kun ei haluais loukata

5 vuotta kestänyt suhde on hiipunut ystävyydeksi. Kiltti mies muistaa rakkauttaan tunnustaa, mutta suhde on omasta puolestani kuin siskon ja veljen, hienoa kaveruutta, seksi ollut kadoksissa jo vuosia miehen sairauksien/lääkkeiden vuoksi.
Nyt olen tavannut miehen, joka saa "vapisemaan". Mitään ei (vielä) ole tapahtunut, itse olen jarruttanut. En voi pettää kumppaniani, eli ero on edessä, mutta vaikeaa on, kun en haluaisi häntäkään loukata.
82069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuinka kertoa naiselle sama tarina jota nyt koet. Odotin joulun pyhät rauhassa ja kaikki pyhät loppiaista myöten. Sitten aloin pikku hiljaa puhelemaan asiasta hieman vihjaillen että ehkä en kuitenkaan rakasta. Huom minulle ei ollut ketään toista, tuntui vain ettei homma toiminut hänen kanssaan. Sitten yksi aamu puheltiin sängyssä, ja asia tuli selväksi. Kauhea itku siitä tuli, ja itki viikkoja. kun en kuitenkaan ketään löytänyt pariin kuukauteen. pikku hiljaa lähestyin takaisin päin ja oikein rysähtämällä tulin takaisin. Hän ei ollut saanut minua mielestäni ja kyllähän hänkin minulla on ihana ja hellä, mutta se rakkauden puute vaivaa vieläkin. Mutta näin mennään toistaiseksi. Enkä aktiivisesti etsi uutta naista.

Sinulla ei ole helppo tie edessäsi, koska asia vaivaa sinua jo nyt, mutta ei kai elämä ole helppo. Toivon sinulle voimia valintasi tiellä, ja hyvää uutta vuotta sinne päin.

Äänestä

nykypäivänä " suhde on hiipunut ystävyydeksi. Kiltti mies muistaa rakkauttaan tunnustaa, mutta suhde on omasta puolestani kuin siskon ja veljen, hienoa kaveruutta, seksi ollut kadoksissa jo vuosia"

Ja myös: "Nyt olen tavannut miehen, joka saa "vapisemaan"."

Mieti kuitenkin että onko tämä uusi mies syy eroonne vai onko suhteenne todella mielestäsi lopussa. Hommahan menee niin että usein se lähtevä käsittelee asioita itsekseen pitkät ajat teeskennellen suhdetta kunne pamauttaa ja sen jälkeen toinen on täysin yksin miettimässä mikä meni pieleen vieläpä sen kumppanin kiiruhtaessa uuden luo.

Sinuna sanoisin vain suoraan että teidän pitää puhua ja kertoisit että suhde on nyt loppumassa mutta älä vain kerro tästä toisesta miehestä.

Äänestä
  • Niin, on se hyvä, että toiset edes keskustelee, ettei enää kiinnosta ja kertovat sen. Minulle ei kerrottu, vain lähdettiin ja jätettiin vuosien seurustelun jälkeen. Sitten puhelimessa soitettuani hänelle, ilmoitti, että ei enää halua olla. Siitä on nyt yli 1/2 vuotta, eikä vieläkään ole hänestä kuulunut mitään, eikä selitystä, että MIKSI!. AIka mulkku mieheksi!!!!

    Äänestä

  • Pentele vieköön kirjoitti:

    Niin, on se hyvä, että toiset edes keskustelee, ettei enää kiinnosta ja kertovat sen. Minulle ei kerrottu, vain lähdettiin ja jätettiin vuosien seurustelun jälkeen. Sitten puhelimessa soitettuani hänelle, ilmoitti, että ei enää halua olla. Siitä on nyt yli 1/2 vuotta, eikä vieläkään ole hänestä kuulunut mitään, eikä selitystä, että MIKSI!. AIka mulkku mieheksi!!!!

    häipätä tai uutta ottaa lennosta.

    Ja mitään näistä ei voi tehdä loukkamatta. Kertomisen voi edes tehdä kiltisti.

    Äänestä

Huomenna jo itkusta:(((

Äänestä

Sanot suoraan, että olet joutunut kahdesta pahasta valitsemaan, että varmasti ero voi loukata toista, mutta enempi häntä loukkaisi se, ettet välitä.

Myönnä asia, niin pääset siitä. Totuus vapauttaa.
Sano, että ymmärrät, jos toinen tuntee loukatuksi tulemisen tunteita, koska niin varmasti sinäkin tuntisit, vielä loukkaavampaa silti olisi ettet kunnioittaisi toista niin paljon, että jatkaisit suhteessa, missä ei tunteet riitä. Annat samalla toiselle mahdollisuuden joskus löytää niitä aitoja välittämisen tunteita.

Äänestä

No omakothaisesta vastaavanlaisesta tilanteesta en voi kuin yllyttää,.. elämää kun vielä on ja uusintaa ei kait ole tarjolla,....

Äänestä

Mulla ihan sama tilanne. nytkin pyörin täällä.. Viisi vuotta ja siinä se on -pam,yhtäkkiä tuli idea erosta. Näin on käynyt ennenkin, mutta en ole tässä suhteessa koskaan aiemmin edes ajatellut. Mutta nyt kun tässä ollaan, niin voiko sitä muuksi muuttaa. Muut miehet ei kiinnosta mutta ei omakaan. Ehkä olisin mielelläni ihan yksin jonkunaikaa..en kyllä edes usko mihinkään ikuiseen rakkauteen joten ehkä siinä yksi syy miksi olen taas tässä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta... kirjoitti:

5 vuotta kestänyt suhde on hiipunut ystävyydeksi. Kiltti mies muistaa rakkauttaan tunnustaa, mutta suhde on omasta puolestani kuin siskon ja veljen, hienoa kaveruutta, seksi ollut kadoksissa jo vuosia miehen sairauksien/lääkkeiden vuoksi.
Nyt olen tavannut miehen, joka saa "vapisemaan". Mitään ei (vielä) ole tapahtunut, itse olen jarruttanut. En voi pettää kumppaniani, eli ero on edessä, mutta vaikeaa on, kun en haluaisi häntäkään loukata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu