yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan.
Mutta toi että te asuisitte vielä yhdessä vaikka olette eronneet ei kuullosta hyvältä. Mun poikaystäväni muutti heti erottuamme vanhempiensa luo asumaan väliaikaisesti. Jos hän olisi jäänyt yhteiseen asuntoomme en olisi kyennyt luopua hänestä.
Tiedät kyllä itse (niin kuin minäkin) että suhteenne loppuminen on välttämätön, joten nyt vain rohkeasti ja ripeästi eteenpäin. Muuta vanhempiesi luo väliaikaisesti, tai pyydä häntä muuttamaan. Hoitakaa muutto ja kaikki käytännön asiat mahdollisimman nopeasti alta pois. Älkää olko enää missän yhteydessä. Sitten kun kummallakaan ei ole enää tunteita toista kohtaan (voi mennä vuosia) voitte yrittää olla kaverieta, jos haluat. Mutta nyt kun sinulle vielä on tunteita et tule pääsemään hänestä yli jos olette tekemisissä.
Ja ei ole liikaa vaadittua, et jätä liian vähästä! Jos jo nyt epäröit, ajattele miten olisi kymmenen vuoden kuluttua.
Tsemppiä!
Kiitos asiallisista vastauksista ja näköjään on tosiaan parasta jo mitä itsekin ajattelin ..
On niin yksinäistä kun ei voi kenenkään kanssa painia tästä asiasta, kaverit nyt sanoo vaa et eroo ja sassiin ym.
No, mutta en haluaisi jättää eläimiäni ja huonekalujani sinne sen hoiviin, hänellä ei oikeen ole mahd. minnekkään lähteä ..
Se että kummatkin löytäisi meidän paikkakunnaltamme asunnon on vaikeaa, se huomattiin jo kun etsittiin tätä nykyistä asuntoa. Varsinkin kun kummankin tulot on mitä on ja miehellä luottotiedot menneet ..
Jos mies on kylmä niin sitten olen minäkin.
Ja tosiaan, kyllä tässä esim. kuukauden päästä on jo kunnon etäisyyttä otettava, näkee enemmän kavereita, touhuu harrastuksissa ja käy vanhemmilla toisella paikkakunnalla.
Mutta nyt ollaan oltu vasta 4 päivää erossa niin.. En voi ajatella nyt oikeen muuta kuin häntä. Hän on samoilla linjoilla, mutta tosiaan on eronkin puolella.
Minttuliini
Siis täällä ihan samoja tunteita. Useita pettämisiä miehen puolelta 19 vuoden aikana mitä oltu "porukoissa". Nyt 4kk kestänyt etäsuhde. Hänellä. Ekaa kertaa tuntuu ero vaihtoehdolta (ainoalta). En halua erota, mutta en voi elää hänen kanssaan. Mutta- laulussakin sanotaan: "Rakkaus jää kun itse häviän".
Voimia sinne ja meille kaikille, kenen uusi vuosi alkaa surullisissa merkeissä. Aurinko paistaa puiden latvoihin. Hyvä merkki?
kyllä tuo on liikaa vaadittu miehiltä, IHAN OIKEASTI! enkä halua yleistää että vaan miehiltä, vaan myös naisiltakin.
Erottiin kolmen vuoden seurustelun, ja vajaan vuoden yhdessä asumisen jälkeen tyttöystäväni kanssa viime keväänä.
Taustat meillä oli melko erilaiset, enkä pystyisi näkemään meillä yhteisiä lapsia yms.
Ero tuntui ns. "pakolliselta" päätökseltä, mutta en ole päässyt vieläkään asian yli, ja tuntuu, ettei tunteet kuole millään :(...
Exä muutti melko lähelle, ja törmätään sattumalta kaupassa tms. ehkä kerran kuussa tai parissa. Emme asiasta ole eropäätöksen jälkeen puhuneet, vaikka puheväleissä jossain määrin ollaankin.
Ei voi kyllä muuta sanoa, kun että on varsin ikävä tilanne, jos ei pysty näkemään yhteistä loppuelämää, mutta silti rakastaa toista.
Mun tilanteessa on käynyt nyt niin merkittäviä käänteitä, että mun tunteet on menneen talven lumia.
Kävi ilmi että en ole ensinnäkään hänen ainut nainen.
Googlatkaa nimi Auervaara, tämä mun eksä on tehny saman, tottakai pienemmässä mittakaavassa.
Hänestä on nyt tehty jo kaksi rikosilmoitusta, toisen teki perheeni yritys.
Tänään asennetutin myös turvalukon oveeni, eilen sattui jotain minkä takia soitin poliisillekin.
Onneksi me kaikki tämän jutun naiset pidetään yhtä ja yritetään antaa miehelle takas, tai ainakin ansion mukaan.
Mulla siis kaikinpuolin hyvin menee, nyt ku tosiaan pääsen siitä vihdoin eroon!
Lost and lonely ..