Auttakaa!!!

Keinot loppuu täysin..
Olen yrittänyt puhua miehelleni, että suhteemme on kriisissä. Meillä ei ole aikaa toisillemme, on vain työt, lapset (eivät asu meillä vakituisesti) ja jotain muuta. Emme enää istu yhdessä katsomassa telkkaria/leffoja, vaan hän esim. pelaa tietokoneella ja minä istun yksinäni. Seksi vähenee koko ajan ja läheisyys sen mukana. Emme enää käy lenkillä tai treenaamassa yhdessä, vaikka se oli yksi parhaista asioista välillämme. Emme edes syö samaan aikaan, vaikka olisimme molemmat kotona. Raha on aina loppu, jos sitä pitäisi laittaa meihin edes elokuvissa käyntiin. Poikaansa mieheni laittoi juuri yli 200€ yhtenä päivänä ja tästä ei edes keskusteltu. Hänen mielestään kaikki on ok.
Oloni on niin paha, että en saa henkeä. Haluan miestäni ja hän on mielestäni "se oikea" minulle. En voi kuvitella eläväni ilman häntä.
Kertokaa mitä teen. En jaksa enää kauaa.
1523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

... tunne, vaikkakin hieman eri sisältö. Tilanne meni lopulta siihen, että miehellä oli ollut uusi kierroksessa jo vähän aikaa. Eron halusi yhtenä kauniina päivänä, mutta että ratkaisu tilanteeseen tuli, oli sekin parempi kuin kärvistely ja pelko suhteen loppumisesta. Sen jälkeen ainakin tiesi, mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu ja että elämä jatkuu. Hetki ennen eroa oli karmeampaa kuin hetket eron jälkeen. Yritä saada ratkaisu tilanteeseen vaikka ääntä korottamalla. Joskus tuohtuneessa tilassa toinen ikäänkuin antaa itselleen luvan laukoa asiat niinkuin ne ovat, pelkäämättä sitä, että loukkaa toista. Enpä ole kade, kun tiedän miltä sinusta tuntuu. Se oli hirveätä. Minä en osannut tehdä siinä tilanteessa yhtään mitään; olo oli kuin jäykällä pas**lla suoraan sanottuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sydän särki kirjoitti:

Keinot loppuu täysin..
Olen yrittänyt puhua miehelleni, että suhteemme on kriisissä. Meillä ei ole aikaa toisillemme, on vain työt, lapset (eivät asu meillä vakituisesti) ja jotain muuta. Emme enää istu yhdessä katsomassa telkkaria/leffoja, vaan hän esim. pelaa tietokoneella ja minä istun yksinäni. Seksi vähenee koko ajan ja läheisyys sen mukana. Emme enää käy lenkillä tai treenaamassa yhdessä, vaikka se oli yksi parhaista asioista välillämme. Emme edes syö samaan aikaan, vaikka olisimme molemmat kotona. Raha on aina loppu, jos sitä pitäisi laittaa meihin edes elokuvissa käyntiin. Poikaansa mieheni laittoi juuri yli 200€ yhtenä päivänä ja tästä ei edes keskusteltu. Hänen mielestään kaikki on ok.
Oloni on niin paha, että en saa henkeä. Haluan miestäni ja hän on mielestäni "se oikea" minulle. En voi kuvitella eläväni ilman häntä.
Kertokaa mitä teen. En jaksa enää kauaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu