Voi hitsit. Tämä ei voi olla hyvä juttu (seuraa pitkähkö sepustus):
Mua on alkanut nyt ahdistaa aika suurestikin tuore suhteeni erään miekkosen kanssa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä nyt kohta kaksi kuukautta. Tapasin hänet samassa työpaikassa. Katselin kauan kaukaa ja olin korviani myöten ihastunut (mies näytti niin seksikkäältä univormussaan ja vaikutti todella mukavalta) ja eräänä päivänä meinasi mennä jalat alta, kun mies tulikin ja pyysi mua kahville. Oli kuulemma koko ajan myös salaa katsellut minua. Olin todella hyytelönä ja mielettömän ihastunut.
Kävimme ensimmäisillä treffeillä ja olin edelleen ihastunut. Halusin miestä henkisesti ja fyysisesti ja hänkin oli mielettömän tykästynyt minuun. Ekojen treffien jälkeen oli viikon tauko, kun näimme uudelleen ja koko sen ajan ikävöin suuresti. Sitten, aloimme viettää aikaa yhdessä tiiviisti. Ei mennyt kuin ehkä viikko sen jälkeen, niin jokin alkoi mättää. Ihastus tuntui hävinneen kuin tuuleen yhtäkkiä, mies lähinnä ärsytti minua, vaikka hän ei ollut mitään edes tehnyt, ollut vain oma itsensä.
Nyt olen reilun kuukauden värjötellyt epävarmoissa tuntemuksissani, enkä oikein tiedä mistä tuulee. Olen alkanut miettiä, että mihin oikeastaan miehessä alunperin ihastuin, koska nyt en tunne minkäänlaista ihastusta enää. Ihastuinko siihen, että joku ihastui minuun? Vai oliko mies vain niin houkutteleva kaukaisten ihastelujen kohde, jota en olisi tosiasiassa lähemmäksi halunnut?
Olemme vieläkin yhdessä, koska pelkään, että jos laitan suhteemme poikki, teen virheen. Mutta pelkään myös, jos jään suhteeseen, että teen siinäkin virheen, koska en oikein tunne miestä kohtaan mitään enää kuin ystävyyttä. Miehen kanssa on "ihan kiva" olla, mutta mulle oikeastaan kuin kaverin kanssa hengailisi.
Jokin on vialla, koska esimerkiksi miehen läheisyydenosoitukset lähes kuvottavat minua. Mun ei tee mieli ottaa minkäänlaista fyysistä kontaktia mieheen. Seksi tuntuu pakotetulta. Muutaman kerran kännissä olen villiintynyt hieman ja mies on ottanut sen niin, että välitän hänestä myös villisti sen vuoksi. En edes tiedä miksi seksiä harrastan hänen kanssaan, kun se ei tunnu oikealta. Löydän hänestä koko ajan jonkinlaisia vikoja. Hän ei oikein huolehdi hygieniastaan ja minua miltei oksettaa hänen "tuoksunsa". (yksi kaveri heitti jotain tiedejuttua, että jos oikeasti hän olisi mulle sopiva, niin toisen tuoksuun kiintyisi tms.) Meillä ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita, tykätään eri asioista, mikä häiritsee mua syvästi, miestä se ei tunnu häiritsevän lainkaan. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa, mies on nuorempi. Alussa se ei häirinnyt enkä edes miettinyt koko asiaa, mutta nyt myös ikäero on alkanut häiritä, koska tunnen näkeväni sen arkipäivän tilanteissa ja mies on samanikäinen kuin pikkuveljeni, joka tuntuu häiritsevän sekin.
Otin eräs päivä nämä asiat puheeksi, mutta mies vaan tokaisi, että kyllähän me jostain yhteisiä asioita kiskastaan (ei ole näkynyt!) ja että kyllä hän alkaa pestä hampaitaan ja käydä suihkussa useammin (ei muuten ole näin tehnyt) ja mitä se ikäero nyt haittaa yhtään. Tunsin oloni vähän turhautuneeksi, enkä osannut enää sanoa mitään, joten annoin asian olla. Ehkäpä väärin tehty.
Mun ei tee mieli ollenkaan nähdä miestä. Olen ollut viime aikoina kovin kylmä ja etäinen ja tuskin edes pystyn katsomaan häneen päin, koska minusta se olisi jotenkin väärin, kun en näe hänessä mitään. Tuntuu tosi julmalta, että ajattelen näin, enkä suurimman osan ajasta ymmärrä oikein tunteitani. Pitäisi ottaa uudelleen puheeksi asia. Mies ei ole ihme ja kyllä kysynyt mitään, vaikka käyttäytymisessäni huomaa varmasti selvän eron. Ainakin luulisi.
Kaipaan jotenkin vaan jotain muuta. Katselen toisia miehiä paljon ja haikailen vähän erään samassa harrastuksessa olevan tyypin perään. Hän tuntuu olevan minuun ihastunut. Onhan meillä tämän nykyisen miehen kanssa sellainen yhteinen asia kuin työ, mutta sitäkin paskatyötä vihaan yli kaiken ja emme oikeastaan edes näe siellä toisiamme koskaan. Voimme vain keskustella siitä työpäivän jälkeen ja teemmekin sitä aika usein. Mutta jotenkin se on tylsää ja en halua keskustella työstä hirveästi sen ulkopuolella.
Mitä mieltä olette? Lienee siis väärin jäädä tähän suhteeseen? Olisi varmaan pakko laittaa piste suhteelle ennen kuin asiat menevät vakavammaksi miehen puolelta. Jo toissapäivänä hän pamautti tuon "Minä rakastan sinua" ja olin aika kauhistunut. En pystynyt sanomaan mitään takaisin, käänsin vain pääni ja suoraan sanottuna ketutti.
Mies on niin yltiötykästynyt minuun, että ihan kammottaa. Hän sanoi eräs päivä, että tekisi mitä tahansa vuokseni. Pelkään hänen kiintymyksensä takia hänen reaktiotaan, jos jätän hänet. Toisaalta, jos vain pitkitän tätä, reaktio ei varmasti ainakaan ole lievempi.
Voivoi :(
Mua on alkanut nyt ahdistaa aika suurestikin tuore suhteeni erään miekkosen kanssa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä nyt kohta kaksi kuukautta. Tapasin hänet samassa työpaikassa. Katselin kauan kaukaa ja olin korviani myöten ihastunut (mies näytti niin seksikkäältä univormussaan ja vaikutti todella mukavalta) ja eräänä päivänä meinasi mennä jalat alta, kun mies tulikin ja pyysi mua kahville. Oli kuulemma koko ajan myös salaa katsellut minua. Olin todella hyytelönä ja mielettömän ihastunut.
Kävimme ensimmäisillä treffeillä ja olin edelleen ihastunut. Halusin miestä henkisesti ja fyysisesti ja hänkin oli mielettömän tykästynyt minuun. Ekojen treffien jälkeen oli viikon tauko, kun näimme uudelleen ja koko sen ajan ikävöin suuresti. Sitten, aloimme viettää aikaa yhdessä tiiviisti. Ei mennyt kuin ehkä viikko sen jälkeen, niin jokin alkoi mättää. Ihastus tuntui hävinneen kuin tuuleen yhtäkkiä, mies lähinnä ärsytti minua, vaikka hän ei ollut mitään edes tehnyt, ollut vain oma itsensä.
Nyt olen reilun kuukauden värjötellyt epävarmoissa tuntemuksissani, enkä oikein tiedä mistä tuulee. Olen alkanut miettiä, että mihin oikeastaan miehessä alunperin ihastuin, koska nyt en tunne minkäänlaista ihastusta enää. Ihastuinko siihen, että joku ihastui minuun? Vai oliko mies vain niin houkutteleva kaukaisten ihastelujen kohde, jota en olisi tosiasiassa lähemmäksi halunnut?
Olemme vieläkin yhdessä, koska pelkään, että jos laitan suhteemme poikki, teen virheen. Mutta pelkään myös, jos jään suhteeseen, että teen siinäkin virheen, koska en oikein tunne miestä kohtaan mitään enää kuin ystävyyttä. Miehen kanssa on "ihan kiva" olla, mutta mulle oikeastaan kuin kaverin kanssa hengailisi.
Jokin on vialla, koska esimerkiksi miehen läheisyydenosoitukset lähes kuvottavat minua. Mun ei tee mieli ottaa minkäänlaista fyysistä kontaktia mieheen. Seksi tuntuu pakotetulta. Muutaman kerran kännissä olen villiintynyt hieman ja mies on ottanut sen niin, että välitän hänestä myös villisti sen vuoksi. En edes tiedä miksi seksiä harrastan hänen kanssaan, kun se ei tunnu oikealta. Löydän hänestä koko ajan jonkinlaisia vikoja. Hän ei oikein huolehdi hygieniastaan ja minua miltei oksettaa hänen "tuoksunsa". (yksi kaveri heitti jotain tiedejuttua, että jos oikeasti hän olisi mulle sopiva, niin toisen tuoksuun kiintyisi tms.) Meillä ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita, tykätään eri asioista, mikä häiritsee mua syvästi, miestä se ei tunnu häiritsevän lainkaan. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa, mies on nuorempi. Alussa se ei häirinnyt enkä edes miettinyt koko asiaa, mutta nyt myös ikäero on alkanut häiritä, koska tunnen näkeväni sen arkipäivän tilanteissa ja mies on samanikäinen kuin pikkuveljeni, joka tuntuu häiritsevän sekin.
Otin eräs päivä nämä asiat puheeksi, mutta mies vaan tokaisi, että kyllähän me jostain yhteisiä asioita kiskastaan (ei ole näkynyt!) ja että kyllä hän alkaa pestä hampaitaan ja käydä suihkussa useammin (ei muuten ole näin tehnyt) ja mitä se ikäero nyt haittaa yhtään. Tunsin oloni vähän turhautuneeksi, enkä osannut enää sanoa mitään, joten annoin asian olla. Ehkäpä väärin tehty.
Mun ei tee mieli ollenkaan nähdä miestä. Olen ollut viime aikoina kovin kylmä ja etäinen ja tuskin edes pystyn katsomaan häneen päin, koska minusta se olisi jotenkin väärin, kun en näe hänessä mitään. Tuntuu tosi julmalta, että ajattelen näin, enkä suurimman osan ajasta ymmärrä oikein tunteitani. Pitäisi ottaa uudelleen puheeksi asia. Mies ei ole ihme ja kyllä kysynyt mitään, vaikka käyttäytymisessäni huomaa varmasti selvän eron. Ainakin luulisi.
Kaipaan jotenkin vaan jotain muuta. Katselen toisia miehiä paljon ja haikailen vähän erään samassa harrastuksessa olevan tyypin perään. Hän tuntuu olevan minuun ihastunut. Onhan meillä tämän nykyisen miehen kanssa sellainen yhteinen asia kuin työ, mutta sitäkin paskatyötä vihaan yli kaiken ja emme oikeastaan edes näe siellä toisiamme koskaan. Voimme vain keskustella siitä työpäivän jälkeen ja teemmekin sitä aika usein. Mutta jotenkin se on tylsää ja en halua keskustella työstä hirveästi sen ulkopuolella.
Mitä mieltä olette? Lienee siis väärin jäädä tähän suhteeseen? Olisi varmaan pakko laittaa piste suhteelle ennen kuin asiat menevät vakavammaksi miehen puolelta. Jo toissapäivänä hän pamautti tuon "Minä rakastan sinua" ja olin aika kauhistunut. En pystynyt sanomaan mitään takaisin, käänsin vain pääni ja suoraan sanottuna ketutti.
Mies on niin yltiötykästynyt minuun, että ihan kammottaa. Hän sanoi eräs päivä, että tekisi mitä tahansa vuokseni. Pelkään hänen kiintymyksensä takia hänen reaktiotaan, jos jätän hänet. Toisaalta, jos vain pitkitän tätä, reaktio ei varmasti ainakaan ole lievempi.
Voivoi :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä ystävä... Sinulla ei tunnu olevan muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa lyhyt suhteenne. Olet ilmeisesti alkanut nähdä seurustelukumppanisi "läpi". Tuskin kannattaa kiduttaa kumpaakaan enää, siihen se menee, jos pitkität eropäätöstä.
Onnea loppuvuodelle! =)
Moro,
Aikas paljon tuossa pistää silmään asioita, ole rehellinen itselles ja sano miehelle, että sori tää ei toimi ja et ole etsimäni. Sitä vartenhan sitä seurustellaan jotta katsotaan onko kumpikin mieluisa toiselle. Ei ole järkee jatkaa jos ei kiinnosta.
Työnsit sitten kätes kyynärpäitä myöten paskaan. Sellaisen virheen ihminen monesti ihastuksissaan tekee. Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, sun täytyy selvittää sotku pois, niin voit vapaammin elää huomista.
Kyllähän ihmiset ihastuu "vääriin" tapauksiin. Eihän kaikki voi sopia kaikille vaan omansa löytää etsimällä ja tutustumisen kautta. Sinä ihastuit "mielikuvaan" mutta todellisuus ei vastannut sitä.
Et ole ensimmäinen vaan monelle käy noin.
Tutustumisen kautta huomaa että arvoajattelut sun muut ei natsaa tämän tyypin kanssa.
Joku toinen nainen kuitenkin tykkäisi hänestä sellaisena kuin hän on mutta et sinä.
Hassua että mies on niin tykästynyt sinuun.
Et ole tainnut sinä olla oma itsesi? Nyt sinun pitää olla sitä ja kertoa että sinä et välitä hänestä sillä tavoin kuin toivoit ja aluksi luulit. Jos pitkität juttua teet hänestä vielä naisten vihaajan etkä varmasti sitä halua?
Minulle kävi joskus samoin. Mies oli mukava ja ihan ok tyyppi mutta minä en tuntenut sitä mitä parisuhteessa pitäisi tuntea. Seksuaalista halua ja kunnioitusta ym.
Oli ikävä tuottaa toiselle pettymys mutta vaihtoehta ei ollut.
Onneksi mies löysi aika pian uuden ja perusti perheen tämän kanssa. Minä etsin vähän pitempään omaani mutta sekin on löytynyt.
Jokainen kohtaaminen opettaa sinulle aina uutta itsestäsi ja siitä mitä haluat ja mitä et halua.
Tämäkin mies sinun piti tavata jotta oppisit jotakin. Välietappi matkalle sen oikean luokse.
Niitä voi tulla jokunen vastaan elämässä.
Kiitos teille kommenteistanne!
Aion jutella ja kertoa tunteistani kasvotusten heti huomenna, kun näemme. Turha tosiaan enää lähteä pitkittämään kärsimystä. Ehkä naiivilla tavalla olen toivonut, että jotain suurempia tuntemuksia taas heräisi, mutta on väärin roikkua sen odotuksen varassa suhteessa. Jos ei kolahda, niin ei sitten vain kolahda. Piste.
Taisin tosiaan ihastua jonkinlaiseen mielikuvaan miehestä ja kaukaisena ihastuksena pidin häntä jotakuinkin tavoittamattomana (mikä teki hänest' mielenkiintoisen), mutta kun aloimmekin tavata tiiviimmin ja tutustuin häneen, huomasin, että hän ei syvemmällä tasolla kiinnostakaan ja ei ole sitä mitä haluan.
Pelottaa vain se, miten mies suhtautuu. Hänellä on taipumusta masentuneisuuteen ja pelkään, että tämä aiheuttaa jonkinlaisia suuria henkisiä haavoja hänelle. Otin epävarmat tunteeni tosiaan esille joitakin viikkoja sitten ensimmäisen kerran, ja hänellä tuntui olevan ratkaisu kaikkeen. Olen varma, että nytkin hän yrittää kaikkensa, ettei eroa tulisi, mutta täytyy itse olla vain jämpti ja tehdä selväksi, että tästä ei tule mitään.
Mietin myös miten suoraan voin puhua. En kai voi suoraan sanoa miten hän minua kuvottaa? Viimeksi teki mieli laukoa suuriakin sanoja, kun hän ei vaan tuntunut haluavan uskoa asioita.
Olet kyllä kieltämättä aika hukassa. Joko itseluottamuksesi on todella heikko tai et todellakaan tiedä mitä sinä mieheltäsi haluat.
Listaisin tähän pari kohtaa:
"Ei mennyt kuin ehkä viikko sen jälkeen, niin jokin alkoi mättää. Ihastus tuntui hävinneen kuin tuuleen yhtäkkiä, mies lähinnä ärsytti minua, vaikka hän ei ollut mitään edes tehnyt, ollut vain oma itsensä."
"Olen alkanut miettiä, että mihin oikeastaan miehessä alunperin ihastuin, koska nyt en tunne minkäänlaista ihastusta enää."
"Olemme vieläkin yhdessä, koska pelkään, että jos laitan suhteemme poikki, teen virheen. Mutta pelkään myös, jos jään suhteeseen, että teen siinäkin virheen"
"Jokin on vialla, koska esimerkiksi miehen läheisyydenosoitukset lähes kuvottavat minua. Mun ei tee mieli ottaa minkäänlaista fyysistä kontaktia mieheen. Seksi tuntuu pakotetulta."
"Mun ei tee mieli ollenkaan nähdä miestä. Olen ollut viime aikoina kovin kylmä ja etäinen ja tuskin edes pystyn katsomaan häneen päin, koska minusta se olisi jotenkin väärin, kun en näe hänessä mitään."
Mitä jos olisit yksin ja yksinkertaisesti pohtisit, että mistä asioista parisuhteessa yleensä on edes kyse? Siis ihan perusasioista. Nyt mies on sinuun ihastunut ja sinä: "lähinnä hän ärsytti minua, vaikka hän ei ollut mitään edes tehnyt, ollut vain oma itsensä." Haloo...?
Itselläni on melkeenpä samanlainen tilanne, mutta olen tuossa tekstissä mies. Luulen tilanteen helpottuvan puhumalla aiheesta kahdestaan ja löytämään hyvät ja huonot puolet, ja huom ! ei tarvitse pelätä puhua asioista joista ei tykkää, koska itsekkin sanoit, että suhde vain menee sinun kannaltasi huonompaa suntaa..
Askarruuttaa todella paljon se, että vaikuttaako miehen ikä suhteenne vahvuuteen ? Silloin kun näit hänet, ihastuit häneen, luulitko hänen olevan sinua vanhempi ?
Itseäni vähän häiritsee, että naiset pitävät itseääni jo ennestään viisaampinä kuin miehiä.. Jos mies on yrittänyt vaikka olla hupsu tai jotain, se että "ikäero on alkanut häiritä" on aika ihmeellistä, miksi et ajatellut siitä aikaisemmin, jos sen tyhmät vitsit ei naurata, sano hänelle siitä, muttei töykeästi, koska hän voi ottaa itseensä sanoista, kuin esim. "olet lapsellinen"...
Mulla menee JOKAINEN suhde noin.
Arvaa alkaako elämä kyllästyttää. En tunnu kykenevän mihinkään suhteeseen mutta yksin ollessa on kamalaa.
En siis osaa neuvoa miten sun tulis menetellä. Mä oon vaan jättänyt ne miehet.