Tämä liityy parisuhteeseen tavalla tai toisella, otsikkokin se kertoo: en halua lapsia.
Miehen unelma on ollut nuoruusvuosista lähtien saada lapsia, tai siis hänelle se on ollut sellainen päivän selvä asia. Tuo unelma -sana oli vähän harhaan johtava.
Minä taas en halua lapsia. Syynä ehkä se, että en näe äitiydessä MITÄÄN ihanaa, raskaus ja synnytys ja sen mahd. tuomat haitat, synnytyksen jälkeinen masennus ja haluttomuus; ei kiitos. Toiseksi, lapset eivät ole minusta mitenkään suloisia. Mieluummin pidän ihanan, rakastavan ja intohimoisen parisuhteen kun valvon yötä myöten, vaihdan vaippoja, olen väsynyt ja lässytän nallekarhu kainalossa. Toki joo äitiydessä on ne hyvätkin puolessa, mutta minusta ne hyvät puolet on liian imeliä, ahdistavia...
Onko kohtalotovereita? ...kiinnostaa muidenkin ihmisten mielipiteet siitä kun ei haluta lapsia ja miksi niitä ei haluta. =)
Miehen unelma on ollut nuoruusvuosista lähtien saada lapsia, tai siis hänelle se on ollut sellainen päivän selvä asia. Tuo unelma -sana oli vähän harhaan johtava.
Minä taas en halua lapsia. Syynä ehkä se, että en näe äitiydessä MITÄÄN ihanaa, raskaus ja synnytys ja sen mahd. tuomat haitat, synnytyksen jälkeinen masennus ja haluttomuus; ei kiitos. Toiseksi, lapset eivät ole minusta mitenkään suloisia. Mieluummin pidän ihanan, rakastavan ja intohimoisen parisuhteen kun valvon yötä myöten, vaihdan vaippoja, olen väsynyt ja lässytän nallekarhu kainalossa. Toki joo äitiydessä on ne hyvätkin puolessa, mutta minusta ne hyvät puolet on liian imeliä, ahdistavia...
Onko kohtalotovereita? ...kiinnostaa muidenkin ihmisten mielipiteet siitä kun ei haluta lapsia ja miksi niitä ei haluta. =)
Vastaukset 18
Vanhimmat
saa hyvässä suhteessa säilymään lapsiasta huolimatta. Vaikeaa se tetysti on, sen myönnän. Mutta ei sitä suurta inthimoa kuitenkaan riitä enää 80 vuotiailla ;)
lapset ne pahempia erotiikan/romantiikan tappajia on kuin vuosikymmeniä kestänyt onnellinen parisuhde. Toi viesti kuulosti siltä, että sama sen romantiikan on nyt kuolla, kuoleehan se muutenkin (HAHHAHAHAHA!!) ?
Onneksi löysin puolison, jolla on samankaltaiset elämänarvot kuin itselläni. Ei tule lapsien hankkimisesta kynnyskysymystä.
Jaa miksikö en halua lapsia?
1. Maailmassa on jo liikaa ihmisiä
2. En jaksa sitä vaippa-itku-neuvolarumbaa
3. En pidä lapsista
4. Lapset eivät ole kiinnostavia
5. Lapset metelöivät ja sotkevat
6. Arvostan omaa aikaa puolison kanssa
Hyvä päätös sinulta. Ei kukaan lapsi edes ansaitsisi tuollaista vanhempaa. Valitettavasti monet ihmiset ajattelevat listaamiesi asioiden mukaisesti ja eivätkä kuitenkaan käytä ehkäisyä paritellessaan.
On myös huomattava, että vanhempasi eivät tainneet myöskään pitää lapsista, koska ovat viestittäneet sinulle nuo arvot..
...marmattaa. Mun vanhemmat ainakin on aina ollut ihan lapsirakkaita ja aina kaikki vauvauutiset on saanu meijän suvun poraamaan ihan täysillä. Mä oon ollut lähes aina ainoa jota ei ole se asia liikuttanut. En vaan pidä lapsista, piste. Sama kun joku ei tykkää kissoista ja niiden hoitamisesta. Ei siihen tarvii vaikuttaa sun vanhempien mieltymykset pätkän vertaa!
Ei siihen vanhempien arvot vaikuta, tahtooko lapset omia lapsia. Tuulesta temmattu juttusi.
Mun mielestä ihailtavaa, että ap. pysyy kannassaan eikä sorru tähän valmiiksi rakennettuun maailmaan, jossa arvojen pitäis olla jotain tiettyä. Varsinkin naisten oletetaan olevan lapsirakkaita ja haluavan automaattisesti lapsia. Jos saman aloituksen olisi tehnyt mies, ihmettelisikö kukaan ettei halua lapsia. Useastihan ihmetellään miten nainen pystyy sovittamaan perheen ja työn yhteen. Samaa ihmetellään harvemmin miehistä.
Osoittaa rohkeutta olla se mitä itse tahtoo. Kenenkään ei ole pakko ruveta vanhemmiksi. Jos tahtoo käyttää vapaa-aikansa omalle itselleen eikä jälkikasvun hoivaamiseen, niin se sallittakoon.
taas näitä "kun et tykkää lapsista, olet huono ihminen eikä kukaan lapsi ansaitse tuollaista vanhempaa" -vinkunaa. Eiks ole hyvä asia että ihminen tietää mitä haluaa, ja toimii sitten sen mukaan? Ei kaikki tykkää samoista asioista kuin sinä! Ei nämä asiat pitäisi olla niin vaikeita käsittää aikuisiällä. Hänen vanehmpansa ovat varmaan tykänneet lapsista koska ovat lapsia hankkineet, mutta ei se tarkoita että tämä "tykkää lapsista" homma kulkisi jotenkin suvussa. Se ei ole periytyvää, ja tuskin sellaista kotonakaan opitaan. Se on jokaisen oma asia tykkääks lapsista vai ei. Ja minusta on hienoa että ne jotka eivät tykkää lapsista, eivät niitä yritä saada aikaiseksi vain sen takia että se on normi, tai että kaikki olettavat että lapsia pitää tehdä.
Nykymaailmassa on hienoa se, että nainen voi valita itse haluaako äidiksi vai ei. Jos äitiys tuntuu vieraalta ja ahdistavalta, niin ei ole tosiaankaan mitään pakkoa hankkia lapsia, vaan voi valita lapsettomuuden. Maailmassa on lapsia muutenkin liikaa. Älä tee sellaista mitä et oikeasti ja sydämestäsi halua.
Itselläni ei ollut mitään hinkua lapsentekoon ja tunsin olevani "kypsä" asialle vasta melkein viime hetkillä. Rehellisesti on kerrottava, että äitiys ei ole ollut kohdallani mitään onnea. Siihen liittyy niin paljon enimmäkseen negatiivista, josta ei juuri julkisesti puhuta, eikä haluta ainakaan äitien suusta tunnustaa, hehkutetaan vain kummallista onnellisuusmyyttiä. Sitten ihmetellään, että mikä minussa on vikana, kun olen vaan väsynyt ja ärtynyt koko ajan. Lasta on hoidettava, vaikka itse olisi kuinka sairas, väsynyt ja uupunut. Pienten lasten äiti on yhteiskunnan hylkiö varsinkin jos on yh, kuten minä. Äiti ei saa sairastaa, ei saa olla väsynyt eikä hänellä saa olla mitään tarpeita - tämä on fakta, jota minulle ei ole kerrottu. Ei äiti voi pitää "sairaslomaa", perheeltä vaikka olisi molemmat vanhemmat talossa. Äiti on aina se joka antaa aikaansa ympäri vuorokauden, valvoo, syöttää, hoitaa ja kuljettaa lääkäriin, vaikkei olisi voiman hiventäkään jäljellä. Äiti nukkuu, jos ehtii, yleensä ei ollenkaan. Itse laskin että valvoin kaksi vuotta niin vähillä unilla, että ihme että olen hengissä. Kaikki meni täysin sumussa, enkä muista yhdesta vuosikymmenestä juuri mitään. Apuakaan ei tahdo mistään saada - (sääliviä katseita sitäkin enemmän), kaikkein vähiten mieheltä, joka lähti lätkimään kun ei kestänyt arkea, ei halunnut olla missään tekemisissä lapsen kanssa. Nyt vasta kun lapsi on jo teini-iässä alkaa helpottaa. Nyt on tullut sitten muut kujeet, joiden kanssa ei tahdo millään jaksaa. Itse olen ollut masentunut lähes koko lapsen lapsuuden ajan, enkä vain synnytyksen jälkeen. Kaduttaa monesti, että miksi sitä tuli hankittua lapsi kärsimään näin huonosta äidistä. En ole lainkaan äitityyppiä, mutta lankesin äitimyytin uhriksi, kuten moni muu koulutettu ja uraa luonut ystäväni.
Tee sinä asialle jotain, kun kerran vielä voit! En silti sano, ettetkö sinä voisi olla hyvä äiti, vaikken minä olekaan. Mutta valitettavasti tuo kokeilu kestää koko loppuiän eikä koeaikaa ole, kun pakettia ei voi palauttaa lähettäjälle.
unien vähyyskö se vie muistin?
Itse kulkenut ihme koomassa reippaasti yli vuoden. Ei paljoakaan muistikuvia vuodesta, kun unihäiriöt riivanneet.
No onhan sitä noita unilääkkeitä, joista tulee vielä pahempi kooma, jonka takia en olekkaan enää lääkärillä käynyt. No ei oikein ois varaakaan käydä yksityisellä, mutta sentään yksityinen kuuntelee, saa jotain muuta kuin kunnallisten kusipäälääkäreiden vittuilua.
Itse olen ihan miespuolinen, mutta nyt tajusin mikä muistin vie...
Hanki itsellesi ammattiapua (esim. perheneuvolan psykologi) ihan lapsesi mielenterveyden tähden! Tuosta negatiivisesta maailmankuvasta on mahdollista päästä eroon. Voimia!!!!
En itsekään muista toisen lapsen ensimmäisestä vuodesta edes valokuvien avulla yhtään mitään, niin sumussa se kahden pienen kanssa meni. Unta saattoi joskus jopa olla tapreeksi periaatteessa -mutta se nukuttiin puolen tunnin tai tunnin pätkissä ennenkuin joku taas tarvitsi jotain. Seurauksena tosiaan täysi kaaos päässä, lyhyttäkin lyhyempi pinna ja se että lasken avaimet pöydälle, otan hatun päähän ja sitten etsin avaimia viisi minuuttia.
Unentarve ja se mitä minulle tapahtuu kun en sitä tarpeeksi saa, on varmaankin ainut syy miksi en hankkisi lisää lapsia.
***
no ensinnäkin maailmassa on jo tarpeeksi lapsia ja ylipäätänsä itse tuskin jaksaisin jos yöunista joutuisi vielä enemmän tinkimään, muutenkin on unihäiriöitä.
Ylipäätänsä ihmetyttää miksi pitäis tehdä lapsia. Nytkään ei ruoka riitä kaikille ja tällä menolla maailma on saastutettu/tuhottu ennenpitkää jolloin luonto hoitaa ihmismäärän karsimisen.
Useat ihmiset ottavat lasten hankinnan itsestäänselvyytenä todella ajattelematta asiaa. Voisiko miehesi kohdalla ehkä olla kyse siitä, että hän vain automaattisesti olettaa, että parisuhteessa on hankittava lapsia? Vai onko hänellä ihan oma, todellinen halu saada lapsia? Keskustele asiasta miehesi kanssa. Sinun olisi tärkeää saada hänet pohtimaan, miksi hän haluaa lapsia. Siksikö, että "niin nyt vaan on aina ollut tapana tehdä" (mikä on muuten aika huono syy), vaiko siksi, että hän ihan oikeasti haluaa elää lapsiperhe-elämää ja kasvattaa omia jälkeläisiä.
Jos mies tulee siihen tulokseen, että hänellä on syvällisempiäkin syitä haluta lapsia, niin voi olla, ettei teidän kannata jatkaa matkaa yhdessä. Mutta sitä ennen: keskustelkaa, keskustelkaa!
ja ei miehellä ole mitään intohimoa hankkia lapsia tai elää lapsiperheen arkea. Se on todellakin ollut semmonen tottumus tai "sääntö" että lapsia tulee jokatapauksessa joskus, siitä ei muka pääse eroon.
Tiedä, että jos mies haluaa lapsia, niin minä en riitä rupea tekemään miehen vuoksi. Siinä pistää oman elämänsäkin kokonaan pelin ja nyt vaikuttaa siltä että sitten en elä omaa elämää ja elän vain ja ainoastaan jollekin toiselle ja toisen tarpeille.
Se on kyllä totta, että joillekin se lasten hankinta on sama asia kuin hengittäminen; se pitää tehdä, se kuuluu elämään. Onneksi en ole hurahtanut tollaseen.....huh.
Tietääkö miehesi sitten, millaista se lapsiperheen arki oikeasti on? Jos ei tunnu tietävän, niin olisi mainiota jos teillä olisi jotain lapsellisia tuttuja, joiden elämää voisi vähän tarkkailla. Näkisi, ettei se lasten hankkiminen ole mikään läpihuutojuttu. Ja hyvähän se miehen on haluta lapsia, heiltähän ei perinteisesti odotetakaan niin suurta osallistumista lapsen hoitoon. Toivottavasti miehesi herää ajattelemaan. Jos niitä lapsia sitten kuitenkin haluaa, niin haluaisi edes hyvästä syystä!
eipä meillä muita sukulaisperheitä olekaan kuin lapsiperheita (lapset 0-6v). Eivät vanhemmat kovin onnellisilta näytä, puhumattakaan että heillä olisi vielä jokin "parisuhde". Lasten passaamistä, jäkätystä, huutamista, kiirettä, itkemistä, stressiä... tääkö kaikki vain jonkun lapsen takia? Ja vielä, kun lapsi on hankittu koska "lapsia kuuluu hankkia heti papin aamenen jälkeen".
Mies siis ei halua lapsia, ei ole kiinnostunut lapsiperheen arjesta. Hänellä vaan oli sellanen käsitys että kaikkihan niitä lapsia hankkii heti kun mennään naimisiin. Nyt se on tajunnut, ettei asia ole noin, kun ekan kerran tästäkin puhuttiin. Ei mies mua mielistele tai hypi mun pillin mukaan. Ihan samaa mieltä se on; lapsia ei tule, se on meidän oma päätös, piste.
toivon vain ettei miehen mieli muutu. niin kuin taisin aiemminkin mainita; se olisi meidän lorun loppu... ja vähän se "lapset on must!!" -kolkuttaa miehen takaraivossa edelleen, mutta ei se ole mikään elämän tavoite ja suuri unelma. semmone arkipäiväne "velvoite" ja mielikuva, josta ei pääse eroon...
joskus ajatellut, että joillakin on "tarve" saada lapsia sen takia kun muillakin on (ihmisillä on perusluonteessa pätemisentarve, ainakin joillain). Ollaan vähän niinkuin kateellisia niille joilla on lapsia, mutta ei tajuta ettei se perhe-elämä mitään ruusuilla tanssimista ole, eikä siinä ole mitään syytä olla kateellisia! Ymmärrän toki ne pariskunnat erikseen jotka kovasti haluavat lasta mutta eivät saa. Mutta he ovat nyt asia erikseen.