Kertokaa minulle

miten saan itseni kuntoon. Tänäänkin olen syönyt kaikkea yksinäisyyteen ja kiloja tulee. Vielä sen pystyy pysäyttämään mutta pelottaa että riistäytyy käsistä. Ylipainoa on noin 15 kiloa.

Lenkeillä olen koittanut käydä mutta yksinäisenä jääkaappi vie usein voiton.

Kohta olen niin läski ettei naiset edes katso minua, mutten pysty lopettaa syömistä tässä elämäntilanteessa.
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

moi... laihdutin itse 20 kiloa, nyt alipainon rajoilla. olen 20-vuotias nuori nainen. Olin ennen masentunut ja tyytymätön, koulukiusattu ja ujo, vaikka tiesin, etten pohjimmiltani ole sellainen.

Tärkeintä on lähteä itsetunnon buustaamisesta. Jossei ulkonäöstä mitään kehuttavaa keksi (mikä tuntuu oudolta, sillä jokaisessa ihmisessä on upeita piirteitä oli sitten kiloja tai ei), niin luonteesta ja saavutuksista. On osattava arvostaa itseään oli sitten kiloja ympärillä tai ei.

No, en osaa sanoa mikä sinulle toimii parhaiten, omat keinoni kuitenkin suht radikaaleja.
1) itsetunnon buustaus
2) armotonta lenkkeilyä päivittäin, ensin kotona "salaa" laihduttaen
3) salilta perus lihaskunto (lihakset polttavat rasvaa lepopäivänäkin)
4) tätä on hölmöä suositella ja saan varmaan kritiikkiä tästä, mutta jos vaan millään itsekuria löytyy niin kokeile jonkinmuotoista paastoa ja/tai vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tämä ei tietenkään elämäntavaksi, mutta auttaa saamaan alkuun. Sitä huomaa todella laihtuvansa ja arvostaa itsekuriaan. Paaston jälkeen ei tee mielikään syödä yhtä raskaasti, vaan kevyempikin maistuu niin vietävän hyvälle
5) pahimmat kaloripommit korvaukseen (suklaa, pullat..)
6) positiivisuus

Se, että olin lihava teki minusta paremman ihmisen yksilönä. Osaan arvostaa jokaista sellaisena kuin hän on ja halveksun nälvintää ja ylimielisyyttä. Ajattelen positiivisesti. Näin jälkeenpäin katsoen siis nuo vuodet opettivat minulle paljon, enkä vaihtaisi niitä mistään hinnasta.

Äänestä

aloittaa ravinnon kontrollointi esim painonvartijoiden pistetaulukon avulla. Sillä laihtuu väkisin. En suosittele mitään dieettiä koska ne loppuu aina aikanaan. Sun PITÄÄ muuttaa elämäntyyliä syömisen suhteen. Älä osta lihottavia ruokia kotiin, -mutta jos alat paastota, niin elimistö alkaa polttaa energiaa hitaammin ja kun alat syömään normaalisti, niin lihot vaikka et söisikään liikaa!! Ja tämä on totuus. Onko sinulla vielä äitiä, kaikki äidit ovat varmasti joskus laihduttaneet ja voit saada hyviä vinkkejä sieltäkin päin. Älä anna itsesi lihota enempää koska jokainen ylimääräinen kilo aiheuttaa sitten harmia ja on vaikea pudottaa. Sitäpaitsi ennemmin tai myöhemmin myös terveytesi kärsii... Osta ruokaa harkitusti. Mieti mitä syöt tänään ja mitä huomenna ja osta vain sen verran kuin tarvitset, äläkä kovin moneksi päiväksi kerrallaan tai ne tulee helposti syötyä ennen aikojaan. Kun tekee esim. illalla mieli syödä, otakin hedelmä, leipäpala, viiliä tai jogurttia(ei sokerillista) ja huomaat että niistä tulee parempi olo kuin esim makeisista tai leivonnaisista tai makkaroista tms. SYÖ HITAASTI, koska kylläisyyden tuntee vasta n. 20 minuutin kuluttua syömisestä. Älä ahmi vaan pureksi ruoka hitaasti maistellen ja keskity syömiseen - älä syö esim. tv:tä katsellen puolihuomaamatta. Onnea laihduttamiseen, se kannattaa!! :)

Äänestä
  • Niin ja nälkää ei tarvi kestää, aina voi syödä hedelmiä ja salaatteja ja vihanneksia ylipäätään!;)

    Äänestä

kaverille, rohkeesti. Tai sit meet vaan ihmisten ilmoille, ja rupattelet jollekin. Jos vähänkin osaat kommunikoida, muut ihmiset saavat sinut eron taimikäseny onkaan (probleema) yli, ja aika kuluu. Huomaat, että jaksat paremmin, oma- aloitteisuutesi palautuu (pikkuhiljaa). Alkoa kantsii välttää!

Äänestä
  • miten tää juttu liitty tähän?????? ei jymmärrä!

    Äänestä

uni & uinti ja juot vaan paljon vettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies.................. kirjoitti:

miten saan itseni kuntoon. Tänäänkin olen syönyt kaikkea yksinäisyyteen ja kiloja tulee. Vielä sen pystyy pysäyttämään mutta pelottaa että riistäytyy käsistä. Ylipainoa on noin 15 kiloa.

Lenkeillä olen koittanut käydä mutta yksinäisenä jääkaappi vie usein voiton.

Kohta olen niin läski ettei naiset edes katso minua, mutten pysty lopettaa syömistä tässä elämäntilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu