mitä teette puolisonne kanssa?

Siis meillä ongelmana on se että mitä tehdä kun olisi aikaa olla yhdessä. Yleensä sitten katotaan vaan telkkaria... Pelejä ei ole eikä puoliskoa paljon ilmeisesti innosta pelaaminen vaikka itse kyllä pelaisin.
19468617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 194

Vanhimmat

Kun meillä on kumppanini kanssa sitä kahdenkeskistä aikaa me yleensä juttelemme teekupin ääressä, käymmä kävelyllä, katsomme televisiota (kommentoiden koko ajan tapahtumia). Yleensäkkin keskustelemme ja pidämme hauskaa

Äänestä

  • Kaikkea seksikästä kirjoitti:

    Yhteistä tekemistä esim lastenkassa leekoilla rakentelu kiinosti ainakin meidän isäntää silloin kuin lapset olivat pieniä. Muuuten se yhteinen aika tais mennä talon rakentamiseen ja rankametsässä käyintiin joka on minusta vieläkin ihanaa yhdessäoloa. Uusi yhteinen harastus on palapelejen rakentaminen mutta ei kai onnistu kovin helposti jos on pieniä lapsia. Olemme yrittäjä perhe ja teemme paljon töitä yhdessä. minä vastaan huusollihommista ja pääasiassa lasten harrastuksista ja muista asioista. meillä se on toiminut mies tekee pitenpää päivää kodin ulkopuolella. yhteinen yritys ja murrosikäiset lapset kyllä järjestää ohjelmaa. joskus on mukava kaatua vain toisenviereen ja olla tietää teetä toinen on olemassa.

    Äänestä

  • naimisissa 20 v kirjoitti:

    Yhteistä tekemistä esim lastenkassa leekoilla rakentelu kiinosti ainakin meidän isäntää silloin kuin lapset olivat pieniä. Muuuten se yhteinen aika tais mennä talon rakentamiseen ja rankametsässä käyintiin joka on minusta vieläkin ihanaa yhdessäoloa. Uusi yhteinen harastus on palapelejen rakentaminen mutta ei kai onnistu kovin helposti jos on pieniä lapsia. Olemme yrittäjä perhe ja teemme paljon töitä yhdessä. minä vastaan huusollihommista ja pääasiassa lasten harrastuksista ja muista asioista. meillä se on toiminut mies tekee pitenpää päivää kodin ulkopuolella. yhteinen yritys ja murrosikäiset lapset kyllä järjestää ohjelmaa. joskus on mukava kaatua vain toisenviereen ja olla tietää teetä toinen on olemassa.

    miksi pitäisi olla jotain tekemistä, riittää kun on kotona ja näkee toisen, ei se vaadi mitään sen kummempia, tyhmää ajatella että pitäisi olla koko ajan jotain tekemmistä kun on vapaa aikaa, se riittää vallan maisniosti että näkee toisen ja osaa viestittää jos tarvetta sille "asialle" on.

    Äänestä

  • Kuulostaa ratkiriemukkaalta .Pidättekö toisianne käsistä kiinni kun katsotte televisiota ? Juotteko samasta teekupista ? Kävelettekä samoja jalanjälkiä lenkillä? Mikä tän "kyselyn" tarkoitus on ? Jos tarkoituksesi olikin kertoa vain kaikille että olet suhteessa ? Oletko onnellinen kun juotte teetä ? oletko onnellinen kun olette lenkillä? Kumpuaako sisälläsi elämää suurempi tunne kun katsotte televisiosta kommentoitavia asioita ? salpautuuko henkesi kun kumppanisi kommentoi television antia ? Tässä tyhmempiä kysymyksiä. Miksi olet puolisosi kanssa ? Mitä kumppanisi täydentää sinussa ? Oletko onnellinen ?

    Äänestä

  • boring kirjoitti:

    Kuulostaa ratkiriemukkaalta .Pidättekö toisianne käsistä kiinni kun katsotte televisiota ? Juotteko samasta teekupista ? Kävelettekä samoja jalanjälkiä lenkillä? Mikä tän "kyselyn" tarkoitus on ? Jos tarkoituksesi olikin kertoa vain kaikille että olet suhteessa ? Oletko onnellinen kun juotte teetä ? oletko onnellinen kun olette lenkillä? Kumpuaako sisälläsi elämää suurempi tunne kun katsotte televisiosta kommentoitavia asioita ? salpautuuko henkesi kun kumppanisi kommentoi television antia ? Tässä tyhmempiä kysymyksiä. Miksi olet puolisosi kanssa ? Mitä kumppanisi täydentää sinussa ? Oletko onnellinen ?

    Kylläpä nauratti, kun luin tämän. Oli pakko ukollekin lukea. Sellaista se elämä on, kun on ollut pitkään suhteessa. Meilläkin juodaan teetä ja tuijotetaan teeveetä melkein joka ilta. Kävelyllä, pyöräilemässä ja uimassakin käymme yhdessä, ettei sohvalla vierekkäin makailu kostaudu. Välillä käymme klubbaamassa/tanssimassa, elokuvissa, taidenäyttelyssä, pippaloissa jne. Melkein joka viikko käymme ruokaostoksilla yhdessä. Aina on jotain juoksevien asioiden hoitamista yhdessä.

    Mutta käymme molemmat myös erikseen kavereiden kanssa pubissa, lenkillä jne. Matkustamme yhdessä ja erikseen. Ukko lähtee parin viikon kuluttua maapallon toiselle puolelle, ja minä pidän kämpän lämpimänä sillävälin. Illanistujaisia tyttökavereiden kanssa on luvassa :)

    Äänestä

  • meillä on viimeiset parikymmentä vuotta ollut poppibändi missä minä soitan bassoa ja vaimo kitaraa ja laulaa. Viimeiset viisi vuotta lisäksi on ollut tanssiharrastus, eli käymme pari kertaa viikossa tanssikursseilla ja olemme oppineet tanssimaan ihan oikeasti, Yhteisiä harrastuksia on ollut aina.

    Äänestä

  • Vaimo ei pidä että kommentoin tv-ohjelmia, mitä suosittelette tilalle?

    Äänestä

  • ei mitään.... kirjoitti:

    miksi pitäisi olla jotain tekemistä, riittää kun on kotona ja näkee toisen, ei se vaadi mitään sen kummempia, tyhmää ajatella että pitäisi olla koko ajan jotain tekemmistä kun on vapaa aikaa, se riittää vallan maisniosti että näkee toisen ja osaa viestittää jos tarvetta sille "asialle" on.

    Ehkä jollain teini-ikäisillä jotka näkevätkin toisiaan vain kodin ulkopuolella, riittää näkeminen ja yhteiselo sillointällöin. Mutta olen nyt ollut yhdessä avopuolisoni kanssa vähän yli kuukauden ja kyllä sen huomaa että hiljaista on jos ei löydy mitään yhteistä tekemistä. Ellen itse olen tietokoneen äärellä piirtämässä (vapaa-ajan harrastukseni:maalaaminen ja piirtäminen) joko hoivailen kissoja tai luen makkarissa,sillävälin kun herra on koneella vakkari keskustelusivuillaan tai lueskelemassa wikipediassa. Eihän sitä voi kokoajan vain olla ja maata sängyssä! Tylsää siinä tulee kuten tulisi yksinollessaankin ja sitten rupeaa vaikka siivoamaan, tiskaamaan, lukemaan jne.

    Tiedän mitä jotkut tähän ajattelevat- petipuuhat. No onneksi olkoon niille naisille jotka kiihottuvat tuosta vain jokapäivä! Itselleni tärkeämpää on läheisyys kuin seksuaalipuoli, joten voi hyvinkin mennä pari päivää ettei asia tule edes mieleen kun maalaan..!

    Miltä itsestäsi tuntuisi jos asuisit kämppiksen kanssa eikä teillä likimain KOSKAAN olisi mitään yhteistä tekemistä? Siis ajatellen että olette hyviä kaveruksia. Varmaan välillä kattelisitte leffaa, kävisitte ulkona, jutustelisitte yhteisistä kiinnostuksen aiheista tai vain tekisitte jotain kivaa yhdessä. :)

    Tuo että "viestittää asiasta jos tarvetta sille on" kuulostaa tosi kylmältä suhteelta :S Luulisi että yhteistä tekemistä ja kiinnostuksen kohteita löytyy kun suhteeseen menty. Olettaen että toisessa on kiehtonut MUUKIN kuin ulkonäkö..

    Äänestä

  • duncet kirjoitti:

    Ehkä jollain teini-ikäisillä jotka näkevätkin toisiaan vain kodin ulkopuolella, riittää näkeminen ja yhteiselo sillointällöin. Mutta olen nyt ollut yhdessä avopuolisoni kanssa vähän yli kuukauden ja kyllä sen huomaa että hiljaista on jos ei löydy mitään yhteistä tekemistä. Ellen itse olen tietokoneen äärellä piirtämässä (vapaa-ajan harrastukseni:maalaaminen ja piirtäminen) joko hoivailen kissoja tai luen makkarissa,sillävälin kun herra on koneella vakkari keskustelusivuillaan tai lueskelemassa wikipediassa. Eihän sitä voi kokoajan vain olla ja maata sängyssä! Tylsää siinä tulee kuten tulisi yksinollessaankin ja sitten rupeaa vaikka siivoamaan, tiskaamaan, lukemaan jne.

    Tiedän mitä jotkut tähän ajattelevat- petipuuhat. No onneksi olkoon niille naisille jotka kiihottuvat tuosta vain jokapäivä! Itselleni tärkeämpää on läheisyys kuin seksuaalipuoli, joten voi hyvinkin mennä pari päivää ettei asia tule edes mieleen kun maalaan..!

    Miltä itsestäsi tuntuisi jos asuisit kämppiksen kanssa eikä teillä likimain KOSKAAN olisi mitään yhteistä tekemistä? Siis ajatellen että olette hyviä kaveruksia. Varmaan välillä kattelisitte leffaa, kävisitte ulkona, jutustelisitte yhteisistä kiinnostuksen aiheista tai vain tekisitte jotain kivaa yhdessä. :)

    Tuo että "viestittää asiasta jos tarvetta sille on" kuulostaa tosi kylmältä suhteelta :S Luulisi että yhteistä tekemistä ja kiinnostuksen kohteita löytyy kun suhteeseen menty. Olettaen että toisessa on kiehtonut MUUKIN kuin ulkonäkö..

    ei kuukautta :D

    Äänestä

  • raimoiskariot kirjoitti:

    Vaimo ei pidä että kommentoin tv-ohjelmia, mitä suosittelette tilalle?

    siinä ois yks ihana juttu. mie ainaki tykkäisin jos joku tulis pusimaa. vaikka kesken leffan jos siltä tuntuu :) tietty täytyy miettii et jos vaimoke on kovin addiktoitunu töllöttimeen ni saattaapi tulla nyrkistä jos kauhiasti häirittee :D

    Äänestä

  • ku pussaa. :) kirjoitti:

    siinä ois yks ihana juttu. mie ainaki tykkäisin jos joku tulis pusimaa. vaikka kesken leffan jos siltä tuntuu :) tietty täytyy miettii et jos vaimoke on kovin addiktoitunu töllöttimeen ni saattaapi tulla nyrkistä jos kauhiasti häirittee :D

    Täytyy koettaa illalla.

    Äänestä

meillä on molemmilla kannettavat, mä hengailen keskustelupalstoilla ja mies pelaa pokeria. Mutta me ollaankin naimisissa. x)

Käydään myös välillä baareissa, taidenäyttelyissä, kaupungilla kävelyllä muuten vaan, kirppareilla, ulkona syömässä tai lastentarvikeliikeissä kattelemassa vaunuja meidän tuleville vauvoille, tehdään yhdessä ruokaa, luetaan vierekäin, pussaillaan ja rakastellaan.

Aina ei tarvitse tehdä kaikkea yhdessä, riittää että tietä toisen olevan siinä lähellä.

Suosittelen kokkaamista; suunitelkaa yhdessä kaikki alkuruoista jälkiruokiin, käykää hakemassa kaupasta ainekset, tehkää ruoat yhdessä, syökää ja korjatkaa jäljet, menkää sängylle pötköttelemään ja sulatteleman ateria. :)

Äänestä

Kesäisin käymme yhdessä pelaamassa golffia. Talvisin käymme hiihtämässä. Pitkin vuotta käydään myös yhdessä kävelyillä ja pyöräretkillä, on kivaa liikkua luonnossa.

Kotona laitamme yhdessä ruokaa, varsinkin viikonloppuisin. Monesti teemme ruokaa ihan pitkän kaavan mukaan, vaikka olemme vain kahdestaan.

Telkkariakin tulee tietysti katottua, seuraamme joitakin sarjoja ja lisäksi katsomme leffoja kerran-pari viikossa. Joskus vietämme ihan rennon koti-illan sohvalla: hyvä elokuva, viiniä, juustoja ja suolakeksejä ja valaistukseksi kynttilöitä näin talvisin.

Pelaamme tietokone- ja konsolipelejä yhdessä. Guitar Hero on hauska. Tekisi mieli myös ostaa Wii, sitä on tullut ystävien luona kokeiltua. Yhteen väliin Monopoli kuului suosikkeihin, se on nyt jäänyt. Pitäisi ostaa uusia lautapelejä, koska niitä on kivaa pelata välissä kahdestaan ja välissä isommalla porukalla.

Käymme myös silloin tällöin elokuvissa tai jääkiekko-otteluissa. Joskus yhdistettynä ravintolassa ruokailuun, eli käymme niinsanotusti treffeillä. Mukavaa sekin, vaikka yhteisiä vuosia on takana yli 8.

Lisäksi käymme tietysti kylässä sukulaisten ja ystävien luona. Ja kutsumme kavereita meille saunomaan ja laittamaan ruokaa yhdessä viikonloppuisin. Käymme myös baarissa, kahdestaan tai porukalla, joitakin kertoja vuodessa.

Ei kait sitä nyt mitään kummoista tarvitse vapaa-ajaksi keksiä? Mielestäni me vietämme ihan normaalia elämää, johon kuuluu sopiva sekoitus liikuntaa, ruokailua, löhöilyä sohvalla ja sosiaalisia suhteita. Näihin kun lisää muutamia keikkoja kaupungille tai tapahtumiin niin saadaan mielestäni ihan kelpo arki. Juhliin kuuluu sitten hotelliviikonloput, kylpylävierailut, matkat Lappiin tai Helsinkiin, teatterissa käynnit jne.

Äänestä
  • me ei tehä yhessä yhtään mitään ei edes rakastella enää:(

    Äänestä

Meillä tykkää molemmat pelata ja se yhdistää.

Äänestä
  • Hienoa että ihmiset vielä pelaa ja toivottavasti tuo shakin peluu on ihan laudalla tapahtuvaa.
    Kuten nähtävästi tiedätte pelaajina että ennen shakki oli kuninkaitten peli ja nykyisinkin vielä pelien kuningas...

    Hyviä hetkiä älyä kehittävän pelin parissa!

    Äänestä

Meillä yhteistä aikaa on vähän, joten yleensä sitä tulee harrastettua seksiä. Meillä ei siis ole televisiota eikä pelikonsolia, joten sen ajan kun muuten käyttäis noihin, me on käytetty seksiin.

Äänestä
  • Minä nainen 53 v. mies 45 v. meillä luetaan paljon, eli luemme kirjoja sänky täynnä, harrastamme liikuntaa eli patikoimme Itä-Helsingistä stadin keskustaan Viikin kautta. Käymme paljon elokuvissa, joka viikko, harrastamme saunomista oikein urakalla, päämme vedämme täytee joka 3 viikko ja riidellään sen seurauksena oikein urakalla, ah kuin helpottaa, pelaamme korttia ja shakkia silloin kuin huvitta, baarissa notkumme silloin kuin huvittaa, yhdessä siivotaan, sellainen meidän elämämme on ja ah niin ihanaa, pyrimme reissaamaan 3 kertaa vuodessa lähinnä Keski-Euroopassa tai kauempana...

    Äänestä

Kotosalla jos ollaa, ni katellaa telkkua tai leffoja yms.. Tehää ruokaa ja syödää hyvin. Joskus pelataa lautapelei tai pleikkaria. Saunotaa, istutaa ehkä vaa ihan sylikkäin ja jutellaa ja pussaillaa. Rakastellaa ;) Tai sit ollaa välil ihan omissa oloissa...esim. mies koneella ja mä luen ehkä jotain hyvää kirjaa yms. Tai sit tehää yhes kotitöit.

Välillä käydään baareissa, leffassa, syömässä jossain yms... Tai kutsutaan kavereita illan viettoon tai mennää itse jollekkin kavereista iltaa istumaan. Lenkkeillään yhessä tai joskus (yleensä sunnuntaisin) lähdetään ihan huvikseen vaan ajelemaan ympäri kaupunkii. Ja välil kyläillää toistemme vanhemmilla ja siskoilla yms... :)

Äänestä

Hmmh. Silloin tietenkin kun ei ole ihan itsestänselvää puuhaa; lasten kaitsemista tai omia hommia, laitamme ruokaa yhdessä, luemme kirjoja (siis makaamme sohvilla omien kirjojen kanssa, jaamme hauskat heitot ja nautimme rauhasta samassa tilassa tuntien toistemme läsnäolon), vuokraamme leffan, käymme elokuvissa, syömme ulkona (ilman lapsia... toive vain viime aikoina :D) me olemme siitä hyvässä asemassa että mukava yhdessäoloa on molempien mieelstä myös se kun emme keskity samaan asiaa, vaan kummallakin on oma juttunsa, mies voi surffata netissä kun minä luen vaikkapa, mutta olemme kuitenkn yhdessä.

inä pidän lautapeleistä mutta mies ei :D pokerista tosin innostuimme molemmat, siihen vain tarvitaan useampi pelaaja.

***

Äänestä
  • Kiitos kovasti vastauksista mutta kun puoliskoa ei pahemmin kiinnosta edellä mainitut asiat...
    Hällä kun on auto ja ajokortti niin eihän se kävele. Pelit on sen mielestä tyhmiä. Kirjoja se ei lue. Ravintolaan se ei voi mennä kun siellä on muita. Seksiä se harrastas vaikka joka ilta mutta kun ei itse jaksa kun koko päivän oon juossu tyttäremme perässä. Ja viime aikoina puoliskolta saamani huomio on ollut olematonta, joten seksi ei edes kiinnosta. Ja kun se vielä nukkuu yöt läpeensä olohuoneen sohvalla niin olkoon ilman seksiä!! Onko muuten tohon sohvalla nukkumiseen mitään ratkaisua??

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kiitos kovasti vastauksista mutta kun puoliskoa ei pahemmin kiinnosta edellä mainitut asiat...
    Hällä kun on auto ja ajokortti niin eihän se kävele. Pelit on sen mielestä tyhmiä. Kirjoja se ei lue. Ravintolaan se ei voi mennä kun siellä on muita. Seksiä se harrastas vaikka joka ilta mutta kun ei itse jaksa kun koko päivän oon juossu tyttäremme perässä. Ja viime aikoina puoliskolta saamani huomio on ollut olematonta, joten seksi ei edes kiinnosta. Ja kun se vielä nukkuu yöt läpeensä olohuoneen sohvalla niin olkoon ilman seksiä!! Onko muuten tohon sohvalla nukkumiseen mitään ratkaisua??

    on ratkaisu ainakin yhtenä iltana viikossa/kuukaudessa tai miten vain. Ajakaa yhdessä lähimmälle karting radalle ja siellä sitten pyritte parantaan aikaa toisianne vastaan. Tehkää siitä vaikkapa jokaviikkoinen tapahtuma niin työviikon pölyt karisevat pois kerralla.Yhden kerran käytte ainakin kokeilemassa, on yhteistä tekemistä. Ja sitten, kun tyttö on tarpeeksi iso,viette hänetkin sinne,päihittää sitten aikanaan kaikki ikäisensä pojat! Ja on hauskaa voin taata:)

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kiitos kovasti vastauksista mutta kun puoliskoa ei pahemmin kiinnosta edellä mainitut asiat...
    Hällä kun on auto ja ajokortti niin eihän se kävele. Pelit on sen mielestä tyhmiä. Kirjoja se ei lue. Ravintolaan se ei voi mennä kun siellä on muita. Seksiä se harrastas vaikka joka ilta mutta kun ei itse jaksa kun koko päivän oon juossu tyttäremme perässä. Ja viime aikoina puoliskolta saamani huomio on ollut olematonta, joten seksi ei edes kiinnosta. Ja kun se vielä nukkuu yöt läpeensä olohuoneen sohvalla niin olkoon ilman seksiä!! Onko muuten tohon sohvalla nukkumiseen mitään ratkaisua??

    ..meneen.

    Äänestä

  • Eihän tuosta mitään tule kirjoitti:

    ..meneen.

    ennakkoluuloinenko?? Me käydään lasten kanssa usein, mennään ulos yhdessä muuallekin esim. luisteleen, hiihtään ja lasketteleen talvisin (paitsi jos sattuu asumaan etelässä, ei taida olla lunta) Maatkaa sitten sohvalla ja olkaa väsyneitä töistänne:)On sitten edes niitä pieniä hauskoja hetkiä mitä muistella vanhempana..seiniä ja..Mitään uuttahan ei kannata koskaan kokeilla, eiks niin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kiitos kovasti vastauksista mutta kun puoliskoa ei pahemmin kiinnosta edellä mainitut asiat...
    Hällä kun on auto ja ajokortti niin eihän se kävele. Pelit on sen mielestä tyhmiä. Kirjoja se ei lue. Ravintolaan se ei voi mennä kun siellä on muita. Seksiä se harrastas vaikka joka ilta mutta kun ei itse jaksa kun koko päivän oon juossu tyttäremme perässä. Ja viime aikoina puoliskolta saamani huomio on ollut olematonta, joten seksi ei edes kiinnosta. Ja kun se vielä nukkuu yöt läpeensä olohuoneen sohvalla niin olkoon ilman seksiä!! Onko muuten tohon sohvalla nukkumiseen mitään ratkaisua??

    Yhteistä aikaa on kun minä makaan soffalla, vaimo siivoo ja paimentaa lapsi...jos oikeen herkällä päällä satun (harvoin) olemaan niin saataan kommentoida ..kalle kesken imuroinnin että "on tainnut perä levitä..."

    nih, vasta tavattiin oisko -80 luku ollut..

    Äänestä

ihmminen joka ei tiedä mitä tehdä rakkaansa kanssa kun on vapaa aikaa niin eipä taida olla hyvä suhde itse ainakin kokkailen mieheni kanssa pelailen vaikka en osaa,jutellaan kaikesta pyydetään kavereita vietetään illan istujaisia kyllä tekemistä aina keksii jos on luova toki omassa suhteessakin josksu on aika tylsää kun ei ole mitään tekemistä.onneksi meillä kummallakin on yhteinen harrastus komediat olipa ne missä muodossa vaan.aijon viedä mieheni luistelemaan ja ratsastamaan sellasia asioita joista itse pidän ja kannustan kokeilemaan.yllätä miehesi tee hyvää ruokaa hierokaa vaikka toisianne katsokaa yhteinen elokuva käykää kylässä

Äänestä
  • Ja tuossa mahtava esimerkki viestistä jonka kirjoitusasu on esimerkillisen selvää. Hienoa! (Miksi on niin vaikeaa käyttää pisteitä, pilkkuja, isoja alkukirjaimia ja muita kyseisiä selvän tekstin elementtejä?)

    No sitähän tulee tehtyä milloin mitäkin. Telkkarin katsomiseen tuo kyllä omakohtaisesti keskittyy, mutta yleisesti samalla jutellaan ja naureskellaan. Silloin tällöin on mukava tehdä ruokaa. Eli eipä omassakaan suhteessa mitään kovin ihmeellisiä aktiviteetteja harrasteta, mutta kylläpä tuo yhdessäolo on vielä tähän mennessä riittänyt. Katsoo sitten miten käy myöhemmin.

    Äänestä

ME TEHDÄÄN KAIKENLAISTA...KÄYDÄÄN KÄVELYLLÄ, TEHDÄÄN RUOKAA,KATELLAAN LEFFOJA, RAKASTELLAAN, TOUHUTAAN LASTEN KANSSA, PELATAAN PELEJÄ, LUETAAN, PELATAAN NETTIPOKERIA YMS...


EI SE OLE HANKALAA...PITÄÄ VAAN ROHKEESTI TEHDÄ ALOITE MIHIN HOMMAAN TAHANSA..:)

Äänestä

kanssa vietetään ihan normaalia arkea, johon kuuluu ruuan laittaminen, työpäivästä jutteleminen, siivous ja telkkarin katselu jne. Joskus järkkäämme kahdenkeskisen elokuvaillan tai pelataan jotain peliä (sellaisia kun löytyy). Myös kävelyt ja ostoksillakäynti on tavallisimmasta päästä.

Parasta on tietenkin se jutteleminen. On mukavaa, kun on joku jonka kanssa jutella ajatuksista, unelmista, suunnitelmista ja tulevaisuudesta.

Äänestä
  • Tuleeko avokista naimisiinmennessä avikki vai avis? on niin tyhmän kuulonen sana toi avokki..

    Äänestä

  • höö.... kirjoitti:

    Tuleeko avokista naimisiinmennessä avikki vai avis? on niin tyhmän kuulonen sana toi avokki..

    Sulla on varmasti tylsää, hanki sinäkin elämä, tämä palsta on täynnä hyviä vihjeitä siihen

    Äänestä

  • höö.... kirjoitti:

    Tuleeko avokista naimisiinmennessä avikki vai avis? on niin tyhmän kuulonen sana toi avokki..

    eiku siitä tulee vaimo. tai mies. loogista.

    Äänestä

voi sitä yksinkin olla kivaa.

Äänestä
  • mitään yhteistä tekemistä. Ennen lasta oli,käytiin kävelyllä, leffassa ym.. mutta lapsen syntymän jälkeen, ei tehdä yhdessä mitään. Tuntuu että hän on niin laiska, ettei jaksa edes lähteä meidän kanssa ulkoilemaan. Ärsyttää koko tyyppi, haluaisin laittaa hänet kiertoon, mutta lapsen takia yritän sietää häntä.

    Äänestä

  • oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    mitään yhteistä tekemistä. Ennen lasta oli,käytiin kävelyllä, leffassa ym.. mutta lapsen syntymän jälkeen, ei tehdä yhdessä mitään. Tuntuu että hän on niin laiska, ettei jaksa edes lähteä meidän kanssa ulkoilemaan. Ärsyttää koko tyyppi, haluaisin laittaa hänet kiertoon, mutta lapsen takia yritän sietää häntä.

    sydän sanoo. Mitä sitä kärvistelemään rupee kaverin kanssa, jota ei kiinnosta kun syöminen, sohvallamakaamine tai tv:n tuijotus.

    Äänestä

  • turve jussi kirjoitti:

    oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    tässä keskustelussa!

    Äänestä

  • turve jussi kirjoitti:

    oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    Kyllä toi savonmurre pitäisi Suomen laissa kieltää, hirveää sontaa samoinkuin miehen lauseet, eipä taida olla suomenmaahan sellaista eukkoa syntynyt nykypäivänä että tollaista tekisi. Ei ihme että ne savolaiset miehet ovat vielä ilman akkaa, ottakaa pojat oppia vaikka Pohjanmaalaisista tai Lapin pojista siinä vasta on miehet omiaan ja niin herttaisia ja mukavia että jotta, ihan kyynel silmään vierähtää Hämeen tytöltä, ne jos mitkä ovat herrasmiehiä....

    Äänestä

  • turve jussi kirjoitti:

    oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    Niin se sanoi ennen vanhaan jopa täällä pohjantähden alla Jussi, että häpeähän se olisi muijaa ojankaivuu laittaa, eli HÄPEÄ JO, mies tekee työt ja peuhaa sitten kaikessa rauhassa sängyssä oman kultansa kanssa...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niin se sanoi ennen vanhaan jopa täällä pohjantähden alla Jussi, että häpeähän se olisi muijaa ojankaivuu laittaa, eli HÄPEÄ JO, mies tekee työt ja peuhaa sitten kaikessa rauhassa sängyssä oman kultansa kanssa...

    eikä eukko ole tiineen lehmän näköinen, on vielä viiskymppisenä sutjakassa kunnossa. Ei nykyisille kakskymppisille häppee. Ei ole kipuja eikä kolotuksia. Ite sano tykkeevääsä järjestyksestä. Ikinä ei ole nalkuttanut eikä mykkäkoulua leikkinyt. Oltu jo yli kolmekymmentä vuotta porukoissa.

    Äänestä

  • turve jussi kirjoitti:

    oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    ....vapaa-ajan tekemisiä. Eikä iltapimeällä oikeen rankametällä eikä risusavotassa voi olla. Siinä vasta on kunnon punttisalijumppaa,kun metässä risuja raivarilla lakoat ja samaten se rankojen kokoaminen,työstä se käy. Ei tartte illalla unipillereitä napsia.- Näin sunnuntain aattona me pelattiin jääkiekkopeliä olohuoneen pöydällä.Yleensä vaan lojutaan sohvalla.

    Äänestä

  • turve jussi kirjoitti:

    oman kullan kanssa on hauskinta puuhaa mitä tiijän. Toinen kiva homma on ojankaivu lapiolla. Eukko mättää turpeita lapiolla ojanpohjalta ja minä levittelen niitä traktorilla kynnökselle.
    Talvella on nuo savottahommat eukko tekköö ropsit ja minä ajan tienvarteen rattorilla.
    Kyllä se on saanasta tultua pitkänpäivän jälkeen ruisleipä hyvvee.
    Elekee sannoo kellekkää mut kyllä kun piäsöö peito alle eukon viereen on päevän kohokohta sänkyhommii, heh he.

    Elekäähän nyt, minä maalla asustellut ennen ja nautin kyllä tuollaista tekemisistä ja yhdessä kun ne tehdään, tulee samalla hyötyliikuntaa ja ulkoilua! Rentouttavaa se on... Ja savonmurre on parasta mitä voi kuulla!!! :D:D Lepposta!

    Äänestä

  • vaarijallu kirjoitti:

    eikä eukko ole tiineen lehmän näköinen, on vielä viiskymppisenä sutjakassa kunnossa. Ei nykyisille kakskymppisille häppee. Ei ole kipuja eikä kolotuksia. Ite sano tykkeevääsä järjestyksestä. Ikinä ei ole nalkuttanut eikä mykkäkoulua leikkinyt. Oltu jo yli kolmekymmentä vuotta porukoissa.

    kun mies vielä vuosikymmenten jälkeenkin näkee naisessaan naisen, eikä lahnoo...
    Itse petaamme olomme, on se sitten tätä nykyä minkälainen vain. Mitä voisin tehdä toisin, sitä kantsii miettiä.
    Rakkautta ei kukaan saa liikaa, ei lapsi, nuori, aikuinen, eikä vanhus.

    Äänestä

  • niinkuin kirjoitti:

    sydän sanoo. Mitä sitä kärvistelemään rupee kaverin kanssa, jota ei kiinnosta kun syöminen, sohvallamakaamine tai tv:n tuijotus.

    TV'n välityksellä välitetään planeetan paras sisältö ja maailman mielenkiintoisimmat tapaukset. Ei ole mitään järkeä vääntää mielenkiinnottomien sisällytyksetöntä kävelyhuuhaata tms., kun voi keskittyä maailman mielenkiintoisimpiin tapauksiin.

    Äänestä

Me käydään kävelyllä pari-kolme kertaa viikossa. Telkkaria toki mekin joskus katsellaan, mutta tietoisesti ollaan tiputettu määrä pariin tuntiin viikossa (eikä siis moneen tuntiin illassa, kuten joillakin on tapana...) Telkkari on muun ajan pois päältä, eikä pauhaa mitään olematonta roskaa.

Silloin tällöin leivotaan tai kokataan yhdessä. Me myös tehdään kaikkia remppahommia kimpassa, kuten tapetoidaan, maalataan ym.

Vähintään kerran viikossa istutaan ihan rauhassa ja jutellaan. Usein perjantaisin, kun lapsi on mennyt nukkumaan, me kaadetaan konjakit laseihin ja puhutaan monta tuntia. Se on sellaista arkielämän luksusta. Paljon paremmin oppii tuntemaan oman aviopuolison tunteet ja ajatukset, kun ottaa aikaa keskustelulle. Me puhutaan työasioista, kavereistamme, tietysti lapsestamme, tulevaisuuden haaveista, omasta fiiliksestä minkä tahansa asian suhteen... Ihan laidasta laitaan käydään keskusteluja. Joskus puhutaan politiikkaa ja toisinaan mietitään, mitä huomenna syödään.:)

Muista, että on tosi tärkeää oikeasti keskustella. Ei tekemisen tarvitse sen ihmeellisempää olla. Jos keskustelu ei suju, niin on oikeasti aika ravistella parisuhde kuntoon.

Äänestä
  • Jos ei jutustelu suju, ni ollaa hiljaa ja ilman tv:tä, radiota yms. Ihana olla vaa hiljaa toisen kainalossa, kuunnella takkatulen rätinää. Olla vaan.

    Äänestä

Kohta neljäntoista avioliittovuoden ja kuuden lapsen jälkeen teemme sitä mitä ennenkin. Kotityöt vievät tietty suuren osan "vapaasta" ajasta. Lenkkeilemme kun saamme hoitajan kotiin, käymme kuntosalilla, surffailemme iltaisin netissä (kumpikin omalla koneella), luemme, laitemme yhteisen iltapalan lasten nukkuessa jne.

Joskus aikaisemmin illalla, joskus myöhemmin, käymme sitten lepäilemään. Nautimme läheisyydestä, vedämme peitot ja tyynyt yhteen läjään ja saatamme vain köllöttää toisiamme vasten jopa tuntikausia. Usein päädymme Rakastelemaan (isolla R:llä) hellästi ja intohimoisesti.

Väliin riitelemme railakkaasti, sitten taas hyppäämme toistemme syliin.

Äänestä

Aina kun exäni kanssa olimme yhdessä, välimatkaa oli 400km, teimme mekin yhdessä ruokaa, siivosimme toistemme kämppiä yhdessä, kävimme paljon lenkillä. Useimmiten kävelimme 4km suuntaansa kirjastoon lehtiä lukemaan ja kävelimme takasin eri reittejä ruokaa tekemään. Kirkossa kävimme. Katsoimme kans telkkarista ohjelmia joista kummatkin pitivät. Tai jos exäni katsoi jotain, joka mua ei kiinnostanut, torkuin pää hänen sylissä. Saunoimme, jopa suihkuilimme yhdessä:) Hiihtelimme kovasti, pyöräilimme, uimme...voivoi...niin paljon kaikkea!!

Koetapas keksiä joku aivan uus juttu, ehkä vähän joku hullultakin kuulostava ja ehdota sitä=) Mä mietin kans jotain omituista ja oivalsin avantouinnin. Se oli siihen maailmanaikaan vielä tuntemattomampi harrastus. No, ehdotin ja sain kuulla kunniani:) Mutta siitä poiki uiminen noin yleensä.

Äänestä

Arkiaamuisin luetaan lehteä vierekkäin samalla kun kauhotaan puuroa suihin. Iltaisin laitetaan jotain pientä syötävää ja jutellaan syödessä kuulumiset. Jos tulee hyvä sarja tai leffa telkasta niin se katotaan yhdessä sohvalla sylikkäin ja sitä kommentoidaan samalla. Loppuaika meneekin arkisin lastenhoitoon, rutiineihin ja ulkoiluun, aika monesti ne joudutaan tekemään erikseen.

Lauantaisin vedetään kalsarikännit ja laitetaan samalla jotain hyvää ruokaa. Illalla pannaan kun lapset on saatu pois jaloista. Sunnuntaina aamupanot krapulassa, sen jälkeen sohvalla sylikkäin makoilua, telkan katsomista, ulkoilua yhdessä, ruuanlaittoa.

Äänestä

niin turpaan olis tullu ja itsenäisyys mennyt...

Äänestä
  • yleensä juotan eukkoa sen verran, ettei huomaa vierasta kun vieressä sitä jne.. harmi tietysti hukata hyvää viinaa.

    Äänestä

talvella met emme kalasta!

Äänestä

Joskus istutaan sylikkäin sohvalla ja kuunnellaan musiikkia,joskus sängyssä..du vet..

Äänestä

parisuhteelle, mutta myös itselleen.
Meillä miehellä ja mulla on täysin erilaiset harrastukset. Välillä tuntuu, ettei sitä kuuluisaa kahdenkeskistä aikaa jää yhtään, kun nykyään on lapsia, työt, kotihommat yms... Ja kun aikaa on, ei jaksa muuta kuin rojahtaa sohvalle ja tuijottaa telkkua.
Nyt ollaan pidetty tv kiinni ja ihan vaan jutellaan. Juodaan kupposet teetä ja mietitään maailman menoa.
Lisäksi ollaan vähintään kerran kahdessa kuukaudessa yö pois kotoa..eli romantiikkaa peliin:)
Lapset pärjää appivanhempien hoiteissa sen ajan vallan mainiosti. Me saadaan kunnolla ollaan kahdestaan ja lapset pääsee mummin ja ukin lellittäviksi:)

Äänestä

Me harrastamme urheilua tahoillamme, mutta kimppaseksiä harrastetaan yhdessä. Kolme-neljä kertaa viikossa. Kokeilkaa!

Äänestä
  • täytyy olla "idea köyhä" jos tollasta p.s... harrastaa....

    Äänestä

  • Ou jee. Ei yhtään huono harrastus. Molemmat saavat, mitä saavat, pääasiassa että nauttivat. Se on yhteinen se - kummankin hyväksymä.

    Äänestä

  • Hurahdus kirjoitti:

    Ou jee. Ei yhtään huono harrastus. Molemmat saavat, mitä saavat, pääasiassa että nauttivat. Se on yhteinen se - kummankin hyväksymä.

    bakteeripesän rakennat ympärillesi? Monen ihmisen basillit sekoittuvat ja levittävät uusia tauteja eteen päin.
    Ei ole lainkaa ihme, että liikkeellä on jo uusia basillikantoja, joihin ei antibiootit pure!

    Tää sairas ja irstas sextailu on useimpien suolistotulehdusten, ihosairauksien, peräaukon- ja sukuelinten tulehdusten ALKU!
    Harmi, kun siitä kärsii terveetkin (henkisesti) ihmiset erilaisin ihokontaktien muodossa. Mm yleiset wc:t, liukuhihnat, ovenkahvat kahviloissa yms.

    Onneksi Jumala loi AIDsin.

    Äänestä

  • millasen.. kirjoitti:

    bakteeripesän rakennat ympärillesi? Monen ihmisen basillit sekoittuvat ja levittävät uusia tauteja eteen päin.
    Ei ole lainkaa ihme, että liikkeellä on jo uusia basillikantoja, joihin ei antibiootit pure!

    Tää sairas ja irstas sextailu on useimpien suolistotulehdusten, ihosairauksien, peräaukon- ja sukuelinten tulehdusten ALKU!
    Harmi, kun siitä kärsii terveetkin (henkisesti) ihmiset erilaisin ihokontaktien muodossa. Mm yleiset wc:t, liukuhihnat, ovenkahvat kahviloissa yms.

    Onneksi Jumala loi AIDsin.

    Itsekin ryhmäseksiä harrastaneena tiedän hygienian merkityksen. On parempi, jos kaltaisesi palaa navetan ylisille tai peräkammariin, äidin helmoihin.

    Äänestä

kusoillaan

Äänestä

jos yhteinen tekeminen on tv,n katselua ja siihen liittyy hyvä tunnelma. Silloin jos kumppani viihtyy bubeissa tai esittää mykkäkoulua olisi huolestuttavaa. lepo yhdessä ok.

Äänestä

oikeen mitään muuta kun hengaillaan kotosalla...kun on pieni vauva...2kk

Äänestä

Myö laulaa luikautettaa ja kierretää kävellen 1,5 tunnin lenkki/päivä sit kerta viikoos 1 tunnin vesjuoksu ja sit sitä mitä muutkii tekkee nukutaa.

Äänestä

ihan pöhköjä kysymyksiä!

Äänestä
  • Kesällä naihraan ja kalastellaan, no talvella vähemmän kalastellaan. Et sillee ne vuoret on menneet jo kohta 40 vuotta.

    Äänestä

meillä on harvoin kahdenkeskistä aikaa kun on lapsi, mutta kun saamme olla kahden, käymme vuokraamassa jonkun hyvän leffan,haetaan pitsat tai tehdään yhdessä jotain hyvää ruokaa,lämmitämme illalla saunan ja tiestyti olemme sylikkäin joka johtaa ylensää siihen.....
näin meillä mutta omat jutut kullakin ihmisellä!! :O)

Äänestä

...minä olen täysin kyllästynyt tähän suhteeseen. Turhaan roikutaan yhdessä. Tekis mieli käydä p*nemassa jotain muuta naista. Suoraan sanoen v**uttaa aina kun näen avopuolisoni pärstän.

Äänestä
  • muuta sanoa

    Äänestä

  • tarviiko kirjoitti:

    muuta sanoa

    ...kuuseen :p Olen avokkini kanssa, koska luultavasti hän tekisi itsarin jos eroaisimme.

    Äänestä

  • Ja seki tekisi sinulle sit hyvänmielen ja olisi sinusta kivaa kun saisi loukata toista sillä et menisi p.neen jotain toista naista.

    Taitaa vain olla sussa itsessä se vika ettei vaimosi jaksa katella sua ja tehdä kanssasi kaikkea kivaa.

    Itse en ainakaan kattelis päivääkään tollaista miestä jolla ei mitään muuta ole mielessä kuin toisen loukkaaminen ja satuttaminne ja peneminen.
    Kasvasit toivottavasti vielä itsekin henkisesti.

    Äänestä

  • Lopen kyllästynyt kirjoitti:

    ...kuuseen :p Olen avokkini kanssa, koska luultavasti hän tekisi itsarin jos eroaisimme.

    vain luonnollista karsintaa!

    Äänestä

  • Lopen kyllästynyt kirjoitti:

    ...kuuseen :p Olen avokkini kanssa, koska luultavasti hän tekisi itsarin jos eroaisimme.

    no syy tuokin mut onko se oikea syy jäädä suhteeseen homehtumaan? jos et itse halua jättää niin tee jotain sellasta että muija pistää sinut pihalle. ei omantunnon tuskia ainakaan jos sen jälkeen hyppää järveen.. ethän sinä sitä jättäny

    Äänestä

  • Rakastaminen on tahdon asia. Tahdotko rakastaa kumppaniasi niin myötä- kuin vastamäessä? Ei kysytä rakastatko, vaan tahdotko. Ja kyllä se vastamäkikin joskus myötäiseksi muuttuu - sekin on osittain tahdon asia, mitä suhteessa tahtoo itse tehdä, miten sitä haluaa parantaa ym.

    Äänestä

Lapsia teemme! Hyvien geenien ei voi antaa mennä hukkaan...

Äänestä
  • Jokos teillä on tusina täynnä? niin kuin meillä on jo 12. Saa nähä saahaanko 20 täytee, kun pitää lopettaa, ku ei ennää jaksa.

    Äänestä

  • Niin myökii kirjoitti:

    Jokos teillä on tusina täynnä? niin kuin meillä on jo 12. Saa nähä saahaanko 20 täytee, kun pitää lopettaa, ku ei ennää jaksa.

    Mollaan vasta alootettu... Mites, ettekö te jaksa enää tehdä niitä lapsia, vai saada?

    Äänestä

...Me vaan oikeestaan tapellaan...

Äänestä
  • Kesät talvet käydään ajamassa rallia meidän Audi RS6:lla. Kesäisin purjehdimme, ajetaan pikaliipparilla ja moottoripyöräillään. Talvella ajellaan moottorikelkoilla ja mönkijöillä, sekä leikitään kumpi saa maasturin pahempaan paikkaan jumiin.

    Jos tuntuu, että rupeaa kotiolot tuntumaan "harmailta" niin lentelemme ympäri maailmaa ja nussimme bisnesluokassa.

    Poikkeuksena yhteisistä tekemisistä, käymme molemmat huorissa, kun Pattayan suunnalle eksytään. Iltaisin mietimme toisten kainaloissa maailman syntyjä syviä, ja keksimme mietelauseita; kuten "Tehköön ne töitä, jotka ne on keksineetkin"... Et sil tapaaa.....

    Ja sitte palataankin taas todellisuuteen, ja koulun penkille.... Niikun useimmat täällä tekevät

    Äänestä

  • Joo me kans tapellaa aamusta iltaa ja vuorotelleen ollaan altavastaajina ja vastaan panijoina ja se on tosi kivaa, ei käy aika pitkäksi.

    Äänestä

Eli työpäivän jälkeen ku ollaa väsyneitä röhnötetään sohvalla ja katotaan telkkaa.

ku ei olla väsyneitä, mennään tekeen jotain liikunnallista, pelataan tietsikalla tai perinteisiä lautapelejä.

Käydään kahvilla tai limulla lähikuppiloissa. tai ajellaan autolla ympäriinsä ja mennäää kauemmas kahville.

Ollaan vaan... Kiusataan toisiamme. Tehdään makuuhuoneessa juttuja. Vieraillaan tutuilla. Nörttäillään omilla koneillamme.

Periaatteessa sitä samaa kuin seurustelun alussakin. Ja ollaan oltu yhees yli 6 vuotta.

Äänestä

Olmme vuosien mittaan oppineet vaimoni kanssa ottamaan noin tunnin -puolentoista vapaan vain makailemalla/lojumalla vierekkäin, sylikkäin, lähekkäin sängyssä. Joskus vain torkumme tai luemme, mutta useimmiten juttelemme. Joskus on tarve rukoilla yhdessä ja se on oikeastaan parasta.

Äänestä

Jos me pelataan kahdestaan niin se on kyllä lähinnä korttipelejä, lautapelit menee sitten kaveriporukassa iltaa istuessa. Kahden lapsen kanssa sitä kahdenkeskeistä aikaa ei kovin paljoa ole, mutta siitä se kotoisa olo tuleekin. Kun kaikki on samassa tilassa ja sulassa sovussa ei ole niin väliä tekeekö jotain yhdessä vai erikseen, kuitenkin olo on kodikas.

Neuvoksi siis sille joka miettii mitä kumppanin kanssa tehdä: harrastakaa seksiä ja hankkikaa lapsia, sen jälkeen ei enää olekkaan ongelmaa mitä tehdä vapaa-aikana...

...ja kyllä sitä peitto heiluu lapsiperheissäkin...

Äänestä

ja heitellään toisiamme pienillä esineillä kuten kondomeilla (käyttämättömillä), tulitikkuaskeilla, pehmoleluilla. Kaikki yöt menevät sovintosekstaillen eläimellisesti rääkyen. Naapurit katsovat alta kulmien mutta niille näytämme jotain sormea selän takana. Juopotellaan. Käydään kapakoissa. Joskus vieraissa. Ja harvoin joskus saatetaan mennä töihinkin viikoksi tai kahdeksi. Ihan normaalia suomalaista meininkiä.

Äänestä
  • koko ajan ei jaksa taistella, täytyy siis pitää taukoa ja olla rauhassakin. Rauha on valmistautumista seuravaan taistoon.

    Äänestä

Surffaan netissä ja vaimo pelaa puhelimella korttipeliä.
Oikeasti, käykääpä metsästämässä geokätköjä. Saatte mukavasti liikuntaa ja ulkoilmaa.
Ei pelkkää päämäärätöntä käveleskelyä.

Äänestä
  • Eli mitä sen jälkeen jääkään kun eliminoidaan viiko(i)sta pois aika joka menee töihin, aika joka menee omiin harrastuksiin ja aika jota vietetään omien kavereiden kanssa ja vielä aika joka menee itsekseen olemiseen (jota kanssa kaipailee välillä).. niin kyllähän sitä aikaa ja tahtoakin jää vielä oman puolison kanssa olemiseen :)
    Se Me aika on sukulaisten ja yhteisten ystävien luona vierailu, iltaisin käymme kävelyllä ja katselemme televisiota. Kotiaskareet teemme yleensä yhdessä, silloin molemmat saa tehdä siivous, pyykinpesu ym rutiinit oman mielen mukaan

    Äänestä

Ai minkä puolison?

Äänestä

Meillä riidellään tai oikeasti vaimo riitelee ja arvostelee minun tekemisiäni jatkuvasti. Jos joskus olen tehnyt jotain oikein tai hyvin niin hän murjottaa siitä ettei voi haukkua minua.
Minä annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Äänestä
  • Olisikohan kuitenkaan ihan niin.
    Yllätäppä joskus vaimosi ja siivoa koko huushollinne ennen vaimon kotiin tuloa. Laita kynttilät palamaan yms. Ja tähän ei aina tarvi liittyä seksiä tähän romanttisena olemiseen. Ei avrmasti vaimo mökötä vaan tulee lähellesi pyytämättä.

    Äänestä

- käydään elokuvissa
- käydään museoissa ja taidenäyttelyissä
- käydään ravintoloissa syömässä (usein leffareissujen yhteydessä) ja kahviloissa kahvilla
- katsotaan telkkaria
- tehdään ruokaa yhteistuumin
- käydään kävelyillä
- kesäisin käydään minigolfia pelaamassa
- matkustellaan

Mitään sen erityisempää yhteistä harrastusta meillä ei ole. Joskus mietin että ehkä pitäisi, mutta työpäivän jälkeen kun tulee kotiin siinä klo 19 niin ajatuskin että pitäisi vielä lähteä johonkin, tökkii. Ja viikonloput kuluvat muutenkin yhdessä hujauksessa.

Äänestä

Harrastetaan Seksiä.

Äänestä

Ei yhteistä tekemistä tarvitse miettiä, eikös pääasia ole, että olette yhdessä. Jostain syystä olette yhteen päätyneet. Nautitteko toistenne juttuseurasta vai seksistä, on aivan sama... jos tykkäätte olla toistenne seurassa.

Jos taas olette yhdessä, koska olette vaan tottuneet toisiinne, niin kannattaa harkita suhdetta uudestaan.

Yhteistä tekemistä voi tietysti myös etukäteen suunnitella. Leffoja, ravintoloita, taidenäyttelyitä, urheiluharrastuksia, autolla ajelua, shoppailua, kävelyä, kyläilyä, ihan mitä tahansa, jolloin nautitte toisistanne.

Jokaisella parilla on varmasti ne omat juttunsa. Toisille teekupposet ja kolmansilla kimppaseksit...

It's so simple.

Äänestä

Siinäpä se lyhyessään...min' hoidan lapset .huushollin ..mies harrastaa ja käy töissä,kuten minäkin.......

Äänestä
  • Meillä minä käyn töissä ja hoidan lapset ja kodin. Vaimo istuu netissä. Repikää siittä.

    Äänestä

erosimme, juuri tuon takia =(

Äänestä

Me mennään metsiin, makkarat ja nokipannut
mukana. tai jos on pitempi yhteinen vapaa, vuokrataan mökki, kalastellaan ja
kuljeskellaan luonnossa. parin päivän
yhteinen vapaa riittää teatterireissuun
maakunnassa, silloin tietty ollaan hotellissa
yötä ja syödään jossain kivassa paikassa. meillä
on tosi vähän yhteistä vapaata, toinen on päivä-
ja toinen ilta ja vkltyössä. yhteiset vapaat
on juhlahetkiä, niitä ei tuhlata esim. kotitöihin
ja iltatyöläisellä on tietysti aikaa niihin
kaiket päivät.

Äänestä

ero, niin ei tarvii miettiä!!! Kertooko tää uusavuttomuudesta, kun ei enää tiedetä mitä kumppanin kanssa voisi puuhailla? Semmonen vaan pitää muodon vuoksi olla, kun kaikilla muillakin on!

Äänestä
  • jääneet jälkeen ajan kehityksestä. Itse olen 33, netti tuli itselleni tutuksi kun olin n. 25. Oma kasvatukseni perustui siihen että kannustettiin omaan tiedonhakuun ja ongelmienratkaisuun. Silloin ei ollut nettiä mistä asiaa voisi kysyä pohtimatta ongelmaa itse.
    Onko tämä sitten hyvä vai huono tämä nykyinen meno, siihen en ota kantaa. Helpommaksi ainakin on moni asia mennyt, kotioloista sitten riippuu onko kaikki jo liian helppoa, ei osata kohdata vaikeuksia ja selvittää niitä.

    Äänestä

Meillä vapaat menee ristiin aikas tehokkaasti, ja työt muutenkin. Itse olen pääsääntöisesti yötöissä, vaimo taas pyörittää pientä erikoisliikettä. Vähäiset yhteiset vapaat voisi varmaan viettää tehokkaamminkin, ilta menee vaimolla telkkaria katsellessa, itse en taas siitä niin perusta. Vanhaa taloa lämpimänä pidellessä tämä talvi menee, kesällä sitten enemmän touhutaan porukalla. Lomalla puolitoista viikkoa tiiviisti matkalla peittoaa ehkä sen isoimman innon nuohota toisen vieressä jatkuvasti.
Olemme kumpikin melko itsenäisiä mutta se sopii meille.

Jenkkisarjoista tuttu romantiikka kyllä karisee kun kaivaa pyykit korista ja laittaa pesuun. Tai imuroi koiran karvoja joka toinen päivä. Mutta aina voi karata autotalliin rassaamaan moottoripyörää kesän pyrähdyksiä odotellen..
T:M33, naimisissa kohta kuusi vuotta, ei lapsia.
PS: Niin nuo pelit, mukavia ne on, sekä lautapelit että konsoli/tietokonepelit mutta sen verran kunnioitan toista osapuolta jotta niitä pelataan silloin kun se "parempi" puolisko ei ole paikalla.

Äänestä

Ruokaa tehdään yhdessä usein..
Pidetään toisia kädestä kiinni, istutaan ja katsotaan leffoja.
Kierretään kauppoja ja kirpputoreja.
Saunotaan, käydään lenkillä tai kävelyllä.
Pelataan yhdessä diablo2lod

Äänestä

Kaikkee tehää mikä on kivaa sit ku on aikaa kahdelta pieneltä lapsoselta!

Äänestä

työ vie paljon erilleen,on jo suuri nautinto tulla kotiin jossa odottaa pitkä halaus ja suukottelu,ei meidän tarvi tehdä mitään erityistä riittää et on puhe-etäisyydellä, sitten ulkoillaan tai jotain pihalle kyhätään,iltasella kokkailu yhdessä kruunaa päivän.

Äänestä

ei mitään, ei siis kertakaikkiaan yhtään mitään. semmosta tää on ollu jo kohta 3v ja semmosta tulee oleen varmaan niin kauan kunnes kuolema korjaa..

Äänestä

riidellään kaikesta ja ei mistään

Äänestä

Käyty 15 kertaa ulkomailla. Mm. Kanaria, Thaimaa, Tunisia, Intia, Vietnam, Brasilia, Kuuba tullut kierrettyä.

Lomat kaikki suunnitellaan niin, että vietetään yhdessä.

Usein käydään kävelyllä, uimassa tai pelaamassa sulkista.

Meillä on kulmasohva ja joskus saattaa ilta mennä siinä löhöessä ja lukiessa tai katsoessa tv:n "aivotnarikkaan"-hömppää.

Ja yöt vietetään samassa sänkyssä ja usein siinä tulee jopa nukuttua...


Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Äänestä

Yleensä kun viikonloppu koittaa niin aukaistaan pullo tai kaksi viinaa ja siitä se lähtee. 2 päivää putkeen. vedetään muutama aski tupakkaa. sunnuntai on lepopäivä. parannellaan krapulaa ja sitten taas töihin.

Äänestä
  • Totta puhut, näihän se menee, heti kun duunista pois pääset ensin bubiin ja sitten handeliin, perjantaina on saunapäivä "kivaa", aina ollaan oltu kännissä saunassa ja riidelty, ja auta armias kun launtaiaamu koittaa ja hirveä krapula niin heti handeliin, siinä sitten haukutaan esimiehet, puolisukua ym. kännipäissämme koko päivän ja mitään ei saada aikaiseksi,kun sunnuntai koittaa niin hirveä krapulan takia olemme hiljaa, onneksi on lenkkisauna illalla että pääsee krapulahajut suodatettua ennen maanantaita ja töihin menoa, siinä sitten harjataan hampaita niin helvetisti ettei hengitys haise vaan, ja eikun maanantaina duuniin lopen väsyneinä.....

    Äänestä

se on aina niin mukavaa.

Äänestä
  • ei ole kunnia omistaa koko paskaa.

    Äänestä

  • Nyt tuli täyttä paskaa, enelle tätä soopaa yritän tarjota, hässimiseen käyttää ihmiset aikaa joka arkipäivä,ei se ole viikonlopusta kiinni, lapsellista paskaa, joka ei ole hässinyt koskaan maanantaina...

    Äänestä

  • Yleensä möllötetään joskus jopa puhutaan, kun ottaa pattiin niin ajelen kesäisin motskarilla tai mun possella.

    Kyllä se siitä kun ei ole velkaa mistä riidellä ..

    Äänestä

  • mies piereskelee ja minä haistelen ;) Ja tietysti aina välillä tuuletetaan...

    Äänestä

seksiä harrasteta :((

Äänestä

osta sellanen parisuhde peli ja pelatkaaa sitä

Äänestä

Sama ongelma aikaa olis mutta kun mikään ei toista kiinnosta niin sitten vaan tuijotetaan tv:tä silmät sirrillään :) itse oon sosiaalinen ja haluasin touhuta kaikkee mutta millä laahaat toista kun ei taho tulla? :) ja muutenkaan ei oo kun yhteiset viikonloput kun toinen on viikot pois paikkakunnalta viikot menee nopeesti mutta viikonloput auts tarttis varmaan tehdä jotain:) mutta kun ei keksi mitä.

Äänestä

meillä ei ole kun lapsia on kuusi mutta meille riittää pelkkä yhdessä olo tekemättä mitään. Pelkästään kun saa olla toisen vierällä vaikkakin tv:een äärellä. Mikä olisi sen ihanempaa kuin saada lapset hoitoon (niitä ei kukaan huoli) ja olla mieheni kanssa kahdestaan täydessä hiljaisuudessa ja ettei kukaan herättäisi yöllä. Kävisi illalla saunassa ja sitten seksikkäät vaatteet päälle ja takkaan valkea. Haaaveita on monenlaista.

Äänestä

Käydään pulkkamäessä, sillon kun vaan mahdollista niin mennään käymään kaupungissa ja aina siinä samalla matkalla ollaan muutama tunti poikaystävän mummin luona, luetaan aku ankkoja, katotaan telkkaria tai leffoja, soitetaan kitaraa, puhutaan ihan hölmöistä jutuista, tehdään ruokaa... Ihan perusjuttuja mutta niistäkin voi saada aikaseks jotain hauskaa. Jos ei oo muuta tekemistä niin pitää vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja lähteä vaikka lenkille. Jos vietätte liikaa aikaa yhdessä niin ei tietenkään välttämättä keksi tekemistä, joskus jos viettää päivän tai pari kavereiden tai edes jonkun kanssa niin on kivaa taas nähdä toista.

Äänestä
  • ja levitetään traktaatteja. Kolmena päivänä viikossa ollaan kokouksissa valtakunnansalilla. Tavataan sisaria ja veljiä. Kierrosvalvojan viikot on kohokohtia. Samoin puhujamatkat naapuri seurakuntiin.
    En voisi kuvitellakaan elämää ilman valtakunnan toimintaa. Kuinka te syntiset voitte elää ilman päämäärää syntiä tehden????

    Äänestä

Kun yhteistä tekemistä ei ollut niin molemmat teki sitä mitä halusi, omia juttujaan omilla tahoillaan. Suhde oli etäinen, jopa vähän surullinen.

Vuosien jälkeen on opittu juttelemaan, suunnitellaan kaikkea kivaa tulevaisuuteen ja pohdiskellaan muutakin. Sitten tehdään asioita, jotka ovat toisen mielestä kivoja, ja vastaavasti tehdään myös toisen puolison mielestä kivoja asioita. Sillä tavalla se yhteiselämä syntyy.

Äänestä

...odotamme yhdessä kesää ja kesäisin talvea.

Äänestä

meillä yhteinen aika on aika kortilla kun toinen tekee 3vuorotyötä ja on kotona koska sattuu.. toinen taas päivätöitä. mutta kun se yhteinen hetki tulee niin jos tv:stä ei mitään yhteistä suosikkia tai elokuvaa tule lähdetään vaikka kävelemään tai sitten ajelemaan. siinä ajelun lomassa poiketaan grilliltä hakemaan jotkut ranskalaiset ja mennään jonnekin rauhalliseen paikkaan syömään missä voi jutustella ja vaikka vähän pussaillakkin kaikessa rauhassa :) jos ei kotoa jaksa minnekään lähteä niin kyllä sitä sielläkin kaikkea keksii kun on vaan seikkailumieltä. otetaan vaikka pelkokerroin-tyylinen kilpailu jossa vaikka 5 eri sorttia tyyliin ruokalusikallinen voita tai snapsilasillinen ruokaöljyä. voittajalle palkinnoksi mitä sitten mielikuvitus periksi antaa. tai voihan toista hemmotella ihan muuten vaan vaikka hieronnalla. luetteloa vois jatkaa loputtomiin. tietysti se on vaikeaa jos toisella ei ole lainkaan seikkailumieltä :/

Äänestä
  • Peli on pelattu

    Äänestä

  • Ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. On rakennettu talo ja saatu yhteinen lapsi (kohta 5-v.), toinen tekee vuorotyötä (osin 2-vuoro-, osin 3-vuorotyötä) ja tämän lisäks "harrastaa" töitä oman yrityksen kanssa. Itse olen päivätyössä.

    Meillä ei käytännössä juurikaan jää sitä yhteistä vapaa-aikaa, eipä juuri sitä omaakaan. Toinen on vapaalla joka kolmas viikonloppu, jolloin päivät on yleensä buukattu jonkun asteen töihin, joissa sitten vierähtää aikaa vaihtelevasti, illat istutaan lasin ääressä ja keskustellaan puhelimessa kavereiden kanssa. Myös viikolla olevat vapaapäivät on yleensä varattu töille. Toinen hoitaa kotihommat: pyykit, ruuan, siivouksen, kaikki lapseen liittyvät asiat ym.

    Hyvä puoli työn teossa on tosiaan se, että laskut saa maksettua ajallaan. Miinuspuoli alkaa omassa vaakakupissani vaan olla painavampana. Olen aina aika ajoin järjestänyt meille kahdenkeskeistä aikaa tai yrittänyt järjestää perheelle yhteistä tekemistä, mutta nyt on syystä tai toisesta tullut väsymys, välinpitämättömyys, suuttumus, ärsyyntyminen ja mitä niitä nyt onkaan ja olen viime aikoina ollut aika v:mäinen ihminen puolisoani kohtaan. Työt ja omat menot tuntuvat aina ajavan perheen ja puolison edelle, niin että yhtä yhteistä päivää ei löydy siten ettei aina jotain muuta tekemistä löydy ennen kuin voi perheelle uhrata aikaa.

    Kuulostaa ikävältä, mutta ikävältä minusta tuntuukin. Minulla on hyvä ja työteliäs puoliso - minä olen katkeroitunut ja surullinen tilanteesta ja jotenkin umpikujassa. En enää viitsi asiasta naputtaa, mutta en toista myöskään enää mukaan pyytele - tuntuu, että liian paljon on tullut sitten kun tai sen jälkeen kun tai olen jo luvannut tehdä... -vastauksia. Ja voihan perkele! Olis tosi kiva joskus olla se ykkönen!!!!!!

    Ja mitä niihin yhdessä tekemisiin tulee niin ollaan vapaa-ajalla lenkkeilty, tehty pihahommia, käyty elokuvissa, saunottu, matkusteltu, rakasteltu ym.

    Äänestä

  • aikaa juurikaan kirjoitti:

    Ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. On rakennettu talo ja saatu yhteinen lapsi (kohta 5-v.), toinen tekee vuorotyötä (osin 2-vuoro-, osin 3-vuorotyötä) ja tämän lisäks "harrastaa" töitä oman yrityksen kanssa. Itse olen päivätyössä.

    Meillä ei käytännössä juurikaan jää sitä yhteistä vapaa-aikaa, eipä juuri sitä omaakaan. Toinen on vapaalla joka kolmas viikonloppu, jolloin päivät on yleensä buukattu jonkun asteen töihin, joissa sitten vierähtää aikaa vaihtelevasti, illat istutaan lasin ääressä ja keskustellaan puhelimessa kavereiden kanssa. Myös viikolla olevat vapaapäivät on yleensä varattu töille. Toinen hoitaa kotihommat: pyykit, ruuan, siivouksen, kaikki lapseen liittyvät asiat ym.

    Hyvä puoli työn teossa on tosiaan se, että laskut saa maksettua ajallaan. Miinuspuoli alkaa omassa vaakakupissani vaan olla painavampana. Olen aina aika ajoin järjestänyt meille kahdenkeskeistä aikaa tai yrittänyt järjestää perheelle yhteistä tekemistä, mutta nyt on syystä tai toisesta tullut väsymys, välinpitämättömyys, suuttumus, ärsyyntyminen ja mitä niitä nyt onkaan ja olen viime aikoina ollut aika v:mäinen ihminen puolisoani kohtaan. Työt ja omat menot tuntuvat aina ajavan perheen ja puolison edelle, niin että yhtä yhteistä päivää ei löydy siten ettei aina jotain muuta tekemistä löydy ennen kuin voi perheelle uhrata aikaa.

    Kuulostaa ikävältä, mutta ikävältä minusta tuntuukin. Minulla on hyvä ja työteliäs puoliso - minä olen katkeroitunut ja surullinen tilanteesta ja jotenkin umpikujassa. En enää viitsi asiasta naputtaa, mutta en toista myöskään enää mukaan pyytele - tuntuu, että liian paljon on tullut sitten kun tai sen jälkeen kun tai olen jo luvannut tehdä... -vastauksia. Ja voihan perkele! Olis tosi kiva joskus olla se ykkönen!!!!!!

    Ja mitä niihin yhdessä tekemisiin tulee niin ollaan vapaa-ajalla lenkkeilty, tehty pihahommia, käyty elokuvissa, saunottu, matkusteltu, rakasteltu ym.

    pelkään et käy just noin et yhteisen ajan puute tekee parisuhteesta "parisuhteen". ollaan oltu yhdessä avokin kanssa nii vähä aikaa että vielä jaksaa kyllä olla, mennä ja ymmärtää mutta pohja se on minunkin säkissä. kyllä se joskus kolahtaa. tai jos molemmat alkaa käydä vuorotöissä mikä on aika todennäköstä ni keritää me varmaan sitten pusu vaihtaa kun toinen tulee ja toinen menee. :( mä en kyl semmost kestäis. parempi yksin ku jatkuvan ikävän kanssa

    Äänestä

Me erotaan parhaillaan puolison kanssa..
jotain tekemistä yhdessä sentään pitkästä aikaa.

Äänestä

mies piereskelee ja minä haistelen ;) Ja välistä tuuletetaan kämppä....

Äänestä

pohjalla olla jos puolison kanssa ei keksi yhtään mitään tekemistä

Jos itse ette keksi niin en viitsi neuvojakaan antaa.

Eihän se ole teidän tekemistä jos rupeatte muiden neuvojen mukaan elämään!

Äänestä
  • Minä keksin kyllä tekemistä ja olen suostuvainen kokeilemaan lähes kaikkea mutta kun tuo puolisko on kovin ennakkoluuloinen ja haluton kokeilemaan mitään uutta:/ Itse en henkilökohtaisesti tarvitsisi tv:tä ollenkaan, pärjään ilman hyvin mutta kun on toi puolisko... Niin ja yhteinen lapsi vähän rajottaa, kun se on vasta 2,5!

    Äänestä

yhtä sun toista, välillä sitäkin

Äänestä

Me ainakin pelataan (videopelejä, lautapelejä), katsotaan elokuvia, käydään lenkillä, vieraillaan kavereiden ja sukulaisten luona, tehdään yhdessä ruokaa, joskus ihan vaan löhötään yhdessä, joskus innostutaan käymään teatterissa tms...

Niin joo ja joskus ollaan ihan vaan sängyssä vaikka koko päivä, jos siltä tuntuu.. ;)

Äänestä
  • Ei ole mitään mukavampaa kuin yhdessä saunominen! :)

    Äänestä

jotka tänne olette laittaneet ajatustanne, on jonkinmoinen tuntuma, mitä puolison kanssa voisi tehdä. Meillä tuo yhteinen tekeminen rajoittuu selät vastakkain nukkumiseen. Mies on yrittäjä, hän tekee tosi pitkää päivää. Emme edes riitele, ollaan vain, ja siinä kaikki. Lapsetkin ovat maailmalla, ei heidänkään asioista tarvitse jutella. Viime aikoina on alkanut tuntumaan siltä, että tässäkö tämä sitten oli. *huokaus*

Äänestä
  • olette löytänyt elämän tarkoituksen. Jatkakaa samaa rataa niin nirvana odottaa tuotapikaa.

    Äänestä

  • niin kornilta kuin se kuulostaakin niin oletko sanonut ukkokullallesi siitä että olisi kiva joskus vaikka kuulla mitä hänelle kuuluu? ei asiat aina itsestään tapahdu. toinen ei välttämättä huomaa työkiireiltään sitä että toinen kärsii. pitää vähän nypätä hihasta että hei mäkin olen täällä

    Äänestä

  • herätä toinen kirjoitti:

    niin kornilta kuin se kuulostaakin niin oletko sanonut ukkokullallesi siitä että olisi kiva joskus vaikka kuulla mitä hänelle kuuluu? ei asiat aina itsestään tapahdu. toinen ei välttämättä huomaa työkiireiltään sitä että toinen kärsii. pitää vähän nypätä hihasta että hei mäkin olen täällä

    on kokeiltu vuosia sitten.Täytyy sanoa, että kateellinen olen, kun seuraan mitä ympäristön pariskunnat tekevät yhteisiä juttuja. Lenkkeilevät, käyvät yhdessä viikonloppuostoksilla, istuvat yhdessä iltaa kotonaan, tai ravintelissa, saunovat, pyytävät ystäviänsä kylään jne.... Meiltä puuttuu lähes kaikki. Se kuitenkin, että mies nukkuu kotonaan muutaman tunnin, sitten taas paahdetaan töihin. Tätä on kestänyt 13 vuotta. Olen toisinaan niin turhautunut tilanteeseen. Ainoa valopilkku on se, että laskut pystyy maksamaan ajallaan, ja taloudellista hätää ei ole.

    Äänestä

  • yksinäinen vaimo-59 kirjoitti:

    on kokeiltu vuosia sitten.Täytyy sanoa, että kateellinen olen, kun seuraan mitä ympäristön pariskunnat tekevät yhteisiä juttuja. Lenkkeilevät, käyvät yhdessä viikonloppuostoksilla, istuvat yhdessä iltaa kotonaan, tai ravintelissa, saunovat, pyytävät ystäviänsä kylään jne.... Meiltä puuttuu lähes kaikki. Se kuitenkin, että mies nukkuu kotonaan muutaman tunnin, sitten taas paahdetaan töihin. Tätä on kestänyt 13 vuotta. Olen toisinaan niin turhautunut tilanteeseen. Ainoa valopilkku on se, että laskut pystyy maksamaan ajallaan, ja taloudellista hätää ei ole.

    eikö miehellä sitten itselle tule oloa että pitäisi levätä välillä? tuskin mies enää mikään 20v ori on joka jaksaa ilman lepoa 24/7? siinä luulisi jo terveyden romahtavan :( alkaa tuntua omat pikku parisuhdekahinat aika pieneltä :(

    Äänestä

Kun meillä on vapaata lapsistamme, olemme ja nautimme olostamme ammeessa. Siis kuuma vesi ammeeseen ja hieman lisää kylpysuolaa ja vaahtoa, kynttilöitä palamaan ja hyvää juomaa ja hyvää tunnellmallista musiikkia taustalle ja eikun rentoudutaan.

Äänestä
  • Me taas juostaan ukon kanssa nakkena pihalla saunan jälkeen ja kirmaillaan lumessa. Viime vuonna ei kirmailtu, ja sekös naapureita harmitti=)

    Äänestä

Tehdään yhdessä ruokaa. Saunotaan käydään avantouimassa. Lenkkeillään, kuntosalilla. Käydään tansimassa. Kesällä eteenkin lavatansseissa, se on jotain. Suosittelen.Harrastetaan kotikaraokea ystävien kanssa. Yhdessä 30v

Äänestä

fönarista kiikareilla mitä naapurit duunaa=) Arvatkaa et on ollu hauskaa....

Äänestä
  • ..niin tekee tosiaankin mieli muuttaa ulkomaille. Sääliksi käy, jos yhteinen vapaa-aika menee dokatessa tai telkkaria 24/7 vahtiessa. Ja tämä läheisriippuvuus, Huoh! Osa on sentään tajunnut jutun juonen, että keskustelu on tärkeintä, sitä kautta voi löytää niitä yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, myös siellä makkarin puolella.

    Äänestä

usein me vaan jutellaa ja juodaan kahvia.. ollaan oltu 3 vuotta yhdes, ja tekemistä riittää.. joskus lähetää kävelylle, ei nyt mitää samoja verkkateita yms meininkiä, vaan siis lähetää happihyppelylle.. joskus kuunnellaan musiikkia, ja arvostellaa sanoja/melodioita.. ja mitä pelaamiseen tulee niin ostettii wii millä ollaan pelattu yhes keilausta ja nyrkkeilyä; oon siinä ukolle voittamaton :) kesällä terassin ovi auki; nyt saat turpaas seki ****pää yms.. toivottavasti naapurit tajus et pelattii.. eikä tosiaankaa oo aina rahasta kiinni tekeminen, usein miten ku ei oo rahaa tehdä mitää, sillon suhde voi hyvin..

ja jos ikää ajattelet et ollaan 15-16 niin ollaan 28 ja 24 vuotiaita..

toivottavaasti keksitte tekemistä yhdessä, onnea

Äänestä

tapellaan...

Äänestä

TV:n tuijottaminen ja pelaaminen on ihan ok, mutta kuinka se maailman tärkein ihmissuhde voi, jos jatkuvasti vain ollaan jossain "tekomaailmassa". Itse pidän eniten keskustelusta puolisoni kanssa, ihan jokapäiväisiä asioita, työhön ja kotiin liittyen, huumoria ja tietenkin vakavampaakin keskustelua mielipiteistä ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Toiveeni olisi kyllä irroittautua jokapäiväisestä arjesta ja huomata että jonain päivänä kaikki olisi toisin, mitä silloin kaikista eniten toivoisin? Mikä voisi olla kaikista mukavinta tekemistä toisen kanssa. Varmaan useimmat sanoisivat Seksi ja keskustelu.

Äänestä

Meillä oli hyvä koko perheen harrastus, mutta toiset sen pilasi ja taidamme erota kun ne yhteiset asiat loppuivat.

Äänestä

syälyks, jualuks, maatuks saa, muttei mitää tehlyks.

Äänestä

Puksutellaan

Äänestä

voi juma.
jos mulla olis vaimo tekisin mitä vaan hänen kanssaan.
rullaluisteleen tai hiihtään tai metsään retkelle... herrajumala päätä voi käyttää. mulla ei ole ongelmaa kun on vaan lapset me katellaan tähtiä tai retkeillään joskus on tunne että vois olle joku... eihän kukaan suomalainen nainen voi nukkua ulkona kun kynnet katkee ja meikit menee pilalle. aatelkaas jos joku MIES vaikka tulee.ja kehtaat ihmetellä ettei miehes tee mitään. KATO PEILIIN! ja mieti mitä ja missä. meillä ei ole naista!ei ole eikä tule meille onnex! kukas nyt yksäri isän huolis!:))

Äänestä
  • Vaikka kuinka moni :)

    Äänestä

  • Nightwatch kirjoitti:

    Vaikka kuinka moni :)

    tässä on jo oltu 2.5 vuotta. eikä ketään ja seuraavatkin menee samoin.itteeni vanhemmat naiset on kyllä kovin kiinnostuneita mutta. miten minä perheen teen 50 naisen kanssa jolla on kuumia aaltoja ja käyttää tenaa yäk!

    Äänestä

Me vedellää puolison kans toisiamme persiiseen sormilla ja haistelemme kumman kakka haisee makeammalta.

Äänestä

muistelkaa mitä olette tehneet ja jos ne ei ole rahasta kines ,niin maailma on lavea ja eikun ulos ja harrasteleen.Joku yhteinen harrastus on ihan ok ,esim kuntosali tai oikein seuratason juttu.Naisii ei vaan saa noihin,ku jokanen on liian paksu ja joku voi kattoo ym paskaa.
Leffateatteritkaan ei ole mitään harrastuksia ,vaan samaa potaskaa ku kotona köllies

Äänestä

"Matkustetaan prätkillä ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan, jos meitä hiukkasen onnistaa, nii uusi ystävä saadaan..." Ja talvella remontoidaan taloo ja prätkii ja suunnitellaa kaikkee. Ja rukoillaan. Mutta jokainen löytäköön sen oman juttunsa :)

Äänestä
  • Ollaan oltu yhdessä 16v ja intohimo ja kaikki muu kadonnut ajat sitten. Seksiäkään ei harrasteta. Iltaisin istun netin ääressä ja mieheni katsoo telkkaria. Laitetaan hyvää ruokaa, lenkeillään. Viikonloput menee mökillä. Välillä käyn tyttökavereiden luona kylässä eri kaupungeissa. Näin meillä, tasaista arkea...

    Äänestä

naureskellaan,puksutellaan,pusutellaan,kaljotellaan,sekoillaan ja otetaan muutenkin rennosti. Niin, ja tietenkin puhahdetaan suoraan jos toinen ärsyttää. :D

ennen en tiennyt mutta nytpä tiedän että samanlainen huumorintaju on ehkä yksi tärkeimmistä tekijöistä parisuhteessa. :)

Äänestä

Ei naida, ei rakastella ei pelata, ei harrasteta yhdessä mitään, häntä ei kiinnosta minua kiinnostavat asiat ja toisin päin. Joten asutaan vaan saman katon alla siinä kaikki, ihan kaikki, ei juuri edes puhuta. Olemme avoliittossa ja keskenämme, välilämme ei ole yhtään mitään muuta kuin intohimotopnta tylsää rakkautta.

Äänestä
  • Meillä ei ole muuta yhteistä kuin aamukahvihetki.Tai ei hän silloinkaan kahvia juo.Vastaa lauseella,jos satun kysymään jotain.Yleensä ei puhu mitään koko päivänä ellen minä tee aloitetta.Usein en saa selvää,missä mennään tai mikä on homman nimi.Soittelee kavereilleen,silloin juttu luistaa,sopivat menoista keskenään.Monesti lähtee kotoa,enkä tiedä missä ollut,kun illansuussa palaa,jos palaa.En viitsi soittaa ja kysyä minne lähti tai tuleeko yöksi kotiin.Meillä on kaikki erilaista:musiikki,TV-ohjelmat,harrastukset jne.

    Äänestä

Voi voi,, Käymme vieraissa niinpaljonkun vain mahdolloista.... Kyllä on kiva kun kumppani tulee suihkunraikkaana Kotiin..

Äänestä

naidaan,tapellaan,dokataan,harrastetaan,matkustellaan,kasvatetaan tenavia,maksetaan velkaa,nikkaroidaan jarakastetaan....

Äänestä
  • Hyvin kuvaavaa.Suorasanaista josta pidän.

    Äänestä

Me syömme ja käymme kaupassa sitten me luemme kirjoja jotka olen hakenut kirjastosta. Luemme myös ilta-sanomia juomme iltakahvit ja käymme suihkussa tai saunassa. Joskus myös sekstaamme. Että tälleen meillä menee.

Äänestä
  • Piti sanomani, että näin menttelemme vapaalla ollessamme ja sitten me juomme joskus kaljaa, viinaa ja viiniä.

    Äänestä

käytiin just saunassa pesemässä vehkeet rakastelun jälkeen ja taas ollaan menossa sänkyyn ja sitte taas suihkuun ja no mieti pienessä päässäsi mitähän sitte...........

Äänestä

huomioin puoliskoni haleilla ja hyväilyillä sitähän se rakaus on............................

Äänestä

No... katsotaan elokuvia ja käytetään huumeita... nukutaan ja syödään. joskus nussitaan.

Äänestä

en tee mieheni kanssa nykyisin yhtään mitään. Siis oikein hyvin menee.

Äänestä

Lämpöä yhteisoloa .... Pusu ;) hali ,mit ... varpaast korvast koittaminen ?????

Äänestä

ja nälvitään toisiamme.

Äänestä
  • Juu riidellään mut ei aina,joskus paha olla joskus hyvä olla.Eilen sain palikasta päähän kun sanoin kumppanin sitä pieneksi.Mut ihan vaan sen takia koska se haukkuu mua kans ja olen raskaana..mun pitää treenata kaikki paikat kuntoon jne.Se vaan pelaa koneella töiden lisäks ja kelkkailee... Minä hoidan lapset mut vkl hän on myös hoitanut kun olen ollut töissä hänen on ollut pakko.Ei silti aina kun on halunnut mennä juomaan...
    ..sellast..

    Äänestä

jyystetään ja pylsitään, sitten syödään hyvin ja uusi kierros.

Äänestä

Lapsiperheessä tietenkin aika kuluu yhdessä arjen askareissa; laitetaan lapsille ruokaa, kuskataan, kuulustellaan läksyjä ja rentoudutaan yhdessä, vaikkapa elokuvaa katsoen.
Miehen kanssa ulkoillaan koirien kanssa 3Xpäivässä, miten mukavaa onkaan kun saa jutella asioista ihan rauhassa kaksistaan ja samalla seurailla otusten edesottamuksia.
Yhdessä käydään kaupoilla, ja mietitään paljon sisustusjuttuja ym. yhteistä hyvää.
Ei siis mitään ihmeellistä, mukavat yhteishetket voi sälyttää arjen lomaan! Se on sitä jokapäiväistä laatuaikaa, joka tietenkin jouhevasti toimiakseen tarvitsee hiukan kokonaisuuden hahmottamista ja organisointikykyä.
Mukavaa arkea kaikille!

Äänestä

Meillä on yhteisenä harrasuksena salilla käynti ja koiran kanssa ulkoilu. Iltaisin katsomme televisioita, pelaamme korttia tai juttelemme. Päivällä lapsemme vie suurimman osan yhteisestä ajasta. Silloin kun saamme lapsemme hoitoon keilaamme, käymme elokuvissa, käymme syömässä.

Äänestä

" Pelejä ei ole eikä puoliskoa paljon ilmeisesti innosta " Ei ilmeisesti? Ilmeisesti ette tunne toisianne oikeastaan ilmeisen hyvin!

Siippani kanssa usein riidellään ja sitten naidaan, kun jompi kumpi vaan älyää ehdottaa napit vastakain menneen tilanteen juututtua patti tilanteeseen: Mennäänkö sänkyyn? Mikäs sen ihanampaa, kuin naida kunnolla riidan päätteeksi!

Jos ette tajua naida, kysyn: Mitä teette puolisollanne?????

Äänestä
  • Countryhemmo mikä nyt olitkaan, minkäs sille voi jos puoliso ei hirveästi seksistä ikinä minkään kumppaninsa kanssa ole pitänyt, eli eipä tule seksiä juuri harrastettua...

    Muuten kaikki on ihanasti, hellitään, pusutellaan ja halitaan, monesti kulutetaan päivä vain sängyssä maaten mikäli siihen on mahdollisuus. Seksin puute toki hieman itseäni ahdistaa, mutta nainen nyt muuten on niin ihana että ilmankin selviän. 2 vuotta näin menty, alkuhuuma mennyt ohi mutta hellä rakkaus jäänyt. Ensi kesänä häät

    Äänestä

  • juotan yleensä humalaan ja hoitelen sillä aikaa jonkun muun, nyt huomaan hukanneeni hyvää viinaa.

    Äänestä

Tämän keskustelun aloituksen mielestäni takaa SUOMI 24. Niin, hyvähän se on että edes "firma" koittaa aktivoida ihmisiä ja nyt ihan asialla...

Äänestä

kyllä ainakaan nussita....

Äänestä

MEHÄN TEHRÄÄN PUOLISON KANSSA POMMEJA!

Äänestä

Me olemme olleet yhdessä nelisen vuotta ja paljon tehdään yhdessä asioita, kun yhteistä vapaa-aikaa on.

Tässä nyt jotain. Pääasiassa nämä ovat ihan arkisia juttuja, mutta toki jotain "juhlaakin" meidän arkeen välillä liittyy.

- Tehdään ruokaa (kummankin intohimo, opetellaan uusia ruokia, ruokaa laitetaan lähes aina arkisinkin yhdessä, syödään kynttilän valossa hyvää musiikkia kuunnellen ja pitkään. Arkisinkin saattaa olla alkuruoka, salaatti, pääruoka ja jälkiruoka.)

- Tehdään kotitöitä. Jos on oikein kiirettä arkena ja toisen kanssa ei juuri sanaa ehdi vaihtaa, meille hyvä juttu on ollut, jos vaikka pyykkejä laitetaan yhdessä kuivumaan tai tyhjätään/täytetään astianpesukone yhdessä. Siinä tylsät kotityöt sujuu nopeasti ja tulee juteltua ja vietettyä yhdessä aikaa.

- Käydään kävelyllä. Tätä tosin liian harvoin tulee tehtyä, kun mies ei niin piittaa kävelyistä, haluaisi vähän rajumpaa liikuntaa, kun itse taas pidän rauhallisista lenkeistä. Silti yleensä kaikki "kriisit" ja vakavat keskustelut tulee puitua juuri pitkällä kävelyllä. Raitis ilma piristää aivoja kummasti :)

- Käydään saunassa ja suihkussa. Ihan jo romantiikan vuoksi yhteinen suihku vaikka arkena piristää ;) Myös hemmottelusaunat, kun molemmat hierovat toistensa kipeät niskat, laitetaan saunahunajaa ja rentoudutaan. Jutellaan mukavia.

- Katotaan paljon samoja tv-sarjoja ja leffoja, joista sitten riittää pitkäksi aikaa juteltavaa.

- Kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan. Kummatkin pidämme konemusiikista, jota kuuntelemme ja tanssimmekin kotona ihan kahdestaan. Ja hauskaa on.

- Hauskuutellaan, eli kutitellaan, nauretaan, hömpötetään.

- Pelataan lautapelejä tai tietokoneella jotain yksinkertaisia kaksinpelejä. Mukavaa ajanviettoa, eikä aina tarvi vahdata tv:tä, kun kaivaa lautapelin esiin.

- Käydään kaupungilla shoppailemassa ja kahvilla tai syömässä. Itselleni paras makutuomari on tuo oma mies:)

- Lähdetään pienelle reissulle. Se voi olla sukulaisiin, lähikylpylään, suurempaan kaupunkiin ostoksille, kavereiden luo, mökille, mitä vain.

- Kutsutaan kavereita kylään ja pistetään juomaa, ruokaa ja naposteltavaa esille ja lautapelit pöytään.

- Jutellaan. Tätä tehdään aika paljon. Istutaan vain sohvalla, tv kiinni ja stereot myös. Jutellaan, mitä toiselle oikeasti kuuluu, millainen viikko ollut, mitä seuraavalla viikolla tiedossa, miten mennyt koulussa ja töissä jne. Haaveista, toiveista, yhteisistä suunnitelmista. Kaikesta. Yleisintä sunnuntai-iltaisin.

- Luetaan. Kummatkin rötkötetään sängyllä ja luetaan omia kirjojamme, joskus myös mies lukee lehteä ja minä kurkin kainalosta samat jutut. Joskus luetaan toisillemme ääneen pätkiä artikkeleista tai kirjasta.

- Hoidetaan kummilasta. Mukavaa harjoittelua tulevan lapsen vuoksi.

- Sisustetaan. Kumpaakin kiinnostaa sisustus ja semmosia puuhastellaan kotona.

- Käydään harrastamassa jotain, esim. keilaamassa, sulkkista pelaamassa, uimassa jne.

- No, seksi tietenkin :)

Äänestä

pip-peliä. Se teiltä löytynee. Ja saattaapi kaverisikin tykätä sen pelaamisesta. Myös vellin kuivaaminen on miehille mieleistä...

Äänestä

mitäpä muuta ku seksii

Äänestä
  • Alat harrastamaan nyrkkeilyä tai taekwondoa sen kanssa. Mieti nyt, saat hakata sitä laillisesti ja vieläpä kunto kasvaa!! Molen nero..

    Äänestä

  • Ehdotus tässä!! kirjoitti:

    Alat harrastamaan nyrkkeilyä tai taekwondoa sen kanssa. Mieti nyt, saat hakata sitä laillisesti ja vieläpä kunto kasvaa!! Molen nero..

    Me tehdään sitä tietenkin mitä kaikki muutkin eli pelataan bridgeä ja keskustellaan Etelä-ranskalaisista valkoviineistä.

    Äänestä

Kun seksiä harrastaa aktiivisesti, ei jaksa muuta tehdä.

Äänestä
  • olenko maininnut tietämättäni joissain viestissä että emme harrasta minkäänlaista seksiä puolisoni kanssa! Kovin monet näyttävät niin luulevan. Siispä selvennykseksi: kyllä harrastamme seksiä joskin melko harvoin kun se toinen vaan nukkuu sohvalla!! Useamminkin harrastaisimme mutta kun se nukkuu sohvalla eikä itse osaa yhdistää seksittömyyttä sohvalla nukkumiseen vaikka sanon sen ääneen!!

    Äänestä

katselemme tvtä,vuokraamme leffoja,käymme kavereilla kahvilla,pidämme illan istujaisia tosin vain pari kertaa vuodessa,ajellaan autolla,joskus teimme paljon töitä yhdessä,saunotaan eli ei ihmeitä mutta miksi elämän pitäisi olla aina kaameeta sirkusta.

Yksinkertainen tekeminen riittää.

Äänestä

Ei voi olla noin vaikea keksiä tekemistä.

Menkää pelaamaan sulkapalloa tai alkakaa kasvattaa kalkkunoita.

Äänestä

No ei kai mitään ihmeellistä, akka huinii pitikn kaupunkia kun saa päähänsä jonkun kurssin tai joogan tai vaikkapa kuntosalin. No ei se kahta viikkoa kauempaa yhtä jaksa sitten ihmetellään laskuja. No on se vissiin oppinut kirjekuoret avaaamaan. Olemme olleet n vuotta naimisissa ihme kyllä.

Äänestä
  • Katsotaan telkkaria. Kesällä ollaan mökillä koko ajan, veneillään, grillataan, saunotaan... Tavalista arkea siis ympäri vuoden... Seksiä joskus...Ikää meillä on 50 ja ollaan oltu yhdessä 15 v.

    Äänestä

tehdään yhdessä sitä mikä molempia kiinnostaa ja erikseen omia juttujamme.esim, yhtdessä ratkotaan ristikoita, kuunnellaan radioo, sienestetään ja marjastetaan,maistellaan viinei ja kaljoi käydään päiväkävelyl ja baaris ja yökävelylläkin joskus ja kyläs naapuris ja sukulaisis,elokuvis, yhes hyväs raflas syömäs,kotiseutu kierroksel autol,hautausmailla vaihetaan autoon renkaat nukutaan ja tietty muhinoidaan. meil on kyl paljo omiiki juttui et aika kyl kuluu vaik ei aina hengailtais yhdes.sit joskus luetaan toisillemme lehdest parhait paloi tai kirjois jota ite luemme

Äänestä
  • Minäpä käyn kolmivuoro työssä ja mies hakkee ja vie. Sitte vapaalla ollessa naidaan ja källätään. Noo ehkei juuri noin, mutta ainaki yritellään:D

    Äänestä

  • kieltä g-pisteellä. Ootteks te löytäneet (yhdessä) sun g-pisteen, vai onko se vielä hau-haussa..?!?

    Äänestä

vedän lapaseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rokkihemmo kirjoitti:

Siis meillä ongelmana on se että mitä tehdä kun olisi aikaa olla yhdessä. Yleensä sitten katotaan vaan telkkaria... Pelejä ei ole eikä puoliskoa paljon ilmeisesti innosta pelaaminen vaikka itse kyllä pelaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu