Alkoholisti

Elämäni on hyvällä mallilla, mutta välillä alkoholisoitunut tytärpuoleni vie energiaa. Olin hänen isänsä kanssa naimisissa, mutta olemme eronneet jo kauan aikaa sitten. Tytärpuolen kanssa olen tekemisissä kun hän on lasteni sisarpuoli.

On hankalaa kun tytärpuoli käyttäytyy asiallisesti silloin kun hänelle on luvassa rahaa, mutta nyt olen lopettanut hänen "sponsoroimisen" ja käytös on asiatonta. Hän on ollut jo vuosia työttömänä, eläen sukulaisten tuella ja erilaisilla korvauksilla. On niin ärsyttävää kun on vaikea olla niin, ettei olisi ollenkaan tekemisissä, mutta kun hetken menee asiallisesti, niin taas jonkun ajan päästä tulee lunta tupaan. Tosi rivoja tekstareita ja haukkumista.

Onko kukaan samassa tilanteessa eli ei ole toivoa, että hän muuttuisi, vaan elämä jatkuu varmaan entisellään kunnes hän juo itsensä hengiltä. Olisiko siis helpompaa, että katkaisisi kaikki välit häneen. Toisaalta lähimmäisenrakkaus vaatisi muuta.
3745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuohan on juuri sitä että sinä mahdollistat hänen juopottelun jatkamisensa (ehkä monienkin muiden mukana?)

Tuossa paikassa ei sääli ole oikea väline. Seuraavan kerran kun tyttö vaatii rahaa, niin selität hänelle mistä hän saa apua alkoholismiinsa. Etkä anna euroakaan sitten.

Alkoholistit osaavat usein olla melko hurmaaviakin mutta älä anna semmoisen hämätä.

Ole tällä kertaa kova ja ehdota vain kylmästi hoitoa hänelle.

Äänestä
  • Elämä on aika raadollista ja teoriassa tiedän hyvin, että alkoholistia ei saa paapoa. On vaan vaikeaa kai käsittää, että jos en ole hänelle taloudellisesti hyödyllinen, niin minulla ei ole merkitystä hänen elämässään. Kuvio toistuu usein näin. Hän ottaa yhteyttä vain silloin kun on vailla jotain. Kyselee kauniisti tai anelee kun ei ole leipää. No jos kiellän antamasta yhtään mitään, saan kuulla olevani.. "painokelvotonta tekstiä".... ja taas aika kuluu ja hän yrittää uudelleen. Sama kuvio ja sitä on jatkunut jo vuosia. Itselleni tulee tästä paha olo kun mietin, että miten pitäisi toimia kun ei osaa kuitenkaan tunteeton olla. Kai se on vaan hyväksyttävä, että jotkut ihmiset elävät vain juomista varten ja lähipiiri on sen edesauttamista varten. Jos eivät auta, niin heitä ei tarvita ollenkaan.

    Äänestä

  • vain rahan saamista varten kirjoitti:

    Elämä on aika raadollista ja teoriassa tiedän hyvin, että alkoholistia ei saa paapoa. On vaan vaikeaa kai käsittää, että jos en ole hänelle taloudellisesti hyödyllinen, niin minulla ei ole merkitystä hänen elämässään. Kuvio toistuu usein näin. Hän ottaa yhteyttä vain silloin kun on vailla jotain. Kyselee kauniisti tai anelee kun ei ole leipää. No jos kiellän antamasta yhtään mitään, saan kuulla olevani.. "painokelvotonta tekstiä".... ja taas aika kuluu ja hän yrittää uudelleen. Sama kuvio ja sitä on jatkunut jo vuosia. Itselleni tulee tästä paha olo kun mietin, että miten pitäisi toimia kun ei osaa kuitenkaan tunteeton olla. Kai se on vaan hyväksyttävä, että jotkut ihmiset elävät vain juomista varten ja lähipiiri on sen edesauttamista varten. Jos eivät auta, niin heitä ei tarvita ollenkaan.

    Minulla on periaatteessa sama tilanne sillä erotuksella, että olen naimisissa isän kanssa. Rahaa sinun ei kannata antaa missään tapauksessa. Jos hän valittaa nälkää, voit pyytää hänet teille syömään tai tehdä hänelle eväät. Mieheni ei anna koskaan rahaa alkoholistipojalleen, koska ei ole tietoa mihin ne rahat menevät. Tytärpuolesi saa yhteiskunnalta riittävät tuet, joita tarvitaan elämiseen. Alkoholismi on sairaus. Niin kauan kun viina vie tytärpuoltasi hän ei juurikaan jaksa olla kiinnostunut sinusta tai sisaruksistaaan, koska paljon energiaa kuluu viinan hommaamiseen. Jos hän lopettaa juomisen, tilanne saattaaa kääntyä hiljalleen normaaliksi kanssakäymiseksi.

    Pysy vaan tiukkana rahan suhteen.
    Olet ilmeisesti helläluontoinen, koska periaatteessa sinulla ei pitäisi olla velvollisuuksia ex-miehen lapsia kohtaan, ei ainakaan rahan suhteen. Siis autat häntä parhaiten olemalla antamatta rahaaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytärpuoli kirjoitti:

Elämäni on hyvällä mallilla, mutta välillä alkoholisoitunut tytärpuoleni vie energiaa. Olin hänen isänsä kanssa naimisissa, mutta olemme eronneet jo kauan aikaa sitten. Tytärpuolen kanssa olen tekemisissä kun hän on lasteni sisarpuoli.

On hankalaa kun tytärpuoli käyttäytyy asiallisesti silloin kun hänelle on luvassa rahaa, mutta nyt olen lopettanut hänen "sponsoroimisen" ja käytös on asiatonta. Hän on ollut jo vuosia työttömänä, eläen sukulaisten tuella ja erilaisilla korvauksilla. On niin ärsyttävää kun on vaikea olla niin, ettei olisi ollenkaan tekemisissä, mutta kun hetken menee asiallisesti, niin taas jonkun ajan päästä tulee lunta tupaan. Tosi rivoja tekstareita ja haukkumista.

Onko kukaan samassa tilanteessa eli ei ole toivoa, että hän muuttuisi, vaan elämä jatkuu varmaan entisellään kunnes hän juo itsensä hengiltä. Olisiko siis helpompaa, että katkaisisi kaikki välit häneen. Toisaalta lähimmäisenrakkaus vaatisi muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu