Maahyökkäys oikeutettu ja puolustuksellinen

Otsikon lausuma on todettu nyt ihan EU:n suulla. Israelin hyökkäys on puolustuksellinen ja siksi oikeuttu toimi.

Myös minä olen samalla kannalla. Hamasilla oli mahdollisuutensa lopettaa rakettituli israelilaisia siviilejä vastaan, mutta se rikkoi tulitauon ja tässä ollaan sen takia.

On toki ikävää, että Israelin ilmaiskuissa on kuollut siviilejä, mutta jokainen terroristijärjestöjä tunteva ymmärtää niiden käyttävän siviilejä ihmiskilpinä. Minkäänlaiseen evakuointiinhan Hamas ei ole ryhtynyt. Hamasin toiminta on hyvin samanlaista kuin Hitlerin halu jättää Berliinin siviilit neuvostoarmeijan tulituksen keskelle.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itseasiassa natsijoukot jättivät kaikkialla siviilit neukkujen armoille.

Samaa toistaa maankuulu hamas joka ei itse kykene yhtään mihinkään vaan laittaa lapset ja vanhukset alttarille ukonrehjujen itse kärvistellessä suojassa tai juostessa tuli hännän alla karkusalle.

Nämä tämmöiset "miehet" ovat mielestäni paskasakkia. Miksei ne nyt taistele ja esitä marttyyria kun siihen pitkästä aikaa on mahdollisuus? Miksi he juoksevat kuin kanit pakosalle?

Kummallista.

Äänestä
  • odotetaan lunkisti, eiköhän myös muutaman issun silmä himmene, niin olet sinäkin tyytyväinen.

    Äänestä

  • lunkki! kirjoitti:

    odotetaan lunkisti, eiköhän myös muutaman issun silmä himmene, niin olet sinäkin tyytyväinen.

    Sodassa himmenee yksi jos toinenkin silmä. Sota on sellaista.

    Mutta missä ovat hamasin sankarit nyt?

    Se minua kiinnostaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


J_Julistaja kirjoitti:

Otsikon lausuma on todettu nyt ihan EU:n suulla. Israelin hyökkäys on puolustuksellinen ja siksi oikeuttu toimi.

Myös minä olen samalla kannalla. Hamasilla oli mahdollisuutensa lopettaa rakettituli israelilaisia siviilejä vastaan, mutta se rikkoi tulitauon ja tässä ollaan sen takia.

On toki ikävää, että Israelin ilmaiskuissa on kuollut siviilejä, mutta jokainen terroristijärjestöjä tunteva ymmärtää niiden käyttävän siviilejä ihmiskilpinä. Minkäänlaiseen evakuointiinhan Hamas ei ole ryhtynyt. Hamasin toiminta on hyvin samanlaista kuin Hitlerin halu jättää Berliinin siviilit neuvostoarmeijan tulituksen keskelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu