Siinäpä se. Ei mulla muuta, halusin vaan JONNEKIN purkaa tuon tunteen. Tosi masentavaa huomata olevansa naimisissa narsistisen mulkun kanssa, jolle kaikki se, mitä minä olen ihmisenä aina ollut, on suuri uhka.
Voi taivas, kuinka minä miestäni vihaan.
Voi taivas, kuinka minä miestäni vihaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja tuhlata arvokasta lyhyttä elämäänsä vihaamiseen?
onko ero mahdottomuus?
http://www.om.fi/17900.htm
Hei, otan osaa. Olen samassa tilanteessa. Tai minulla tulee ne vihantunteet ajoittain. Ennemminkin inhoan häntä, enkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Hän on itsekeskeinen paska ja omaan napaansa tuijottava. Ja kaikki syy on minussa. En kielläkään, etteikö minussa olisi myös vikoja. Mutta en kyllä ota kaikkia liittomme ongelmia omille niskoilleni. Vaikka mieheni on sitä mieltä, että kaikki syy on minussa.
Meillä on kolme lasta. Nuorimmainen aloitti koulun viime syksynä. Enkä haluaisi, että hänen pitäisi vaihtaa koulua. Ainankaan kesken vuoden, ehkä ensi syksynä sitten. Olenkin ehdottanut miehelleni, että hän muuttaisi pois ja minä yrittäisin harkinta-aikana järjestää itselleni ja lapsille asunnon. Mutta ei.
Tätä on nyt vuoden päivät kestänyt. Ja sen uudenvuoden lupauksen tein itselleni, että tänä vuonna teen jotain, että tämä tilanne ei enään ensi vuonna jatku.
Onko teillä lapsia ?
Toivon sulle voimia !
Aivan sama tilanne....Järki lähtee! Kolme lasta ja vanhin tyttö eskaris niin ei viitti vaihtaa asuinpaikkaa... ehkä kesällä ennen ku koulu alkaa.. Ei kai me aiota kestää loppuelämä tätä sontaa? Minäkin oon tehny itelleni jos jonkinlaisia lupauksia mut en oo tarpeeks rohkee lähtemään.
Ei kai se auta ku lähtä keräämään rohkeutta jostain, ei tämä oo kellekään hyväks...
Voimia ja rohkeutta tähän kyllä tarttee, niitä toivotankin kaikille samassa tilanteessa oleville!
Ennen hän oli varmaan ihanan rohkea, vahva ja romanttinen. Nyt näet mikä hän on oikeesti, eli omaan napaansa tuijottava narsisti.
Vaihtoehtoja sinullakin varmasti olisi ollut, mutta ei kun päätit valitat juuri tuon miehen.
NIIN, ennen hän oli ihan mukiinmenevä, ajattelin, että ajan kans pikku ongelmat selvii ja elämä hänen kans olis tasapainossa. Nyt tosiaan on tullut esille semmoisiä piirteitä, että narsisti mikä narsisti, syy löytyy jo lapsuudestä - elikkä - mitenkäs toi äiti on kasvattanut katrasta?!
Oletko varma, ettei ongelma ole yksinkertaisesti siinä, että miehesi ei ymmärrä sinua, etkä sinä miestäsi? Puuttuva ymmärrys aiheuttaa miehessä pelkotiloja jonka vuoksi hän kokee sinut uhaksi.
mutta meillä on 20 vuotta ikäeroa, 4000 euroa tuloeroa ja minä kotona, hän mielenkiintoisessa työssä. Minä olin ennen erittäin hyvin itsekseni elelevä sinkku, mukavassa duunissa, matkustelin, tein tulevaisuuden suunnitelmia.
Nyt hoidan lapset, kodin, ukon ja senkin lapset viikonloppuisin ja voi vittu että vituttaa. Olen niin kypsä tähän tilanteeseen, että vakavasti olen harkinnut yhdensuuntaisen lentolipun hankkimista jonnekin.
Pahinta on ehkä se, että olen antanut kaikkeni hänen uransa puolesta, en mäkätä koskaan menoista tai muutakaa. Nyt olisi minulla mahdollisuus luoda uraa eräällä taiteellisella alalla, työskentelisin siis kotona, mutta mies ei edes sen vertaa kehtaa lapsiaan hoitaa, että antaisi minulle pari tuntia illassa työrauhaa.
Tänäkin iltana sen piti hoitaa tyttöjä, että saan tehdä omia duunejani. Vahti joo puoli tuntia, kiukutteli, kun lapset eivät toimi kuten pitäisi ja rupesi sohvalle nukkumaan. Eli se siitä työrauhasta. Laitoin lapset nukkumaan, levitin pyykit kuivumaan, raivasin lelut ja suunnittelen vetäväni ranteet auki.
Kuullostan ehkä kamalalta, mutta joskus toivoisin, että tuo kuolisi tuohon sohvalle.