Otin osaa keskusteluun "sattuu" ja nyt aloitan uuden keskustelun koska tuntuu hyvältä kirjoitella tunteistaan.
Sattuu Sattuu
Unohdettu?
484167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Takana 25 vuotta yhteistä elämää josta 23v naimisissa,Isoja lapsia 3 joista nuorin (15)asuu kotona.Vaimoni on kolmevuotta käynyt vuorotöissä toisella paikkakunnalla ja nyt muuttanut "kotoa pois" etsimään itseään ja mitä elämältään haluaa.Välirikkoon ei liity ulkopuolisia eli olemme molemmat olleet uskollisia koko ajan.Vaimoni mielestä vikaa ei ole minussa vaan olen ollut hyvä,rakastava mies ja rakkauteni häntä kohtaan on vieläkin syvää.Vaimoni vaan kertoi olevansa muuttunut ihminen joka ei enää pysty minulle antamaan sitä mitä minä tarvitsen??
Olen luvannut hänelle että odotan niin kauan kun tarve vaatii jotta hän saa ajatuksensa selväksi ja tietää mitä haluaa (ja liitynkö minä hänen tulevaisuuteensa)Mutta kyllä sattuu ihan saatanasti,en pysty nukkumaan,syömään,töihin,elämään!
Epätietoisuudessa eläminen vie pohjan eikä ole mitään mistä ponnistaa eteenpäin.odottaa vaan niin että rintaa puristaa.
rehellisesti vaimollesi? Siitä miltä sinusta tuntuu hänen poissaollessaan, että et saa nukuttua, että olet todellakin voimaton asian edessä? Ehkä se ei saisi vaimoasi muuttamaan mieltään, mutta toivottavasti saisi hänet tekemään päätöksen turhia viivyttelemättä. Toisaalta näin tärkeän asian kanssa ei pitäisi kiirehtiä, ettei kenenkään tarvitse katua. Epävarmuus on kuitenkin kaikkein kuluttavinta ja raastavinta.
Kun itse elimme erota vai eikö -vaiheessa, niin en yleensä saanut sanotuksi miehelleni mitään, mitä mielessä liikkui. Tuli aina itku tai sitten tilanne ei vain ollut sellainen, että olisin voinut purkaa sydäntäni. Niinpä kirjoitin hänelle pitkiä sähköposteja, joissa sain sanottua kaikki mieltäni painavat asiat, ja sellaisetkin, joita en olisi ehkä koskaan sanonut hänelle suoraan. Tämä kirjeenvaihto jatkui pitkään, ja oli samalla eräänlaista terapiaa itselleni. Mieskin sanoi, että kyllä hän on jaksanut kaikki kirjeet lukea, ja asioita tuli selvitettyä paljon. Tosin erosimme lopulta, mutta kummallekaan ei varmasti jäänyt sellaista tunnetta, että olisi jäänyt jotain sanomatta.
Jos keskusteleminen on vaikeaa, niin kokeile kirjoittamista. Pelkkä hiljaa odottaminen ei ehkä vakuuta vaimoasi, että haluat taistella avioliittosi puolesta.
Onnea sinulle ja voimia alkavalle vuodelle.
Olemme keskustelleet asiasta paljon.
Olen myös kirjoittanut hänelle useita kirjeitä tunteistani ja ne todellakin toimivat terapiana lähinnä minulle itselleni.Vaimoni on hyvin sulkeutunut tilanteeseen ja ei ole paljon pystynyt kertomaan.Yhtään kirjettä hän ei vielä ole kirjoittanut mutta luvannut kyllä laittaa tuntemuksiaan "muistiin"
Hän pakenee tilannetta hektiseen työhön joka antaa hänelle tällä hetkellä jotain täyttymystä elämään.
Huomenna hän lupasi tulla käymään koton joten ensi yö ja päivä tulee olemaan minulle todella vaikea sillä en yhtään tiedä mitä odotan.onko hän huomannut kaipaavansa minua vai ilmoittaako erosta.Hän on ollut hyvin huolissaan jaksamisestani joka jo kertoo että kaikki tunteet eivät ole kuolleet ja tuntee tekevänsä väärin minua kohtaan.Toisaalta hän tuntee että ei voi minulle mitään antaa.En ole lääkäri enkä psykologi mutta luulen että hänen "tunnevammaan" vaikuttaa suuresti ns vaihdevuodevaivat ja lasten irtautuminen äidistä,minä menen siinä sivussa.
Olen kuitenkin kertonut hänelle että minä odotan häntä sillä tunnen hänen olevan nyt sellaisessa tilassa että tällä hetkellä hän tarvitsee minua enemmän kuin koskaan avioliittomme aikana ja jos minä hänet nyt hylkään en voisi sitä koskaan itselleni anteeksi antaa.Niimpä minä odotan,odotan,odotan
minulla on yksi nettiystävä , joka painiskelee kanssa samojen ongelmien kanssa , siis nainen ja ei ole saanut sanotuksi että haluaa eron.
Tosin nyt ihan muutama päivä sitten sai sanotuksi ja mies on jotenkin sokissa sen asian kanssa.
Tähän liittyy sellainen asiat, että nainen on herännyt toisenlaiseen seksuaalisuuteen , elikä tuntee vetoa samaan sukupuoleen.
Voi olla monelle iso kynnys kertoa tätä miehelleen.
Sattumoisin tunnen montakin tapausta jossa mies ei ole tietoinen vaimonsa todellisesta seksuaalisuudestaan ja joskus tämmöinen asia pakosta purkaantuu.
niin pirun tutulta. Olen kaiketi vähän sinua nuorempi, mutta takana yhteistä elämää vaimon kanssa 16 vuotta (naimisissa 12 v)ja rakkaudesta syntyneet 3 mahtavaa jätkää 10v, 8v ja 5v. Koko elämämme on ollut yhtä suorittamista, on rakennettu iso talo, hankittu hyvät koulutukset ja ansiotasot sekä annettu pojille kaikki mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti. Vaimo on saanut toteuttaa itseään urheilun saralla, kuten myös minä. MUTTA, kaikkein tärkein eli yhteinen luottamus parisuhteeseen on ollut vajaata. Itse olen tehnyt kaikkeni, että vapaa aikani kuuluisi perheelle ja että vaimo saisi 'omaa aikaansa'. MUTTA ei riitä, vaimo tarvitsee harkinta-aikaa, uhkaa erolla jne. Olen liikaa luottanut häneen, en ole osannut arvostaa häntä erillisenä ihmisenä, olen liian riippuvainen hänestä, pidin häntä liian itsestäänselvyytenä nämä vuodet - tiedostan nämä kyllä. Sattuu niin perhanasti, olen menettänyt malttini pelkoni takia ja se vaan pahentaa tilannetta. En ole vaimon hakkaaja, mutta lautanen on paiskautunut lattialle. Nyt asun eri osoitteessa ja pelkään lopullista tuomiota koko ajan. Kyllähän kunnon jätkät pärjäisi, aloittaisivat uusia asioita elämässään, etsisivät uusia suhteita, MUTTA en halua, en jaksa. Menetän ehkä ihanan arkeni poikien ja kauniin vaimon kanssa ja se musertaa minut! Mikä näillä naisilla nykyään on, kun mikään ei riitä.
Tuntuu tutulta.Itse tein saman "tempun "pari vuotta sitten.Löysin toisen..
Parasta mitä nyt voit tehdä on seuraava.Tee selväksi, että jos kuvioissa on toinen mies, annat sen anteeksi ja teet kaikkesi, että asia unohdetaan, sitten jatketaan puhtaalta pöydältä.
Itse petin miestäni eka kerran 25 v. aviossa olon jälkeen ja sen vuoksi lähdin.En voinut kestää asiaa, että olin pettänyt.Tiesin ja tiedostin, ettei mieheni olisi sitä anteksi antanut.Minulla ei ollut vaihtoehtoa.Lähdin syynä "itseni etsiminen", enkä usko, että exäni tänä päivänäkään tietää todellista syytä.
Sitä en uskalla sanoa koskaan.Se olisi liian suuri pettmys.Minä nuolen haavani yksin.
minäkin olen varmaan pitänyt vaimoani liian itsestään selvyytenä.Me molemmat olemme varmaan pitäneet suhdettamme itsestäänselvyytenä emmekä ole huomanneet missä meni vikaan.Totta että minäkin olen liian riippuvainen hänestä enkä osaa laskea irti.Olen ollut "hyvä" mies.olen rakastanut ja sen myös osoittanut ehkä liiankin paljon,se ahdistaa eikä anna toiselle tilaa.Olen tukenut vaimoani kaikessa missä olen pystynyt ja hän on varmaan kokenut sen niin että hänellä ei ole mitään omaa vaan kaikki on yhteistä.Tästä on keskusteltu ja kun asia on tiedostettu on se mielestäni korjattavissa sillä ihminen kehittyy ja muuttuu koko elämänsä ajan.Nyt vaan on niin että emme tiedä paraneeko haavat jotka vaimolleni on tullut ja sitä hän nyt punnitseekin "yksinäisyydessä".kun hän "muutti" pois kotoa oli syynä juuri se että hän ei tiedä mitä haluaa eikä odota tulevaisuudelta mitään.Ei edes osaa ajatella tulevaisuutta.Tässä minä elänkin toivossa että hän löytää sen mitä haluaa ja parempi tietysti olisi jos minä liittyisin siihen.Rakastan kuitenkin häntä niin paljon että suon hänelle onnellisen elämän vaikka se olisikin ilman minua.Sainhan häneltä kuitenki 25onnellista vuotta
miehen tunteet alkoivat jäähtyä, mielummin pelasi pokeria tietokoneella tai meni nukkumaan jo yhdekseltä ettei tarvinnut minun kanssa tehdä mitään. Kun kyselin syytä, hän oli niin väsynyt töistä ja valvomisesta. Ei myöntänyt mitään.
Sitten eräänä lauantai aamuna vaan ilmoitti, että hänellä on toinen ja haluaa eron. Suhde oli jatkunut useamman vuoden. Hänestä oli tullut niin taitava valehtelija, etten huomannut mitään. Päin naamaa ja silmiin katsoen vannotti monet kerrat ettei hänellä ole ketään kun kyselin. Nimitti jopa vainoharhaiseksi...
Laitoin eron vireille, harkinta aika menossa. Kun olin tehnyt päätöksen,tuli helpompi olo. Kaksi kuukautta olin niin ahdistunut, tuntui että sydän halkeaa enkä saa välillä edes henkeä. Kaikki alkoi kun työkaveri tuli kysymään onko kaikki okei. Purskadin itkuun ja kerroin hänelle ettei todellakaan ole. Kun sain kerrottu yhdelle pystyin kertomaan toiselle ja joka kerran kun sain sanottua asian, minulle tuli helpompi olo. Nyt jo pystyy hengittämään. Mutta milloin todella helpottaa on mysteeri..Päivä kerrallaan.. Voimia sinulle. Jos vaimosi ei tee päätöstä, tee sinä, usko minua, se helpottaa.
pettäjän oma lastinsa.
Mies kysyi minulta kestänkö kuulla? Olin jo kuullut asian muualta, epäilin silti juorua. Sanoin etten, ehkä, kykene antaan anteeksi. Hän siltikin tunnusti ja yritti päästä irti syyllisyydestä kertomalla minulle. Erohan siitä tuli, yritin parhaani unohtaa. Toivoton yritys!!! Sitä on vaikea unohtaa. Yrityksestä huolimatta vaan en luottanut enää. Kun sain sp-taudinkin ties mistä oli peräisin, sillä minä en syrjähyppyjä tarvinnut! Siispä minulle oli selvää, että OHI ON!! Miehelle ratkaisuni oli "yllätys" (epäilen). Kärsikööt vaan itsekseen kivat syrjähyppy-rientonsa olen sitämieltä!
Mutta, huolehtikaa te viisaammat myös nämä sp- asiat ettei niistä syyttömän tartte kärsiä!
Toisekseen sain jatkuvasti olla epäilyksenkohteena kostanko, milloin tai suora syytös että, minulla ON (täytyy olla) toinen... Onneksi pidin kiinni periaatteestani etten petä. Nyt on hyvä olla vaikkakin olen pahasti pettynyt että, minullekin kävi näin.
Opettaja sanoi aikoinaan psygologian tunnilla ihmisiä olevan 4 erilaista luokkaa: Onnellisesti yksin (kuten Hän), Onnellisesti yhdessä (ajattelin Minä!!), Onnettomasti yksin ja Onnettomasti yhdessä. Pian lasten syntymän jlkeen huomasin olevani tässä lkssa! Nyt haluan siis kokeilla tämän Onnellisesti yksin vaihtoehdon! Ainakin vielä tämä on riittänyt, enkä edes kaipaa 2-jalkaista mies seuraa. 4-jalkainen serobi pitää huolen, että olen onnellinen; täyttäessään sydämeni hännän huiskeellaan ja kielellään, luppakorvineen, suloisine viattomine silmineen!
saman kaavan mukaan.lisäksi "puolison syylliseksi tekeminen",jälkikäteen mietittynä minuakin houkuteltiin käymään yksin kapakoisa ja yms.kun ehdotti,että voitaisiin käydä rientoissa yhdessä,kuuli mitä ihmeellisempia selityksiä,ettei voi.
Enemmän. Miksi en vain koskaan törmää kaltaisiisi.
Olet mies jota olen etsinyt...rehellinen rakastava..vastuuntuntoinen. no vaimosi on sokea tai sitten hänellä on toinen.
Itse erosin (yhteinen sopimus), "huijari" miehestäni, mihinkään hänen sanomiseensa ei voinut luottaa oliko totta vai eikö.
Itse olen suora ja rehellinen. Iloinen ja elämänmyönteinen..Kaltaisesi kumppani vain puutuu...
Tsemppiä sulle..jospa elämään valo viimein loistaisi. Voihan vaimoskin tulla järkiinsä.
taatusti omat syyllisyytensä aivan itse.
Samaa rataa se menee. Kenessä syy olisi muussa kuin toisessa.
Millaisia jääsydämiä omistavat.. voi vain ihmetellä?
Tästä pettäjä/petetty asetelmasta tulee usein ilkeästi sellainen vastakkainasetteluasema. Täytyisikin aina muistaa, että toimivassa parisuhteessa on kaksi tasavertaista ihmistä, samalla puolella. Toinen ei ole vihollinen Molemmat tekevät joskus väärin, molemmilla on erilaiset hyvät ja huonot puolet, mutta kumpaisellakin on molempia. Liian usein pettäjästä tulee/tehdään suhteen pahis ja petetystä marttyyri. Siltä pohjalta suhde ei toimi.
Niin olen kanssasi samaa mieltä,jos toinen pettää on vikaa parisuhteen molemmissa osapuolissa.Pettäjä hekee jotain mitä parisuhteestaan ei saa ja petetty ei ole nähnyt mitä kumppani haluaa.---suhde ei ole toiminut,syystä tai toisesta.Parisuhteessa ei ole syyllisiä tai syyttömiä on vain kaksi ihmistä
ja kantaa tässä itsekin aatoksensa. Missä meni pieleen. Siinä ainakin minulla, että luotto kun kuoli oli turha enää edes yrittää mitään. Parempi ottaa oma suunta ja antaa se myös toiselle.
Luin todella monesti lehtien palstoilta että, kun toinen syyllistää hän itse on pettänyt (ja Pettää) ja purkaa pahaaoloaan. Empä olis uskonut miten herttasen hyvin se piti kutinsa jopa minun kohdalla!
Kaikkeen tarvitaan kaksi tämä hyvässä ja pahassa!
Rupea hyvä mies elämään äläkä lässytä tuollaisella turhan odottamisella. Tuo vaikuttaa enemmän kuin lapselliselta lässytykseltä, sanoisko melkein teinitytön vollatukselta. Tosi kummallista.
Ettei tuo vain olis trolli, eli kirjoituksen olisikin kirjoittanut ilkeä epäonnistunut femakko..
kumpi on vai onko kumpikaan!
Petetyn asemassa en hae kyllä "marttyyrin" kohtaloa sille se kieltämättä tuntuu ensimmäisten kivien osuessa eli satuttaa taatusti jos tuntoaisti on tallessa..Marttyyrit ovat kuolleet minulla henki on vielä!
Parisuhde on luottamusta ja se on samallapuolella olemista. Miten sitä ajautuu vaan eripuolille onkin toinen juttu. Syyttäminen, tuomitseminen ym. saisi olla sillä siitä kärsin jo itse epäonnistumisen muodossa!
onkin tarkastella kuka pitää itseään "petettynä" ja kuka "pettäjänä". Sanoisin, että molemmat ovat jossain mielessä molempia. Jollain tavalla.
Vaikka minulla oli rinnakkaissuhde en kokenut itseäni pettäjäksi. Olin naimisissa tottumuksesta ja säälistä. Pelkäsin vaan, että erotessa exäni elämä repeää täysin. En ainakaan tiennyt exäni syrjähypyistä - tuskin niitä oli, kun istui aina kotisohvalla. Silti tunsin, että on pettänyt minut, monilla muilla tavoilla.
Vaikka suhteemme oli paapomis- ja kämppissuhde pitkään, se kesti juuri siksi, ettei kumpikaan syyttänyt/tuominnut - eikä ollut liikaa vastakkaisilla puolilla.
misssään tapauksessa en halua loukata sinua tällä kysymyksellä, koska joudut jo muutenkin kärsimään, mutta oletko aivan varma ettei vaimollasi olisi toista miestä?
Ei mikään ole.Luotan kuitenkin vaimoni sanaan sillä johonkin täytyy luottaa.
Olen sen häneltä kysynyt pari kertaa ja hän on suoraan silmiini katsoen sanonut että asiaan ei liity toista suhdetta.Jos liittyy en todellakaan tunne häntä.
Edelleen tuttua.Jos hän ei uskalla tunnustaa.
Toivottavasti voit luottaa hänen sanaansa.
olen taas viisaampi kun hän tulee käymään kotona,10pv:eron jäkeen
Toivon että hänellä on jotain kerrottavaa,jos ei ole voin kyllä sanoa hänelle että kertoo rehellisesti jos toinen suhde on,anteeksi voin antaa.Ehkä?? Tärkeintä kuitenkin olisi saada tämä umpikuja selviämään sillä näin emme pysty elämäämme jatkamaan,Kumpikaan
Tunnut olevan hyvä ja rakastava mies.Toivottavasti vaimosi silmät aukeavat.Ei tämä yksinolo herkkua ole ja voisin vaihtaa takaisin parisuhteeseen jos se olisi mahdollista.
Totuutta en voi kertoa exälleni ja jos kertoisin ei tilanteeni muuuttuisi.
Kovaa hintaa maksan erehdyksestäni.Vaihtoehtoja kuitenkaan ei ole.
Toivon asioiden selviävänsinun kohdallasi.
Onnea matkaan!
avusta liisakaisa.Kyllä tästä selvitään,aikaa se vaan ottaa.
Ensinnäkin voimia sinulle.
Tässä eräs tapaus: Pariskunta oli ollut yhdessä kauan, yhtäkkiä vaimo sanoi, että haluaa erota. Miehelle se oli shokki. Hän kysyi, onko toista miestä, vaimo vastasi useaankin kertaan että ei ole. Muutti pois, varmaan ei saattanut asua miehensä kans soimasiko omatunto ja syykin selvisi, oli se toinen mies, muutti hänen luo.
Toivon hartaasti, ettei sulle käy samoin, että vaimosi on rehellinen.
olisikin saada jokin selvä syy,Sen verran olen realisti että jokin syy rakkauden kylmenemiseen on
Kävi äsken "kylässä" työpaikallani ja söimme lounaan.Puolen tunnin tapaamisen jälkeen hän lähti takaisin työpaikalleen toiselle paikkakunnalle ja kertoi jättäneensä minulle kirjeen kotiin.yrittäjänä minun on pakko hoitaa päivä pulkkaan ja malttaa mitä kirjeessä lukee
PELOTTAA
Olen lukenut näitä kirjoituksiasi ja elänyt kahden vuoden takaisen elämäni eräällä tavalla uudelleen. Voi miten sattuikaan kun mies ilmoitti löytäneensä elämänsä rakkauden. Vaikka vielä yritettiin yhteiselämää, olisin antanut toisen naisen anteeksi ym. niin mies teki valintansa. Mies vielä sanoi ettei ole koskaan minua rakastanut ja sitä jopa ääneen mietin että miksi on tuhlannut elämästään yli 20 vuotta naiseen jota ei ole koskaan rakastanut. Mutta elämä on mitä on. Kaksi vuotta on kulunut ja nyt voin sanoa, että eiköhän pahin ole takana. Tulee toki vaikeita päiviä vieläkin ja mietin, että miksi näin kävi ja miksi emme onnistuneet pitämään liittoamme kasassa. Mutta nyt on näin ja elämä jatkuu.
Tsemppiä sinulle ja voimia kirjeen lukemiseen!
kun miehesi kertoi sinulle ettei ollut sinua rakastanut, hän olisi voinut pitää sen tiedon itsellään ja näin vähemmän loukata sinua.
Ymmärrän kuitenkin mahdollisesti hänen tunteitaan. Oma liittoni päättyi melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen mieheni pettämiseen. Vielä silloinkin luulin rakastavani häntä.
Noin vuosi eromme jälkeen kohtasin miehen, joka vei totaalisesti jalat altani ja nyt vasta tiedän oikeasti mitä rakkaus on. Nyt viiden onnellisen vuoden jälkeen voin sanoa etten oikeasti koskaan rakastanut ensimmäistä miestäni, vaan luulin erheellisesti sen välittämisen tunteen olevan rakkautta.
Eron jälkeen minulle tuli mieleen, että ex-mies taisi käyttää minua vain hyväkseen. Yhdessä saimme toteutettua unelmamme (osaksi hänen unelmiaan). Kun kaikki oli saavutettu; velaton elämä, lapset ohi vaippaiän niin sitten kaikki loppuikin. Tuli tunne että vain minun rahojani tarvittiin mutta minua itseäni ei. Toisaalta miehet sanat tekivät hyvää siinä mielessä, että se helpotti kummasti erotuskaa. Mutta kyllä minä häntä edelleen rakastin siinä vaiheessa tai ainakin kuvittelin rakastavani. Ehkä en tiedä mitä oikea ja todellinen rakkaus on. Ja en varmaan koskaan tule tietämäänkään sillä näiden kaikkien pettymysten jälkeen olen taas kovettanut itseäni ja en hevillä anna tunteille valtaa. Raotin sydäntäni vähän ja kun petyin taas, niin se kyllä sattui.
tuo hyväksikäytetyn tunne. Kun Mauri on tehnyt tehtävänsä niin Mauri saa mennä.
Rakkaus ei tule etsimällä, se tulee osumalla. Silloin kun se osuu, niin ei siinä mitkään kovettamiset ja suojamuurit auta. Ainoastaan he, jotka eivät ole vielä oikeasti rakastunaneet luulevat niin. Jos nimimerkkisi jälkeen oleva luku on syntymävuotesi, niin olet minua 7 vuotta nuorempi, eli vielä parhaassa rakkausiässä :)
Onko sopivaa käytöstä mutta olen sen verran hukassa että laitan vaimoni tänään antaman kirjeen tänne.
"Olen miettinyt meidän yhteistä menneisyyttä ja sitä olen miettinyt lämmöllä,aikaa jolloin olin onnellinen.Lapset oli pieniä ja elämälllä oli suunta kasvattaa lapset aikuiseksi.
Nyt kaikki lapset pärjäävät omillaan ja nuorinkin suunnittelee koulun jälkeistä elämää.
Toisaalta sitä tuntee olonsa tarpeettomaksi ja petetyksi,tässäkö tämä elämän tarkoitus oli.
Viime vuosina on ollut aikaa sopeutua,mutta en sopeudu,kaipaan suunnattomasti aikaa jolloin lapset oli vielä kotona.
Tuntuu että olen rakentanut muurin itseni ympärille,kovettanut tunteeni,enään ei elämä ei voi satuttaa eikä tuottaa tuskaa.
En pysty turvautumaan kehenkään en edes sinuun.Itseni tuntien tiedän että nämä asiat on minun käsiteltävä itseni kanssa,koska tiedän että olen helposti takertuva toisten ajatuksiin ja silloin ne eivät ole omia ajatuksia.Siksi on parempi olla yksin omien ajatusten kanssa koska silloin tiedän että ajatukset on omiani.
Vaihdevuosilla ei mielestäni ole tämän asian kanssa tekemistä enkä koe että haluaisin myöskään puhua ulkopuolisen kanssa vaan kaikki on oman pään sisällä ja siinä minkälainen persoona olen.Elämän eteenpäin meneminen ja lasten kasvaminen ottaa vain minuun todella kovasti.
Tunteet sinua kohtaan on myös muuttuneet,kirjeet ja viestit tekevät ahdistavan tunteen,En pysty antamaan vastauksia.
Rakastanko vielä sinua ja haluanko jatkaa yhdessä.ANNA ANTEEKSI mutta en vaan pysty vastaamaan.
Nyt kun olen ollut yksin,olen huomannut sen helpoksi,ei tarvitse välittää kuin itsestään.Jotenkin elämä on omassa hallinnassa.En tiedä ymmärrätkö,toisaalta en pysty vaatimaankaan että ymmärtäisit.
Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan,en tiedä,nyt vain on tuskattominta elää vain yksi päivä kerrallaan ja yrittää selvitä siitä.Se mitä huominen tuo tullessaan on yhtä mustaa aukkoa.
Niin kuin olen sanonut,en voi vaatia tai olettaa että odotat minun päätöstä tulevaisuuden suhteen.
Pelkosi että annat periksi ja jatkat omaa elämääsi?olen sanonut se riski minun on otettava.
En myöskään pysty antamaan itselleni anteeksi jos et jatka elämää ja yritä tehdä itseäsi onnelliseksi jonka olet mielestäni täydestä sydämestä ansainnut.Minä en tällä hetkellä voi sitä onnellisuutta sinulle tarjota koska itsekkin olen hukassa ja minun takia ei sinun pidä olla elämättä elämääsi.Koska muutosta tähän tilanteeseen en voi luvata.Anna anteeksi mutta nämä ovat tunteeni ja ajatukseni tällä hetkellä,en pysty lupaamaan sinulle mitään.
Työn teko tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja helpolta,se voi olla pakoa omista ajatuksista ta tunnetta siitä että elän ja teen jotain jolla on tarkoitus.En tiedä"
Niin kirje meni,paljon en saanut,pienen kipinän
Olen niin tunne kuohussa että järkevät kommentit sallitaan mutta uskottomuuden voitte unohtaa,se ei ole syy välirikkoon.
se kuulosti todella vilpittömältä ja aidolta. Toivon todella, että vaimosi saa ajatuksensa selväksi ja myös tajuaa sinun arvosi. Ehkä hän todella tarvitsee nyt aikaa itselleen. Ehkä hän todella tuntee olevansa hukassa itsensä kanssa nyt. Ehkä sinun pitää todella jättää hänet vähän aikaan rauhaan, että hän saa selvitellä ajatuksiaan. Ehkä hän myös huomaa kaipaavansa sinua kun sinusta ei kuulukkaan mitään.
Toivoa on... Hän on jättänyt kuitenkin portin hieman raolleen. Odota jonkun aikaa, jos hän ottaisi vaikka sinuun yhteyttä. Tsemppiä sinulle! Voimia!
Olen ajatellut tehdäkin,RAKASTAN häntä niin paljon että en voi kuin antaa täyden tukeni hänelle
Arvostan todella korkealle hänen rehellisyyttään ja sitä että ei anna katteettomia lupauksia.Hieno ihminen vaikka onkin hukassa,hänkin on vain ihminen
Olen lukenut tätä viestiketjua ja vaimosi kirjoitti aivan varmasti sulle rehellisen vastauksen.
Eli vaimosi potee "tyhjän pesän syndroomaa" eli tarkoittaa sitä, kun lapset lentää pesästä pois. Siitä on netissäkin tietoa, voisit hakea sieltä neuvoja, jos helpottaisi.
Nyt on tosiaan vain parasta kuten itsekin sanoit, odottaa, mitä aika tuo tullessaan.
Voimia sulle ja muista, jos yhtään lohduttaa, että meitä vastaeronneita on paljon. Ainakin mitä näitä palstoja lukee, surullisia tarinoita.
Tsemppiä.
Kiitos kaikille tukijoille,Nämä keskustelut antaa minulle ja varmaan monelle muullekin tukea.
Tuki myös selventää omaa ajatus maailmaa sillä yli 20vuoden yhteiselon jälkeen kun lapset ja vaimo lentää pesästä ei se miehellekkään helppoa ole viettää iltaa yksin miettien tässäkö se elämän tarkoitus oli.Kaikki miehet ja naiset ei myöskään ole pettäjäsikoja vaan uskon meidän kaltaisia uskollisia aviopareja löytyy muitatakin jotka joutuvat miettimään Miksi tähän ajauduttiin.
Uskollisuus ja luottamus vaan on sellainen asia että kun se on olemassa muut ongelmat voidaan mahdollisesti helpommin ratkaista.Siihen luotan
Minulta oli tulla tippa linssiin, vaikka olenkin mies. Toivon todella sydämeni pohjasta että teillä on vielä yhteinen tulevaisuus vaimosi kanssa.
Miehelle on tippa tullut linssiin monta kertaa,
Kyllä suomalainen mies osaa itkeä
Voimia ja siunausta sinulle!
Kaikki järjestyy parhain päin.
itkenyt paljon.Ja niinkuin aikaisemmin kirjoitin että jokin syy täytyy löytyä.Löytyikin,helpottaa kun jotain on selvillä,Tästä pääsee eteenpäin ja taas on jotain muutakin jalkojen alla kuin tyhjää
Kun exällä oli kaikki asiat päin prinkkalaa (vaikkei sitä myöntänytkään) - ja sitten vielä vanhin lapsikin alkoi irtaantua kodista; vietti tuntikausia, sitten öitäkin poikakaverillaan, niin exät ongelmat senkuin lisääntyvät. 1. kerran kun puhuin erosta, hän sanoi hädissään "eihän me nyt voida erota, meillä on lapsiakin". Vanhimmat lapset olivat teini-ikäisiä ja nuorinkin 10v.
Kirjoitit, että uskollisuus ja luottamus ratkaisevat. Omasta näkökulmastani erossani ratkaisi lähinnä kaksi asiaa: Vuorovaikutus ja ilo. Ongelmat pystytään ratkomaan, jos MOLEMMAT tajuavat, että toisen ongelma on myös oma ongelma. Ellei toisella/itsellä mene hyvin, ei mene itselläkään/toisellakaan. Lisäksi, jos suhteesta puuttuu yhteiset ilon aiheet, huumori - niin se on tavattoman huono asia. Arki on vain tylsää arkea ilman huumoria. Huumorilla saa arjen kukkimaan.
Että tälläisessa tilanteessa tunteet menevät vuoristorataa.Tällä hetkellä kuitenkin tunnen itseni vahvaksi ja tiedän että me molemmat selviämme tästä.En syytä vaimoani mistään vääryydestä.Näin vain kävi.Meillä on vielä kuitenkin mahdollisuus onnelliseen elämään yhdessä tai erikseen.Kerroinkin hänelle pitäväni sydämeni etuoven auki hänelle niin kauan kunnes joku siitä sisään astuu ja oven sulkee perässään.Jos elämääni rakkaus tulee en sitä estä.Toivon että se on hän,jos se on joku muu,vaimoni otti riskin.Laastarisuhteisiin emme kuitenkaan kumpikaan rupea vaan katsomme tämän suhteen loppuun saakka rehellisinä toisillemme ja itsellemme.Onneksi meillä on hyvä keskusteluyhteys eikä riitaa joka sotkisi ajatuskyvyn.
tämän aamuinen fiiliksesi. Olen seurannut tätä keskustelua alusta asti, ja tuntuu että olet muutaman päivän aikana ottanut huiman harppauksen eteenpäin. Totta on se mitä sanoit tunteiden vaihtelusta, kuin olisi vuoristoradalla. Itselläni aamut oli aina parempia, ja illalla yksin nukkumaan mennessä tuli ahdistus ja toivottomuus. Helpotti kuitenkin kun tiesin, että seuraava päivä on taas parempi, ja niin sitä vähän kerrallaan tottui asumuseroonkin.
On hienoa, jos pystytte molemmat olemaan rehellisiä toisillenne, ja välttämään laastarisuhteita. Silloin teillä on vielä mahdollisuus jatkaa yhdessä ja luottamus säilyy. Vaikka laittaisitte eron vireille, harkinta-aikanakaan ei kannata lähteä uusiin suhteisiin, ellei ole jo varma ettei paluuta avio-onneen enää ole. Mikään ei niin varmasti nakerra luottamusta ja liiton perustuksia, kuin tieto siitä, että toisella on ollut seksisuhde kerran - voihan se tulla toisenkin kerran. Vaikka siihen olisi tavallaan ollut lupakin asumuseron aikana.
Minulla on takana hyvin samankaltainen tilanne, naimisissa 22 vuotta ja yhteistä elämää 26 vuotta, kolme 15-21 vuotiasta poikaa. Et ole täällä juurikaan maininnut lapsianne, kuinka he selviävät tässä tilanteessa? Kotona asuvalle nuorimmaiselle tilanne lienee kaikkein vaikein, vaikka äiti onkin ollut paljon poissa töiden takia.
Voimia teille kaikille, ja sinulle erityisesti toivon kärsivällisyyttä. Mikään ei ole niin pitkä kuin odottavan aika, mutta ei näin suurissa asioissa kannata hätiköidä. Seuraan tätä ketjua mikäli jaksat vielä kirjoitella, minulle voi myös laittaa s-postia osoitteeseen ah63 ät suomi24.fi, vastaan varmasti.
Ovat suhtautuneet asiaan niin hienosti kuin vain voi.lasten suhde molempiin vanhempiin on lämmin.
Rehellisyys siinäkin suhteessa on varmaan tuottanut parhaan tuloksen sillä olen kertonut lapsille totuuden.(niin kertominen jäi minulle koska äiti ei pystynyt)Olen myös muistanut että en käytä lapsia lyömäaseena ja en ole yrittänyt manipuloida heitä valitsemaan puolta.En koskaan ole äitiään lapsille syyllistänyt vaan olen kehoittanut lapsia pitämään mahdollisimman paljon yhteyttä äitiin.Väärin käyttö olisi ollut minulle helppoa koska kaikki lapset ovat lähempänä minua kuin äitiään.Hänen työnsä jo asettaa suuria rajoituksia kanssa käymiseen.
Vanhin (poika) kyllä sanoi että hänen on vaikea olla äitinsä seurassa luonnollinen mutta vihaa hän ei tunne
Keskimmäinen (tyttö) pitää isästä hyvää huolta,emme keskustele juurikaan ongelmasta mutta hän on ruvennut viettämään aikaa paljon kanssani.Nuorin tyttö keskittyy kouluun ja puuhaa kanssani kotitöitä.kun kysyin häneltä miten hän suhtautuu asiaan kertoili että ei paljon edes ajattele mutta lupasi tulla puhumaan jos jokin mieltä kaivertaa.Kaiken kaikkiaan suhteeni kaikkiin lapsiin on hyvin lämpöinen (ollut aina)Äitiin lasten suhteet ovat valitettavasti hieman viilenneet varmaankin koska äiti ei ole puhunut itse ongelmasta mitään.Itse asiassa lapset ovat olleet minulle suuri voimavara pitää ajatukseni jotenkin kasassa.
Kirjoitteluun tänne saattaa tulla pieni katkos mutta muistan kyllä tämän foorumin ja tulen päivittämään tilannetta aina kun siltä tuntuu,
Saattaa myös olla että tarvitsen jossain vaiheessa laittaa sinulle sp:tia
Sain tänään tietää mieheni harkitsevan avioeroa...Sattuu nii hiivatisti, tiedä tässä että miten eteenpäin.
Sitä on neuvoa ainakaam minun kun itsellänikin tilanne on sen verran tuore.Mutta
-Hyvien ystävien kanssa juttelu auttaa (tässä tilanteessa ystävyys punnitaan joten harkitse tarkkaan kuka on ystäväsi)
-Ammattiapua kannattaa käyttää jos tuntee että siitä on apua(sitä ei kannata viivytellä)
-Puolison kanssa pitäisi saada aikaiseksi aikuinen/järkevä keskustelusuhde
Toivon sinullekin voimia,helppoa ei ole,mutta selviät kyllä
en tiedä vielä miten tästä selviää... ennen joulua mieheni ilmoitti, että haluaa erota. itse olin alkanut koristelemaan yhteistä asuntoamme joulukuntoon autuaan tietämättömänä mieheni pahasta olosta. eron syyksi hän sanoi, että "emme tule toimeen" ja molemmat olemme muuttuneet suhteen aikana. ensin epäilin toista naista, mutta nyt on varmistunut ettei tämä ollut syy. pahinta kaikessa on, että tammikuussa tarkoituksemme oli muuttaa yhdessä uudelle paikkakunnalle työskentelemään. niinpä molemmat muutimme omiin asuntoihimme ja näemme yhteisekkä työpaikalla päivittäin. hienoa! sitä vaan jää miettimään, että kuinka vähän toinen oikeesti välitti, kun pystyy tekemään näin?? no, elämä jatkuu ja sinnikkäästi jatkan eteenpäin.
On pari viikkoa kulunut hiljaisuudessa.Yhteyden otot vaimon kanssa ovat olleet vaisuja.Ongelmasta emme ole juuri keskustelleet sillä lupasinhan hänelle antaa aikaa.
Olin jo melko hyvin sopeutunut yksin oloon ja aloin olla mielestäni kunnossa.Ruoka maistui,sain nukuttua,kaiken kaikkiaan olin jo oppinut hyväksymään tilanteen.
Viikolla kuitenkin vaimoni käväisi näyttäytymässä ja näin hantä n tunnin verran.ongelmasta emme mitään keskustelleet mutta jo hänen näkeminen,lähellä tunteminen ja tuoksu toi kaiken mieleen ja putosin samaan nolla pisteeseen takaisin.Kerroin siitä sitten hänelle puhelimitse ja toivoin että hän ei tulisi käymään eikä ottaisi mitään yhteyttä ennen kuin olisi jotain konkreetista kerrottavaa.
Sillä tälläinen kohtaaminenon minulle liian raskasta,Myös hän kertoi että ei voinut olla pidempään koska häneen sattuu niin kovasti kun tuntee kuinka paljon ahdistusta ja surua tuottaa toimillallaan ???Kuinka tälläisesta patti tilanteesta voi päästä eteenpäin
Meillä molemmilla on selvästi vielä tunteita toisiamme kohtaan mutta hän ahdistuu liikaa kotona tai lähelläni.tää ei voi olla todellista.
No joka tapauksessa annan hänelle aikaa ja lupasin odottaa vielä